Mitkä tekijät ovat yhteydessä lapsen fyysiseen aktiivisuuteen?

Kuten aikaisemminkin blogissamme on todettu, suuri osa lapsista liikkuu terveytensä kannalta liian vähän. Tuore väitöstutkimus (Soini 2015) osoittaa, että vain kaksi prosenttia päiväkotilasten ajasta oli intensiteetiltään kohtuullisesti kuormittavaa leikkiä. Fyysisesti aktiivisen leikin kautta lapsi oppii ymmärtämään ympäristöä ja oman kehon toimintaa, ja siksi fyysinen aktiivisuus on tärkeä osa lapsen kasvua ja kehitystä. Liikunnan hyödyistä terveydelle tiedetään yleisesti jo paljon, mutta siihen yhteydessä olevien tekijöiden tarkastelu jää usein vähemmälle huomiolle. 

Miksi fyysiseen aktiivisuuteen tukeminen on tärkeää jo varhaislapsuudessa? Tutkimusten perusteella tiedetään, että aikaisempi liikunnallisuus ennustaa tulevaa. Eli jos lapsi on ollut aktiivinen jo lapsuudessa ja nuoruudessa, on todennäköisempää, että hän liikkuu myös aikuisena. Tavallaan ketju alkaa jo sikiöajasta, sillä on viitteitä myös siitä, että äidin fyysinen aktiivisuus raskauden aikana ennustaa esimerkiksi lapsen painoindeksiä 3- ja 9-vuotiaana. Tietyt rajoitukset huomioiden raskauden aikainen fyysinen aktiivisuus edistää sekä äidin että lapsen terveyttä, ja siksi myös raskaudenaikaisen fyysisen aktiivisuuden tukeminen on tärkeää. 

Lapsen synnyttyä, äidin aktiivisuudella on yhteys erityisesti tyttärien aktiivisuuteen nuoruudessa. Myös isien fyysisellä aktiivisuudella tiedetään olevan voimakas yhteys lapsen aktiivisuuteen. Vanhempien merkitys on suuri myös siksi, että lasten ulkona viettämä aika merkitsee myös useimmiten suurempaa määrää fyysisesti aktiivista leikkiä. Perheen, ystävien ja opettajien esimerkki ja tuki ovat siis avainasemassa lapsen liikunnallisen elämäntavan kehittymisessä. Terveyden kannalta riittävän fyysisen aktiivisuuden saavuttamiseksi vanhempien osallistaminen lasten fyysistä aktiivisuutta edistäviin interventioihin on tärkeää – jo raskausajasta lähtien.

Siispä ylös, ulos ja leikkimään! 

Vanhempien ja lähipiirin lisäksi ympäristöllä on suuri merkitys. Koulun ja päiväkodin tarjoamilla liikuntamahdollisuuksilla ja toiminnalla on yhteys lasten päiväkoti/koulupäivän aikaiseen aktiivisuuteen, mutta myös vapaa-ajan fyysiseen aktiivisuuteen. Ympäristön merkitys näkyy myös siinä, että naapuruston rikollisuuden ja liikenteen turvallisuuden on todettu olevan yhteydessä lapsen arkipäivän aktiivisuuteen. Ympäristösuunnittelulla voi siis olla iso kansanterveydellinen merkitys. Onko sinun lapsesi koulumatka turvallinen?

Aktiivisuuden lisäämiseen kannattaa tutkimusten mukaan panostaa paikoissa, joissa lapset viettävät suuren osan arkipäivästä. On vahvaa näyttöä, että koulussa toteutetut toimet ovat vaikuttavia lasten ja nuorten fyysisen aktiivisuuden edistämisessä. Suomessa asiaan ollaan onneksi heräämässä yhteiskunnallisesti, sillä osana hallituksen "Uudet oppimisympäristöt ja digitalisaatio" -kärkihanketta on tarkoitus taata koululaisille tunti liikuntaa päivässä. Myös Liikkuva Koulu -ohjelmasta tulee valtakunnallinen.

