Yhteispelillä terveyttä edistämässä

Terveysteknologiaa hyödynnetään jo laajasti niin omaehtoisessa terveyden edistämisessä kuin myös terveydenhuollossa, mutta pelejä on totuttu toistaiseksi käyttämään lähinnä viihdetarkoituksiin. Kiinnostus pelien ja pelillisyyden hyödyntämiseen terveyden edistämisessä on ollut viime aikoina kuitenkin kasvussa.

Peliteknologia tarjoaa monia mahdollisuuksia terveydenhuoltoon ja pelillisyyttä voidaan myös integroida jo olemassa oleviin terveysteknologioihin. Terveyspelien avulla voidaan mm. edistää potilaiden hoitoon sitoutumista, motivoida kuntoutusharjoitteissa, tukea kotona asumista, tarjota vertaistukea ja antaa potilasohjausta sekä tuoda arkeen terveellisiä elintapoja edistäviä käytäntöjä.

Turussa järjestettiin 10.12.2015 Games for Health Finland -seminaari, joka keräsi kansallisella tasolla yhteen laajan joukon terveyspeleistä kiinnostuneita eri tieteen- ja ammattialojen edustajia. Mukana oli myös kansainvälisiä vieraita muun muassa Hollannista, Singaporesta ja Etelä-Afrikasta. Seminaari sisälsi mielenkiintoisia esityksiä ja minimessut, jotka esittelivät viimeisimpiä terveyspeli-innovaatioita ja -tutkimustuloksia. Seminaariesityksissä pelejä tarkasteltiin terveyden edistämisen, terveydenhuollon, liiketoiminnan, peliteknologian ja käyttäytymistieteiden näkökulmista. Esitysten laaja kirjo heijasteli terveyspelien kehittämisessä, tutkimisessa ja liiketoiminnassa tarvittavaa eri tieteiden- ja ammattialojen yhteistyötä.

Terveyspeliala onkin hyvä esimerkki alasta, jossa ei voi pärjätä yksin. Yhteispeliä tarvitaan, sillä terveyden edistämiseen tarkoitettujen pelien kehittämisessä tai olemassa olevien pelien hyödyntämisessä terveydenhuollossa erityisenä haasteena on terveyden edistämisen tavoitteiden ja pelien viihdyttävyyden nivominen saumattomasti yhteen. Terveyspelien kehittäminen edellyttää pelimekaniikan, teknologian, taide- ja kaupallisten alojen osaamista, mutta myös ymmärrystä siitä, millainen pelin tulisi olla, jotta sillä saavutettaisiin terveyttä koskevat tavoitteet. Tässä ovat tärkeässä roolissa niin terveydenhuollon ammattilaiset kuin terveys- ja käyttäytymistieteiden asiantuntijat. Terveydenhuollon toimijoita tarvitaan myös mietittäessä terveyspelien viemistä osaksi terveydenhuollon käytänteitä, esimerkiksi kuntoutuksen tai ohjauksen työvälineiksi.

Terveyspeleillä on osoitettu olevan potentiaalia, jota tarvitaan tulevaisuuden terveyden edistämisessä. Terveysalan ammattilaisten on tärkeää pitää teknologiaa koskevat tiedot ja taidot ajan tasalla, sillä terveydenhuollon asiantuntemusta tullaan jatkossa tarvitsemaan yhä enemmän terveyspelien ja muun teknologian kehitystyössä. Terveyspelejä kehitetään yhteispelillä!

Katso myös aiemmat kirjoituksemme aiheesta TT-blogissa:

Voisiko pelillä edistäälasten ja nuorten terveyttä?

Pelataanko terveyden kustannuksella?

Kirjoittajien tiedot:

Heidi Parisod
terveydenhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
s-posti: heidi.parisod(at)utu.fi

Lotta Kauhanen

fysioterapeutti, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti:anloka(a)utu.fi

Anni Pakarinen

sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: ankorh(a)utu.fi

Verratonta vertaistukea

Kun opiskelija joutuu olemaan pois luennolta, hän pyytää muistiinpanot opiskelijakollegalta. Jos matematiikka tökkii, osaavampi luokkatoveri voi auttaa. Tuoreena äitinä taas vauvanhoitoneuvoja haetaan toisilta äideiltä. Vertaistuki on meille arkielämästämme tuttua; vertaista on helppo lähestyä ja avun pyytämisen kynnys on matala. Vertaistukea voidaan hyödyntää myös systemaattisemmin terveydenhuollossa, esimerkiksi imetyksen edistämisessä.

