Hoitaja – tiedon välittäjä vai terveydenlukutaidon edistäjä?

Ohjaus on keskeinen osa hoitotyötä ja se kuuluu hoitajien arkipäivään. Ohjaamme eri-ikäisiä terveydenhuollon asiakkaita, potilaita ja heidän omaisiaan tukiessamme heitä edistämään ja ylläpitämään terveyttään, hoitamaan sairauttaan ja muita terveysongelmiaan sekä toimimaan terveydenhuollon palveluiden piirissä. Maailman terveysjärjestön WHO:n määritelmän mukaan ohjauksella pyritään edistämään ohjattavan mahdollisuuksia ottaa enemmän vastuuta omasta terveydestään ja sen edistämisestä. Tavoitteena on myös lisätä terveyteen liittyvää tasa-arvoa sekä taata kaikille yhtäläiset mahdollisuudet ja resurssit parhaan mahdollisen terveyden saavuttamiseen. Mitä tällainen ohjaus oikeastaan tarkoittaa?

On esitetty, että pelkän tiedon välittämisen sijaan ohjauksessa keskeistä on ohjattavan terveydenlukutaidon edistäminen. Terveydenlukutaito (Health literacy) tarkoittaa sitä tietoa, motivaatiota ja kykyjä, joita ihminen tarvitsee saavuttaakseen, ymmärtääkseen, arvioidakseen ja käyttääkseen erilaista terveyteen liittyvää tietoa. Terveydenlukutaidon omaava henkilö ymmärtää, mitkä asiat vaikuttavat hänen ja muiden terveyteensä ja tietää, miten näihin tekijöihin voidaan vaikuttaa. Hän osaa myös kriittisesti arvioida eri tiedon lähteitä, on motivoitunut edistämään terveyttään ja kykenee toimimaan erilaisissa terveydenhuollon ympäristöissä. Puutteellisen terveydenlukutaidon on sen sijaan todettu olevan yhteydessä epäsuotuisaan terveyskäyttäytymiseen. Terveydenlukutaidon on todettu myös vaikuttavan terveydenhuollon palveluiden käyttöön ja niiden käyttöön liittyviin kustannuksiin.

Kaikkien terveydenlukutaidot eivät ole kuitenkaan samanlaiset. Kirjoitus- ja lukutaito sekä muut kognitiiviset tekijät ovat keskeisiä terveydenlukutaidon ja siten tarjotun kirjallisen ja suullisen tiedon ymmärtämisen ja hyödyntämisen näkökulmasta. Kuitenkaan pelkkä kirjoitus- ja lukutaito ei riitä takaamaan terveydenlukutaitoa eikä myöskään niiden heikkous automaattisesti tarkoita kyvyttömyyttä tehdä omaa ja muiden terveyttä edistäviä valintoja. On myös todettu, että sekä aiempi tieto esimerkiksi jostakin sairaudesta että aiemmat kokemukset terveydenhuollon asiakkaana vaikuttavat kykyymme ymmärtää ja toimia saamamme tiedon varassa. Lisäksi kulttuuriset tekijät, vieraskielisyys, ikä, sosioekonominen asema ja koulutus sekä tilanteeseen liittyvä tekijät, kuten saatu sosiaalinen tuki ja fyysinen ympäristö (esim. sairaalaympäristö) ovat todettu olevan yhteydessä terveydenlukutaitoon.

