Ympäristöllä voidaan edistää ympärivuorokautisen hoidon parissa asuvien ikääntyneiden liikkumista

 

Jo vuosikymmeniä ympäristögerontologisessa tutkimusperinteessä on tiedostettu ympäristön tärkeys ikääntyneen toimintakyvylle. Jostakin syystä ympärivuorokautisen hoidon ympäristöjen rakentamisessa ja hoidon järjestämisessä tätä tietoa ei kuitenkaan ole täysin hyödynnetty. Mitä tutkimuskirjallisuudessa tiedetään tällä hetkellä ympärivuorokautisen hoidon ympäristön ja siellä asuvien ikääntyneiden liikkumisen suhteesta?

Liikkumisen tukeminen alkaa tilojen suunnittelusta

Ympärivuorokautisen hoidon asukkaan liikkumisen tukeminen alkaa tilojen suunnittelusta ennen niiden rakentamista. Tärkeää on esimerkiksi se, mihin yksikkö rakennetaan. Mäen päälle, vilkkaiden teiden varteen rakennetusta hoitoyksiköstä mahdollisuudet ulkoiluun ovat haastavammat kuin tasamaalla olevasta yksiköstä, josta on rauhalliset kulkureitit läheiseen puistoon. Tärkeää liikkumisen kannalta ovat myös esteettömät, turvalliset piha-alueet. Sisätilojen osalta liikkumisen kannalta merkityksellistä on esimerkiksi se, mikä on tilojen pohjaratkaisu. Pääseekö yksikössä kiertämään jotenkin ympäri vai onko jokaisen käytävän päässä umpikuja, jossa täytyy tehdä u-käännös? Entä kuinka leveä käytävä on, mahtuuko siinä kulkemaan rinnakkain kaksi rollaattorin tai pyörätuolin avulla kulkevaa henkilöä?

Fyysisen toimintakyvyn lisäksi ympäristön tulisi tukea myös kognitiivista toimintakykyä. Esimerkiksi muistisairauden kanssa elävän kykyä suunnistaa yksikössä voidaan tukea väreillä ja erilaisilla opasteilla. Toisaalta fyysisen ympäristön ominaisuudet eivät liity vain toimintakyvyn tukemiseen. Mikä ympäristössä herättää kiinnostusta lähteä liikkeelle ja aktivoi ikääntynyttä? Fyysisen ympäristön tulisi olla virikkeellinen. Esimerkiksi seinillä oleva taide tai mahdollisuus katsella parvekkeelta luontoon tai naapurustoon voivat olla syitä lähteä liikkeelle. Virikkeisiin ja liikuntatuokioihin tarvitaan erilaisia välineitä.  

Sosiaalisen ympäristön merkitys tulee huomioida

Ympäristön vaikutus liikkumiselle ei ole pelkästään fyysiseen ympäristöön liittyvää vaan siihen vaikuttavat myös sosiaalisen ympäristön tekijät ja erilaiset käytänteet, normit ja säännöt. Ympärivuorokautisen hoidon asukkaat eivät selviä arjestaan itsenäisesti. Hoitajien rooli liikkumisen edistämisessä onkin tärkeä. Hoitajien antama fyysinen tuki liikkumiselle, itsenäisyyden tukeminen, ohjaus, kannustus ja motivointi ovat kaikki tärkeitä ikääntyneen liikkumisen kannalta. Tässä tärkeää on huomioida myös se, kuinka asukkaiden liikkumiseen suhtaudutaan niin hoitohenkilökunnan kuin työyhteisön ja organisaationkin osalta. Nähdäänkö liikkuminen tärkeänä osana arkea, pidetäänkö toimintakyvyn ylläpitämistä arvossa? Sekä hoitajien omat että organisaation arvot vaikuttavat asukkaiden liikkumiseen erilaisten käytäntöjen ja sääntöjen kautta.

