Yhteispelillä terveyttä edistämässä

Terveysteknologiaa hyödynnetään jo laajasti niin omaehtoisessa terveyden edistämisessä kuin myös terveydenhuollossa, mutta pelejä on totuttu toistaiseksi käyttämään lähinnä viihdetarkoituksiin. Kiinnostus pelien ja pelillisyyden hyödyntämiseen terveyden edistämisessä on ollut viime aikoina kuitenkin kasvussa.

Peliteknologia tarjoaa monia mahdollisuuksia terveydenhuoltoon ja pelillisyyttä voidaan myös integroida jo olemassa oleviin terveysteknologioihin. Terveyspelien avulla voidaan mm. edistää potilaiden hoitoon sitoutumista, motivoida kuntoutusharjoitteissa, tukea kotona asumista, tarjota vertaistukea ja antaa potilasohjausta sekä tuoda arkeen terveellisiä elintapoja edistäviä käytäntöjä.

Turussa järjestettiin 10.12.2015 Games for Health Finland -seminaari, joka keräsi kansallisella tasolla yhteen laajan joukon terveyspeleistä kiinnostuneita eri tieteen- ja ammattialojen edustajia. Mukana oli myös kansainvälisiä vieraita muun muassa Hollannista, Singaporesta ja Etelä-Afrikasta. Seminaari sisälsi mielenkiintoisia esityksiä ja minimessut, jotka esittelivät viimeisimpiä terveyspeli-innovaatioita ja -tutkimustuloksia. Seminaariesityksissä pelejä tarkasteltiin terveyden edistämisen, terveydenhuollon, liiketoiminnan, peliteknologian ja käyttäytymistieteiden näkökulmista. Esitysten laaja kirjo heijasteli terveyspelien kehittämisessä, tutkimisessa ja liiketoiminnassa tarvittavaa eri tieteiden- ja ammattialojen yhteistyötä.

Terveyspeliala onkin hyvä esimerkki alasta, jossa ei voi pärjätä yksin. Yhteispeliä tarvitaan, sillä terveyden edistämiseen tarkoitettujen pelien kehittämisessä tai olemassa olevien pelien hyödyntämisessä terveydenhuollossa erityisenä haasteena on terveyden edistämisen tavoitteiden ja pelien viihdyttävyyden nivominen saumattomasti yhteen. Terveyspelien kehittäminen edellyttää pelimekaniikan, teknologian, taide- ja kaupallisten alojen osaamista, mutta myös ymmärrystä siitä, millainen pelin tulisi olla, jotta sillä saavutettaisiin terveyttä koskevat tavoitteet. Tässä ovat tärkeässä roolissa niin terveydenhuollon ammattilaiset kuin terveys- ja käyttäytymistieteiden asiantuntijat. Terveydenhuollon toimijoita tarvitaan myös mietittäessä terveyspelien viemistä osaksi terveydenhuollon käytänteitä, esimerkiksi kuntoutuksen tai ohjauksen työvälineiksi.

Terveyspeleillä on osoitettu olevan potentiaalia, jota tarvitaan tulevaisuuden terveyden edistämisessä. Terveysalan ammattilaisten on tärkeää pitää teknologiaa koskevat tiedot ja taidot ajan tasalla, sillä terveydenhuollon asiantuntemusta tullaan jatkossa tarvitsemaan yhä enemmän terveyspelien ja muun teknologian kehitystyössä. Terveyspelejä kehitetään yhteispelillä!

Katso myös aiemmat kirjoituksemme aiheesta TT-blogissa:

Voisiko pelillä edistäälasten ja nuorten terveyttä?

Pelataanko terveyden kustannuksella?

Kirjoittajien tiedot:

Heidi Parisod
terveydenhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
s-posti: heidi.parisod(at)utu.fi

Lotta Kauhanen

fysioterapeutti, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti:anloka(a)utu.fi

Anni Pakarinen

sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: ankorh(a)utu.fi

Verratonta vertaistukea

Kun opiskelija joutuu olemaan pois luennolta, hän pyytää muistiinpanot opiskelijakollegalta. Jos matematiikka tökkii, osaavampi luokkatoveri voi auttaa. Tuoreena äitinä taas vauvanhoitoneuvoja haetaan toisilta äideiltä. Vertaistuki on meille arkielämästämme tuttua; vertaista on helppo lähestyä ja avun pyytämisen kynnys on matala. Vertaistukea voidaan hyödyntää myös systemaattisemmin terveydenhuollossa, esimerkiksi imetyksen edistämisessä.