Ohjattavan terveydenlukutaitoon liittyviin kykyihin ja kaikkiin sen taustalla vaikuttaviin tekijöihin on kuitenkin lyhyessä ajassa toteutettavalla ohjauksella haastavaa vaikuttaa. Siten meidän hoitajina tulee pohtia omaa tapaamme esittää tieto potilaillemme ja asiakkaillemme. Pelkän tiedon välittämisen sijaan tulee kiinnittää huomiota siihen, onko kirjallinen ja suullinen tiedon esitystapamme selkeä sekä edistääkö ohjauksen yhteydessä käyttämämme materiaali ja muut menetelmät tiedon omaksumista, sen merkityksen ja seurausten ymmärtämistä myös niillä, joiden lähtötaso terveydenlukutaidoissa on heikompi? Arvioimmeko ja huomioimmeko ohjattavan tiedon tarpeita ja muokkaammeko me ohjaustamme näiden yksilöllisten tarpeiden mukaan? Entä kannustaako ja motivoiko ohjaus potilasta tai asiakasta myös toimimaan saadun tiedon perusteella esimerkiksi konkreettisten esimerkkien, oman tilanteen pohdinnan, kannustavan palautteen ja potilaan autonomian tunteen tukemisen kautta? Näiden kysymysten äärelle voimme välillä pysähtyä miettimään ja pohtimaan, voisimmeko uudistaa ohjaustamme niin sisällön kuin käytettyjen ohjausmenetelmien näkökulmasta ja siten edistää entistäkin paremmin potilaidemme ja asiakkaidemme ymmärrystä ohjattavasta terveysaiheesta sekä kannustaa hyödyntämään tätä tietoa rutiininomaisen tiedon välittämisen sijaan.

Kirjoittajan tiedot:
Heidi Parisod
terveydenhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
s-posti: hemapar(at)utu.fi
ResearchGate: http://www.researchgate.net/profile/Heidi_Parisod/
LinkedIn: http://fi.linkedin.com/pub/heidi-parisod/94/368/a72/

Lähteet:

Borzekowski D. 2009. Considering Children and Health Literacy: A Theoretical Approach. Pediatrics 124, S282–288.

Brown SL, Teufel JA & Birch DA. 2007. Early adolescents perceptions of health and health literacy. Journal of School Health 77(1), 7-15.

Commission of the European Communities. 2008. Together for Health: A Strategic Approach for the EU 2008-2013. Brussels, COM(2007) 630 final.

DeWalt DA & Hink A. 2009. Health Literacy and Child Health Outcomes: A Systematic Review of the Literature. Pediatrics 124, S265–S274.

EU Health Policy Forum. 2013. Investing in Health Position Paper.

Higgins JW, Begoray D & MacDonald M. 2009. A social ecological conceptual framework for understanding adolescent health literacy in the health education classroom. American Journal of Community Psychology 44. 350-362.

Manganello. 2008. Health literacy and adolescents: a framework and agenda for future research. Health Education Research 23(5), 840-847.

Nutbeam D. 2000. Health literacy as a public health goal: a challenge for contemporary health education and communication strategies into the 21^st century. Health Promotion International 15(3), 259-267.

Sørensen K, Van den Broucke S, Fullam J, Doyle G, Pelikan J, Slonska Z & Brand H. 2012. Health literacy and public health: A systematic review and integration of definitions and models. BMC Public Health 12(80), 1–13.

Speros C. 2005. Health literacy: concept analysis. Journal of Advanced Nursing 50(6), 633-640.

WHO. 1998. Health Promotion Glossary. Geneva: World Health Organization.

Rudd RE. 2013. Needed action in health literacy. Journal of Health Psychology 18(8) 1004–1010.

WHO. 2009. Milestones in Health Promotion. Statements from Global Conferences. Saatavissa: www.who.int/healthpromotion/en/. Viitattu 27.5.2013.

Terveystieteiden opiskelijaksi Turkuun, hoitotieteen laitokselle!

Jokainen meistä tuntee varmasti yhden kollegan, joka on jossain vaiheessa hakenut opiskelemaan hoitotiedettä yhteen viidestä yliopistosta Suomessa, jossa hoitotiedettä opetetaan.  Lähes 30 vuoden ajan Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa hoitotieteen laitoksella on opiskellut lähes 900 hoitotyön ammattilaista terveystieteiden maisteriksi, hoitotiede pääaineenaan. Vuosittain terveystieteiden koulutukseen valitaan 40 parhaiten valintakokeessa menestynyttä hakijaa ja viisi hakijaa avoimen väylän kautta.

Maisteriohjelman tavoitteena on valmistaa hoitotyön ammattilaisia sosiaali- ja terveydenhuollon uralle esimerkiksi vaativiin esimies-, suunnittelu- ja asiantuntijatehtäviin, terveysalan opettajaksi tai miksei tutkijan uralle, kuten tämän blogin kirjoittajat ovat valinneet. Pääsääntöisesti jokainen valmistunut saa tutkintoaan vastaavaa työtä kaikki valmistuneet maisterit sijoittuvat koulutustaan vastaavaa tehtävään kahden vuoden sisällä valmistumisesta.