Koska ympärivuorokautisen hoidon asukkaat viettävät asuinyksikössään valtaosan ajastaan (tai kaiken), on selvää, että siellä tulisi olla heitä kiinnostavaa ja heidän toimintakyvylleen sopivaa tekemistä eli virikkeitä. Sosiaalisuus on tutkimuksen valossa tärkeä osa erilaisia aktiviteetteja, joita ympärivuorokautisen hoidon parissa asukkaille järjestetään. Sekä asukkaat että hoitajat kokevat, että mahdollisuus tehdä yhdessä saa asukkaat liikkeelle ja osallistumaan. THL:n vastikään julkaiseman asukastyytyväisyyskyselyn mukaan 18 % ympärivuorokautisen palveluasumisen asukkaista oli kuitenkin sitä mieltä, ettei heillä ole tarpeeksi sellaista virkistystoimintaa, josta he pitävät. Noin viidenneksen mielestä ulkoilemaan ei pääse tarpeeksi usein. Hoitajien lisäksi läheiset ja vapaaehtoiset ovat tärkeitä liikuttajia erityisesti ulkoilun osalta.

Kaikki keinot tulisi ottaa käyttöön

Tutkimme ympärivuorokautisen hoidon ympäristön ja ikääntyneiden liikkumiseen suhdetta systemaattisella kirjallisuuskatsauksella. Voit tutustua tutkimukseen tarkemmin tästä. Katsauksen perusteella voidaan todeta, että keinoja edistää ikääntyneiden liikkumista ympärivuorokautisen hoidon parissa on lukuisia. Toisaalta asia vaikuttaa toisinkin päin: jos ympäristötekijöitä ei huomioida ikääntyneiden liikkumiseen liittyen, ympärivuorokautinen hoito todennäköisesti passivoi siellä asuvia ikääntyneitä. Kaikenlainen liikkuminen ympärivuorokautisen hoidon parissa elävillä ikääntyneillä ylläpitää toimintakykyä ja vaikuttaa näin myös hoidontarpeeseen. Kyseessä voi olla esimerkiksi kävely, itsenäisyys päivittäisissä toiminnoissa tai virikkeisiin osallistuminen. Hyvin suunniteltu, toteutettu ja järjestetty ympäristö voi potentiaalisesti vähentää hoidon kustannuksia, joita toimintakyvyn laskusta hoitoisuuden kasvuna syntyy. Ympäristön avulla olisikin tärkeää tukea kaikenlaista aktiivisuutta ympärivuorokautisen hoidon parissa asuvilla ikääntyneillä. 

Tulevaisuudessa hyödynnetään todennäköisesti enemmän myös erilaisia teknologisia ratkaisuja. Muun muassa erilaiset älykkäät lukkoratkaisut mahdollistavat itsenäisen liikkumisen osastojen ja yksiköiden ulkopuolelle niille asukkaille, joille itsenäinen liikkuminen on mahdollista. Samalla turvataan heitä, joille se ei ole turvallista. Erilaisilla uudenlaisilla virikkeillä, kuten roboteilla, kosketusnäytöillä ja muilla teknologioilla taas voidaan aktivoida ikääntyneitä liikkumaan.

Kirjoittaja:
Noora Narsakka
MSc, sh, väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
noora.narsakka@utu.fi

Lähteet:

Baldelli, G., de Santi, M., de Felice, F., & Brandi, G. (2021). Physical activity interventions to improve the quality of life of older adults living in residential care facilities: a systematic review. Geriatric Nursing (New York), 42(4), 806–815. https://doi.org/10.1016/j.gerinurse.2021.04.011

Cunningham, C., O’ Sullivan, R., Caserotti, P., & Tully, M. A. (2020). Consequences of physical inactivity in older adults: A systematic review of reviews and meta-analyses. Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports, 30(5), 816–827. https://doi.org/10.1111/sms.13616

Leppäaho, S., Kehusmaa, S. & Havakka, P. (2022). Kerro palvelustasi – Kansallinen vanhuspalvelujen asiakastyytyväisyyden seuranta 2022. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://www.julkari.fi/handle/10024/145523 (24.11.2022)

Narsakka, N., Suhonen, R., Kielo-Viljamaa, E., & Stolt, M. (2022). Physical, social, and symbolic environment related to physical activity of older individuals in long-term care: A mixed-method systematic review. International Journal of Nursing Studies, 104350. https://doi.org/https://doi.org/10.1016/j.ijnurstu.2022.104350

Kuva: Centre for Ageing Better

Vauvamyönteisyysohjelma – laatulupaus vai imetyspropagandaa?

