Lapsinäkökulma hoitoympäristöön

 

Marja-Muusa Hämäläinen – Saman taivaan alla…

Arvaatteko, mikä on 2-vuotiaan mielestä neuvolan paras paikka? Se on niin kiva, että neuvolaan pitäisi päästä useammin. No se on tietenkin vessa, koska siellä on lapselle juuri sopivan korkuinen pikkupönttö. Vessaan menoa odotetaan jo automatkalla ja viimeiset portaat kipaistaan juosten. Äidille muistetaan myös sanoa, että pikkupönttö on vain lapsille.

Ympäristöllä on todella suuri merkitys, kun ajatellaan, miten lapsi viihtyy terveydenhuollon vastaanotolla ja millainen mielikuva hänelle siitä jää sekä miten se tukee hänen osallisuuttaan. Scoping-katsauksessani (Ortju ym. accepted), jossa tutkin pikkulasten osallisuutta perusterveydenhuollon hoitotilanteessa, tuli ilmi, että hoitoympäristössä voi olla sekä lapsen osallisuutta edistäviä että estäviä tekijöitä. Yhtenä tärkeimpänä nousi esiin lapsen mahdollisuus valita oma paikkansa hoitotilanteessa (Pfeifer 1999, Okkonen 2004, Stålberg ym. 2016). Myös ympäristön virikkeellisyydellä (Pfeifer 1999, Runeson ym. 2002, Bjorbækmo ym. 2018, Comparcini ym. 2018) oli merkitystä.

Pikkupöntön lisäksi voi ajatella odotus- tai tutkimushuoneiden mukavien lelujen, kauniiden taulujen, lempeän taustamusiikin tai pehmeän sohvan olevan mieleenpainuvia lapselle. Kuten myös rikkinäisten lelujen, liian ylös asetettujen opasteiden ja kohtuuttoman korkeiden tuolien. Luonnon ja kauniiden maisemien myönteiset vaikutukset terveydelle on tiedetty jo pitkään (esim. Ulrich 1984), mutta silti moni odotustila ja tutkimushuone on suoraan sanottuna askeettinen tai kaikki silmää miellyttävä aseteltu tarkoin aikuisten silmien tasolle. Bishop (2012) on selvittänyt lasten näkökulmaa taiteen esillepanoon sairaalassa. Haastatellut lapset ovat kokeneet kuvataiteella ja veistoksilla olevan myönteisiä vaikutuksia heidän viihtyvyyteensä. Eräs haastateltu lapsi myös mainitsi, että lasten tekemät taideteokset saivat hänet uskomaan, että tässä sairaalassa lapset saavat osallistua toimintaan. (Bishop 2021.) Ei siis ole yhdentekevää, millaista taidetta esille asetetaan.

Lapset täytyy ottaa mukaan suunnittelemaan hoitoympäristöjä jo varhaisessa vaiheessa tilasuunnittelua niin uudisrakentamisessa kuin vanhojen tilojen saneeraamisessa tai toimitilojen käyttötarkoitusta muutettaessa. Hoitoympäristössä saattaa olla sellaisia lapsen näkökulmasta merkityksellisiä tekijöitä, joita me aikuiset emme tule ajatelleeksi. Lasten mukaan ottamiseksi suunnitteluun ja kehittämiseen on olemassa valmiita malleja, joiden avulla lapsen näkökulma voi olla mahdollista tavoittaa, vaikka aiempaa kokemusta ei olisikaan. Esimerkiksi Pelastakaa Lapset ry:n Lapsilta opittua -sivusto sisältää paljon konkreettisia neuvoja käytännön kehittämistyötä tekeville. Päättäjien on toki syytä paneutua myös lapsivaikutusten arviointiin, jonka tulisi olla vankkana perustana kaikelle julkiselle palvelulle.

