Sivut

tiistai 18. toukokuuta 2021

Pitkäaikaissairauksien omahoidon onnistumisen taustalla vaikuttavat moninaiset tekijät



Erilaiset pitkäaikaissairaudet ovat maailmanlaajuinen haaste - lähes kolmannes 15-vuotiaista ja sitä vanhemmista elää kahden tai useamman pitkäkestoisen sairauden kanssa OECD-maassa. Suomessa lähes joka toisella on vähintään kaksi pitkäkestoista sairautta. Pitkäaikaissairaudet, kuten astma, masennus tai erilaiset tuki- ja liikuntaelinten ongelmat, voivat aiheuttaa potilaalle merkittäviä toimintakyvyn rajoitteita. Ne vaikuttavat usein myös sairastuneen perheeseen ja aiheuttavat kustannuksia yhteiskunnallisella tasolla. (OECD 2019a.)

Pitkäaikaissairauksien hoitamisessa erityisen keskeinen rooli on potilaan itsensä toteuttamalla omahoidolla ja tavoitteena onkin löytää tasapaino sairauden, sen hoidon ja päivittäisen elämän välillä (Riegel ym. 2012, Routasalo ym. 2009). Omahoidolla tarkoitetaan potilaan itsensä toteuttamaa näyttöön perustuvaa hoitoa, joka on suunniteltu yhdessä terveydenhuollon ammattilaisen kanssa (Routasalo ym. 2009). Sen kuvaamiseksi ja selittämiseksi on hoitotieteessä kehitetty erilaisia teorioita. Näistä yksi on Riegelin ym. vuonna 2012 kehittämä keskitason teoria, joka kuvaa pitkäaikaissairauksien omahoitoa ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Riegelin teoria tarjoaa viitekehyksen sille, mitä terveydenhuollossa ja potilaan omahoitoa tukevassa ohjauksessa olisi tärkeää ymmärtää ja huomioida, jotta pitkäaikaissairauksien omahoito olisi onnistunutta.

Omahoito on Riegelin teorian mukaan yksilöllinen prosessi, jonka taustalla vaikuttaa moninaisia tekijöitä, joita meidän terveydenhuollon ammattilaisten on hyvä tiedostaa ja ymmärtää. Taustatekijöistä esimerkiksi potilaan elämäntilanne voi vaikuttaa keskittymiseen ja saatavilla olevan tiedon prosessointiin, sekä sen reflektointiin. Joskus kulttuuri tai potilaan arvot voi toimia omahoidon toteutumiseen vaikuttavana keskeisenä tekijänä. Merkitystä on myös potilaan kokemuksilla ja taidoilla, sekä toisilta saadulla tuella. (Riegel ym. 2012.)

Potilaan omahoitoa ja hoitoon sitoutumista tukeva ohjaus on terveydenhuollossa arkipäivää ja Suomessa se on myös lakisääteisesti järjestettävä potilaalle (Terveydenhuoltolaki 2010). Samalla se vaatii terveydenhuollon ammattilaiselta vahvaa osaamista sen suhteen, kuinka motivoida, ohjata ja tukea potilasta niin, että hän noudattaisi hoitosuosituksia ja toteuttaisi omahoitoa parhaalla mahdollisella tavalla (OECD 2019a, WHO 2002). Riegelin teorian mukaan onnistunut omahoito vaatii omahoidon hallintaa, oman voinnin seurantaa ja toisaalta omahoidon jatkuvaa ylläpitämistä. Omahoidon taustalla tapahtuu myös monia tiedon reflektointiin ja päätöksentekoon liittyviä prosesseja. (Riegel ym. 2012.) Pelkkä ohjeiden ojentaminen potilaalle ei yleensä olekaan tarkoituksenmukaista omahoitoa tukevassa potilasohjauksessa, vaan se vaatii ammattilaisen ja potilaan yhteistoimintaa.