Vertaistuella tarkoitetaan kahden tasavertaisen yksilön välistä avunantoa ja kannustusta. Vertaistuki sisältää niin tiedollista kuin emotionaalistakin tukea riippuen tilanteista ja tarpeista. Imetyksen vertaistuen on osoitettu lisäävän imetyksen kestoa, joskin myös ristiriitaisia tuloksia on saatu. Vertaistukea imetyksen suhteen on tarjottu niin raskausaikana, synnytyssairaalassa kuin kotiutumisen jälkeen joko kasvokkain tapaamalla, puhelimitse tai netin välityksellä. Tapaamiset on voitu toteuttaa joko kahden kesken tai ryhmissä. Pitempikestoisen vertaistuen ajatellaan olevan tehokkaampaa kuin yksittäisten tapaamisten. Yksiselitteistä vastausta kysymyksiin, mikä ajankohta tai tapa toteuttaa imetyksen vertaistuki olisi kaikkein tehokkain, ei vielä ole.

Imetyksen vertaistukijat ja terveydenhuollon ammattilaiset voivat parhaimmillaan toimia tehokkaasti vastavuoroisessa yhteistyössä. Vertaistukijoiden olisi mahdollista saada ammattilaisilta tukea ja eväitä oman osaamisensa kehittämiseen. Terveydenhuollon ammattilaiset voisivat puolestaan hyötyä oman työmääränsä keventymisellä tietäessään tuen jatkuvan katkeamattomana myös perheen kotiutuessa.  On kuitenkin mahdollista, että näiden kahden ryhmän välille syntyy myös jännitteitä, etenkin, jos osapuolet eivät ymmärrä pyrkivänsä samaan tavoitteeseen. Vertaistukijoiden olisi hyvä saada jonkinlainen valmennus toimintaansa, jotta he pystyvät tukemaan esimerkiksi imetystä parhaalla mahdollisella tavalla perustuen tutkimusnäyttöön. Toisaalta on hyvä pohtia mihin vapaaehtoisuuteen perustuvan vertaistuen ”ammattilaistaminen” voi johtaa. Suomessa imetyksen vertaistukea tarjoaa esimerkiksi Imetyksen tuki ry, joka kouluttaa imetystukiäitejä. Imetystukiäidit voivat tarjota vertaistukineuvoja esimerkiksi netin kautta tai paikallisesti kokoontuvissa imetystukiryhmissä. Kansainvälisesti imetyksen vertaistukijoita työskentelee palkattuna synnytyssairaaloissa. Tällöin voidaan myös pohtia miten terveydenhuollon ammattihenkilöiden ja vertaistukiäitien tarjoama tuki eroavat toisistaan, ja onko palkkatyönä tehtävä vertaistuki enää puhdasta vertaistukea.

Vertaistuen merkitys erityisissä elämäntilanteissa, esimerkiksi vauvan syntyessä perheeseen, voi olla suuri. Vertaistuki voi tarjota tiedollisen ja emotionaalisen tuen lisäksi sosiaalisen yhteisön ja tunteen johonkin ryhmään kuulumisesta. Vaikka käsillä olevaan imetys- tai vauvanhoitokysymykseen ei saisi välitöntä apua, on usein helpottavaa kuulla, ettei ole ainoa tai yksin pulmiensa kanssa. Jo tieto siitä, että muutkin ovat tämän ongelman tai vaiheen selättäneet, voi tuoda ratkaisevan avun. Vertaistuki ei milloinkaan voi korvata ammattilaisen tarjoamaa imetystietoa tai –ohjausta, mutta täydentävänä tukimuotona se on ainutlaatuista ja todella vertaansa vailla.

Kirjoittajan tiedot:

Hannakaisa Niela-Vilén

kätilö, TtM, tohtorikoulutettava

Hoitotieteen tohtoriohjelma ja hoitotieteen valtakunnallinen tohtorikoulutusverkosto

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: hmniel(at)utu.fi

ResearchGate: https://www.researchgate.net/profile/Hannakaisa_Niela-Vilen

Lähteet:

Dennis CL. 2003. Peer support within a health care context: a concept analysis. International Journal of Nursing Studies 40(3), 321–332.