Lapsen näkökulmasta fyysiseen aktiivisuuteen ovat yhteydessä asenne liikuntaa kohtaan ja motivaatio. Myös positiivisempi minäpystyvyyden tunne ja kokemus omasta fyysisestä pätevyydestä sekä kehonkuva liittyvät fyysiseen aktiivisuuteen. Asiaa voi tarkastella kahdesta näkökulmasta. Lapset, joiden minäpystyvyyden tunne on positiivisempi liikkuvat enemmän, ja enemmän liikkuvat lapset kokevat itsensä ja oman fyysisen pätevyytensä positiivisemmin. Koetun fyysisen terveyden suhde fyysiseen aktiivisuuteen on samankaltainen. Liikuntaa lisäämällä kokemus omasta terveydestä kasvaa, ja kun kokee terveytensä paremmaksi, todennäköisemmin liikkuu enemmän. Moni fyysiseen aktiivisuuteen liittyvä ilmiö toimii siis molempiin suuntiin. Tärkeitä asioita lasten fyysisen aktiivisuuden edistämisessä ovat hauskuus ja positiiviset minäpystyvyyttä tukevat kokemukset.

Entä miten terveydenhuollossa voimme edistää lasten liikunnallisuutta? Terveydenhuollon ammattilaisilla on tutkitusti mahdollisuus vaikuttaa ottamalla liikunta puheeksi ja kertomalla sen terveysvaikutuksista potilasohjaustilanteissa (Aiheesta lisää blogissamme: Liikunnalla terveyttä terveyspalvelujärjestelmässä).

  

Vinkkejä vanhemmille:

• Yhteisen liikunnallisen ajan viettäminen
• Koulumatkaliikuntaan kannustaminen
• Ruutuajan rajoittaminen

Vinkkejä päiväkoteihin ja kouluihin:

• Istumisen vähentäminen
• Toiminnallisuuteen ja välituntiliikuntaan kannustaminen

Vinkkejä kuntapäättäjille:

• Ehkäisevän terveydenhuollon edellytysten tukeminen
• Liikuntapalveluihin panostaminen
• Kevyen liikenteen väyliin panostaminen erityisesti koulujen ympäristöissä
•  Päiväkotien ja koulupihojen liikuntamahdollisuuksiin panostaminen

Vinkkejä terveydenhuoltoon:

• Liikunnan puheeksiottaminen, hyötyjen kertominen ja kannustaminen

 

Kirjoittajan tiedot:
Lotta Kauhanen
fysioterapeutti, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
anloka@utu.fi

Kirjoitus perustuu lähteisiin:

Bauman AE, Reis RS, Sallis JF, Wells JC, Loos RJ, Martin BW & Lancet Physical Activity Series Working Group. 2012. Correlates of physical activity: why are some people physically active and others not? Lancet (London, England) 380 (9838), 258–271.

Collins CE, Burrows TL, Bray J, Asher R, Young M, Morgan PJ. 2013. Effectiveness of parent-centered interventions for the prevention and treatment of childhood overweight and obesity in community settings: a systematic review. JBI Database of Systematic Reviews and Implementation Reports 11 (9):180–257.

de Rezende LF, Azeredo CM, Silva KS, Claro RM, Franca-Junior I, Peres MF, Luiz Odo C, Levy RB & Eluf-Neto J. 2015. The Role of School Environment in Physical Activity among Brazilian Adolescents. PloS One 10 (6), e0131342.

de Vet E, de Ridder DT & de Wit JB. 2011. Environmental correlates of physical activity and dietary behaviours among young people: a systematic review of reviews. Obesity Reviews : An Official Journal of the International Association for the Study of Obesity 12 (5), e130–42.

Ferreira I, van der Horst K, Wendel-Vos W, Kremers S, van Lenthe FJ & Brug J. 2007. Environmental correlates of physical activity in youth - a review and update. Obesity Reviews: An Official Journal of the International Association for the Study of Obesity 8 (2), 129–154.

Martins J, Marques A, Sarmento H & Carreiro da Costa F. 2015. Adolescents' perspectives on the barriers and facilitators of physical activity: a systematic review of qualitative studies. Health Education Research 30 (5):742–55.

