Tohtorikoulutettavan työ

Minulta on monesti kysytty mitä teen työkseni. Vastaus on samaan aikaan yksinkertainen ja monimutkainen. Yksinkertaisesti vastaus on, että teen työkseni väitöskirjaa. Monimutkaisemmasta vastauksesta ajattelin kirjoittaa tämän päivän blogitekstini. Kirjoitan terveystieteilijän lasit päässä, joten tohtorikoulutettavan työ voi olla muilla tieteenaloilla erilaista.

Tohtorikoulutettavana voi työskennellä työsuhteessa, apurahalla tai omakustanteisesti. Olen onnellisessa asemassa, koska saan tehdä tohtorikoulutettavan työtä päätoimisesti työsuhteessa yliopistoon. Pääasiallinen tehtäväni on siis tehdä väitöskirjaa. Väitöskirjan tekeminen on tutkimuksen tekemistä, siitä kirjoittamista ja kirjoitusten julkaisua (tai sen yrittämistä) kansainvälisissä vertaisarviointiprosessin omaavissa tiedelehdissä. Väitöskirjatutkimukseen kuuluu yleensä useita tutkimuskokonaisuuksia, joita viedään enemmän tai vähemmän päällekkäin eteenpäin useassa yksikössä, kaupungissa ja/tai maassa.

Tutkimusprojektin toteuttamiseen kuuluu perusteellinen aiheen kirjallisuuteen tutustuminen, tutkimussuunnitelman valmistelu ja perehtyminen valitun tutkimusasetelman metodiikkaan. Ennen aineistonkeruuta valmistellaan tarvittavat lupapaperit eettiseen toimikuntaan ja tutkimusorganisaatioihin. Lisäksi valmistellaan tutkimustiedotteet, suostumuslomakkeet, haetaan luvat haluttujen mittareiden käyttöön, haetaan rahoitusta ja valmistellaan kaikki tutkimuksessa käytettävä materiaali tai esimerkiksi interventio. Tutkimuksesta tiedottaminen, kouluttaminen, tutkittavien rekrytointi ja muut tutkimukseen liittyvät käytännön asiat ja koordinointi kuuluu projektista riippuen usein tohtorikoulutettavan tehtäviin. Tutkimus on kuitenkin ennen kaikkea yhteistyötä, vaikka lopulta artikkelikäsikirjoitusten ensimmäiset versiot kirjoitetaankin itsekseen koneella naputtaen.

Yliopistolla on kolme tehtävää: tutkimus, opetus ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus. Omaan väitöskirjaan liittyvien tutkimusprojektien lisäksi tohtorikoulutettava saattaa olla osallisena myös muissa tutkimusprojekteissa. Opetuskokemusta tohtorikoulutettava saa käsitykseni mukaan vaihtelevasti eri yksiköissä ja yliopistoissa. Meillä tohtorikoulutettava voi hakea opettamaan, ja yleensä halukkaille opetuskokemusta kertyykin. Tohtorikoulutettavien opetus koostuu usein seminaareista, kandi- ja maisteriopiskelijoiden ohjaamisesta ja yleensä omasta tutkimusaiheesta pidettävistä luennoista. Tohtorin tutkintoon kuuluu myös 60 opintopistettä omia opintoja.

Yhteiskunnallista vuorovaikutusta voi toteuttaa monella tavalla. Tämän blogin pitäminen on yksi tapa, samoin kirjoittaminen ammattilehtiin tai aikakauslehtiin omaan tutkimusaiheeseen liittyvistä yhteiskunnallisista kysymyksistä. Yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen kuuluu myös luennointia ja yhteistyöverkostojen luomista ja ylläpitämistä. Kansainvälisyyttä tohtorikoulutettava toteuttaa olemalla osa oman aiheen kansainvälistä tutkijayhteisöä, julkaisemalla kansainvälisesti, osallistumalla konferensseihin ja tapaamisiin sekä mahdollisesti tutkija- tai opettajavaihtoihin.

Tohtorikoulutettavan työ on työ siinä missä muutkin työt, vaikkei ehkä ihan tavallisimmasta päästä. Työ on todella innostavaa, haastavaa ja koukuttavaakin samaan aikaan. Tässä työssä ei vain valitettavasti saa olla kovin pitkään - yleensä viimeistään neljän vuoden lähestyessä kysellään väitöspäivää.

Jotta blogista ei puuttuisi yhteiskunnallista sävyä, lopetan kirjoituksen harmitukseen tutkimuksen määrärahojen leikkaamisesta. Tohtoriksi valmistuttua olisi vähintäänkin järkevää, että tutkinnon suorittanut saisi tehdä työtä, jossa voisi käyttää tutkinnon kartuttamaa osaamistaan. Näin myös yhteiskunta saisi parhaan vastineen tohtorin kouluttamiseen käyttämilleen pelimerkeille. 

Kirjoittajan tiedot:
Lotta Hamari
fysioterapeutti, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
lotta.hamari@utu.fi