Vertaistuella tarkoitetaan kahden tasavertaisen yksilön välistä avunantoa ja kannustusta. Vertaistuki sisältää niin tiedollista kuin emotionaalistakin tukea riippuen tilanteista ja tarpeista. Imetyksen vertaistuen on osoitettu lisäävän imetyksen kestoa, joskin myös ristiriitaisia tuloksia on saatu. Vertaistukea imetyksen suhteen on tarjottu niin raskausaikana, synnytyssairaalassa kuin kotiutumisen jälkeen joko kasvokkain tapaamalla, puhelimitse tai netin välityksellä. Tapaamiset on voitu toteuttaa joko kahden kesken tai ryhmissä. Pitempikestoisen vertaistuen ajatellaan olevan tehokkaampaa kuin yksittäisten tapaamisten. Yksiselitteistä vastausta kysymyksiin, mikä ajankohta tai tapa toteuttaa imetyksen vertaistuki olisi kaikkein tehokkain, ei vielä ole.

Imetyksen vertaistukijat ja terveydenhuollon ammattilaiset voivat parhaimmillaan toimia tehokkaasti vastavuoroisessa yhteistyössä. Vertaistukijoiden olisi mahdollista saada ammattilaisilta tukea ja eväitä oman osaamisensa kehittämiseen. Terveydenhuollon ammattilaiset voisivat puolestaan hyötyä oman työmääränsä keventymisellä tietäessään tuen jatkuvan katkeamattomana myös perheen kotiutuessa.  On kuitenkin mahdollista, että näiden kahden ryhmän välille syntyy myös jännitteitä, etenkin, jos osapuolet eivät ymmärrä pyrkivänsä samaan tavoitteeseen. Vertaistukijoiden olisi hyvä saada jonkinlainen valmennus toimintaansa, jotta he pystyvät tukemaan esimerkiksi imetystä parhaalla mahdollisella tavalla perustuen tutkimusnäyttöön. Toisaalta on hyvä pohtia mihin vapaaehtoisuuteen perustuvan vertaistuen ”ammattilaistaminen” voi johtaa. Suomessa imetyksen vertaistukea tarjoaa esimerkiksi Imetyksen tuki ry, joka kouluttaa imetystukiäitejä. Imetystukiäidit voivat tarjota vertaistukineuvoja esimerkiksi netin kautta tai paikallisesti kokoontuvissa imetystukiryhmissä. Kansainvälisesti imetyksen vertaistukijoita työskentelee palkattuna synnytyssairaaloissa. Tällöin voidaan myös pohtia miten terveydenhuollon ammattihenkilöiden ja vertaistukiäitien tarjoama tuki eroavat toisistaan, ja onko palkkatyönä tehtävä vertaistuki enää puhdasta vertaistukea.

Vertaistuen merkitys erityisissä elämäntilanteissa, esimerkiksi vauvan syntyessä perheeseen, voi olla suuri. Vertaistuki voi tarjota tiedollisen ja emotionaalisen tuen lisäksi sosiaalisen yhteisön ja tunteen johonkin ryhmään kuulumisesta. Vaikka käsillä olevaan imetys- tai vauvanhoitokysymykseen ei saisi välitöntä apua, on usein helpottavaa kuulla, ettei ole ainoa tai yksin pulmiensa kanssa. Jo tieto siitä, että muutkin ovat tämän ongelman tai vaiheen selättäneet, voi tuoda ratkaisevan avun. Vertaistuki ei milloinkaan voi korvata ammattilaisen tarjoamaa imetystietoa tai –ohjausta, mutta täydentävänä tukimuotona se on ainutlaatuista ja todella vertaansa vailla.

Kirjoittajan tiedot:

Hannakaisa Niela-Vilén

kätilö, TtM, tohtorikoulutettava

Hoitotieteen tohtoriohjelma ja hoitotieteen valtakunnallinen tohtorikoulutusverkosto

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: hmniel(at)utu.fi

ResearchGate: https://www.researchgate.net/profile/Hannakaisa_Niela-Vilen

Lähteet:

Dennis CL. 2003. Peer support within a health care context: a concept analysis. International Journal of Nursing Studies 40(3), 321–332.

Chapman DJ, Morel K, Anderson AK, Damio G, Pérez-Escamilla R. 2010. Breastfeeding peer counseling: from efficacy through scale-up. Journal of Human Lactation 26(3), 314–326.

Curtis P, Woodhill R, Stapleton H. 2007. The peer-professional interface in a community-based, breast feeding peer-support project. Midwifery 23(2), 146–156.

Jolly K, Ingram L, Khan KS, Deeks JJ, Freemantle N, MacArthur C. 2012. Systematic review of peer support for breastfeeding continuation: metaregression analysis of the effect of setting, intensity, and timing. BMJ 25;344:d8287, doi: 10.1136/bmj.d8287.

Rossman B. 2007. Breastfeeding peer counselors in the United States: helping to build a culture and tradition of breastfeeding. Journal of Midwifery & Women’s Health 52(6), 631–637.