 

Tuskin mikään toinen terveysinterventio herättää yhtä voimakkaita tunteita kuin Vauvamyönteisyysohjelma. Imetys itsessään on aihe, josta monella on paljon sanottavaa.  WHO:n ja UNICEFIN vuonna 1991 perustaman Vauvamyönteisyysohjelman (Baby-Friendly Hospital Initiative) tarkoituksena on tukea ja edistää imetystä. Vauvamyönteiseksi sertifioidut sairaalat tarjoavat perheille oikea-aikaista, asianmukaista sekä näyttöön perustuvaa imetysohjausta, jotta äidit voisivat imettää suositusten mukaisesti. Ohjelman keskeisenä sisältönä ovat näyttöön perustuvat ”Kymmenen askelta onnistuneeseen imetykseen” imetysohjauskäytännöt (Ten Steps to Successful Breastfeeding), joiden noudattamiseen sairaala sitoutuu. Suomessa on 23 synnytyssairaalaa, joista kuudella on voimassa oleva vauvamyönteisyyssertifikaatti.

Imetysohjauksen yhtenä merkittävänä ongelmana terveydenhuollossa pidetään sen vaihtelevuutta; ohjauksen laatu riippuu pitkälti yksittäisen ammattilaisen imetysohjausosaamisesta - tiedoista, taidoista ja asenteista. Osa perheistä saa laadukasta ohjausta, kun taas toiset saattavat jäädä jopa ilman ohjausta. Vauvamyönteisyysohjelman keskeisenä tavoitteena on ammattilaisten kouluttaminen ja yhtenäisten käytäntöjen käyttöönotto, mitkä vähentävät ohjaukseen liittyvää vaihtelua tai jopa vahingollista imetysohjausta. Sairaalalle myönnetty sertifikaatti on laatulupaus perheille siitä, että he saavat parhainta mahdollista ohjausta ja tukea imetykseen synnytyssairaalassa. Tämä on tärkeää, sillä täysimetyksen ja imetyksen kesto jäävät suosituksiin nähden lyhyeksi: alle kuukauden ikäisistä vauvoista vain hieman reilu puolet on Suomessa täysimetettyjä.

Omassa tutkimuksessani Vauvamyönteisyysohjelman käyttöönotto paransi merkittävästi äitien kokemuksia näyttöön perustuvan (”vauvamyönteisen”) imetysohjauksen toteutumisesta sairaalassa verrattuna sertifikaattia edeltäneeseen aikaan. Vauvamyönteisyysohjelman on lisäksi todettu muuttavan synnytyssairaalan henkilökunnan ja erityisesti lääkäreiden asenteita imetysmyönteisemmäksi sekä parantavan sairaalan vauvamyönteisten käytäntöjen (mm. ihokontaktin) ja imetyksen toteutumista.

Vauvamyönteisyysohjelma on tunnettu myös siihen kohdennetusta kritiikistä. Tutkimusnäyttöä ohjelman hyödyistä pidetään joiltain osin heikkolaatuisena sekä ristiriitaisena eikä vahvaa näyttöä sen pitkäaikaisvaikutuksesta imetykseen tai äidin ja lapsen terveyteen ole kattavasti saatavilla. Vauvamyönteisyysohjelman käytäntöjä ja täysimetyksen tavoittelua on myös kritisoitu vastasyntyneen terveydelle vaaralliseksi. Osa äideistä kokee ohjelman periaatteiden mukaisen imetysohjauksen painostavana tai keskittyvän vain imetyksen myönteisiin puoliin.  Saatavilla oleva näyttö ohjelman vaikutuksista puhuu kuitenkin myönteisten imetysvaikutusten puolesta eikä tutkimusnäyttöä haitallisuudesta ei ole. Vauvamyönteisyysohjelman yhtenä keskeisenä periaatteena on perheiden yksilöllisten imetystoiveiden kuuleminen. Ohjelmaan ei kuulu imetykseen tai täysimetykseen painostaminen. Tämä on yksi vakavimmista väärinymmärryksistä, joka sinnikkäästi varjostaa Vauvamyönteisyysohjelman mainetta.