Opiskelu on täysipäiväistä ja opinnot on suunniteltu kestäväksi kolme vuotta. Tämän ajan opiskelija on oikeutettu opintotukeen tai aikuiskoulutustukeen sekä muihin opiskelijaetuihin, kuten opiskelijalounaaseen ja VR:n junalippuihin. Opintojen kokonaisuus koostuu 180 opintopisteen kandidaattiopinnoista sekä 120 opintopisteen maisteriopinnoista. Näihin opintoihin kuuluu osana kandidaatin- ja pro gradututkielma. Aiemmasta terveydenhuollon ammattikorkeakoulututkinnosta saa hyväksiluettua 100 op. ja terveydenhuollon opistoasteen tutkinnosta 80 op.

Hoitotieteen pääaineen lisäksi opiskelijat suuntautuvat joko terveystieteiden opettajakoulutukseen tai asiantuntija- ja johtamiskoulutukseen. Jälkimmäisessä suuntautumisvaihtoehdossa asiantuntijuusalueet ovat joko kliininen hoitotiede, ikääntyneisiin suuntautuva hoitotiede tai mielenterveyteen suuntautuva hoitotiede.

Opiskelu on monipuolista ja kansainvälistä. Tutkintoon kuuluu 25 opintopistettä vapaasti valittavia opintoja, joita voi valita myös oman laitoksemme ulkopuolelta, mikäli ne soveltuvat hoitotieteen alaan. Kansainvälisyys on jokapäiväistä, sillä laitoksella vierailee vuosittain kymmeniä tutkijoita, opettajia ja luennoitsijoita vuosittain eripuolilta maailmaa. Kansainvälisiä ja kansallisia konferensseja järjestetään laitoksella vuosittain ja näihin opiskelijoilla on mahdollisuudet päästä mukaan. Seuraava suurempi konferenssi on syksyllä 2016. Erasmus-vaihto eurooppalaisessa yliopistossa on varmasti kokemus ja seikkailu, joka kannattaa hyödyntää. Sekä opettajankoulutukseen että asiantuntijakoulutukseen kuuluu käytännön harjoittelu, jonka voi osaksi suorittaa Liettuassa, Klaipedassa tai Espanjassa, Barcelonassa.

Opetusta pyritään järjestämään myös Turun ulkopuolella.  Helsingissä onkin järjestetty useamman vuoden ajan seminaariopetusta pääkaupunkiseudun opiskelijoille. Tulevaisuus näyttää, miten opetusta voidaan vahvistaa Satakunnan alueella. Verkko-opetuksen määrää on myös pyritty lisäämään. Kannattaa kuitenkin muistaa, että läsnäolo ja toisten opiskelijoiden tapaaminen luennoilla seminaareissa lisää yhteisöllisyyttä, verkostoitumista ja ennen kaikkea ystävyyttä.

Hakuaika on 17.3.–9.4.2015. Valintakoe järjestetään tiistaina 19.5.2015 klo 12.00–16.00.

Valintakokeeseen kannattaa saapua hyvissä ajoin. Juna saattaa juuri sinä tärkeänä päivänä olla myöhässä, auton parkkiruutu kateissa tai oma valintakoesali eri rakennuksessa.

Koetehtävät perustuvat seuraaviin koetilaisuudessa jaettavaan aineistoon ja seuraaviin valintakoekirjoihin:

• Eriksson Katie, Isola Arja, Kyngäs Helvi, Leino-Kilpi Helena, Lindström Unni Å., Paavilainen Eija, Pietilä Anna-Maija, Salanterä Sanna, Vehviläinen-Julkunen Katri & Åstedt-Kurki Päivi: Hoitotiede. 4. uudistettu painos. Sanoma Pro Oy, 2012. ISBN 978-952-63-0143-3 tai 4.–5. painos, Sanoma Pro Oy, 2013. ISBN 978-952-63-0143-3.