Sudfeld CR, Fawzi WW, Lahariya C. 2012. Peer support and exclusive breastfeeding duration in low and middle-income countries: a systematic review and meta-analysis. PLoS One 7(9), e45143, doi: 10.1371/journal.pone.0045143.

 

Terveyspalvelujen asiakkaat mukaan uusien menetelmien käyttöönottoon

Näyttöön perustuvan toiminnan toteuttaminen terveydenhuollossa edellyttää usein uusien, parhaimpaan saatavilla olevaan tutkimusnäyttöön perustuvien menetelmien käyttöönottoa. Uusien menetelmien jalkauttaminen käytäntöön ei kuitenkaan aina ole yksinkertaista. Riittämättömät resurssit, koettu organisaation tuen puute, henkilöstön negatiiviset asenteet ja puutteellinen koulutus voivat heikentää menetelmien onnistunutta käyttöönottoa. Menetelmien käyttöönoton prosessi voi olla myös haastava, jos ne osapuolet, joita muutos koskee, eivät ole mukana sen suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa. Miten uusien menetelmien käyttöönottoa voitaisiin edistää terveydenhuollossa?

Uusien menetelmien käyttöönoton tueksi on kehitetty lukuisia malleja, viitekehyksiä ja teorioita. Useissa näissä korostetaan asiakkaan osallisuutta prosessissa – heille tarjottavaa hoitoahan muutos useimmiten koskee. Asiakkaiden osallisuus käyttöönottoprosessissa voi toteutua monin tavoin. Ensiksikin, asiakkailta itseltään voi lähteä tarve muuttaa käytäntöjä tehokkaammiksi, turvallisemmaksi, käyttäjäkokemukseltaan paremmaksi tai heidän tarpeitaan paremmin vastaaviksi. Muutostarpeen tunnistaminen voi lähteä ammattihenkilöiden, organisaatioiden tai terveyspoliittisten linjausten näkökulmista, mutta uusien menetelmien valinnassa on tärkeää kuulla asiakkaan ääntä – etenkin tilanteissa, joissa tutkimusnäyttö muutoksen kohteena olevasta ilmiöstä on vähäistä, ristiriitaista tai se osoittaa useamman menetelmän vaikkapa kustannustehokkuudeltaan samanarvoisiksi. Asiakkaiden tarpeita voidaan käyttöönottoprosessin alussa tunnistaa esimerkiksi yksilö- ja ryhmähaastatteluiden, kyselyiden ja erilaisten havainnointimenetelmien avulla.

Käyttöönottoprosessin alkaessa, terveyspalveluiden käyttäjät voivat olla osallisena uuden menetelmän pilotoinnissa, eli pyrittäessä selvittämään, kuinka käytettävä menetelmä on osana käytännön työtä. Asiakkailta voidaan kysyä heidän kokemuksiaan uudesta menetelmästä esimerkiksi seuraavien alueiden kautta: koettiinko uudelle menetelmälle tarvetta, ovatko he valmiita sitoutumaan sen käyttöön, ja etenkin jos menetelmään liittyy sanallista tai kirjallista ohjausta tai materiaalia asiakkaalle, kuinka ymmärrettävänä se koetaan. Näiden kokemusten kautta voidaan tehdä muutoksia prosessiin – yhdistäen tämä näkökulma terveydenhuollon ammattilaisten käyttäjäkokemukseen.

Asiakasnäkökulman tulisi olla näkyvillä myös käyttöönottoprosessin arvioinnissa. Jo muutoksia suunniteltaessa on tärkeää määrittää, mihin tekijään muutoksella haluamme vaikuttaa. Tarvitaan siis tietoa lähtötilanteesta, jotta käyttöönottoprosessin lopussa voidaan määrittää, onko haluttuun muutokseen päästy. Asiakaslähtöiset, niin kutsutut lopputulosmuuttujat voivat liittyä turvallisuuteen (haittatapahtumat), tehokkuuteen (halutun terveyteen liittyvän tekijän muutos), asiakastyytyväisyyteen ja hoitokokemukseen (esimerkiksi palveluiden laatu).

Suunniteltaessa uuden menetelmän käyttöönottoa asiakkaan mukana oloa korostaen, on huomioitava toki, että palveluita käyttävän asiakkaan ensisijainen oikeus on saada hyvää hoitoa. Esimerkiksi käyttäjäkokemuksensa jakamisen tulee perustua täyteen vapaaehtoisuuteen, eikä se saa rasittaa tarpeettomasti asiakasta. Potilas- ja omaisjärjestöt sekä yhdistykset tarjoavatkin yhden hyvä väylän asiakkaan äänen kuulemiseksi, koulutettujen kokemusasiantuntijoiden ja- arvioijien tarjoaman asiantuntemuksen ohella. 