Rakennetun ympäristön lisäksi terveydenhuollon ammattilaisten tulee avartaa ajatuksiaan perinteisestä hoitotilanteesta ja suhtautua lapsen luontaiseen käytökseen ja ympäristön luovaan käyttämiseen sallivammin. Lapsen ei ole välttämätöntä istahtaa tuolille tai hoitopöydälle. Yhtä lailla ikkunalauta, pöydänalunen tai kaapin päällinen saattaa olla lapselle mieluinen ja paikan valinta tukea tunnetta tilanteen hallinnasta (ks. Okkonen 2004, Stålberg ym. 2016). Mikä haitta siitä meille on, mikäli lapsi päättää mieluummin keskustella vaikkapa tuolin takaa kuin sen päällä istuen? Pikemminkin siitä on hyötyä, mikäli lapsi tempautuu mukaan dialogiin ja uskaltaa luottaa meihin paremmin. Valitettavasti aikuisten käytös lapsia kohtaan on usein rajaavaa ja ahdasmielistä, kuten esimerkiksi Tuula Steniuksen huumoritutkimuksessa (2021) on hyvin tullut ilmi. Eihän sellainen voi olla oikein, mikä aikuisen mielestä on epämukavaa!

Merkityksellistä on myös se, millainen asenneympäristö organisaatiossa vallitsee. Miten suhtaudutaan lapsiin ja miten lapsen etua ja osallisuutta painotetaan strategioissa? Onko lapsi tärkeä ja ensisijainen asiakas, kuten lapsen edun mukaisesti tulisi olla (Blue-Banning ym. 2004 & Zajicek-Farber ym. 2015)? Lapsen ensisijaisuus terveydenhuollossa tulisi välittyä jo ensiaskelmalla tilaan tullessa. Johanna Olli on osuvasti verrannut blogissaan kuvatuen puuttumista siihen, että aikuisten opasteet olisivat kiinankielisiä. Helppo (ja halpa) vinkki on laittaa vastaanottohuoneiden oveen ammattilaisen nimi ja kuva lapsen silmien korkeudelle. Papunetin kuvapankista löytyy maksuttomasti ladattavia kuvia, joilla voidaan viestiä lapsimyönteisyyttä vaivattomasti.

Nyt sote-uudistuksen myötä on tuhannen taalan paikka napata lapset mukaan tilojen suunnitteluun. Uusilla hyvinvointialueilla tullaan varmasti yhdistämään ja keskittämään palveluja sekä muokkaamaan toimitilojen käyttötarkoituksia. Lapsen näkökulman huomioiminen on erityisen tärkeää, mikäli tiloissa palvellaan useita eri ikäryhmiä. Se, että ympäristö on suunniteltu vain tietyn ikä- ja kehitystason lapsia ajatellen, voi aiheuttaa eri ryhmään kuuluville osattomuuden kokemusta ja haluttomuutta osallistua vastaanotolle (esim. Banks ym. 2014).

Tuossa alun pikkupönttö-esimerkissäkään pissalla käynnin sujuvuus ei ole se tärkein juttu. Tärkeämpää lienee se, että lapsi kokee olevansa tervetullut neuvolaan. Kokemuksella voi olla suuri merkitys lapsen käsitykselle osallisuudestaan terveydenhuollossa ja sitä kautta oman terveytensä hoitamisessa läpi elämän.  Suurin osa maailmasta on rakennettu aikuisille – eikö edes lapsille tarkoitetut palvelut voitaisi tehdä ensisijaisesti lapsille?

 

Kirjoittajan tiedot:

Laura Ortju,

Th, TtM, Itä-Suomen yliopisto, Hoitotieteen laitos

Hyvinvointipedagogi, Liperin kunta

lortju[at]uef.fi

Twitter: @LauraOrtju

 

Graduni on vapaasti luettavissa: http://urn.fi/urn:nbn:fi:uef-20210035

 

Lähteet:

 

Banks J, Cramer H, Sharp DJ, Shield JPH & Turner KM. 2014. Identifying families’ reasons engaging or not engaging with childhood obesity services: A qualitative study. Journal of Child Health Care, 18(2), 101-110.

Bishop K. 2012. The role of art in paediatric healthcare environment from children’s and young people’s perspectives. Procedia – Social and Behavioral Sciences, 38, 81-88.

Bjorbækmo W, Robinson HS & Engebretsen E. 2018. Which knowledge? An examination of the knowledge at play in physiotherapy with children. Physiotherapy Theory and Prac-tice, 34(10), 773-782.