Mudd LM, Pivarnik JM, Pfeiffer KA, Paneth N, Chung H & Holzman C. 2015. Maternal Physical Activity During Pregnancy, Child Leisure-Time Activity, and Child Weight Status at 3 to 9 Years. Journal of Physical Activity & Health 12 (4), 506–514.

Pahkala K, Heinonen OJ, Lagstrom H, Hakala P, Sillanmaki L & Simell O. 2007. Leisure-time physical activity of 13-year-old adolescents. Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports 17 (4), 324–330.

Soini A. 2015. Always on the move? Measured physical activity of 3-year-old preschool children. Väitöskirja. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

STM 2013 Muutosta liikkeellä! Valtakunnallinen yhteiset linjaukset terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan 2020 http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3412-2 26.10.2015

van Sluijs EM, McMinn AM, Griffin SJ. 2008. Effectiveness of interventions to promote physical activity in children and adolescents: systematic review of controlled trials. British Journal of Sports Medicine 42 (8):653–7.

Viekö opiskelijoiden urapolku vanhusten hoitoon?

Päivittäin luemme väestön ikääntymisen aiheuttavan terveyspalveluille, hoitajien osaamiselle, työvoiman tarpeelle ja monelle muullekin asialle yhtä ja toista seurausta. Näinhän se on. Vaikka tulevaisuudessa suurin osa vanhuksista on toivottavasti yhä terveempiä ja toimintakykyisempiä, tarvitaan lisää hoitajia kuitenkin vähintään tukemaan vanhusten kotona asumista. Epäilemättä hoitajia tarvitaan jonkin verran myös vanhainkoteihin ja muihin tuettuihin asumismuotoihin.

Mutta kuka hoitaa isoäitiäni? kysyi yksi paljon siteerattu australialainen tutkimus otsikossaan jo vuonna 2001. Niinpä. Sittemmin useat tutkimukset ympäri maailmaa ovat tarkastelleet opiskelijoiden aikeita työskennellä vanhusten hoidossa valmistumisensa jälkeen. Lähes poikkeuksetta tulokset ovat olleet huolestuttavan samankaltaisia: ala ei kiinnosta uravaihtoehtona. Suomessa ei ole tehty laajamittaisia kartoituksia opiskelijoiden aikeista työskennellä vanhusten hoidossa, mutta tehtyjen tutkimusten mukaan ei meidän tilanteessakaan ole paljon hurraamista.

Meillä on pyritty varmistamaan hoitajien riittävä määrä myös vanhusten hoidossa lisäämällä aloituspaikkoja niin lähi- kuin sairaanhoitajakoulutuksessa. Mutta riittääköhän tämä? Kansainvälisissä tutkimuksissa on tunnistettu tekijöitä alan heikkoon vetovoimaisuuteen, jotka kaipaisivat kehittämistä houkuttelevuuden lisäämiseksi. Keskeisimmät tekijät voidaan tiivistää kolmeen: yhteiskuntaan, koulutukseen ja käytännön hoitotyöhön liittyviin tekijöihin.

Yhteiskuntaan liittyen eri hoitotyön alueita arvostetaan eri tavoin ja media osaltaan vahvistaa näitä näkemyksiä. Näkemys hoitamisesta parantamiseen tähtäävänä, teknologian avittamana edistyksellisenä toimintana lisää yleistä arvostusta esimerkiksi tehohoitotyötä kohtaan, jonka katsotaan edellyttävän erityistä osaamista. Vastaavasti vanhusten hoitamiseen yhdistetään keskeisesti persoonalliset hoivaamisominaisuudet, minkä seurauksena osaamiseksi katsotaan riittävän alalle soveltuva luonteen laatu. Näin ollen opiskelijoita kiinnostaakin urana enemmän eksoottinen ”curing” kuin tavallinen ”caring”. Yhteiskunnan asenteisiin vaikuttaminen on kuitenkin iso ja aikaa vievä tehtävä. Erilaisten näkemysten tunnistaminen ja median välittämiin viesteihin omalla panoksellaan vaikuttaminen voisivat olla eräitä keinoja saada aikaa muutosta.