Kirjoittajan tiedot:

Tella Lantta

Sh, TtM, tohtorikoulutettava

Hoitotieteen tohtoriohjelma

Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto

tejela(a)utu.fi

Lähteet:

Ammeraal MA & Coppers J. 2012.  Understanding living skills: first steps to evidence-based practice. Lessons learned from a practice-based journey in the Netherlands. Occupational Therapy International 19(1): 45-53.

Bowen DJ, Kreuter M, Spring B, Cofta-Woerpel L, Linnan L, Weiner D, Bakken S, Kaplan CP, Squiers L, Fabrizio C & Fernandez M. 2009. How we design feasibility studies. American Journal of Preventive Medicine 36(5): 452-457.

Donaldson NE, Rutledge DN & Ashley J. 2004. Outcomes of adoption: measuring evidence uptake by individuals and organizations. Worldviews of Evidence-Based Nursing 1(Suppl. 1): 41-51.

Gray JAM. 2001. Evidence-based Healthcare. Churchill Livingstone, UK.

Hoitotyön tutkimussäätiö 2015. Näyttöön perustuva toiminta. http://www.hotus.fi/hotus-fi/nayttoon-perustuva-toiminta. 28.11.2015.

KIein K & Knight A.2004.  Innovation implementation: overcoming the challenge. Current Direction in Psychological Science 14(5): 243-245.

Koivunen M, Hätönen H & Välimäki M. Barriers and facilitators influencing the implementation of an interactive internet-portal application for patient education in psychiatric hospitals. Patient Edudation and Counselling 70(3): 412-419.

Lantta T, Daffern M, Kontio R & Välimäki M. 2015. Implementing the Dynamic Appraisal of Situational Aggression in mental health units. Clinical Nurse Specialist 29(4): 230-243.

Lantta T, Kemppainen R & Välimäki M. 2015. Kokemusasiantuntijoilla tärkeä rooli tutkimushankkeiden arvioimisessa. Revanssi: Mielenterveyden keskusliiton jäsenlehti 2: 20.

Logan J, Graham I. 1998. Toward a comprehensive interdisciplinary model of health care research use. Science Communication 20(2): 227-246.

Swinkels RA, van Peppen RP, Wittink H, Custers JW & Beurskens AJ. 2011. Current use and barriers and facilitators for implementation of standardised measures in physical therapy in the Netherlands. BMC Musculoskeletal Disorders 12: 106.

van der Wees PJ, Zagers CA, de Die SE, Hendriks EJ, Nijhuis-van der Sanden MW & de Bie RA. 2013. Developing a questionnaire to identify perceived barriers for implementing the Dutch physical therapy COPD clinical practice guideline. BMC Health Service Research 13: 159.

Kun tapahtuu vakava hoitovirhe – myös hoitajat voivat olla uhreja

Lääkärilehden kolumnissa (Halonen 2015) kuvataan koskettavasti niitä tunteita, joita ammattihenkilö voi kokea tehtyään vakavan hoitovirheen: ”On iltoja, jolloin hän pakottaa itsensä nousemaan pintaan henkeä haukkoen. Hän teki hoitovirheen 13 vuotta sitten vastavalmistuneena lääkärinä, ja edelleen joinain iltoina, kun uni ei ota tullakseen, muisto tarraa otteeseensa. Se vie kuin virran pyörre mukanaan, se ahdistaa, puristaa rintaa.” Hoitovirheestä voi tulla osa uratarinaa, tapahtuma, joka muistuttaa ahdistavana tunteena vielä vuosien jälkeen. 

Hoitovirheet aiheuttavat inhimillistä kärsimystä potilaalle ja omaisille. On esitetty arvioita, että virheen vuoksi Yhdysvalloissa menehtyy vuosittain jopa 98 000 (Kohn ym. 1999) ja Belgiassa 3000 potilasta (Van Gerven 2013). Suomessa on puolestaan arvioitu, että potilaan kuolemaan johtavia haittatapahtumia tapahtuu 700–1700 vuosittain. Kustannukset näistä haittatapahtumista voivat nousta miljardiin euroon. (THL 2013.) Jopa puolet terveydenhuollon ammattihenkilöistä kohtaa urallaan potilastyössä tapahtuneen virheen ja siitä aiheutuvia seurauksia (Edrees ym. 2011).

Terveydenhuollossa työ on inhimillistä ja kaikkia virheitä ei saada estettyä. Terveydenhuollon ammattihenkilö on työssään henkilökohtaisessa vastuussa siitä mitä tekee ja mitä jättää tekemättä. Tämä kuuluu ammattiin. Vastavalmistuneet ovat kuvanneet sitä, kuinka vastuun määrä on yllättänyt työelämään siirtyessä (Flinkman ym. 2015). Vastuun kantamiseen kasvaa vähitellen.