Blue-Banning M, Summers J A, Frankland H C, Nelson L L & Beegle G. 2004. Dimensions of family and professional partnerships: constructive guidelines for collaboration. Council for Exceptional Children, 70(2), 167-184.

Comparcini D, Simonetti V, Tomietto M, Leino-Kilpi H, Pelander T & Cicolini G. 2018. Children’s perceptions about the quality of pediatric nursing care: A large multicenter cross-sectional study. Journal of Nursing Scholarship, 50(3), 287-295.

Okkonen T. 2004. Lapsen terveyskäsityksestä lapsen terveyden yhteistoiminnalliseen edistämiseen. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 112. Väitöskirja. Kuopion yliopisto, Hoitotieteen laitos.

Ortju L, Haaranen A & Kankkunen P. Accepted. Pikkulapsen osallisuus perusterveydenhuollon hoitotilanteessa – scoping-katsaus. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti.

Pfeifer T. 1999. Personal agency in preschool children with disabilities: A descriptive study. Julkaisussa Pfeifer T. Exploration of agency in preschool children with disabilities. Väitöskirja. Texas Woman’s University, School of Occupational Therapy.Runeson

Stenius T, Karlsson L & Sivenius A. 2021. Young children’s humour in play moments of everyday life in ECEC centres. Scandinavian Journal of Educational Research, Ahead-of-print, 1-15.

Stålberg A, Sandberg A, Söderbäck M & Larsson T. 2016. The child’s perspective as a guiding principle: Young children as co-designers in the design of an interactive application meant to facilitate participation in healthcare situations. Journal of Biomedical Informatics, 61, 149-158.

Ulrich RS. 1984. View through a window may influence recovery from surgery. Science, 224(4647), 420-421.

Zajicek-Farber ML, Lotrecchiano GR, Long TM & Farber JM. 2015. Parental perceptions of family centered care in medical homes of children with neurodevelopmental disabilities. Maternal and Child Health Journal, 19, 1744-1755.

 

Och samma på svenska i Finland – kaksikielisesti terveyspalvelujärjestelmässä

 

Enligt språklagen har Finland två officiella språk, suomi och svenska. Äidinkielenään suomea puhuvia on noin 87 % väestöstä. Svenska är modersmålet för cirka 5 % av befolkningen.  Finlandssvenska talas mest på Finlands väst- och sydkust. Sen ääntäminen poikkeaa Ruotsissa puhutusta ruotsin kielestä.

Kunnat voivat olla joko yksi- tai kaksikielisiä. Kaksikieliseltä kunnalta edellytetään, että ainakin 8 % kunnan asukkaista tai 3000 henkilöä puhuu vähemmistökieltä äidinkielenään. Jos kunta on kaksikielinen, sillä on velvollisuus järjestää terveyden- ja sairaanhoito myös på svenska.

Uusista hyvinvointialueista kahdeksan on kaksikielisiä: Helsingfors stad, Västra Nyland, Vanda-Kervo, Östra Nyland, Kymmenedalen, Egentliga Finland, Österbotten och Mellersta Österbotten. Kaksikielisillä hyvinvointialueilla on monta ruotsin kieleen liittyvää tehtävää. Alueen on muun muassa kerrottava, kenellä on pääasiallinen vastuu sen ruotsinkielisestä palvelusta, miten alue huolehtii, että henkilökunnan kielitaito vastaa asukkaiden osaamisen tarvetta, miten alue mittaa ruotsinkielisen palvelun toteutumista ja onko alueella riittävästi kielen kääntämiseen tarvittavaa resurssia. 

Att få vård på sitt eget språk svenska är inte självklart trots att det finns lagar, förordningar och föreskrifter som säger att så skall det vara. Useasti teoria ja käytäntö eivät kohtaa. Taustalla voi olla negatiivinen asenne ruotsin kieltä kohtaan, puutteellinen kielitaito tai ajattelemattomuus. Jos potilaan tarpeita ei ymmärretä, voi se johtaa väärinkäsityksiin, jotka vaikeuttavat ja pidentävät potilaan sairaalassa oloaikaa turhaan. Erityisen tärkeää saada hoitoa omalla äidinkielellä on tilanteissa, jossa potilas on erityisen heikko ja toisten armoilla kuten pienet lapset, vammaiset, vanhukset ja vaikeasti sairaat.