Chapman DJ, Morel K, Anderson AK, Damio G, Pérez-Escamilla R. 2010. Breastfeeding peer counseling: from efficacy through scale-up. Journal of Human Lactation 26(3), 314–326.

Curtis P, Woodhill R, Stapleton H. 2007. The peer-professional interface in a community-based, breast feeding peer-support project. Midwifery 23(2), 146–156.

Jolly K, Ingram L, Khan KS, Deeks JJ, Freemantle N, MacArthur C. 2012. Systematic review of peer support for breastfeeding continuation: metaregression analysis of the effect of setting, intensity, and timing. BMJ 25;344:d8287, doi: 10.1136/bmj.d8287.

Rossman B. 2007. Breastfeeding peer counselors in the United States: helping to build a culture and tradition of breastfeeding. Journal of Midwifery & Women’s Health 52(6), 631–637.

Sudfeld CR, Fawzi WW, Lahariya C. 2012. Peer support and exclusive breastfeeding duration in low and middle-income countries: a systematic review and meta-analysis. PLoS One 7(9), e45143, doi: 10.1371/journal.pone.0045143.

 

Terveyspalvelujen asiakkaat mukaan uusien menetelmien käyttöönottoon

Näyttöön perustuvan toiminnan toteuttaminen terveydenhuollossa edellyttää usein uusien, parhaimpaan saatavilla olevaan tutkimusnäyttöön perustuvien menetelmien käyttöönottoa. Uusien menetelmien jalkauttaminen käytäntöön ei kuitenkaan aina ole yksinkertaista. Riittämättömät resurssit, koettu organisaation tuen puute, henkilöstön negatiiviset asenteet ja puutteellinen koulutus voivat heikentää menetelmien onnistunutta käyttöönottoa. Menetelmien käyttöönoton prosessi voi olla myös haastava, jos ne osapuolet, joita muutos koskee, eivät ole mukana sen suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa. Miten uusien menetelmien käyttöönottoa voitaisiin edistää terveydenhuollossa?

Uusien menetelmien käyttöönoton tueksi on kehitetty lukuisia malleja, viitekehyksiä ja teorioita. Useissa näissä korostetaan asiakkaan osallisuutta prosessissa – heille tarjottavaa hoitoahan muutos useimmiten koskee. Asiakkaiden osallisuus käyttöönottoprosessissa voi toteutua monin tavoin. Ensiksikin, asiakkailta itseltään voi lähteä tarve muuttaa käytäntöjä tehokkaammiksi, turvallisemmaksi, käyttäjäkokemukseltaan paremmaksi tai heidän tarpeitaan paremmin vastaaviksi. Muutostarpeen tunnistaminen voi lähteä ammattihenkilöiden, organisaatioiden tai terveyspoliittisten linjausten näkökulmista, mutta uusien menetelmien valinnassa on tärkeää kuulla asiakkaan ääntä – etenkin tilanteissa, joissa tutkimusnäyttö muutoksen kohteena olevasta ilmiöstä on vähäistä, ristiriitaista tai se osoittaa useamman menetelmän vaikkapa kustannustehokkuudeltaan samanarvoisiksi. Asiakkaiden tarpeita voidaan käyttöönottoprosessin alussa tunnistaa esimerkiksi yksilö- ja ryhmähaastatteluiden, kyselyiden ja erilaisten havainnointimenetelmien avulla.

Käyttöönottoprosessin alkaessa, terveyspalveluiden käyttäjät voivat olla osallisena uuden menetelmän pilotoinnissa, eli pyrittäessä selvittämään, kuinka käytettävä menetelmä on osana käytännön työtä. Asiakkailta voidaan kysyä heidän kokemuksiaan uudesta menetelmästä esimerkiksi seuraavien alueiden kautta: koettiinko uudelle menetelmälle tarvetta, ovatko he valmiita sitoutumaan sen käyttöön, ja etenkin jos menetelmään liittyy sanallista tai kirjallista ohjausta tai materiaalia asiakkaalle, kuinka ymmärrettävänä se koetaan. Näiden kokemusten kautta voidaan tehdä muutoksia prosessiin – yhdistäen tämä näkökulma terveydenhuollon ammattilaisten käyttäjäkokemukseen.