Koulutukseen liittyen valmistuvat opiskelijat kertovat heidän tietojensa ja taitojensa olevan riittämättömiä vanhusten hoidossa toimimiseen. Samoin opettajien vanhusten hoidon osaaminen voisi olla vahvempaa ja etenkin mielenkiinto alaa kohtaan suurempaa. Kokemukset ohjatusta harjoittelusta eivät suinkaan ole merkittävyydeltään vähäisimpiä. Usein vanhusten hoidossa suoritettu ensimmäinen ohjattu harjoittelu jää usein opiskelijoiden mieliin lähinnä pesemisenä ja pukemisena, eikä alalle hakeutuminen tämän takia innosta. Koulutuksen suhteen onkin paljon tehtävissä, sillä kohtuullisen pitkän koulutuksen aikana ehtii tapahtua paljon oppimista ja asenteiden muokkaantumista, jos tavoitteet ja keinot ovat ”oikeat”. Koulutukseen kaivataan siis ainakin tuloksekkaiksi todettuja opetusratkaisuja. Ja kenties täydennyskoulutusta opettajille?

Käytännön hoitotyöhön liittyen opiskelijat ovat toisinaan kokeneet esimerkiksi vanhusten hoidon laadun kyseenalaiseksi, työmäärät kohtuuttomiksi ja kouluttautumismahdollisuudet heikoiksi. Näistä seikoista johtuen he eivät hakeudu alalle. Työolojen kehittäminen on tunnistettu myös meillä Suomessa keskeiseksi kohteeksi alan vetovoimaisuuden lisäämiseksi. Etenkin hoitotyön johtamisen vahvistamisen kautta voidaan osaltaan lisätä esimerkiksi hoitajien työhyvinvointia ja osaamista.

Vanhusten hoidon kiinnostamattomuus uravalintana on siis monitahoinen ongelma, jossa edellä mainitut tekijät tiukasti toisiinsa kietoutuneita. Yhden tekijän kehittäminen ei siis yksin riitä, vaan kaikkien suhteen tarvitaan useita yhdessä ja erikseen toteutettavia ponnisteluja. Eikä aikaakaan ole yhtään hukattavaksi, sillä urapolun pitäisi viedä opiskelijoita vanhusten hoitoon jo tänään.

Kirjoittajan tiedot:

Sanna Koskinen

sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava

Hoitotieteen tohtoriohjelma ja hoitotieteen valtakunnallinen tohtorikoulutusverkosto

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: smtkos(at)utu.fi

ResearchGate: http://www.researchgate.net/profile/Sanna_Koskinen

 

Kirjoituksen pohjana käytetty kirjallisuus:

Happell B, Brooker J. 2001. Who will look after my grandmother? Attitudes of student nurses toward the care of older adults. Journal of Gerontological Nursing 27, 12–17.

Hirvonen R, Nuutinen P, Rissanen S, Isola A. 2004. Miksi vanhustyö ei kiinnosta? Sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden asenteet vanhuksia kohtaan ja heidän käsityksensä suomalaisesta vanhustyöstä koulutuksen eri vaiheissa. Hoitotiede 16, 235–246.

Koskinen S, Hupli M, Katajisto J, Salminen L. 2012. Graduating Finnish nurse students’ interest in gerontological nursing – A survey study. Nurse Education Today 32, 356‒360.

Neville C, Dickie R, Goetz S. 2014. What’s stopping a career in gerontological nursing?: Literature review. Journal of Gerontological Nursing 40, 18‒27.

Millä tasolla johdat?

Kirjoitan tämän kertaisen blogikirjoitukseni 1.-2.10.2015 pidetyn Nordic Business Forumin pääpuhujasta John Maxwellista ja hänen ajatuksistaan johtajuudesta. John Maxwell on johtajuusguru, joka on työskennellyt johtajuuden parissa 40 vuotta, kirjoittanut aiheesta useita kirjoja ja toimii edelleen aktiivisesti johtajuuskouluttajana.  Hänen lähestymistapansa, karismansa ja ennen kaikkea luentonsa sisältö olivat ajankohtaiset ja syvempään pohdintaan innoittavat myös terveysalan lähiesimiehelle.