Monesti ajatellaan, että kyllähän kaikki suomea osaavat Suomen maassa, mutta niin ei todellakaan ole. Vaikka potilas osaisikin päivittäiset tervehdykset suomeksi, syvällinen ymmärrys sairaalassa käytettävästä kielestä, hoidollisista termeistä tai ruumiinosista jää puutteelliseksi. Esimerkiksi ”perna”, ”kammiovesi”, ”haima” ja ”pohje” ovat vaikeita ymmärtää suurelle osalle ruotsinkielisiä.

Kaikkein tärkeintä kuitenkin lienee, että alueella peruspalvelut toimivat på svenska. He, jotka ensimmäiseksi kohtaavat potilaan tai asiakkaan, terveyskeskuksissa, sairaalassa ja sosiaalihuollossa ovat i nyckelposition. Potilaslaissa sanotaan, että hoidossa ja kohtelussa on mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon patientens modersmål. Koska potilaan on saatava ymmärrettävä selvitys terveydentilastaan, hoidon merkityksestä ja eri hoitovaihtoehdoista, on ruotsinkielen tulkkaus hoidettava, mikäli henkilökunnan kielitaito on puutteellinen.

Apropå, mikäli sinulla kouluruotsi on päässyt ruostumaan tai sanat muuten unohtuneet, nyt olisi oivallinen aika tarttua ruotsinkielen opintoihin. Opintojen alkaessa sujua voisit suunnitella vaikka palkintomatkaa läntiseen naapuriimme till Sverige tai jäädä upeaan saaristoon matkan varrelle på Åland.

Kirjoittaja:

Riitta Danielsson-Ojala

sh, TtM, tohtoriopiskelija

rkdaoj@utu.fi

 

Liikuttavat koirat

 

Olen aiemmissa blogiteksteissäni käsitellyt lähinnä omaa tutkimusaluettani raskauden seurantaa ja imetystä terveyden edistäjänä. Blogin idea ”terveyttä tieteestä” tarjoaa kuitenkin laajasti muitakin kirjoitusmahdollisuuksia. Kollegani Riitta Rosio kirjoitti jokin aika sitten oman harrastuksensa kylmäuinnin terveysvaikutuksista. Tästä inspiroituneena aloin pohtia itselleni tärkeän vapaa-ajan puuhan, eli koirien kanssa ulkoilun ja harrastamisen merkitystä terveydelle. En ole koiria käsittelevän tutkimuksen asiantuntija, joten tähän varsin kevyellä haulla suoritettuun tutkimustiedon tarkasteluun kannattaa suhtautua terveen kriittisesti.

Itselleni yksi tärkeä arjessa näkyvä terveysteko koiriin liittyen on säännöllinen liikunta. Tähän löytyy perusteita myös tutkimuksista. Erityisesti koiran omistamisen yhteyttä vanhemman väestön terveyteen näyttää tutkitun runsaasti. Koiran omistaminen lisää etenkin ikäihmisten fyysistä aktiivisuutta ja vähentää paikallaan oloa. (Mičková ym. 2019, Garcia ym. 2015.) Välttämättömät koiran ulkoilutusreissut lisäävät luonnostaan liikkumista joka päivä säällä kuin säällä. Mielenkiintoista on, että koiran ulkoilutuskin on jossain määrin kulttuurisidonnaista ja joskus ulkoilutus hoituu koirapuistoissa ja omistajan liikkuminen jää vähäisemmäksi. Kaikkia koiria ei myöskään valitettavasti ulkoiluteta tai liikuteta riittävästi, mutta siihen ei nyt puututa tarkemmin tässä kirjoituksessa. Liikunnan lisääminen on myös yksi tärkeä syy hankkia koira, joskin tärkein syy koiran hankintaan lienee haluttu kumppanuus sen kanssa (Westgarth ym. 2015).