Asiakasnäkökulman tulisi olla näkyvillä myös käyttöönottoprosessin arvioinnissa. Jo muutoksia suunniteltaessa on tärkeää määrittää, mihin tekijään muutoksella haluamme vaikuttaa. Tarvitaan siis tietoa lähtötilanteesta, jotta käyttöönottoprosessin lopussa voidaan määrittää, onko haluttuun muutokseen päästy. Asiakaslähtöiset, niin kutsutut lopputulosmuuttujat voivat liittyä turvallisuuteen (haittatapahtumat), tehokkuuteen (halutun terveyteen liittyvän tekijän muutos), asiakastyytyväisyyteen ja hoitokokemukseen (esimerkiksi palveluiden laatu).

Suunniteltaessa uuden menetelmän käyttöönottoa asiakkaan mukana oloa korostaen, on huomioitava toki, että palveluita käyttävän asiakkaan ensisijainen oikeus on saada hyvää hoitoa. Esimerkiksi käyttäjäkokemuksensa jakamisen tulee perustua täyteen vapaaehtoisuuteen, eikä se saa rasittaa tarpeettomasti asiakasta. Potilas- ja omaisjärjestöt sekä yhdistykset tarjoavatkin yhden hyvä väylän asiakkaan äänen kuulemiseksi, koulutettujen kokemusasiantuntijoiden ja- arvioijien tarjoaman asiantuntemuksen ohella. 

Kirjoittajan tiedot:

Tella Lantta

Sh, TtM, tohtorikoulutettava

Hoitotieteen tohtoriohjelma

Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto

tejela(a)utu.fi

Lähteet:

Ammeraal MA & Coppers J. 2012.  Understanding living skills: first steps to evidence-based practice. Lessons learned from a practice-based journey in the Netherlands. Occupational Therapy International 19(1): 45-53.

Bowen DJ, Kreuter M, Spring B, Cofta-Woerpel L, Linnan L, Weiner D, Bakken S, Kaplan CP, Squiers L, Fabrizio C & Fernandez M. 2009. How we design feasibility studies. American Journal of Preventive Medicine 36(5): 452-457.

Donaldson NE, Rutledge DN & Ashley J. 2004. Outcomes of adoption: measuring evidence uptake by individuals and organizations. Worldviews of Evidence-Based Nursing 1(Suppl. 1): 41-51.

Gray JAM. 2001. Evidence-based Healthcare. Churchill Livingstone, UK.

Hoitotyön tutkimussäätiö 2015. Näyttöön perustuva toiminta. http://www.hotus.fi/hotus-fi/nayttoon-perustuva-toiminta. 28.11.2015.

KIein K & Knight A.2004.  Innovation implementation: overcoming the challenge. Current Direction in Psychological Science 14(5): 243-245.

Koivunen M, Hätönen H & Välimäki M. Barriers and facilitators influencing the implementation of an interactive internet-portal application for patient education in psychiatric hospitals. Patient Edudation and Counselling 70(3): 412-419.

Lantta T, Daffern M, Kontio R & Välimäki M. 2015. Implementing the Dynamic Appraisal of Situational Aggression in mental health units. Clinical Nurse Specialist 29(4): 230-243.

Lantta T, Kemppainen R & Välimäki M. 2015. Kokemusasiantuntijoilla tärkeä rooli tutkimushankkeiden arvioimisessa. Revanssi: Mielenterveyden keskusliiton jäsenlehti 2: 20.

Logan J, Graham I. 1998. Toward a comprehensive interdisciplinary model of health care research use. Science Communication 20(2): 227-246.

Swinkels RA, van Peppen RP, Wittink H, Custers JW & Beurskens AJ. 2011. Current use and barriers and facilitators for implementation of standardised measures in physical therapy in the Netherlands. BMC Musculoskeletal Disorders 12: 106.

van der Wees PJ, Zagers CA, de Die SE, Hendriks EJ, Nijhuis-van der Sanden MW & de Bie RA. 2013. Developing a questionnaire to identify perceived barriers for implementing the Dutch physical therapy COPD clinical practice guideline. BMC Health Service Research 13: 159.