Luennossaan Maxwell korosti sitä, ettei johtava asema vielä tee kenestäkään johtajaa. Johtajuutta voidaan ajatella tasoilla 1-5. Ensimmäisellä tasolla olet saanut tittelin ja tämän tason johtajaa seurataan lähinnä siksi, että on pakko. Työntekijät suorittavat tehtävänsä minimitasolla ja heillä on aina kiire kotiin. He peruuttavat aamulla parkkiruutuihin, jotta kotiinlähtö sujuisi mahdollisimman nopeasti. Esimies sen sijaan ihmettelee, miten he onnistuvat tekemään sen joka päivä yhtä nopeasti.

Toisella tasolla johtaja on hyvä kuuntelija, jota työntekijät haluavat seurata, vaikka heidän ei ole pakko.  Kolmannen tason johtaja on onnistunut tekemään jo jotain sellaista, mikä innoittaa alaiset seuraamaan häntä. Neljännellä tasolla työntekijät seuraavat johtajaa sen perusteella, mitä johtaja on henkilökohtaisesti tehnyt heidän hyväkseen. Neljännellä tasolla johtajan rekrytointitaidot korostuvat ja hänellä on ”oikea työntekijä, oikeaan aikaan, oikeassa paikassa”. Kun johtaja saavuttaa viidennen tason, häntä seurataan sen vuoksi, mitä hän johtajuudellaan edustaa.

”Kukaan ei synny johtajaksi”, vastasi Maxwell yleisöstä esitettyyn kysymykseen, ”kaikki syntyvät vauvoiksi.” Tämä varmasti lohduttaa jokaista esimieheksi haluavaa tai esimiehisyydessään vielä kehittyvää. Kuitenkin jokaisen on tehtävä töitä kehittymisensä eteen. Jokainen yritys, organisaatio ja yksikkö on johtajansa näköinen. Johtajuuden ongelmat on usein helppo havaita ja tiedostaa, vaikka ongelman nimeäminen voi olla vaikeaa. Tasolle yksi jäävän esimiehen ura on varmasti haasteellinen.

Jos esimies ei kehity, ei työyksikkökään kehity. Vien ajatusta vielä hieman pidemmälle. Jokaisessa yksikössä on työntekijöitä, joilla on potentiaalia kehittyä esimiehinä. Tasolle yksi jääneen esimiehen rinnalle nousee helposti epävirallisia johtajia. Aluksi näitä epävirallisia johtajia voi jopa hyödyntää. Mutta jos työntekijät alkavatkin seurata epävirallista johtajaa tämän noustessa tasolle kaksi, voi ongelmien kierre olla edessä. Epävirallinen johtajuus ei tällöin ole ainut ongelma, vaan myös tuottavuus ja työtyytyväisyys jäävät tasolle yksi. Uskon jokaisen Nordic Business Forumissa läsnä olleen johtajuudesta kiinnostuneen tai sitä työkseen tekevän sisäistäneen Maxwellin keskeisen sanoman: kehity.

Kannustan jokaista terveydenhuollon esimiestä kouluttautumaan, ottamaan haasteet vastaan positiivisena mahdollisuutena ja työskentelemään sen eteen, että työntekijät haluavat omasta tahdostaan seurata heitä ja ehkä myös heidän jalanjälkiään. Haasta itsesi ja mieti, miksi työyhteisössäsi esiintyy ongelmia, sitouttamattomuutta, haluttomuutta ja niin edelleen. Toisin sanoen, millä tasolla johdat?

Outi Tuominen

Sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

ouantu@utu.fi 

Lähteet:

http://www.nbforum.com/

Medialaitteiden tahmeus estää lasten kuuntelua

Ylen uutisissa kirjoitettiin tänään, että puheterapeutit ovat havainneet pienten lasten puheongelmien lisääntyneen ja yhdeksi syyksi arveltiin vuorovaikutuksen vähyyttä vanhempien huomion juuttuessa sosiaaliseen mediaan. En tiedä, onko puheongelmien lisääntymisestä tilastotietoa, mutta ”tahmeiden medialaitteiden” vaikutuksesta vanhemman ja lapsen vuorovaikutukseen ainakin löytyy tuoretta tutkimustietoa (Mantere & Raudaskoski 2015).