• Leino-Kilpi Helena & Välimäki Maritta: Etiikka hoitotyössä. 8. uudistettu painos tai 8.–9. painos. Luvut 1–2, 4–8, 20. Sanoma Pro Oy, 2014. ISBN 978-952-63-2932-1.

Lisätietoa hausta saat opintoneuvojaltamme opo-hoitotiede@utu.fi, puh. (02)3338411, ti ja to klo 10.00-12.00 sekä hoitotieteen laitoksen kansliasta, opintosihteeri puh. (02) 333 8401.

Käy tutustumassa hoitotieteen laitoksen sivuilla, mitä hausta ja opiskelusta on kirjoitettu ja etusivulta löydät ajankohtaisia tiedotteita ja laitoksella järjestettäviä tapahtumia. www.utu.fi/hoitotiede

Vuonna 2016 juhlimme 30-vuotiasta hoitotieteen taivalta Turussa, olethan juhlassa mukana!

Onnea hakuun, tsemppiä valintakokeeseen ja syksyllä tavataan!

 

Eriikka Siirala, sh, TtM

Turun yliopisto

Hoitotieteen laitos

eesiir(at)utu.fi

Liikuntaa sairaalassa: syöpää sairastavien lasten näkökulma

Taistelu syöpää vastaan ja sairauden hoito vaativat lapselta ja hänen perheeltään paljon voimia. Sen lisäksi lasta tulisi myös kannustaa liikkumaan sairauden aikana. Näyttöä liikunnan hyödyistä hoitojen akana on jo paljon, mutta kannustaako ympäristö ja muut vaikutusmahdollisuuden piirissä olevat seikat edistävästi vai estävästi lasten liikuntaan hoitojen aikana? Lasten ääni ratkaisee. 

Götte ym. (2014) kysyivät syöpähoidoissa olevilta lapsilta, millaisia esteitä ja motivoivia tekijöitä liikunnalle ja liikuntaharjoittelulle he kokivat. Tutkimuksessa haastateltiin neljääkymmentä 4–20-vuotiasta lasta ja nuorta hoitojen aikana. Tutkittavat osallistuivat sairaalassaoloaikoina ohjattuun liikuntaharjoitteluun voinnin salliessa. Tulosten perusteella lapsilla oli pääsääntöisesti positiivinen asenne liikuntaan hoitojen aikana, ja sairaalassa järjestettyä ohjattua liikuntaharjoittelua pidettiin tärkeänä ja mieluisana. Sairaalassa järjestetty ohjattu liikuntaharjoittelu oli lasten ja nuorten mielestä tärkeä juuri siksi, että sairaalassaoloaikana tulisi sitouduttua liikkumaan. 

Liikunnan esteiksi hoitojen aikana lapset ja nuoret kokivat erilaisia fyysisiä, psykologisia ja organisaatioon liittyvät tekijöitä. Fyysisistä tekijöistä mainittiin uupumus, pahoinvointi, kivut ja motoriseen suoriutumiseen, esimerkiksi tasapainoon, liittyvät ongelmat. → Motoristen taitojen harjoittamisella hoitojen aikana voi ehkäistä tai helpottaa motorisia ongelmia, ja siten liikunta voi tuntua taas mielekkäämmältä. Liikunta parantaa fyysistä kuntoa monella tapaa ja voi auttaa myös hoitojen aiheuttamiin sivuvaikutuksiin.

Psykologisista estävistä tekijöistä suurin oli motivaation puuttuminen. Muita tekijöitä oli se, että sairaalan sänky tuntui ainoalta henkilökohtaiselta paikalta sairaalassa, ja siksi siitä ei halunnut nousta. Osa lapsista voi pahoin, jos näki muita sairaita lapsia voivan pahoin. Urheilua ennen sairastumista harrastaneiden oli vaikea luopua aktiiviurheilusta, ja siksi tuntui helpommalta sivuuttaa kaikki liikuntaan liittyvä. → Lapsi ja hänen perheensä tarvitsee usein psykososiaalista tukea liikunnan aloittamiseen tai ylläpitämiseen hoitojen aikana. Tieto liikunnan hyödyistä ja siitä, että psykologisista tekijöistä liikunta auttaa muun muassa hoitojen aiheuttamaan uupumukseen, unen laatuun ja mielen virkeyteen, voi motivoida yrittää liikkua väsymyksestä huolimatta oman jaksamisen mukaan. Ohjatut liikuntakerrat sairaalassa motivoivat alkuun. Suomalaisessa syövänhoitokulttuurissa ohjattu liikunta sairaalassa kaikkien etuoikeutena on vielä harvinaisuus. 