Hoitovirheistä uutisoidaan aika ajoin julkisuudessa. Usein uutisoinnissa ja sitä seuraavassa keskusteluissa jää kuitenkin huomioimatta se, millaiset seuraukset virheellä on terveydenhuollon ammattihenkilöille itselleen ja hänen työyhteisölleen.

Seys ja kumppanit (2012) kuvaavat systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessaan, että hoitovirheen tapahtuessa terveydenhuollon ammattihenkilöt kokevat syyllisyyden, häpeän, turhautumisen, vihan, pelon ja stressin tunteita. Vakavissa tapauksissa ammattihenkilöllä voi kehittyä traumaperäinen stressireaktio, johon liittyy sekä fyysisiä että psyykkisiä oireita. Tästä voi olla seurauksena se, että ammattihenkilö ei enää halua työskennellä kyseisessä organisaatiossa tai jopa lähtee ammatistaan. Ammattihenkilöstä tulee silloin hoitovirheen toinen uhri (’second victim’).

Sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioilla tulee olla menettelytavat, joiden mukaan toimitaan, jos sattuu vakava virhe tai vaaratilanne. Kun vakava hoitovirhe tapahtuu, valvovat viranomaiset ryhtyvät selvittämään tapahtunutta. Ammattihenkilö antaa selvityksen tapahtuneesta. Myös poliisitutkinta voi tulla kyseeseen. Tämä prosessi on erittäin raskas ja ammattihenkilö tarvitsee siihen organisaationsa tukea.

Potilasta, hänen omaisiaan ja terveydenhuollon ammattihenkilöä ei saa jättää yksin selviämään tapahtuneen kanssa. Ammattihenkilö voi saada tukea esimieheltä, työterveyshuollosta, työsuojeluorganisaatiosta tai ammattiliitosta. Yksittäisen ammattihenkilön lisäksi työyksikkö tarvitsee apua tilanteesta selviämiseen (Seys ym. 2013). Virheen taustat on selvitettävä avoimesti ja syyllistämättä henkilöstöä, jotta jatkossa voidaan välttyä samanlaisilta tapahtumilta.

Mervi Flinkman, sh, TtT, Työvoimapoliittinen asiantuntija, Tehy ry

Lähteet

Halonen, M. (2015) Virhe 13 vuotta sitten. Lääkärilehti 45/2015. http://www.potilaanlaakarilehti.fi/laakarin-aani/han-teki-hoitovirheen-13-vuotta-sitten/#.Vkr01E3oufA Viitattu 17.11.2015.

Kohn, T., Corrigan, J. M., & Donaldson, M. S. (Eds.). (1999). To err is human:

Building a safer health system. Washington, DC: National Academy Press.

Van Gerven E. 2013.  Second victims after adverse events: The need for an international approach. http://www.isqua.org/docs/edinburgh-powerpoint-presentations-2013/1045-a2--e-van-gerven-carrick-mon-second-victims-after-adverse-events.pdf?sfvrsn=2 Viitattu 17.11.2015.

THL. 2013. Vaaratapahtumat. https://www.thl.fi/fi/web/laatu-ja-potilasturvallisuus/potilasturvallisuus/mita-on-potilasturvallisuus/potilasturvallisuuden-vaaratilanteet Viitattu 17.11.2015.

Edrees, H. H., Paine, L. A., Feroli, E. R., & Wu, A. W. 2011. Health care workers as second victims of medical errors. Polskie Archiwum Medycyny Wewn 121, 101–108.

Flinkman, M. & Salanterä, S. (2015). Early career experiences and perceptions - a qualitative exploration of the turnover of young registered nurses and intention to leave the nursing profession in Finland. Journal of Nursing Management 23(8), 1050-1057

Seys, D., Wu, A., Van Gerven, E., Vleugels, A., Euwema, M., Panella, M., Scott, S., Conway, J., Sermeus, W., Vanhaecht, K. (2012). Health care professionals as second victims after adverse events: a systematic review. Evaluation & the Health Professions 36 (2), 135-162.

Seys, D., Scott, S., Wu, A., Van Gerven, E., Vleugels, A., Euwema, M., Panella, M., Conway, J., Sermeus, W., Vanhaecht, K. (2013). Supporting involved health care professionals (second victims) following an adverse health event: a literature review. International Journal of Nursing

Studies 50 (5), 678-687.

Liikunta on tärkeää myös lapsena syövän sairastaneiden terveydelle

Suomessa sairastuu syöpään vuosittain noin 150 lasta. Monien lasten syöpien kohdalla paranemisennuste on jo yli 80 %. Lapsuudessa ja nuoruudessa saatujen syöpähoitojen pitkäaikaisvaikutukset koskettavatkin Suomessa isoa joukkoa ihmisiä, sillä tällä hetkellä täällä elää noin 7000 lapsena tai alle 25-vuotiaana nuorena aikuisena sairastetusta syövästä parantunutta henkilöä. Parantuneella ennusteella on kuitenkin ollut hintansa, sillä lapsuuden syöpähoidolla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia moniin elinjärjestelmiin.

