Sosiaalisesti kestävä osallisuuden toimintakulttuuri vahvistaa lasten ja työntekijöiden hyvinvointia

 

Tarkastelin väitöskirjassani (Weckström, 2021) sosiaalisesti kestävää osallisuuden toimintakulttuuria, jossa kaikilla yhteisön jäsenillä on mahdollisuus tulla kuulluksi, tehdä aloitteita, ilmaista mielipiteensä ja muuttaa toimintaa. Toteutin tutkimukseni varhaiskasvatuksessa sekä lasten ja ikäihmisten kerhotoiminnassa. Tulokset ovat sovellettavissa myös muihin tilainteisiin, joissa lapset ja aikuiset toimivat yhdessä.  Tutkimuksen näkökulmina olivat lasten näkemykset osallisuudesta, varhaiskasvatuksen henkilöstön näkemykset osallisuuden toimintakulttuurista sekä näistä lähtökohdista muodostunut lasten ja varhaiskasvatuksen henkilöstön yhteinen kerronnallisuuteen pohjautuva projektiperustainen toiminta. Tutkimuksen menetelmät ja tavoitteet muotoutuivat ja tarkentuivat toimintatutkimuksen edetessä yhdessä tutkimuksen osallistujien kanssa. 

Varhaiskasvatus on kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostama kokonaisuus, jossa keskeistä on lasten kokonaisvaltainen hyvinvointi (Opetushallitus, 2018; Varhaiskasvatuslaki 540/2018). Viimeaikaisissa keskusteluissa esille on noussut laajasti myös henkilöstön jaksaminen. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että lapset ja varhaiskasvatuksen henkilöstö ovat halukkaita sitoutumaan uudenlaiseen toimintaan ja rakentamaan yhteisöllistä me-narratiivia. Me-narratiivi toimii toimintakulttuurin rakentamisen perustana, jossa keskeistä on yhteisöllisyyden muodostuminen ja toimijoiden aktiivinen ja sensitiivinen läsnäolo. Myös Tollefsen ja Gallagher (2017) tunnistavat me-narratiiveissa (we-narratives) mahdollisuuden vakauttaa ja syventää yhteistä toimintaa sekä luoda jaettua toimijuutta. Padovanin (2008) määrittelemien keskeisten sosiaalisen kestävyyden hyötyjen tapaan me-narratiivi laajenee osallisuudesta yhteisten kertomusten tuottamiseen. Yhteiset kertomukset lisäävät yhteisön jäsenten sosiaalista pääomaa ja sitouttavat ponnistelemaan yhteisesti sovittujen tavoitteiden eteen. Näin ollen sosiaalisesti kestävän osallisuuden toimintakulttuurin avulla voidaan edistää tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta sekä ehkäistä syrjäytymistä. 

Sosiaalisesti kestävä osallisuuden toimintakulttuuri edellyttää varhaiskasvatuksen henkilöstöltä tietoista toimintaa osallisuuden vahvistamiseksi alkaen yhteisen lapsikäsityksen määrittelystä yhteiseen tavoitteenasetteluun ja tietoiseen sitoutumiseen edistää omalla toiminnallaan lasten osallisuutta. Tämän jälkeen on mahdollista saavuttaa lasten määritelmän pohjalta muodostunut osallisuuden tavoitetila ja toisaalta hyödyntää täysipainoisesti osallisuuden työkaluna olevaa projektiperustaista toimintaa. Osallisuuden tavoitetila ja työkalu omalta osaltaan vahvistavat perustana olevaa me-narratiivia. 

Osallisuuden tarkastelua lasten näkökulmasta

Anu Kinnunen käsitteli viime viikon blogikirjoituksessaan kohtaamisen merkitystä osallisuuden vahvistamisessa. Omassa tekstissäni käsittelen seuraavaksi lasten osallisuuskokemuksia. Lasten määritelmän mukaan osallisuudessa keskeisiä ovat turvallisuuteen, ilmapiiriin ja toimintaan liittyvät tekijät.

Turvallisuus edellyttää ryhmäytymistä ja kaikkien osallistujien sensitiivistä huomioimista. Kun kaikki yhteisön jäsenet (lapset ja aikuiset) tuntevat toisensa nimeltä ja ulkonäöltä, on helpompi tehdä aloitteita, pyytää apua ja mennä lähelle. Ryhmäytyminen on myös tutustumista toisen ajatuksiin sekä tapoihin toimia ja reagoida. Toinen turvallisuuteen liittyvä seikka on kaikkien huomioiminen. Varhaiskasvatuksen arjessa saattaa yksilöllisten ja yhteisöllisten tavoitteiden yhteensovittaminen tuntua ajoittain haastavalta. Kirjaamalla tai laittamalla visuaalisessa muodossa lasten toiveita ja aloitteita näkyville voidaan varmistaa, että kaikkien ääni tulee kuuluville. Osa lapsista tuo ajatuksiaan esille suuressakin ryhmässä, kun taas osa haluaa jutella kahden kesken. Aikuisilta vaaditaan herkkyyttä tarttua myös sanattomiin aloitteisiin. Aloite voi olla puheen sijaan liikettä, katse, ääntelyä tai piirros. 