Laadukkaaseen imetysohjaukseen kannattaa panostaa sillä, se mahdollistaa imetystavoitteiden toteutumisen ja siten ehkäisee sairastavuutta ja kuolleisuutta, edistää kestävää kehitystä ja kaventaa perheiden sosioekonomisesta asemasta johtuvia eroja imetyksessä Suomessa ja maailmalla. Näyttöön perustuva laadukas imetysohjaus on kaikkien perheiden oikeus. Äiteihin, vauvoihin ja hyvään imetysohjaukseen kannattaa panostaa, sillä se maksaa itsensä monin verroin takaisin. Ja tämä ei ole propagandaa.

Jaana Lojander

kätilö, TtM, väitöskirjatutkija

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

jmmloj(at)utu.fi

LÄHTEET:

Bass, J. L., Gartley, T., & Kleinman, R. (2016). Unintended Consequences of Current Breastfeeding Initiatives. JAMA pediatrics, 170(10), 923–924. https://doi.org/10.1001/jamapediatrics.2016.1529  

Fair, F. J., Morrison, A., & Soltani, H. 2021. The impact of Baby Friendly Initiative accreditation: An overview of systematic reviews. Maternal & child nutrition, 17(4), e13216. https://doi.org/10.1111/mcn.13216  

Fallon V., Harrold J., Chisholm A. 2019. The impact of the UK Baby Friendly Initiative on maternal and infant health outcomes: A mixed methods systematic review. Maternal & Child Nutrition e12778. https://doi-org.ezproxy.utu.fi/10.1111/mcn.12778  

Flaherman, V., Schaefer, E. W., Kuzniewicz, M. W., Li, S. X., Walsh, E. M., & Paul, I. M. (2018). Health Care Utilization in the First Month After Birth and Its Relationship to Newborn Weight Loss and Method of Feeding. Academic pediatrics, 18(6), 677–684. https://doi.org/10.1016/j.acap.2017.11.005  

HOTUS 2020. Vauvamyönteisyysohjelma käyttöön. Saatavilla osoitteessa https://www.hotus.fi/wp-content/uploads/2019/09/netti-vauvamyonteisyys-kasikirja.pdf   

Ikonen, R.,  Hakulinen, T., Lyytikäinen, A., Mikkola, K., Niinistö, S., Sarlio, S. & Virtanen, S. 2020. Imeväisikäisen ruokinta Suomessa 2019. Raportti 2020: 11. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavilla osoitteessa https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/140536/URN_ISBN_978-952-343-555-1.pdf?sequence=1&isAllowed=y     

Lojander, J., Axelin, A., Bergman, P., & Niela-Vilén, H. 2022. Maternal perceptions of breastfeeding support in a birth hospital before and after designation to the Baby-Friendly Hospital Initiative: A quasi-experimental study. Midwifery, 110, 103350. https://doi-org.ezproxy.utu.fi/10.1016/j.midw.2022.103350

Mäkelä, H., Axelin, A., Kolari, T., Kuivalainen, T., & Niela-Vilén, H. 2021. Healthcare Professionals' Breastfeeding Attitudes and Hospital Practices During Delivery and in Neonatal Intensive Care Units: Pre and Post Implementing the Baby-Friendly Hospital Initiative. Journal of Human Lactation  https://doi-org.ezproxy.utu.fi/10.1177/08903344211058373

Pérez-Escamilla R, Martinez JL, & Segura-Pérez S. 2016. Impact of the Baby-friendly Hospital Initiative on breastfeeding and child health outcomes: a systematic review. Maternal and Infant Nutrition 12(3), 402 – 417. https://doi-org.ezproxy.utu.fi/10.1111/mcn.12294 

Rollins N., Bhandari N., Hajeebhoy N., Horton S., Lutter C., Martines J., Piwoz E., Richter L. & Victora C. 2016.Why invest, and what it will take to improve breastfeeding practices? The Lancet 387(10017), 491 – 504. https://doi.org/10.1016/S0140-6736(15)01044-2  