Väestötason tutkimuksissa on havaittu, että lapsena ja nuorena syöpään sairastuneilla on syövästä parannuttuaankin suurempi kuolleisuus kuin samanikäisillä sisaruksilla ja riski sairastua esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksiin on kohonnut.

Omassa väitöskirjatutkimuksessani tutkittiin liikunnallista aktiivisuutta, kuntoa ja sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä 16-30-vuotiailla henkilöillä, jotka ovat parantuneet lapsena sairastamastaan verisyövästä, akuutista lymfoblastileukemiasta. Tutkimuksessa todettiin, että liian vähäinen liikunta ja huono kunto ovat tavallisia näillä nuorilla, ja myös verisuonten sisäpintaa verhoavan endoteelin ja sydämen toiminnassa havaittiin muutoksia. Noin 60 %:lla tutkituista oli jo tässä iässä vähintään yksi metabolisen oireyhtymän osatekijä, eli keskivartalolihavuutta, kohonnut verenpaine, kohonnut paastoverensokeri tai poikkeavat veren rasva-arvot. Tutkimuksessa liikunnan lisääminen kuitenkin paransi tutkittavien kuntoa, insuliiniherkkyyttä, sekä verisuonten endoteelin ja sydämen toimintaa.

Liikunnallisen elämäntavan tukemiseen tulee kiinnittää huomiota leukemian tai muun syövän sairastaneilla lapsilla ja nuorilla, jotta he voivat syövästä parannuttuaan elää mahdollisimman terveen aikuisuuden.   

Lapsuudessa saatu rankka syöpähoito voi johtaa aineenvaihdunnallisiin muutoksiin aikuisena ja yhdessä elämäntapojen kanssa vaikuttaa myöhempään sairastumisriskiin. Esimerkiksi akuutin lymfoblastileukemian hoito kestää lapsilla 2,5 vuotta, minkä aikana lapsi joutuu viettämään paljon aikaa sairaalassa. Kotihoidossakin esimerkiksi sairauteen ja sen hoitoon liittyvä infektioriski aiheuttaa paljon rajoitteita. Yhdessä nämä tekijät voivat lapsella haitata terveiden elämäntapojen omaksumista, liikunnallisten taitojen oppimista ja liikunnan ottamista osaksi elämää. Kuten tässä blogissakin on aiemmin kirjoitettu, fyysinen aktiivisuus on tärkeä osa kasvua ja kehitystä.

Tutkimustulokset korostavat liikunnan merkitystä ja positiivisia vaikutuksia lapsena sairastetun leukemian jälkeen. Leukemiaan ja muihin syöpiin sairastuneita lapsia ja nuoria pitäisikin kannustaa liikunnalliseen elämäntapaan hoitojen jälkeen. Jatkossa toiveissa on, että ohjausta ja tukea turvalliseen liikkumiseen olisi mahdollista antaa voinnin salliessa jo syöpähoidon aikana. Pienillä lapsilla tämä tapahtuisi parhaiten leikin ja pelien kautta. Yksinkertaisia ideoita liikunnan lisäämiseen ja tutkimuksia liikuntainterventioiden vaikutuksista syöpähoitojen aikana kaivataan yhä lisää.

Liisa Järvelä

Erikoistuva lääkäri, LL (väit.)

TYKS/Turun yliopisto

Kirjallisuutta:

Braam KI, ven der Torre P, Takken T, Veening MA, van Dulmen-den Broeder E, Kaspers GJ 2013. Physical exercise training interventions for children and young adults during and after treatment for childhood cancer. Cochrane Database Syst Rev, vol. 30, no. 4, CD008796 doi: 10.1002/14651858.CD008796.pub2.

Järvelä LS, Niinikoski H, Lähteenmäki PM, Heinonen OJ, Kapanen J, Arola M & Kemppainen J 2010. Physical activity and fitness in adolescent and young adult long-term survivors of childhood acute lymphoblastic leukaemia. Journal of Cancer Survivorship, vol. 4, no. 4, pp. 339-345.

Järvelä LS, Kemppainen J, Niinikoski H, Hannukainen JC, Lähteenmäki PM, Kapanen J, Arola M & Heinonen OJ 2012. Effects of a home-based exercise program on metabolic risk factors and fitness in long-term survivors of childhood acute lymphoblastic leukemia. Pediatric Blood & Cancer, vol. 59, no. 1, pp. 155-160.

Järvelä LS, Niinikoski H, Heinonen OJ, Lähteenmäki PM, Arola M & Kemppainen J 2013. Endothelial Function in Long-Term Survivors of Childhood Acute Lymphoblastic Leukemia: Effects of a Home-Based Exercise Program. Pediatric Blood & Cancer, vol. 60, no. 9, pp. 1546-1551.

