Viekö opiskelijoiden urapolku vanhusten hoitoon?

Päivittäin luemme väestön ikääntymisen aiheuttavan terveyspalveluille, hoitajien osaamiselle, työvoiman tarpeelle ja monelle muullekin asialle yhtä ja toista seurausta. Näinhän se on. Vaikka tulevaisuudessa suurin osa vanhuksista on toivottavasti yhä terveempiä ja toimintakykyisempiä, tarvitaan lisää hoitajia kuitenkin vähintään tukemaan vanhusten kotona asumista. Epäilemättä hoitajia tarvitaan jonkin verran myös vanhainkoteihin ja muihin tuettuihin asumismuotoihin.

Mutta kuka hoitaa isoäitiäni? kysyi yksi paljon siteerattu australialainen tutkimus otsikossaan jo vuonna 2001. Niinpä. Sittemmin useat tutkimukset ympäri maailmaa ovat tarkastelleet opiskelijoiden aikeita työskennellä vanhusten hoidossa valmistumisensa jälkeen. Lähes poikkeuksetta tulokset ovat olleet huolestuttavan samankaltaisia: ala ei kiinnosta uravaihtoehtona. Suomessa ei ole tehty laajamittaisia kartoituksia opiskelijoiden aikeista työskennellä vanhusten hoidossa, mutta tehtyjen tutkimusten mukaan ei meidän tilanteessakaan ole paljon hurraamista.

Meillä on pyritty varmistamaan hoitajien riittävä määrä myös vanhusten hoidossa lisäämällä aloituspaikkoja niin lähi- kuin sairaanhoitajakoulutuksessa. Mutta riittääköhän tämä? Kansainvälisissä tutkimuksissa on tunnistettu tekijöitä alan heikkoon vetovoimaisuuteen, jotka kaipaisivat kehittämistä houkuttelevuuden lisäämiseksi. Keskeisimmät tekijät voidaan tiivistää kolmeen: yhteiskuntaan, koulutukseen ja käytännön hoitotyöhön liittyviin tekijöihin.

Yhteiskuntaan liittyen eri hoitotyön alueita arvostetaan eri tavoin ja media osaltaan vahvistaa näitä näkemyksiä. Näkemys hoitamisesta parantamiseen tähtäävänä, teknologian avittamana edistyksellisenä toimintana lisää yleistä arvostusta esimerkiksi tehohoitotyötä kohtaan, jonka katsotaan edellyttävän erityistä osaamista. Vastaavasti vanhusten hoitamiseen yhdistetään keskeisesti persoonalliset hoivaamisominaisuudet, minkä seurauksena osaamiseksi katsotaan riittävän alalle soveltuva luonteen laatu. Näin ollen opiskelijoita kiinnostaakin urana enemmän eksoottinen ”curing” kuin tavallinen ”caring”. Yhteiskunnan asenteisiin vaikuttaminen on kuitenkin iso ja aikaa vievä tehtävä. Erilaisten näkemysten tunnistaminen ja median välittämiin viesteihin omalla panoksellaan vaikuttaminen voisivat olla eräitä keinoja saada aikaa muutosta.

Koulutukseen liittyen valmistuvat opiskelijat kertovat heidän tietojensa ja taitojensa olevan riittämättömiä vanhusten hoidossa toimimiseen. Samoin opettajien vanhusten hoidon osaaminen voisi olla vahvempaa ja etenkin mielenkiinto alaa kohtaan suurempaa. Kokemukset ohjatusta harjoittelusta eivät suinkaan ole merkittävyydeltään vähäisimpiä. Usein vanhusten hoidossa suoritettu ensimmäinen ohjattu harjoittelu jää usein opiskelijoiden mieliin lähinnä pesemisenä ja pukemisena, eikä alalle hakeutuminen tämän takia innosta. Koulutuksen suhteen onkin paljon tehtävissä, sillä kohtuullisen pitkän koulutuksen aikana ehtii tapahtua paljon oppimista ja asenteiden muokkaantumista, jos tavoitteet ja keinot ovat ”oikeat”. Koulutukseen kaivataan siis ainakin tuloksekkaiksi todettuja opetusratkaisuja. Ja kenties täydennyskoulutusta opettajille?

Käytännön hoitotyöhön liittyen opiskelijat ovat toisinaan kokeneet esimerkiksi vanhusten hoidon laadun kyseenalaiseksi, työmäärät kohtuuttomiksi ja kouluttautumismahdollisuudet heikoiksi. Näistä seikoista johtuen he eivät hakeudu alalle. Työolojen kehittäminen on tunnistettu myös meillä Suomessa keskeiseksi kohteeksi alan vetovoimaisuuden lisäämiseksi. Etenkin hoitotyön johtamisen vahvistamisen kautta voidaan osaltaan lisätä esimerkiksi hoitajien työhyvinvointia ja osaamista.

Vanhusten hoidon kiinnostamattomuus uravalintana on siis monitahoinen ongelma, jossa edellä mainitut tekijät tiukasti toisiinsa kietoutuneita. Yhden tekijän kehittäminen ei siis yksin riitä, vaan kaikkien suhteen tarvitaan useita yhdessä ja erikseen toteutettavia ponnisteluja. Eikä aikaakaan ole yhtään hukattavaksi, sillä urapolun pitäisi viedä opiskelijoita vanhusten hoitoon jo tänään.

Kirjoittajan tiedot:

Sanna Koskinen

sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava

Hoitotieteen tohtoriohjelma ja hoitotieteen valtakunnallinen tohtorikoulutusverkosto

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: smtkos(at)utu.fi

ResearchGate: http://www.researchgate.net/profile/Sanna_Koskinen

 

Kirjoituksen pohjana käytetty kirjallisuus:

Happell B, Brooker J. 2001. Who will look after my grandmother? Attitudes of student nurses toward the care of older adults. Journal of Gerontological Nursing 27, 12–17.

Hirvonen R, Nuutinen P, Rissanen S, Isola A. 2004. Miksi vanhustyö ei kiinnosta? Sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden asenteet vanhuksia kohtaan ja heidän käsityksensä suomalaisesta vanhustyöstä koulutuksen eri vaiheissa. Hoitotiede 16, 235–246.

Koskinen S, Hupli M, Katajisto J, Salminen L. 2012. Graduating Finnish nurse students’ interest in gerontological nursing – A survey study. Nurse Education Today 32, 356‒360.

Neville C, Dickie R, Goetz S. 2014. What’s stopping a career in gerontological nursing?: Literature review. Journal of Gerontological Nursing 40, 18‒27.