Sivut

tiistai 19. joulukuuta 2017

Sateenkaari-ihmiset terveydenhuollon asiakkaina

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat voidaan nimittää yhteisesti sateenkaari-ihmisiksi. He ovat henkilöitä, joiden seksuaalinen suuntautuminen on muuta kuin heterous ja/tai heidän sukupuoli-identiteettinsä eroaa perinteisistä tyttö/poika, mies/nainen tai maskuliininen/feminiininen-määritelmistä. Toisin sanoen seksuaalivähemmistöihin voidaan nimetä kuuluvaksi homot, lesbot, biseksuaalit, queerit, aseksuaalit, panseksuaalit. Sukupuolivähemmistöihin kuuluvat voidaan luokitella transihmisiin, intersukupuolisiin, sukupuolettomiin ja sukupuoliristiriitaa kokeviin ihmisiin. Edellä mainittujen lisäksi ihminen voi kokea seksuaalisen suuntautumisensa tai sukupuoli-identiteettinsä muunlaisin tavoin, jotka eivät noudata yhteiskunnan perinteisiä määritelmiä sukupuolesta ja seksuaalisuudesta.

Sateenkaari-ihmisten olemassaolon tunnistaminen on lisääntynyt viime vuosina, eikä seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta puhuminen ole enää niin suuri tabu kuin se oli aiemmin. Sateenkaari-ihmisten oikeudet ovat muuttuneet 2000-luvun aikana: Muutoksia suomalaisessa yhteiskunnassa ovat esimerkiksi naisparien laillinen oikeus päästä hedelmöityshoitoihin vuodesta 2007 lähtien sekä samaa sukupuolta oleville pareille 1.3.2017 voimaan astunut oikeus avioliittoon. Sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeudet eivät tosin ole muuttuneet suomalaisessa yhteiskunnassa kovinkaan paljoa; viime vuosina useat ihmisoikeusjärjestöt ovat ottaneet kantaa sukupuolenkorjausta koskevaan lainsäädäntöön, joka nähdään ihmisoikeuksia loukkaavana. Tämä näkemys perustuu siihen, että Suomessa juridista sukupuoltaan vahvistavan henkilön on oltava lisääntymiskyvytön ja käytävä läpi tietyt hoidot ennen juridisen sukupuolen vahvistamista.

Mutta mitä sateenkaari-ihmisten olemassaolo merkitsee terveydenhuollossa? Mitä hoitotyötä tekevän ammattilaisen olisi oleellista tietää eri-ikäisten sateenkaari-ihmisten kohtaamisesta terveydenhuollossa? Tarkastelen seuraavaksi joitakin keskeisiä tuloksia suomalaisten organisaatioiden toteuttamista tutkimuksista.

Sateenkaarinuorten näkökulma otettiin ensimmäistä kertaa mukaan vuoden 2017 kansallisessa Kouluterveyskyselyssä, jossa toisen asteen opiskelijoilta kysyttiin seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuolen kokemisesta. Seksuaalinen tasavertaisuus ry (Seta) ja Nuorisotutkimusseuran Hyvinvoiva sateenkaarinuori-yhteishankkeessa kartoitettiin suomalaisten sateenkaarinuorten hyvinvointia Suomessa eri elämän osa-alueilla. Tutkimusten tulosten perusteella sateenkaarinuorten hyvinvointi on heteronuoria alhaisempaa. Kuitenkin moni sateenkaarinuori voi hyvin, ja sateenkaarinuorista monet uskalsivat jutella kouluterveydenhoitajalle asioistaan. Osa kuitenkin yhä välttää identiteettinsä paljastamista, koska he pelkäävät ympäristön negatiivista suhtautumista esimerkiksi syrjinnän muodossa. Näin ollen nuorten parissa työskentelevien aikuisten olisi tärkeää näyttää nuorille, että seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta voi keskustella avoimesti.