Järvelä L 2015. Cardiovascular health and fitness after childhood acute lymphoblastic leukemia. Väitöskirjan sähköinen versio https://www.doria.fi/handle/10024/116115.

Kauhanen L, Järvelä L, Lähteenmäki PM, Arola M, Heinonen OJ, Axelin A, Lilius J, Vahlberg T & Salanterä S 2014. Active video games to promote physical activity in children with cancer: a randomized clinical trial with follow-up. BMC Pediatrics, vol. 14, no. 1, pp. 94-94.

Kero AE, Järvelä LS, Arola M, Malila N, Madanat-Harjuoja LM, Matomäki J & Lähteenmäki PM 2015. Late mortality among 5-year survivors of early onset cancer: A population-based register study. International journal of cancer, vol. 136, no. 7, pp. 1655-1664.

Kero AE, Järvelä LS, Arola M, Malila N, Madanat-Harjuoja LM, Matomäki J & Lähteenmäki PM 2014. Cardiovascular morbidity in long-term survivors of early-onset cancer: a population-based study. International journal of cancer, vol. 134, no. 3, pp. 664-673.

Madanat Harjuoja LM, Pokhrel A, Kivivuori SM & Saarinen Pihkala UM 2014. Childhood cancer survival in Finland (1953-2010): a nation-wide population-based study. International journal of cancer, vol. 135, no. 9, pp. 2129-2134.

Ness KK, Armenian SH, Kadan-Lottick N, Gurney JG 2011. Adverse effects of treatment in childhood acute lymphoblastic leukemia: general overview and implications for long-term cardiac health. Expert Rev Hematol, vol. 4, No. 2, pp. 185-197.

Taskinen M, Vettenranta K, Jokinen E, Lehtinen T, Arola M, Korpela M, Möttönen M, Pesola J, Voutilainen L, Vähäkylä Aulo A, Mäkinen S, Suontausta Kyläinpää S, Jyrkkiö S & Lähteenmäki P 2014 Lapsuudessa tai nuoruudessa sairastettu syöpä parani – miten tukea terveyttä aikuisena? Duodecim, vol. 130, no. 22-23, pp. 2320-2330.

Uskallatko antaa hoitohenkilökunnan koskettaa käsillään?

Asianmukaisesti toteutettu käsihygienia on todettu tehokkaimmaksi tavaksi torjua hoitoon liittyviä infektioita. Kuitenkin useat kansainväliset ja myös kansalliset tutkimukset osoittavat, että käsihygienia toteutuu asianmukaisesti vain noin 50 %:ssa tilanteita. Avatakseni lukua hieman: Suomen yleisurheilussa juhlittiin kesällä yleisurheilun huippuhyvää onnistumisprosenttia (7 %), kun 40 urheilijasta toivat Ruuskanen ja Pitkämäki Zürichissä ainoat arvomitalit (keihään EM-kulta ja -pronssi). Kun asiaa puolestaan tarkastellaan Suomen kansallisurheilun, jääkiekon näkökulmasta, maalivahdin torjuntaprosentti 50 % tarkoittaa, että joka toinen laukaus menee sisään. Kentän laidalla tällöin kannattajat taitavat kutsua ammattilaista ”imuriksi” eikä se oikein hyvää taitoa edusta. Onnistuminen on siis selkeästi näkökulmasta ja myös mittaamisesta kiinni.

WHO on määrittänyt, että käsihuuhdetta tulee käyttää ennen potilaan koskettamista, ennen aseptista toimenpidettä, eritteiden käsittelyn jälkeen ja potilaan sekä potilaan lähiympäristön koskettamisen jälkeen. Näistä saadaan selville tilanteet, jolloin käsihuuhdetta tulee käyttää. Havainnointitutkimuksella voidaan kertoa miten tilanteiden käsihygienia toteutuu, eli mikä on onnistumisprosentti, kun käsihuuhdetta käytetään, käsiä pestään tai suojakäsineitä käytetään. Joka toisen kerran onnistuminen ei kovin hyvää hoitoa lupaa.  Jos vielä huomioidaan, miten havainnoitsijan läsnäolo tutkimushavainnoinnissa parantaa suoritusta (Hawthornen efekti), liikutaan käsihygienian osalta enemmän kuin heikoilla jäillä!

Havainnointi on aikaa vievä ja kallis toteuttaa. Toinen tapa mitata käsihygienian onnistumista on selvittää hoitohenkilökunnan asenne, tiedot sekä oma arvio taidoista. Useat tutkimukset kertovat, että hoitohenkilökunta tietää, miten tärkeää asianmukaisesti toteutettu käsihygienia on, sekä myös miten se tulisi toteuttaa 100 %:n onnistumisprosentilla. Mikä siis mättää vai mättääkö mikään?