Kun terveydenhuollon ammattilaisella on ymmärrystä omahoidon toteuttamiseen liittyvistä moninaisista tekijöistä ja sen taustalla olevista prosesseista, on hänen helpompi tunnistaa myös asioita, jotka saattavat aiheuttaa potilaalle haasteita omahoidon toteuttamiseen (Riegel ym. 2012). Valitettavasti tällaiselle yksilölliselle potilasohjaukselle ei aina koeta olevan riittävästi aikaa tai resursseja (esim. Lipponen 2014). Onkin hyvä huomioida, että vaikka potilas olisi motivoitunut ja kykenisi itse toteuttamaan omahoitoa, sen optimaaliseen toteutumiseen voi vaikuttaa mahdollisuus päästä hoitoon. Tähän puolestaan voivat vaikuttaa esimerkiksi alueelliset erot sekä taloudellinen tilanne. (Riegel ym. 2012.) Nämä samat tekijät lisäävät myös terveyseroja (THL 2010). Suomalaisessa yhteiskunnassa erityispiirteenä on, että hoidon saatavuuteen vaikuttaa merkittävästi, kuuluuko henkilö työterveyshuollon palveluiden piiriin vai ei (OECD 2019b).

Pitkäaikaissairaiden potilaiden tukeminen sairautensa omahoidossa vaatii terveydenhuollon ammattilaiselta vankkaa osaamista, mutta omahoidon onnistumiseen vaikuttavat moninaiset tekijät tulee huomioida myös yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Hoitoon pääsyyn liittyvä eriarvoisuus ja esimerkiksi alueelliset erot hoidossa ovat rakenteellisia tekijöitä, joihin voidaan vaikuttaa vain yhteiskuntapoliittisin keinoin. Tarjolla olevien terveyspalveluiden tulisikin olla mahdollisimman saavutettavia ja tasa-arvoisia. Koko väestölle tarjolla olevia palveluita ja toimia olisi täydennettävä tarjoamalla kohdennettuja toimenpiteitä etenkin niille, jotka ovat heikommassa asemassa. Terveys ja sen edistäminen on yhteinen asia ja terveyserojen kaventamisesta hyötyvät kaikki. (THL 2010.)

 

Kirjoittajat:

Anne-Marie Laitinen, ft, TtM

(anmarl@utu.fi)

Eva Paakkanen, tt, TtM-opiskelija

(ekpaak@utu.fi)

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

 

Lähteet:

Lipponen K. (2014). Potilasohjauksen toimintaedellytykset. Oulun Yliopisto. http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526203720.pdf. Viitattu 25.2.2021

OECD. (2019a). Health at a Glance 2019: OECD Indicators. Chapter 3: Health Status, Chronic disease morbidity. https://www.oecd-ilibrary.org/sites/4dd50c09-en/1/3/3/7/index.html?itemId=/content/publication/4dd50c09-en&_csp_=82587932df7c06a6a3f9dab95304095d&itemIGO=oecd&itemContentType=book. Viitattu 22.2.2021

OECD. (2019b). State of health on the EU. Suomi. Maan terveysprofiili 2019. OECD Publishing. https://www.oecd-ilibrary.org/social-issues-migration-health/suomi-maan-terveysprofiili-2019_342765e3-fi Viitattu 25.2.2021

Riegel B, Jaarsma T & Stromberg A. (2012). A Middle-Range Theory of Self-Care of Chronic Illness. Advances in Nursing Science 35(3), 194–204.

Routasalo P, Airaksinen M, Mäntyranta T & Pitkälä K. (2009). Potilaan omahoidon tukeminen. Duodecim 2009;125(21):2351-9. https://www.duodecimlehti.fi/duo98401.  Viitattu 22.2.2021

Terveydenhuoltolaki. (2010). 1326/2010. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20101326. Viitattu 23.2.2021

THL = Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (2010).  Sosioekonomiset terveyserot ja niiden kaventaminen. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/103115/Yleinen.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Viitattu 25.2.2021

WHO = World Health Organization Innovative Care for Chronic Conditions: Building Blocks for Action. (2002). Chapter 1. Chronic conditions: the health care challenge of the 21st century.

 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.