Sateenkaariperheiden kokemuksia sosiaali- ja terveyspalveluista on tutkittu Sateenkaariperheet-kyselyn avulla yhteistyössä Työministeriön kanssa vuonna 2006. Sateenkaariperheet ovat tulosten mukaan monimuotoisia perheitä, jotka voivat koostua perinteisestä kahden vanhemman ydinperheestä erilaisiin monimuotoisiin perheisiin. Kyselyn keskeisin tulos oli, että sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmä on laadittu heteroydinperheiden tarpeita ajatellen, joten sateenkaariperheitä ajatellen palveluiden monimuotoisuutta tulisi kehittää. Terveyspalveluiden työntekijöiden olisi tärkeää tietää erilaisista sateenkaariperheiden muodoista, jotta he osaisivat kohdata avoimesti ja ennakkoluulottomasti naispareja, miespareja, transvanhempia, useamman vanhemman perheitä sekä itseellisiä vanhempia. Sekä biologisten että sosiaalisten vanhempien tasavertaisen osallisuuden mahdollistaminen on tärkeää, jottei kukaan sateenkaariperheen vanhempi kokisi jäävänsä ulkopuoliseksi.

Seta on toteuttanut Yhdenvertainen vanhuus-projekteja, joiden tutkimuskohteena ovat olleet ikääntyneet sateenkaari-ihmiset (sateenkaari-seniorit). Ensimmäisen projektin (2012–2014) aikana tehdyissä tutkielmissa ilmeni kolme sateenkaari-senioreille keskeistä vanhustyöhön liittyvää toivetta. Sateenkaarisenioreille on tärkeää, että ikääntyneiden palveluiden parissa työskentelevillä olisi tietoa sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta ja vanhuuteen liittyvistä tuentarpeista ennen kuin ensimmäinen identiteetistään avoin asiakas tulee kohdalle. Toiseksi he toivoivat suhtautumisen olevan luontevaa, ennakkoluulotonta, sekä ilman identiteettiin liittyvää ihmettelyä. Kolmanneksi sateenkaariseniorit toivoivat tukea omaan identiteettiin liittyvien kysymysten käsittelyssä, ja mahdollisuutta elää omannäköistä elämää myös vanhuudessa. Monet sateenkaariseniorit ilmaisivat myös, kuinka tärkeää omasta identiteetistä ja elämäntarinastaan kertominen on vanhuudessa, ja näin ollen sateenkaariseniorin kuunteleminen antaa mahdollisuuden yksilölliseen kohtaamiseen myös terveydenhuollossa.

Yhteenvetona esitän 4 neuvoa sateenkaari-ihmisten kohtaamiseen terveydenhuollossa:

1. Suhtaudu avoimesti asiakkaisiisi; älä oleta asiakkaasi sukupuoli-identiteettiä, seksuaalista suuntautumista tai perhemuotoa.   
2. Jos et ole varma asiakkaasi kumppanin sukupuolesta, kysy rohkeasti, jos tämä tieto on tarpeellinen. Kysyvä ei tieltä eksy. 
3. Ilmaise etenkin nuorille, että seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus on ok. 
4. Ole kiinnostunut seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta; 
lukemalla voit oppia paljon, kaikkea ei tarvitse ymmärtää heti ja jos jokin asia jää askarruttamaan, ota rohkeasti yhteyttä Setaan tai vaikka tämän blogitekstin kirjoittajaan. Tyhmiä kysymyksiä ei ole!

Lisätietoa sateenkaari-ihmisistä: 
Setan sateenkaarisanasto. http://seta.fi/sateenkaarisanasto/ 
Trasek ry. http://www.trasek.fi  
Sateenkaariperheet ry. http://www.sateenkaariperheet.fi/ 
Sateenkaariseniorit. http://seta.fi/sateenkaariseniorit/
 

Kirjoittajan tiedot:  
Minna Laiti
Röntgenhoitaja, TtM, Tohtorikoulutettava
Turun yliopisto
Hoitotieteen laitos
mianlai@utu.fi

Lähteet:

Alanko, K. (2014) Mitä kuuluu sateenkaarinuorille Suomessa? Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 146, verkkojulkaisuja 72 & Seta, Seta-julkaisuja 23. Unigrafia, Helsinki.

Amnesty International 2017. Transihmisten oikeudet. https://www.amnesty.fi/tyomme/teemat/itsemaaraamisoikeus-sukupuoleen/ Viitattu 19.12.2017


Kuosmanen P & Jämsä J (toim.) 2007. Suomalaiset sateenkaariperheet sosiaali- ja terveyspalveluissa ja koulussa. SEIS – Suomi eteenpäin ilman syrjintää-julkaisu, Työministeriö. Edita Prima Oy, Helsinki.


Laki avioliittolain muuttamisesta 156/2015. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20150156

Laki hedelmöityshoidoista 22.12.2006/1237. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20061237

Seksuaalinen tasavertaisuus ry SETA 2016. Sateenkaarisanasto. http://seta.fi/sateenkaarisanasto/ Viitattu 19.12.2017
 

Seksuaalinen tasavertaisuus ry SETA 2017. Avioliittolaki. http://seta.fi/avioliittolaki/#otsikko1 Viitattu 19.12.2017
 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2017. Tutkimuksesta tiiviisti 25/2017. Toisella asteella opiskelevien sateenkaarinuortenhyvinvointi 2017. Kouluterveyskyselyn tuloksia. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135233/URN_ISBN_978-952-302-909-5.pdf?sequence=1 Viitattu 19.12.2017

United Nations Human Rights 2016. The cruel, inhuman and degrading treatment of trans and intersex people in Finland. Submission to the UN Committee against torture. 59th session, November 2016. http://tbinternet.ohchr.org/Treaties/CAT/Shared%20Documents/FIN/INT_CAT_CSS_FIN_25540_E.pdf

Valtonen S & Hakola SM 2014. Haluaisin pystyä kertomaan- Sateenkaariseniorit ikääntyneille suunnattujen palveluiden asiakkaina. Seta-julkaisuja 26. Otava, Helsinki.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Rutiinilla vaan?


Lähes jokainen aikuinen voi palauttaa mieleensä tunnelmat uudessa työssä aloittamiseen liittyen. Kaikki on uutta, työtilat, työvälineet ja ihmiset; ei löydä sitä mitä tarvitsee, koko ajan pitää kysyä neuvoa, jännittääkin. Vähitellen homma alkaa luistaa, vieras muuttuu tutuksi, uudet ihmiset työkavereiksi. Ainakin osa työtehtävistä hoituu rutiinilla, sen enempää siihen keskittymättä.

Rutiinit tuovat turvaa ja helpottavat arjen sujumista, mutta joskus niitä kannattaa tarkastella uusin silmin. Työpaikoilla rutiinit voi joskus rikkoa uusi työntekijä, joka esittää sen tärkeän miksi-kysymyksen, johon ei heti vastausta löydykään. Sairaalat muiden työpaikkojen ohella ovat täynnä rutiineja eivätkä synnytysosastot poikkea tästä, vaikka jokainen synnytys onkin ainutlaatuinen.

Tarkastelimme synnytysosastolla tapahtuvaa vastasyntyneen ja vanhempien välistä läheisyyttä ja erottamista sekä näihin liittyviä tilanteita (Niela-Vilén ym. 2017). Aineisto kerättiin älypuhelinsovelluksella, johon synnytysosaston kätilöt ja lastenhoitajat tallensivat läheisyys- ja erottamistapahtumia sekä sanelivat lyhyen kertomuksen tilanteesta vastaten kysymyksiin missä, mitä ja miksi.

Tutkimuksen aineiston perusteella äidin ja vastasyntyneen läheisyys oli selkeästi tavoiteltu asia synnytysosastolla. Vauvat pyrittiin aina asettamaan äidin ihokontaktiin. Isät saivat pitää vauvoja silloin, kun äiti oli jostakin syystä estynyt, esimerkiksi synnytyskomplikaation takia. Äidin ja vauvan läheisyyden perusteluna oli useimmiten osaston rutiini. Toki läheisyyttä perusteltiin myös äidin ja vauvan hyvinvoinnin kannalta. Kaikki vastasyntyneet myös erotettiin vanhemmistaan vauvan rutiinimittausten takia. Lisäksi erottamiseen johtivat vastasyntyneen terveyteen, esimerkiksi hengitykseen liittyvät ongelmat.

Tässä tutkimuksessa siis rutiinit sekä edistivät läheisyyttä että aiheuttivat erottamista. Rutiineilla ei aiheutettu haittaa, vaan esimerkiksi paljon tutkittu ja hyödylliseksi havaittu vastasyntyneen ja vanhemman ihokontakti toteutui rutiinisti. Joka tapauksessa rutiinien kriittinen tarkastelu voi herättää itse kunkin huomaamaan, että itsestäänselvyydet eivät aina ole selviä. Tutkimuksessa käytetty aineistonkeruusovellus saattoi osaltaan toimia havahduttajana, kun omia toimintatapoja pyydettiin kuvaamaan. Varmasti joskus vanhojen rutiinien tilalle on hyvä kehitellä uusia, perustellumpia rutiineita.

Kirjoittajan tiedot:
Hannakaisa Niela-Vilén
kätilö, TtT, post doc -tutkija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
s-posti: hmniel(at)utu.fi

Lähdeviite:
Niela-Vilén H, Feeley N, Axelin A. 2017. Hospital routines promote parent-infant closeness and cause separation in the birthing unit in the first two hours after birth – a pilot study, Birth: Issues in Perinatal Care 44(2), 167–172.






maanantai 4. joulukuuta 2017

Pysyykö terveydenhuolto digitalisaation mukana?

Terveydenhuollon digitalisaatio on menossa kovalla vauhdilla eteenpäin. Digitalisaation mahdollisuuksia korostetaan poliittisissa linjauksissa ja siihen liittyen on käynnissä useita hankkeita, joiden on tarkoitus tuoda digitaaliset terveyspalvelut sekä terveydenhuollon asiakkaiden, omaisten että ammattilaisten ulottuville (lue hankkeista lisää täältä). Myös tarjolla olevien digitaalisten innovaatioiden määrä on hurjassa kasvussa. Tästä osoituksena oli muun muassa viime viikolla järjestetty startup-tapahtuma SLUSH, jossa digiterveys oli tututtuun tapaan vahvasti esillä. Myös aihetta koskevan tutkimuksen määrä on jatkanut kasvuaan.

Entä käyttöönotto?

Digitaalisten innovaatioiden ja sitä koskevan tutkimuksen kasvavasta määrästä ja niihin liittyvästä kiinnostuksesta huolimatta uusimmat digiterveyden ratkaisut näkyvät vielä vähän terveydenhuollossa, etenkin julkisella sektorilla. Tulevan sote-uudistuksen uumoillaan vauhdittavan digitalisaatiokehitystä, mutta käyttöönoton edistäminen edellyttää myös vähäisen hyödyntämisen taustalla vaikuttavien syiden tarkastelua ja niihin huomion kiinnittämistä.

Digitalisaatiokehitys haastaa tutkimuksen ja koulutuksen 

Tutkimus tarjoaa mahdollisuuden lisätä ymmärrystä digitaalisten innovaatioiden käyttöönottoon vaikuttavista tekijöistä. Perinteisesti digitaalisia innovaatioita koskeva tutkimus on kuitenkin painottunut innovaatioiden kehittämiseen ja vaikutusten arviointiin, jonka lisäksi tarvitaan myös implementaatioprosesseja tarkastelevaa tutkimusta. Digitaalisten innovaatioiden implementaatiota eli käyttöönottoa voidaan lähestyä tutkimuksella hyödyntäen esimerkiksi olemassa olevia tutkimusnäytön ja interventioiden käyttöönottoa tarkastelevia malleja (ks. esimerkiksi Harvey & Kitson 2016). Nämä mallit ohjaavat suuntaamaan tutkimusta ja kiinnittämään huomioita käyttöönottoon vaikuttavien tekijöiden moninaisuuteen. Tällaiset mallit ovat hyödyllisiä, vaikkakaan ne eivät ole kehitetty spesifisti digitaalisia interventioita silmällä pitäen. Esimerkiksi Harveyn ja Kitsonin (2016) PARISH-malli ohjaa tarkastelemaan implementaatiota neljästä eri osa-alueesta käsin: 1) itse innovaation ominaisuuksien näkökulmasta, 2) niiden näkökulmasta, kenelle innovaatio on tarkoitettu käytettäväksi tai 3) siitä näkökulmasta, mihin ympäristöön se on tarkoitettu ja 4) miten se on tarkoitettu käytettäväksi. Malli osoittaa, että käyttöönottoa tulee tarkastella niin loppukäyttäjän kuin myös organisatoristen ja poliittisten tekijöiden näkökulmista.

PARISH-mallissa esitettyjen tekijöiden ohella digitaalisten innovaatioiden käyttöönotossa voi esiintyä vielä spesifisti niihin liittyviä osin tunnistamattomiakin haasteita. Tällaisia voivat olla esimerkiksi jo tunnistetut laitteiden käyttöön ja huoltoon liittyvät teknisen tuen tarpeet terveydenhuollossa. Myös näitä haasteita ja niihin liittyviä ratkaisuja voidaan tunnistaa implementaatioprosesseja tarkastelevalla tutkimuksella. Aihetta koskevan tutkimuksen lisäksi kovaa vauhtia etenevä digitalisaatiokehitys haastaa myös koulutuksen pysymään vauhdissaan mukana. Ajantasaista koulutusta digitaalisten innovaatioiden mahdollisuuksista ja käytöstä tarvitaan niin ammatillisissa oppilaitoksissa, yliopistoissa kuin terveydenhuollon ammattihenkilöiden täydennyskoulutuksessakin.

Digitalisaation tarjoamien mahdollisuuksien ohella vaateet terveydenhuollon vauhdissa mukana pysymisen takaamiseksi ovat moninaiset. Haasteiden ja ratkaisujen löytämisen lisäksi halua ja resursseja löydettyjen ratkaisujen toteuttamiselle myös tarvitaan käyttöönoton ongelmakohtien taklaamiseksi. Paukkuja näihin kannattaa laittaa, jotta terveydenhuolto pysyy digitalisaation matkassa mukana ja saa siitä optimaalisen hyödyn irti.


Kirjoittajan tiedot:

Heidi Parisod
terveydenhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
s-posti: heidi.parisod(at)utu.fi
ResearchGate: http://www.researchgate.net/profile/Heidi_Parisod/


P.S. Yhtenä ajantasaisen tiedon koulutuskanavana toimii tämä blogi, josta löytyy jo nyt paljon luettavaa ja tietoa digiterveyden saralta jaettavaksi muillekin omassa työyksilössä. Antoisia lukuhetkiä!


Lähteet:
Harvey G, Kitson A. 2016. PARIHS revisited: from heuristic to integrated framework for the successful implementation of knowledge into practice. Implementation Science 11, 33.

Mediuutiset 2017. Vauvojen värinäpatja voitti Slushissa äitiyspakkauksen inspiroiman startup-kisan. Saatavissa: http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/vauvojen-varinapatja-voitti-slushissa-aitiyspakkauksen-inspiroiman-startup-kisan-6690151

Penny RA, Bradford NK, Langbecker D. 2017. Registered Nurse and Midwife Experiences of Using Videoconferencing in Practice: a Systematic Review of Qualitative Studies. Journal of Clinical Nursing, [Epub ahead of print].

Shin EH, Cummings E, Ford K. 2017. A qualitative study of new graduates' readiness to use nursing informatics in acute care settings: clinical nurse educators' perspectives. Contemporary Nurse 25, 1-13. [Epub ahead of print]

STM 2016. Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukena. Sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaatiolinjaukset 2025. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2016.