Käsihuuhteen kulutus on keskeisin työväline arvioitaessa käsihygienian asianmukaista toteutusta. Se kertoo miten paljon käsien desinfioinnissa käytettävää käsihuuhdetta kuluu. Usein käsihuuhteen kulutusta verrataan hoitopäiviin, jotta saadaan suhteutettuja ja vertailukelpoisia lukuja. Käsihuuhteen kulutus riippuu saatavilla olevien käsihuuhteiden määrästä. Käsihuuhteen saatavuus kertoo, miten hyvin käsihuuhdetta on saatavilla yhden metrin etäisyydellä käsihygieniatilanteesta (esimerkiksi metrin sisällä potilasvuoteesta). 

EU on rahoittanut PROHIBIT-tutkimusta, jossa on kehitetty hoitoon liittyvien infektioiden torjunnan interventioita ja koulutusta. Osana tutkimusta käsihuuhteen kulutusta arvioitiin 24 Euroopan maassa ja 232 sairaalassa sekä käsihuuhteen saatavuutta 309 sairaalan teho-osastoilla (396 kpl) ja vuodeosastoilla (1029 kpl). Käsihuuhteen kulutus oli suurempaa yliopistosairaaloissa ja erikoistuneilla osastoilla kuten teho-osastoilla. Käsihuuhteen kulutus oli keskimäärin 25 ml/potilaan hoitopäivä ja se oli noussut edellisestä luvusta (18 ml /potilaan hoitopäivä) parissa vuodessa. Käsihuuhteen saatavuus oli 86 % teho-osastoilla ja 65 % vuodeosastoilla. Tilastollisesti merkittäväksi huomattiin, että käsihuuhteen kulutus on sitä suurempaa mitä paremmin on käsihuuhdetta saatavilla.

Onneksi käsihuuhteen kulutus on kasvamaan päin akuuttisairaaloissa. Käytännössä sataprosenttisen käsihygienian toteutuminen on mahdotonta, jollei käsihuuhdetta ole  tarvittaessa saatavilla. Tutkimuksissa on aina tilastollinen mahdollisuus erheille – olisiko se käsihuuhteen kulutuksen osalta se, että emmehän me tiedä mihin käsihuuhdetta kulutetaan. Voi olla, että jossain päin maailmaa hoitohenkilökunta kylpee käsihuuhteessa ja saa siten kulutusluvut olemaan huippuhyviä. Itse tosin uskon, että käsihygienian asianmukainen toteutuminen on parantumassa ja uskallan jopa itse antaa hoitohenkilökunnan koskea itseeni  vastaanotolla. Se, mitä voidaan yksinkertaisilla asioilla tehdä, on varmistaa, että käsihuuhdetta on saatavilla helposti ja aina kun sitä tarvitaan. Niin ja taidan jopa itsekin potilaana/omaisena/vierailijana muistaa käyttää käsihuuhdetta sairaalamaailmassa liikkuessa.

Kirjoittajan tiedot:

Dinah Arifulla

sairaanhoitaja, TtM, AmO

Terveysalan opettaja, Turun ammatti-instituutti

Tutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Infektiotautien torjuntayksikkö

twitter: @dinaharifulla

sposti: dinah(at)iki.fi

LinkedIn

Dinah Arifulla on koulutukseltaan sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri. Hän opettaa hoitotyötä Turussa ja toimii tutkijana hoitoon liittyvien infektioiden parissa Helsingissä. Vapaa-ajallaan hän toimii Sairaanhoitajaliiton hallituksessa sekä on terveysalan some-aktiivi. Yksityiselämässään hän on ekaluokkalaisen äiti, joka elää ruuhkavuosia nauttien kiireestä, kaaoksesta ja ehkä vähän hulluudestakin. Tämä blogikirjoitus sisältää hänen omia mielipiteitä ja ajatuksia eikä edusta hänen työpaikkojen näkemyksiä aiheesta.

Lähteet:

Dombecki C, Shah MM, Eke-Usim A, Akkina SR, Ahrens M, Sturm L, Washer L & Foxman B. 2015. The impact of role models on hand hygiene compliance. Infection control & Hospital Epidemiology 36(5), 610-612. 

Hansen S, Schwab F, Gastmeier P, on behalf of the PROHIBIT study group. 2015. Provision and consumption of alcohol-based hand rub in European hospitals. Clinical Microbiology and Infection. doi: 10.1016/j.cmi.2015.09.019.

THL. 2015. Ohjeita terveydenhuollolle. Käsihygienia. https://www.thl.fi/fi/web/infektiotaudit/seuranta-ja-epidemiat/hoitoon_liittyvien_infektioiden_seuranta/siro-ohjeet, 18.10.2015

Asiasanoja: potilasturvallisuus, käsihygienia, hygieniakäytännöt, infektioiden torjunta, laadunarviointi