THL 2020c. Lapset, nuoret ja perheet. Vauvamyönteisyyssertifikaatti. Saatavilla osoitteessa https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-japerheet/peruspalvelut/aitiys_ja_lastenneuvola/vauvamyonteisyys/vauvamyonteisyyssertifikaatti  

Zakarija-Grković I., Boban M., Jankovic S., Cuze A., & Burmaz T. 2018. Compliance With WHO/UNICEF BFHI Standards in Croatia After Implementation of the BFHI. Journal of Human Lactation 34(1), 106 – 115. https://doi-org.ezproxy.utu.fi/10.1177/0890334417703367   

Victora C., Bahl R., Barros A., Franca G., Horton S., Krasevec J., Murch S., Sankar M., Walker N., Rollins N. 2016. Breastfeeding in the 21st century: epidemiology, mechanisms, and lifelong effect. Lancet 387(10017), 475-490. https://doi.org/10.1016/S0140-6736(15)01024-7   

WHO 2018. Protecting, promoting and supporting breastfeeding in facilities providing maternity and newborn services: the revised BABY-FRIENDLY HOSPITAL INITIATIVE. World Health Organization. Geneve. Saatavilla osoitteessa https://apps.who.int/iris/bitstream/handle/10665/272943/9789241513807-eng.pdf?ua=1

Yksityisyys terveydenhuollossa on tärkeä tekijä pitkäaikaissairaiden nuorten hoidossa

Lapsuudessa tai nuoruudessa diagnosoitu pitkäaikainen sairaus vaikuttaa laajasti nuoren elämään. Sairaudella on monia vaikutuksia sekä fyysiseen että psyykkiseen kehitykseen ja hyvinvointiin. Nuorelle siirtyy paljon vastuuta ja velvollisuuksia hänen kasvaessaan kohti aikuisuutta. Pitkäaikaissairaan nuoren velvollisuuksiin kuuluu sairauden hoito ja hallinta omatoimisesti. Itsenäistyessään nuori haluaa tehdä omaa elämäänsä ja hyvinvointiaan koskevia päätöksiä ja samalla hän määrittää vanhempien ja hoitohenkilökunnan asettamia rajoja (Leeb ym., 2020; Sawyer, 2018).

Tämä kehitys osuu usein samanaikaisesti ajankohtaan, jolloin suunnitellaan hoidon siirtämistä lasten yksiköistä aikuisten yksikköihin. Nuoren hoidossa ovat yleisiä peruuttamattomat ajanvaraukset, lisääntyneet päivystyskäynnit ja keskeytyneet lääkehoidot (Leeb ym., 2020; Rapley & Davidson, 2010). Tutkimusten mukaan seurannasta putoaminen on yleisintä juuri pian hoidon siirtymisen jälkeen. Syyt näihin hoitoketjun häiriöihin ovat edelleen epäselviä, vaikka suosituksia ja ohjeita siirtymäprosessia, ns. transitiovaihetta, varten on kehitetty jo yli 25 vuoden ajan (Blum ym., 1993).

Hoidon siirtymävaiheessa nuoren kehitystason keskeneräisyys ei välttämättä saa tarpeeksi huomiota, jolloin nuori ei sisäistä siirtymisen tärkeyttä (Colver ym., 2018). Tutkimukset osoittavat, että terveydenhuollon yksityisyys vaikuttaa suurelta osin nuorten hoitokokemukseen ja halukkuuteen osallistua hoitoon. Terveydenhuollon yksityisyys ja luottamuksellisuus kehittyvät, kun nuorella on mahdollisuus tavata lääkäriä yksin (Britto ym., 2010).

Siirtymävaiheen hoidon kehittämisessä on keskityttävä luottamuksellisuuteen ja ajoitukseen, jotta nuoren omaksumat uudet taidot muuttuvat pysyviksi ja vaikuttavat hoidon laatuun käytännön toimiin (Coyne ym., 2017; Suris ym., 2010). Epävarmuus terveyskäyttäytymisessä tai puutteet tiedossa ovat hankalia keskusteluaiheita, ellei yksityisyydestä ja luottamuksellisuudesta ole molemminpuolista käsitystä. Nuori haluaa tavata lääkäriä yksin, jolloin mahdollisista ongelmista ja huolenaiheista on helpompi puhua.  Hoitomalli, jossa nuoren konsultaatioihin sisältyy sekä vanhempien että nuoren kanssa vietettyä yksinoloaikaa on olennainen osa siirtymähoitoa. Näin vastaanotolla kehittyy molemminpuolinen luottamus hoitoprosessiin ja nuori saa tukea itsenäistymiseen ja omahoidon hallintaan (Thomsen ym., 2021). 