Eläinkontaktien – muidenkin kuin koirien – yhteydestä omistajan mielenterveyteen on ristiriitaista tutkimustietoa. Viime vuonna julkaistussa australialaisessa seurantatutkimuksessa ei voitu osoittaa yhteyttä koiran omistamisen ja stressin tai masennusoireiden välillä. Tutkimuksessa seurattiin yli tuhatta ihmistä kahden vuoden ajan. (Cui ym 2021.) Itävaltalaistutkimus on samoilla linjoilla ja pohtii, onko koiran omistajuuden stressiltä suojaavaa vaikutusta liioiteltu niin julkisuudessa kuin aiemmassa tutkimuksessakin (Krouzecky ym. 2019). Toisaalta taas pandemia-aikana toteutetussa kyselyssä Yhdysvalloissa koiran omistajilla havaittiin vähemmän masennusoireita ja vahvempi sosiaalisen tuen kokemus koirattomiin henkilöihin verrattuna. Koiran omistajat eivät kuitenkaan olleet onnellisempia tai vähemmän ahdistuneita kuin koirattomat. (Martin ym 2021.) Tutkimustulosten ristiriitaisuus on melko ymmärrettävää, sillä vaikea kuvitella, että pelkästään koiran omistaminen määrittelisi ihmisen mielenterveyttä. Koirat tuovat hyvää mieltä ja iloa, mutta myös huolta ja stressiä etenkin loukkaantumisten tai sairastumisten johdosta.

Tiivistettynä voisi todeta, että koiran omistajuus voi edistää terveyttä ainakin liikunnan lisääntymisen kautta. Muiden terveysvaikutusten kanssa olisin varovaisempi, mutta omasta puolestani uskallan sanoa, että koirat ovat tuoneet elämään paljon tekemistä ja toimintaa. Etätyöaikanakin pääsee sujuvasti irrottautumaan tietokoneen äärestä, kun koirat vaativat ulkoilutusta. Kliseistä ehkä, mutta koira myös hyväksyy omistajansa juuri sellaisena kuin hän on ja tarjoaa konstailemattomasti seuraa niin hyvinä kuin huonoina päivinä.

Kirjoittajan tiedot:

Hannakaisa Niela-Vilén

TtT, dosentti, kätilö, erikoistutkija

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: hmniel(at)utu.fi

ResearchGate: https://www.researchgate.net/profile/Hannakaisa_Niela-Vilen 

Lähteet

Cui Y, Russell M, Davern M, Christian H. Longitudinal evidence of the impact of dog ownership and dog walking on mental health. Journal of Public Health 2021;43(2): e145-e152.

Garcia DO, Wertheim BC, Manson JE, Chlebowski RT, Volpe SL, Howard BV, Stefanick ML, Thomson CA. Relationships between dog ownership and physical activity in postmenopausal women. Preventive Medicine 2015;70:33-38.

Krouzecky C, Emmett L, Klaps A, Aden J, Bunina A, Stetina BU. And in the middle of my chaos there was you? – Dog companionship and its impact on the assessment of stressful situations. International Journal of Environmental Research and Public Health 2019;16(19): 3664  https://doi.org/10.3390/ijerph16193664

Martin F, Bachert KE, Snow L, Tu HW, Belahbib J, Lyn SA. Depression, anxiety, and happiness in dog owners and potential dog owners during the COVID-19 pandemic in the United States. PLoS ONE 2021;16(12): e0260676. https://doi.org/10.1371/journal.pone.0260676

Mičková E, Machová K, Daďová K, Svobodová I. Does Dog Ownership Affect Physical Activity, Sleep, and Self-Reported Health in Older Adults? International Journal of Environmental Research and Public Health. 2019; 16(18):3355. https://doi.org/10.3390/ijerph16183355

Westgarth C, Christian HE, Christley RM. Factors associated with daily walking of dogs. BMC Veterinary Research 2015;11: 116. https://doi.org/10.1186/s12917-015-0434-5

 

Onko asenne onnistuneen imetyksen avain?

 

Meistä jokainen on taatusti törmännyt iskulauseeseen: asenne ratkaisee. Väittäisin, että jokainen meistä on ollut myös tilanteessa, jossa asenne ja asennoituminen ovat olleet ratkaisevassa asemassa onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi. Mitä se asenne sitten on? Ollakseen niinkin merkityksellinen tekijä kuin ratkaisun avain, se ei äkkiseltään sisällä mitään konkreettista, mihin tarttua. 