Vaikkei arjessa tule sitä usein ajatelleeksi, niin vuorovaikutuksessa on paljon säännönmukaisuuksia ja moraalisia normeja, jotka opitaan jo varhaislapsuudessa. Niiden sisäistäminen helpottaa toisten toiminnan tulkitsemista ja ennustamista, jolloin maailma ei näytä kaoottiselta, vaan ymmärrettävältä ja turvalliselta. Perheiden arjessa vaikuttava "medialaitteiden tahmeus" kuitenkin muuttaa Mantereen ja Raudaskosken tutkimuksen mukaan perinteisiä vuorovaikutuksen rakenteita ja tuo vanhemman ja lapsen vuorovaikutukseen ajoittain epäselvyyttä ja hankaluutta. 

Medialaitteen tahmeudella tarkoitetaan tilanteita, joissa toisen ihmisen huomiota on vaikea saada irti medialaitteesta ja jos huomion saakin, se palaa helposti takaisin laitteeseen – tuttua itse kullekin, eikö totta? Artikkelissa kerrotaan tutkimuksesta, jossa lasten oli vaikeaa saada vanhemmiltaan huomiota tahmeiden medialaitteiden takia.

Onhan tietenkin aina ollut asioita, joiden kanssa lapsi on joutunut vanhemman huomiosta kilpailemaan. On ollut sanomalehtiä, televisioita ja niin edelleen. Tahmeiden medialaitteiden vaatima huomio on kuitenkin sikäli erilaista, että laite muodostaa käyttäjän kanssa interaktiivisen suhteen ja vaatii samankaltaista reagoimista kuin vuorovaikutus yleensä.

Vaikka tuossa tutkimuksessa ei tutkittu medialaitteiden tahmeuden pitkäaikaisvaikutuksia vuorovaikutukseen ja sitä kautta lasten kehitykseen, se antaa kuitenkin hyviä aineksia näiden pohtimiseen. Sehän joka tapauksessa tiedetään lukuisten tutkimusten kautta, että varhaisella vuorovaikutuksella on suuri vaikutus lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin.

Kiintymyssuhdeteorian mukaan lapsi muodostaa vuorovaikutussuhteessa vanhempansa kanssa käsityksen siitä, onko hän avun arvoinen ja ovatko läheiset sellaisia, joilta hän voi odottaa apua hädän hetkellä.  Kuten tutkijat tuossa artikkelissaan kysyvät:

Jos vauvasta asti kilpailee vanhemman huomiosta medialaitteen kanssa, voisiko tämä vaarantaa turvallisen kiintymyssuhteen syntymisen?

Lasten ja vanhempien välisen vuorovaikutuksen tukeminen on lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten tärkeä tehtävä. Vanhemmilta kannattaisikin ehkä jossain kohtaa kysyä, kuinka heiltä onnistuu lapsen kanssa vuorovaikutukseen keskittyminen ja kuinka kauan pystyvät olemaan irti medialaitteistaan – minuutin, vartin, puoli tuntia, puoli päivää…?  

Kirjoittajan tiedot: 

Johanna Olli
Sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
Puheenjohtaja, Lastenneurologian hoitajat ry 

s-posti:pj.lane.ry(at)gmail.com 
Twitter (suomeksi) 
Twitter (englanniksi)  
Oma blogi lapsista, lastenneurologisesta hoitotyöstä ja sen tutkimisesta. 

Yhteisblogi lapsinäkökulmaisesta tutkimuksesta   
LinkedIn 
ResearchGate

Lähde:

Mantere, Eerik & Raudaskoski, Sanna 2015. Kun matkapuhelin vie vanhemman huomion. Teoksessa A.R. Lahikainen, T. Mälkiä & K. Repo (toim.): Media lapsiperheessä, 205–226.

Asiasanoja: perhe, vanhemmat, lapset, vuorovaikutus, kommunikaatio, kiintymyssuhde, lapsen kehitys, lapsen hyvinvointi, sosiaalinen media, medialaitteet, älypuhelin, kännykkä, tabletti, keskustelunanalyysi