Kroonisista sairauksista kärsivien nuorten yhteiset haasteet asettavat vaatimuksia terveydenhuollon tarpeelle kehittää käytäntöjä yksilölliset kehittymisvaiheet ja henkilökohtaiset tarpeet huomioiden.

 

Kirjoittaja:

Anna Tornivuori, RN, MHSc, Väitöskirjatutkija,

Turun Yliopisto, Hoitotieteen laitos

anmtor[at]utu.fi

 

Lähteet:

Blum,R., Garell, D., Hodgman, C., Jorissen, T., Okinow, N., Orr, D., Slap, G. 1993. Transition from child-centered to adult health-care systems for adolescents with chronic conditions. Journal of adolescent health. 14 (7) 570-576

Rapley, P., Davidson, P.M., 2010. Enough of the problem: A review of time for health care transition solutions for young adults with a chronic illness. J. Clin. Nurs. 19, 313–323. https://doi.org/10.1111/j.1365-2702.2009.03027.x

Colver, A., Pearse, R., Watson, R.M., Fay, M., Rapley, T., Mann, K.D., Le Couteur, A., Parr, J.R., McConachie, H., Bennett, C., Dovey-Pearce, G., Maniatopoulos, G., McDonagh, J., Reape, D., Vale, L., Chater, N., Gleeson, H., Bem, A., Bennett, S., Billson, A., Bruce, S., Cheetham, T., Howlett, D., Huma, Z., Linden, M., Lohan, M., Meek, M., Milne, J., Owens, J., Regan, F., Thalange, N., 2018. How well do services for young people with long term conditions deliver features proposed to improve transition? BMC Health Serv. Res. 18, 1–10. https://doi.org/10.1186/s12913-018-3168-9

Coyne, B., Hallowell, S.C., Thompson, M., 2017. Measurable Outcomes After Transfer From Pediatric to Adult Providers in Youth With Chronic Illness. J. Adolesc. Heal. 60, 3–16. https://doi.org/10.1016/j.jadohealth.2016.07.006

Leeb, R.T., Danielson, M.L., Bitsko, R.H., Cree, R.A., Godfred-Cato, S., Hughes, M.M., Powell, P., Firchow, B., Hart, L.C., Lebrun-Harris, L.A., 2020. Support for Transition from Adolescent to Adult Health Care Among Adolescents With and Without Mental, Behavioral, and Developmental Disorders — United States, 2016–2017. MMWR. Morb. Mortal. Wkly. Rep. 69, 1156–1160. https://doi.org/10.15585/mmwr.mm6934a2

Sawyer, S.M., Azzopardi, P.S., Wickremarathne, D., Patton, G.C., 2018. The age of adolescence. Lancet Child Adolesc. Heal. 2, 223–228. https://doi.org/10.1016/S2352-4642(18)30022-1

Suris, J.C., Akré, C., Berchtold, A., Bélanger, R.E., Michaud, P.A., 2010. Chronically Connected? Internet Use Among Adolescents With Chronic Conditions. J. Adolesc. Heal. 46, 200–202. https://doi.org/10.1016/j.jadohealth.2009.07.008

Rapley, P., Davidson, P.M., 2010. Enough of the problem: A review of time for health care transition solutions for young adults with a chronic illness. J. Clin. Nurs. 19, 313–323. https://doi.org/10.1111/j.1365-2702.2009.03027.x

Thomsen, E., Khoury, L., Møller,Y., Boisen, K- Parents to chronically ill adoelscents have ambivalent views on confidential youth consultations- A mixed methods study. International Journal of adolescents medecine and health.33 (4). 10.1515/ijamh-2018-0226

