tiistai 1. joulukuuta 2015

Terveyspalvelujen asiakkaat mukaan uusien menetelmien käyttöönottoon

Näyttöön perustuvan toiminnan toteuttaminen terveydenhuollossa edellyttää usein uusien, parhaimpaan saatavilla olevaan tutkimusnäyttöön perustuvien menetelmien käyttöönottoa. Uusien menetelmien jalkauttaminen käytäntöön ei kuitenkaan aina ole yksinkertaista. Riittämättömät resurssit, koettu organisaation tuen puute, henkilöstön negatiiviset asenteet ja puutteellinen koulutus voivat heikentää menetelmien onnistunutta käyttöönottoa. Menetelmien käyttöönoton prosessi voi olla myös haastava, jos ne osapuolet, joita muutos koskee, eivät ole mukana sen suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa. Miten uusien menetelmien käyttöönottoa voitaisiin edistää terveydenhuollossa?

Uusien menetelmien käyttöönoton tueksi on kehitetty lukuisia malleja, viitekehyksiä ja teorioita. Useissa näissä korostetaan asiakkaan osallisuutta prosessissa – heille tarjottavaa hoitoahan muutos useimmiten koskee. Asiakkaiden osallisuus käyttöönottoprosessissa voi toteutua monin tavoin. Ensiksikin, asiakkailta itseltään voi lähteä tarve muuttaa käytäntöjä tehokkaammiksi, turvallisemmaksi, käyttäjäkokemukseltaan paremmaksi tai heidän tarpeitaan paremmin vastaaviksi. Muutostarpeen tunnistaminen voi lähteä ammattihenkilöiden, organisaatioiden tai terveyspoliittisten linjausten näkökulmista, mutta uusien menetelmien valinnassa on tärkeää kuulla asiakkaan ääntä – etenkin tilanteissa, joissa tutkimusnäyttö muutoksen kohteena olevasta ilmiöstä on vähäistä, ristiriitaista tai se osoittaa useamman menetelmän vaikkapa kustannustehokkuudeltaan samanarvoisiksi. Asiakkaiden tarpeita voidaan käyttöönottoprosessin alussa tunnistaa esimerkiksi yksilö- ja ryhmähaastatteluiden, kyselyiden ja erilaisten havainnointimenetelmien avulla.

Käyttöönottoprosessin alkaessa, terveyspalveluiden käyttäjät voivat olla osallisena uuden menetelmän pilotoinnissa, eli pyrittäessä selvittämään, kuinka käytettävä menetelmä on osana käytännön työtä. Asiakkailta voidaan kysyä heidän kokemuksiaan uudesta menetelmästä esimerkiksi seuraavien alueiden kautta: koettiinko uudelle menetelmälle tarvetta, ovatko he valmiita sitoutumaan sen käyttöön, ja etenkin jos menetelmään liittyy sanallista tai kirjallista ohjausta tai materiaalia asiakkaalle, kuinka ymmärrettävänä se koetaan. Näiden kokemusten kautta voidaan tehdä muutoksia prosessiin – yhdistäen tämä näkökulma terveydenhuollon ammattilaisten käyttäjäkokemukseen.

Asiakasnäkökulman tulisi olla näkyvillä myös käyttöönottoprosessin arvioinnissa. Jo muutoksia suunniteltaessa on tärkeää määrittää, mihin tekijään muutoksella haluamme vaikuttaa. Tarvitaan siis tietoa lähtötilanteesta, jotta käyttöönottoprosessin lopussa voidaan määrittää, onko haluttuun muutokseen päästy. Asiakaslähtöiset, niin kutsutut lopputulosmuuttujat voivat liittyä turvallisuuteen (haittatapahtumat), tehokkuuteen (halutun terveyteen liittyvän tekijän muutos), asiakastyytyväisyyteen ja hoitokokemukseen (esimerkiksi palveluiden laatu).


Suunniteltaessa uuden menetelmän käyttöönottoa asiakkaan mukana oloa korostaen, on huomioitava toki, että palveluita käyttävän asiakkaan ensisijainen oikeus on saada hyvää hoitoa. Esimerkiksi käyttäjäkokemuksensa jakamisen tulee perustua täyteen vapaaehtoisuuteen, eikä se saa rasittaa tarpeettomasti asiakasta. Potilas- ja omaisjärjestöt sekä yhdistykset tarjoavatkin yhden hyvä väylän asiakkaan äänen kuulemiseksi, koulutettujen kokemusasiantuntijoiden ja- arvioijien tarjoaman asiantuntemuksen ohella. 


Kirjoittajan tiedot:
Tella Lantta
Sh, TtM, tohtorikoulutettava
Hoitotieteen tohtoriohjelma
Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto
tejela(a)utu.fi


Lähteet:

Ammeraal MA & Coppers J. 2012.  Understanding living skills: first steps to evidence-based practice. Lessons learned from a practice-based journey in the Netherlands. Occupational Therapy International 19(1): 45-53.

Bowen DJ, Kreuter M, Spring B, Cofta-Woerpel L, Linnan L, Weiner D, Bakken S, Kaplan CP, Squiers L, Fabrizio C & Fernandez M. 2009. How we design feasibility studies. American Journal of Preventive Medicine 36(5): 452-457.

Donaldson NE, Rutledge DN & Ashley J. 2004. Outcomes of adoption: measuring evidence uptake by individuals and organizations. Worldviews of Evidence-Based Nursing 1(Suppl. 1): 41-51.

Gray JAM. 2001. Evidence-based Healthcare. Churchill Livingstone, UK.

Hoitotyön tutkimussäätiö 2015. Näyttöön perustuva toiminta. http://www.hotus.fi/hotus-fi/nayttoon-perustuva-toiminta. 28.11.2015.

KIein K & Knight A.2004.  Innovation implementation: overcoming the challenge. Current Direction in Psychological Science 14(5): 243-245.

Koivunen M, Hätönen H & Välimäki M. Barriers and facilitators influencing the implementation of an interactive internet-portal application for patient education in psychiatric hospitals. Patient Edudation and Counselling 70(3): 412-419.

Lantta T, Daffern M, Kontio R & Välimäki M. 2015. Implementing the Dynamic Appraisal of Situational Aggression in mental health units. Clinical Nurse Specialist 29(4): 230-243.

Lantta T, Kemppainen R & Välimäki M. 2015. Kokemusasiantuntijoilla tärkeä rooli tutkimushankkeiden arvioimisessa. Revanssi: Mielenterveyden keskusliiton jäsenlehti 2: 20.

Logan J, Graham I. 1998. Toward a comprehensive interdisciplinary model of health care research use. Science Communication 20(2): 227-246.

Swinkels RA, van Peppen RP, Wittink H, Custers JW & Beurskens AJ. 2011. Current use and barriers and facilitators for implementation of standardised measures in physical therapy in the Netherlands. BMC Musculoskeletal Disorders 12: 106.

van der Wees PJ, Zagers CA, de Die SE, Hendriks EJ, Nijhuis-van der Sanden MW & de Bie RA. 2013. Developing a questionnaire to identify perceived barriers for implementing the Dutch physical therapy COPD clinical practice guideline. BMC Health Service Research 13: 159.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti