Terveysalan täydennyskoulutus verkossa – joustava vaihtoehto työn oheen vai puuduttavaa yksinpuurtamista?

Terveydenhuollon ammattilaisilla on velvollisuus huolehtia ammattitaitonsa ajantasaisuudesta, ja työnantajalla on puolestaan velvollisuus tarjota mahdollisuus täydennyskoulutukseen. Täydennyskoulutuksella tarkoitetaan koulusta, jolla syvennetään tai täydennetään ammatillista osaamista. Täydennyskoulutus ei ole tutkintoon johtavaa koulutusta, mutta uuden osaamisen avulla voi pätevöityä jopa uusiin tehtäviin. Täydennyskoulutusta järjestävät esimerkiksi ammattikorkeakoulut, yliopistot sekä yksityiset koulutustahot. Täydennyskoulutuksen kesto vaihtelee yhden päivän seminaarista usean lukukauden kestäviin koulutuksiin. Digitalisaation mukana myös useat täydennyskoulutukset ovat siirtyneet lähiopetuksesta verkko-opintoihin. Yksi syy tähän on varmasti järjestäjälähtöinen, sillä verkko-opintojen resurssit ovat helpommin hallittavissa kustannuksia myöten. Useat osallistujat kuitenkin toivoisivat mahdollisuutta ryhmäytymiseen ja aitoon kontaktiin opettajien ja muiden osallistujien kanssa. Voidaanko kuitenkin ajatella, että täydennyskoulutuksen järjestäminen verkossa voi olla myös opiskelijalähtöistä ja tarjota mahdollisuuksia aitoon vuorovaikutukseen?

Tutkimusten mukaan sairaanhoitajien asenteet täydennyskoulutuksen järjestämisestä verkko-opintoina ovat pääosin positiivisia. Yksi positiivisena nähty asia on matalampi kynnys lähteä mukaan täydennyskoulutukseen, varsinkin jos edellisistä opinnoista on jo enemmän aikaa. Lisäksi verkko-opinnot onnistuvat helpommin työn ohessa kuin läsnäoloa vaativat. Verkko-opinnot joustavat enemmän myös erilaisten elämäntilanteiden ja perhetilanteiden mukaan. (Karaman, 2011). Käytännön näkökulmien lisäksi verkko-opinnot voivat lisätä opiskelijan itseohjautuvuutta ja vastuunottoa omasta oppimisesta ja tarjota jopa enemmän oppimismahdollisuuksia kuin perinteinen luento-opetus. Verkko-opinnoissa käytössä olevan sähköisen oppimisalustan käyttäjälähtöisyydellä on vaikutusta verkko-opiskelijoiden motivaatioon ja saavutettuihin oppimistuloksiin.  Hyvä verkkoalusta on visuaalisesti miellyttävä ja helppokäyttöinen. Sen tulee mahdollistaa vuorovaikutus muiden käyttäjien kanssa ja tarjota innovatiivisia menetelmätyökaluja. Erilaiset oppistyylit on mahdollista huomioida tarjoamalla erilaisia tehtäviä ja tietolähteitä. Sähköinen oppimisalusta helpottaa opettajien ja opiskelijoiden yhteydenpitoa ja helpottaa esimerkiksi ennakkotehtävien antamista ennen uusia opintojaksoja. Myös ihmisten, joiden on haasteellista osallistua keskusteluun kasvotusten esimerkiksi ujouden takia, voi olla helpompi osallistua keskusteluun verkossa. (Amandu, Muliira, & Fronda, 2013).

Verkko-opetuksen toteuttaminen haastaa myös sen suunnittelijat ja opettajat oppimaan uusia menetelmiä ja pitämään näkökulmat tuoreina.  Verkko-opintojen ei tarvitse olla vain suorituksiin tähtäävää yksinpuurtamista vaan opiskelijat voivat omalla aktiivisuudellaan luoda yhdessä enemmän kuin opettaja pystyisi yksin antamaan. Uudet menetelmät voivat olla myös miellyttäviä kokemuksia: Miltä kuulostaa esimerkiksi luennon kuunteleminen podcastinä lenkkipolulla tai osallistuminen reaaliaikaiseen ja etäohjattuun pienryhmätyöskentelyyn virtuaalisissa huoneissa?  

Kirjoittaja:

Riitta Mieronkoski

ft, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

ritemi@utu.fi

Linkedin @Riitta Mieronkoski

Lähteet:

Amandu, G. M., Muliira, J. K., & Fronda, D. C. (2013). Using Moodle E-learning Platform to Foster Student Self-directed Learning: Experiences with Utilization of the Software in Undergraduate Nursing Courses in a Middle Eastern University. Procedia - Social and Behavioral Sciences, 93, 677–683. https://doi.org/10.1016/j.sbspro.2013.09.260

Karaman, S. (2011). Nurses’ perceptions of online continuing education. BMC Medical Education, 11(1). https://doi.org/10.1186/1472-6920-11-86