Täydennyskoulutuksella kivun hoitotyön asiantuntijaksi ja uusia mahdollisuuksia kliinisille urapoluille

 

Kuva: Pixabay

 

Tietokoneet hurahtavat käyntiin ja kivun hoidosta kiinnostuneet, eri puolilla Suomea asuvat sairaanhoitajat klikkaavat itsensä sisään Zoom-verkkokokoukseen. Tulevilla kivun hoitotyön asiantuntijoilla on alkamassa Kivun hoitotyön täydennyskoulutukseen sisältyvä webinaari.  Uusille kivun hoitotyön asiantuntijoille onkin tarvetta, sillä hiljattain julkaistun systemaattisen katsauksen ja meta-analyysin tulosten mukaan sairaanhoitajien kivun hoidon osaamisessa on puutteita, erityisesti auttamismenetelmien osalta (1). Sairaanhoitajien riittämätön kivun hoidon osaaminen voi vaikuttaa meidän jokaisen elämään, sillä kipu on yksi yleisimmistä syistä hakeutua terveyspalvelujärjestelmän piiriin. On selvää, ettei kivun hoitotyö ole laadukasta, jos sairaanhoitajat eivät tunne kivun hoitotyön suosituksia, jos näyttöön perustuva kivun hoitotyö ei toteudu systemaattisesti tai jos hoitajat vähättelevät potilaan kipua. Sairaanhoitajakoulutukseen sisältyvä kivun hoitotyön opetus ei riitä takaamaan laadukasta kivun hoitotyön osaamista ja potilaiden kivun hoidon tasoa, vaan sairaanhoitajien kivunhoidon osaamisen lisäämiseen tarvitaan jatkuvaa oppimista tukevaa täydennyskoulutusta. (1–2.)

Turun yliopiston hoitototieteen laitos tarjoaa tutkittuun, hoitotieteelliseen tietoon pohjautuvaa maksullista Kivun hoitotyön täydennyskoulutusta (30 op), jonka tarkoituksena on kasvattaa monipuolisesti sairaanhoitajien kivun hoitotyön asiantuntijuutta ja lisätä kivunhoitoon liittyviä kliinisiä päätöksentekotaitoja. Tavoitteena on, että täydennyskoulutuksen jälkeen sairaanhoitajat hallitsevat monimuotoisen ja tuloksellisen kivun hoitotyön prosessin ja osaavat valita yksilöllisesti jokaisen tarpeisiin sopivia kivun hoitotyön auttamismenetelmiä ja soveltaa niitä hoitoprosessin eri vaiheissa. Täydennyskoulutus on kehitetty Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen ja Suomen Kivuntutkimusyhdistyksen (SKTY) hoitotyön toimikunnan yhteistyönä ja ensimmäinen toteutus alkoi vuonna 2018. Työnjako on toteutettu siten, että hoitotieteen laitos vastaa täydennyskoulutuksen toteuttamisesta ja SKTY:n hoitotyön toimikunnan jäseniä toimii kliinisinä kivun hoitotyön asiantuntijoina ja mentoreina. Opinnot koostuvat seitsemästä moduulista, jotka kattavat kivun hoitotyöhön liittyvät keskeiset aiheet, kuten kivun biopsykososiaalisen mallin, akuutin ja pitkittyneen kivun perusteet, palliatiivisen kivun hoitotyön ja syöpäkivun hoitotyön, kivun tunnistamisen ja arvioinnin, kivun hoitotyön prosessin, kivun lääkehoidon sekä hoitotyön kivunhallintamenetelmät. Moduulit sisältävät verkkoluentoja, tieteellisiin artikkeleihin perehtymistä, yksilötyönä ja mentorointiryhmissä toteuttavia oppimistehtäviä, oppimispäiväkirjan työstämistä ja kerran lukukaudessa toteutettavat webinaarit. Sairaanhoitajat voivat suorittaa mentorien ja mentorointiryhmien tuella koko 30 op laajuisen kokonaisuuden tai valita yksittäisiä moduuleja omien mahdollisuuksien ja kiinnostuksen mukaan.