Organisaatioon liittyviä estäviä tekijöitä liikunnalle olivat esimerkiksi fysioterapeuttien tai liikuntaspesialistien ajan puute, hoitojen tiukka aikataulutus ja koulunkäynti sairaalassa. Useimmat mainitsivat myös sopivien tilojen puutteen, ja sen etteivät osanneet miettiä mitään sopivaa liikkumisen muotoa osastolla ollessaan. Osa lapsista mainitsi myös infuusiotelineen esteeksi liikkua. → Osastojen seinillä voisi olla erilaisia ideakortteja siitä, miten osastolla ollessa voi liikkua. Jokaisessa huoneessa voisi olla myös liikuntavälinenurkkaus ohjeineen ja ideoineen. Lainattava askelmittari voisi motivoida käytävällä kävelyyn. Infuusiotelineistä voisi kehitellä sporttisemman, vähemmän tilaa vievän version kävelylenkkejä varten. Götten ym. (2014) tutkimuksessa selvisi myös, että lapset toivoivat ympärivuorokautista pääsyä harjoittelutilaan, ja fysioterapeutin tai liikuntaspesialistin saavutettavuutta ajasta riippumatta.

Vanhempien asenne lasten liikuntaa kohtaan hoitojen aikana vaihteli estävästä, suojelevaan, kannustavaan ja välinpitämättömään. Vain muutama tutkimukseen osallistuneista lapsista ja nuorista sai liikuntaan liittyvää tietoa hoitojen aikana lääkäriltä.

Jotta liikunnan potentiaalin tunnistamisesta päästäisiin tilanteeseen, jossa jokainen perhe saisi tarvitsemansa tuen liikunnan ylläpitämiseen tai aloittamiseen, tarvitaan kohdennettua ohjausta, tietoa, tukea ja ohjattua liikuntaharjoittelua. Myös liikunnan riskeistä pitää puhua. Uusien lastensairaaloiden ja osastojen tulisi olla suunniteltu niin, että myös sairaala ympäristönä kannustaa ja mahdollistaa liikunnan sairaalassaoloaikana. Terveydenhuoltoalan ammattilaiset voivat oman tärkeän työn lomassa muistuttaa liikunnan merkityksestä ja ohjata fysioterapeutin tapaamiseen, jos sairaan lapsen liikunta, liikuntarajoitteet, motoriset tai fyysisen toimintakyvyn ongelmat, tai liikunnan aloittaminen herättää perheelle kysymyksiä. Jo liikunnan puheeksi ottamisella tiedetään olevan merkitystä liikuntaan motivoinnissa. Sairauden aikana liikuntaan liittyvien pelkojen voittamiseen tarvitaan tietoa ja opastusta. Yksilöllinen ote varmistetaan kysymällä millaista tukea lapsi ja hänen perheensä tarvitsee. 

Suomen lasten syöpäsäätiö, Aamu, järjestää helatorstaina 14.5.2015 AAMUlenkki tapahtuman syöpäsairaiden lasten hyväksi. Laita päivämäärä ylös ja valmistaudu edistämään syöpäsairaiden lasten hoitoa, kuntoutusta, ja syöpää sairastavien tai siitä selvinneiden lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia edistävää tutkimusta. Osallistumalla tapahtumaan edistät vaivihkaa myös omaa terveyttäsi auttamalla ja liikkumalla mukavassa seurassa!

Kirjoitus pohjautuu artikkeliin:

Götte M, Kesting S, Winter C, Rosenbaum D, Boos J. 2014. Experience of barriers and motivations for physical activities and exercise during treatment of pediatric patients with cancer. Pediatric Blood & Cancer. 61(9):1632–7.

Kirjoittajan tiedot:

Lotta Kauhanen

Ft, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

anloka@utu.fi