Miten asenne sitten tulisi ymmärtää? Psykologiassa asenne määritetään johonkin sosiaalisesti merkitykselliseen kohteeseen liittyväksi myönteiseksi tai kielteiseksi suhtautumistavaksi. Filosofiassa se on mielentila, joka säätelee käyttäytymistä. Kielitoimisto taas määrittelee asenteen olevan suhtautuminen tai kanta. Asenne voi olla tiedostettu tai tiedostamaton, arvo, uskomus tai tunne ja se voi altistaa tietylle käytökselle tai toiminnalle. Määritelmien perusteella voi siis todeta asenteen liittyvän meille jollain tavalla merkitykselliseen asiaan ja ohjaavan meidän käytöstämme kyseiseen asiaan liittyvissä tilanteissa. Entä sitten, kun puhumme imetyksestä?

Itselleni imetys on merkityksellinen asia ja tiedän etten ole ainoa, vaikka tutkimusnäyttöä asian merkityksellisyyden kokemuksesta minulla ei ole tähän kirjoittaa. Itse imetyksellä on kuitenkin merkitystä ja sen eduista on paljon tutkimusnäyttöä. Imettäminen vähentää vastasyntyneiden kuolleisuutta, suojaa vastasyntynyttä infektioilta, ehkäisee ylipainoa ja diabetesta sekä vaikuttaa älykkyyteen. Äideillä se vähentää rintasyövän esiintymistä ja mahdollisesti pienentää riskiä munasarjasyöpään sekä kakkostyypin diabetekseen. Se on myös ilmaista eikä se saastuta. Imetyksen eduista huolimatta imetysluvut ovat maailmanlaajuisesti suosituksia alhaisempia, eivätkä käytännöt ole juuri parantuneet viime vuosikymmeninä. Suurin osa naisista haluaa imettää, mutta alle puolet lopulta saavuttaa oman imetystavoitteensa. Onko sitten asenteissa jotain pielessä?

Äitien imetyskäytänteisiin vaikuttavat erilaiset asiat sekä yksilö- että yhteiskunnan tasolla. Yhteiskunnallisesti asiaan vaikuttavat mm. poliittiset päätökset vanhempainvapaan uudistuksista. Yksilötasolla taas perhesuhteet, tieto imetysasioista, tarjolla oleva tuki sekä sitten ne asenteet. Imetyksessä asenne koostuu tunteista, mielialasta, tuntemuksista, tiedosta, totuuksista, tavoitteista. Tutkimuksissa on todettu, että imetysmyönteisemmän asenteen omaavilla äideillä on paremmat tiedot imetyksestä ja heillä on useammin aikomus imettää. He myös aloittavat imetyksen useammin sekä täysimettävät pidempään.

Asenne voi siis olla ratkaiseva tekijä äidin imetyspäätöksissä sekä imetyksen jatkumisessa, mutta ei yksin. Pelkällä asenteella ei opita imettämään. Tutkimusten mukaan hyvinkin imetysmyönteiset äidit kohtaavat haasteita ja ongelmia imettäessään – ihan yhtä paljon kuin äidit, joiden asenne imetykseen ei ole niin myönteinen. Erilaiset imetysongelmat ovat suuri syy sille, että äidit eivät jatka imetystä, vaikka olivat alkujaan halunneet ja toivoneet imettävänsä pidempään. Onnistuminen imetyksessä omien tavoitteiden ja toiveiden mukaan on äideille tärkeää. Äidin kokemus imetyksen epäonnistumisesta voi johtaa käsitykseen huonosta tai riittämättömästä äitiydestä. Toisille myös imettämättömyys voi olla epäonnistumisen kokemus. Pelkällä asenteella ei siis opita imettämään tai ratkaista imetyksessä esiin tulevia haasteita. Siihen tarvitaan toimivia neuvoja ja hienotunteista tukea - ammattilaisilta tai kokeneemmilta vertaisilta.

Millaista tukea äidit imetystaipaleellaan sitten ammattilaisilta saavat? Synnytyksen jälkeen sairaalassaoloaika on aina vain lyhentynyt ja neuvolan mahdollisuus tarjota apua on rajallinen. Imetyspoliklinikan tukikaan ei ole vielä kaikkien ulottuvilla. Kantaakseen pitkälle, ammattilaisten antaman ohjauksen on siis oltava tehokasta ja vaikuttavaa. Jälleen kerran tarvitaan siis sitä asennetta. Tutkimusten mukaan ammattilaisen myönteisempi imetysasenne on yhteydessä imetysohjauksen parempaan laatuun sekä äitien parempaan tukemiseen imetysasioissa. Ammattilaisten imetysasenteella on siis merkitystä. Imetysasioiden parissa työskentelevien ammattilaisten imetysasenteeseen vaikuttavat positiivisesti koulutus imetysasioista sekä käytännön tuen antamisen harjoittelu, henkilökohtaiset imetyskokemukset sekä työkokemus ja nuori ikä.

Miten meidän ammattilaisten sitten tulisi toimia? Tutkitusti, konkreettisilla neuvoilla asenteita voi muuttaa. Ei kuitenkaan ole yksinkertaista tiedustella äidin imetysasennetta, varsinkin kun se määritelmien mukaan voi olla tiedostamaton tunne. ”Millainen imetysasenne sinulla on?” on kysymyksenä suorastaan kömpelö. Kokemukseni mukaan kysymys ”Mitä ajattelet imettämisestä?” toimii hyvin ja on neutraali avaus keskusteluun äidin ajatuksista ja toiveista imetyksen suhteen. Näiden tiedostaminen mahdollistaa yksilöllisen tukemisen ja konkreettiset neuvot imetysasioissa – myös silloin kun äidin toiveena on imettämättömyys.

Kirjoittajan tiedot:

Heli Mäkelä

kätilö, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: hemmak(at)utu.fi

 

Lähteet:

Casal, C. S., Lei, A., Young, S. L., & Tuthill, E. L. (2017). A Critical Review of Instruments Measuring Breastfeeding Attitudes, Knowledge, and Social Support. Journal of Human Lactation, 33(1), 21–47. doi:10.1177/0890334416677029

Ekström, A., & Thorstensson, S. (2015). Nurses and midwives professional support increases with improved attitudes—Design and effects of a longitudinal randomized controlled process-oriented intervention. BMC Pregnancy and Childbirth, 15(1), 275. doi.org/10.1186/s12884-015-0712-z

Marinelli, A., Del Prete, V., Finale, E., Guala, A., Pelullo, C.P., Attena, F. (2019). Breastfeeding with and without the WHO/UNICEF Baby-Friendly Hospital Initiative. Medicine, 98(44), (e17737). doi.org/10.1097/MD.0000000000017737

Mäkelä, H., Axelin, A., Kolari, T., Kuivalainen, T., Niela-Vilén, H. (2021). Healthcare Professionals’ Breastfeeding Attitudes and Hospital Practices During Delivery and in Neonatal Intensive Care Units: Pre and Post Implementing the Baby-Friendly Hospital Initiative. Journal of Human Lactation. doi.org/10.1177/08903344211058373

Sigman-Grant, M., & Kim, Y. (2016). Breastfeeding Knowledge and Attitudes of Nevada Health Care Professionals Remain Virtually Unchanged over 10 Years. Journal of Human Lactation, 32(2), 350–354. doi.org/10.1177/0890334415609916

Vizzari, G., Morniroli, D., Consales, A., Capelli, V., Crippa, B. L., Colombo, L., Sorrentino, G., Bezze, E., Sannino, P., Soldi, V. A., Plevani, L., Mosca, F., & Giannì, M. L. (2020). Knowledge and attitude of health staff towards breastfeeding in NICU setting: Are we there yet? An Italian survey. European Journal of Pediatrics, 179(11), 1751–1759. doi.org/10.1007/s00431-020-03678-5

World Health Organization. (2018). Implementation guidance: Protecting, promoting and supporting breastfeeding in facilities providing maternity and newborn services – the revised Baby-friendly Hospital Initiative. World Health Organization. Retrieved October 3, 2020, from https://who.int/iris/bitstream/handle/10665/272943/9789241513807-eng.pdf?ua=1

Yang, S.-F., Salamonson, Y., Burns, E., & Schmied, V. (2018). Breastfeeding knowledge and attitudes of health professional students: A systematic review. International Breastfeeding Journal, 13(1), 8. doi.org/10.1186/s13006-018-0153-1