Ilmapiiri osallisuuden rakentajana edellyttää lasten mukaan kiireettömyyttä ja yhteisön jäsenten välistä huumoria. Kiireetön ilmapiiri syntyy läsnäolosta. Työskennellessä lasten kanssa kiire saa herkästi ylivallan. Kiireettömällä kuuntelemisella aikuiset kuitenkin viestivät lapselle, että lapsi on merkityksellinen, tärkeä ja tuottaa iloa ympärilleen. Kiireettömyys lisää kaikkien hyvinvointia.

Lasten määritelmän mukaan osallisuudessa keskeistä on turvallisuuden ja ilmapiirin lisäksi mukava tekeminen ja toiminnan vapaaehtoisuus. Mukava tekeminen syntyy yhteisen suunnittelun pohjalta. Kuten Thomas (2002) toteaa, lapsilla tulee olla tietoa mahdollisuuksista ja tavoista osallistua yhteisen toiminnan suunnitteluun. Lapsille ei ole aloitteita tehdessään ja itse toiminnassa väliä, onko suunnitelmien toteuttaminen realistisesti ajateltuna mahdollista. Aikuinen sen sijaan pohtii enemmän toteutuksen realistisuutta ja saattaa huomaamattaan estää lasta tuomasta esille omia aikuisen mielestä mahdottomia kiinnostuksen kohteitaan. Kun suunnittelu ja toteutuksen ideointi palautetaan lapsille, mikään ei ole mahdotonta, koska monet asiat voi tehdä mielikuvituksessa ja leikisti, ja tarvittavat materiaalit voi valmistaa itse, korvata toisella esineellä tai ne voivat olla näkymättömiä.

Toiminnan vapaaehtoisuus on lapsille tärkeää. Varhaiskasvatuksen perinteiden mukaisesti päiväkodissa lapsiryhmä tekee usein samanaikaisesti samoja asioita. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden tavoitteiden täysipainoinen toteuttaminen kuitenkin edellyttää toimimista joustavissa pienryhmissä. Lasten kiinnostuksen kohteet, yksilölliset tarpeet ja lasten varhaiskasvatussuunnitelmien pohjalta asetetut tavoitteet pedagogiselle toiminnalle ohjaavat toimintatapaan, jossa toimintaa toteutetaan pienryhmissä ja yhteiseen toimintaan voi osallistua monella eri tavalla lapsen kiinnostuksen kohteet ja tarpeet huomioiden. 

Lasten osallisuutta vahvistavan kehittämistyön käynnistämiseksi olen laatinut väitöskirjani liitteeseen 3 (Weckström, 2021, s. 126) kysymyksiä, joiden avulla voi lähteä kirjaamaan ajatuksia ja konkreettisia toimenpiteitä toiminnan nykytilanteen ja toiminnan muutoksen havainnoimiseksi, jotta lasten kokonaisvaltainen hyvinvointi voi toteutua. Kysymykset sopivat ajatuksenherättäjäksi kaikille lasten kanssa työskenteleville. 

Kirjoittajan tiedot:

Elina Weckström
varhaiskasvatuksen opettaja, KT, erikoistutkija
elina.weckstrom (at) gmail.com

Twitter: elina_weckstrom

Taulukko: Sosiaalisesti kestävän osallisuuden toimintakulttuurin kehittäminen (Weckström, 2021, s. 126)

 

Lähteet:

Opetushallitus (2018). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/ varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet.pdf

Padovan, D. (2008). Social capital, lifestyles and consumption patterns. Teoksessa Tukker, A., Charter, M., Vezzoli, C., Sto, E., & Anderson, M. M. (toim.) System Innovation for Sustainability 1: Perspectives on Radical Changes to Sustainable Consumption and Production, 271–287. Greenleaf Publishing.

Thomas, N. (2002). Children, family and the state - Decision-making and child participation. The Policy Press.

Tollefsen, D. & Gallagher, S. (2017). We-narratives and the stability and depth of shared agency. Philosophy of the social sciences, 47(2), 95–110. https://doi.org/10.1177/0048393116672831

Varhaiskasvatuslaki 540/2018 (2018). https://www.finlex.fi/fi/laki/ ajantasa/2018/20180540 

Weckström, E. (2021). Kertoen rakennettu – toimien toteutettu: Sosiaalisesti kestävän osallisuuden toimintakulttuurin rakentaminen varhaiskasvatuksessa. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-4288-3

Asiasanat: Hyvinvointi, sosiaalinen kestävyys, osallisuus, varhaiskasvatus