Tähän mennessä 30 opintopisteen laajuisen, seitsemän moduulia sisältävän Kivun hoitotyön täydennyskoulutuksen on suorittanut 55 sairaanhoitajaa. Parhaillaan on käynnissä neljäs, moduulimuotoinen ja verkkopohjainen toteutus, jossa opiskelee 20 mentorointiryhmäläistä neljän mentorin tuella. Tämän lisäksi yksittäisiä moduuleita suorittaa kymmenkunta opiskelijaa. Verkko- opinnot tuovat kokopäiväisesti työskenteleville sairaanhoitajille joustoa opiskeluun, kun opiskelu ei ole kellonaikaan tai maantieteelliseen sijaintiin rajattua.

Yliopistotasoisessa täydennyskoulutuksessa pääpaino on sairaanhoitajien kivun hoitotyön asiantuntijuuden vahvistamisessa edistämällä tutkitun tiedon hyödyntämistä potilaan kivun hoidossa. Tällainen asiantuntijuus ei kehity yhdessä yössä, vaan se vaatii pidemmän aikaa. Tätä tukee 30 op laajuinen kokonaisuus, joka suoritetaan kolmen lukukauden aikana. Asiantuntijuuden kehittyminen ja verkossa tapahtuva, pääasiassa itsenäisesti suoritettava opiskelu edellyttävät itsensä johtamisen taitoja − kuten suunnitelmallisuutta, ajanhallintaa ja itseohjautuvuutta − sekä taitoja reflektoida omaa toimintaansa. Kivun hoitotyön täydennyskoulutuksessa reflektointitaitoja harjoitellaan oppimispäiväkirjaa kirjoittamalla, joka on tutkitusti oivallinen menetelmä muun muassa itsereflektiotaitojen ja kriittisen ajattelun taitojen edistämisessä (3). Mentorointiryhmäläiset työstävät oppimispäiväkirjojaan puolentoista vuoden ajan ja saavat tähän säännöllistä ohjausta.

Kivun hoitotyön täydennyskoulutuksen (30 op) suorittaneet sairaanhoitajat ovat kokeneet koulutuksen lisänneen monipuolisesti heidän kivun hoitotyön asiantuntijuuttaan. Täydennyskoulutus on tukenut myös sairaanhoitajien kliinisiä urapolkuja. Monet täydennyskoulutuksen suorittaneet toimivat nyt asiantuntijasairaanhoitajina ja muina kivun hoitotyön asiantuntijoina. Kivun hoitotyön täydennyskoulutuksen rooli sairaanhoitajien kliinisten urapolkujen tukemisessa on myönteinen asia sairaanhoitajien urakehityksen ja hoitotyön veto- ja pitovoiman kannalta. On motivoivaa kehittää osaamistaan, jos tietää sen voivan vaikuttaa myönteisesti omaan urakehitykseen. Hyvinvointialueiden aloittaessa on tärkeää, että täydennyskouluttautuneiden sairaanhoitajien asiantuntijuus tunnistetaan ja heidän kliinisiä urapolkujaan tuetaan. 

Kirjoittaja:

Reetta Mustonen

sh, TtM, väitöskirjatutkija

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

ramust(at)utu.fi

LinkedIn @Reetta Mustonen

 

 

Kivun hoitotyön täydennyskoulutuksen kotisivut,(https://www.utu.fi/kihot)

 

Lähteet:

1. Ortiz MI, Cuevas-Suárez CE, Cariño-Cortés R, Navarrete-Hernández JJ & González-Montiel CA. 2022. Nurses knowledge and attitude regarding pain: A systematic review and meta-analysis. Nurse Education in Practice 63. doi: 10.1016/j.nepr.2022.103390. Epub 2022 Jun 24.

2. Chatchumni M, Eriksson H & Mazaheri M. 2020. A Scoping Review of Pain Management Education Programs (PMEPs): Do They Prepare Nurses to Deal with Patients' Postoperative Pain? Pain Research and Management. 15:4062493. doi: 10.1155/2020/4062493

3. Watson, D. 2010. Teaching Teachers To Think: Reflective Journaling As A Strategy To Enhance Students Understanding And Practice Of Academic Writing. Journal of College Teaching & Learning (TLC) 7(12), 11–18. https://doi.org/10.19030/tlc.v7i12.952