tiistai 13. lokakuuta 2015

Millä tasolla johdat?



Kirjoitan tämän kertaisen blogikirjoitukseni 1.-2.10.2015 pidetyn Nordic Business Forumin pääpuhujasta John Maxwellista ja hänen ajatuksistaan johtajuudesta. John Maxwell on johtajuusguru, joka on työskennellyt johtajuuden parissa 40 vuotta, kirjoittanut aiheesta useita kirjoja ja toimii edelleen aktiivisesti johtajuuskouluttajana.  Hänen lähestymistapansa, karismansa ja ennen kaikkea luentonsa sisältö olivat ajankohtaiset ja syvempään pohdintaan innoittavat myös terveysalan lähiesimiehelle.
Luennossaan Maxwell korosti sitä, ettei johtava asema vielä tee kenestäkään johtajaa. Johtajuutta voidaan ajatella tasoilla 1-5. Ensimmäisellä tasolla olet saanut tittelin ja tämän tason johtajaa seurataan lähinnä siksi, että on pakko. Työntekijät suorittavat tehtävänsä minimitasolla ja heillä on aina kiire kotiin. He peruuttavat aamulla parkkiruutuihin, jotta kotiinlähtö sujuisi mahdollisimman nopeasti. Esimies sen sijaan ihmettelee, miten he onnistuvat tekemään sen joka päivä yhtä nopeasti.
Toisella tasolla johtaja on hyvä kuuntelija, jota työntekijät haluavat seurata, vaikka heidän ei ole pakko.  Kolmannen tason johtaja on onnistunut tekemään jo jotain sellaista, mikä innoittaa alaiset seuraamaan häntä. Neljännellä tasolla työntekijät seuraavat johtajaa sen perusteella, mitä johtaja on henkilökohtaisesti tehnyt heidän hyväkseen. Neljännellä tasolla johtajan rekrytointitaidot korostuvat ja hänellä on ”oikea työntekijä, oikeaan aikaan, oikeassa paikassa”. Kun johtaja saavuttaa viidennen tason, häntä seurataan sen vuoksi, mitä hän johtajuudellaan edustaa.
”Kukaan ei synny johtajaksi”, vastasi Maxwell yleisöstä esitettyyn kysymykseen, ”kaikki syntyvät vauvoiksi.” Tämä varmasti lohduttaa jokaista esimieheksi haluavaa tai esimiehisyydessään vielä kehittyvää. Kuitenkin jokaisen on tehtävä töitä kehittymisensä eteen. Jokainen yritys, organisaatio ja yksikkö on johtajansa näköinen. Johtajuuden ongelmat on usein helppo havaita ja tiedostaa, vaikka ongelman nimeäminen voi olla vaikeaa. Tasolle yksi jäävän esimiehen ura on varmasti haasteellinen.
Jos esimies ei kehity, ei työyksikkökään kehity. Vien ajatusta vielä hieman pidemmälle. Jokaisessa yksikössä on työntekijöitä, joilla on potentiaalia kehittyä esimiehinä. Tasolle yksi jääneen esimiehen rinnalle nousee helposti epävirallisia johtajia. Aluksi näitä epävirallisia johtajia voi jopa hyödyntää. Mutta jos työntekijät alkavatkin seurata epävirallista johtajaa tämän noustessa tasolle kaksi, voi ongelmien kierre olla edessä. Epävirallinen johtajuus ei tällöin ole ainut ongelma, vaan myös tuottavuus ja työtyytyväisyys jäävät tasolle yksi. Uskon jokaisen Nordic Business Forumissa läsnä olleen johtajuudesta kiinnostuneen tai sitä työkseen tekevän sisäistäneen Maxwellin keskeisen sanoman: kehity.
Kannustan jokaista terveydenhuollon esimiestä kouluttautumaan, ottamaan haasteet vastaan positiivisena mahdollisuutena ja työskentelemään sen eteen, että työntekijät haluavat omasta tahdostaan seurata heitä ja ehkä myös heidän jalanjälkiään. Haasta itsesi ja mieti, miksi työyhteisössäsi esiintyy ongelmia, sitouttamattomuutta, haluttomuutta ja niin edelleen. Toisin sanoen, millä tasolla johdat?


Outi Tuominen
Sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos


Lähteet:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti