maanantai 12. tammikuuta 2015

Liikuntaa sairaalassa: syöpää sairastavien lasten näkökulma



Taistelu syöpää vastaan ja sairauden hoito vaativat lapselta ja hänen perheeltään paljon voimia. Sen lisäksi lasta tulisi myös kannustaa liikkumaan sairauden aikana. Näyttöä liikunnan hyödyistä hoitojen akana on jo paljon, mutta kannustaako ympäristö ja muut vaikutusmahdollisuuden piirissä olevat seikat edistävästi vai estävästi lasten liikuntaan hoitojen aikana? Lasten ääni ratkaisee. 

Götte ym. (2014) kysyivät syöpähoidoissa olevilta lapsilta, millaisia esteitä ja motivoivia tekijöitä liikunnalle ja liikuntaharjoittelulle he kokivat. Tutkimuksessa haastateltiin neljääkymmentä 4–20-vuotiasta lasta ja nuorta hoitojen aikana. Tutkittavat osallistuivat sairaalassaoloaikoina ohjattuun liikuntaharjoitteluun voinnin salliessa. Tulosten perusteella lapsilla oli pääsääntöisesti positiivinen asenne liikuntaan hoitojen aikana, ja sairaalassa järjestettyä ohjattua liikuntaharjoittelua pidettiin tärkeänä ja mieluisana. Sairaalassa järjestetty ohjattu liikuntaharjoittelu oli lasten ja nuorten mielestä tärkeä juuri siksi, että sairaalassaoloaikana tulisi sitouduttua liikkumaan. 

Liikunnan esteiksi hoitojen aikana lapset ja nuoret kokivat erilaisia fyysisiä, psykologisia ja organisaatioon liittyvät tekijöitä. Fyysisistä tekijöistä mainittiin uupumus, pahoinvointi, kivut ja motoriseen suoriutumiseen, esimerkiksi tasapainoon, liittyvät ongelmat. → Motoristen taitojen harjoittamisella hoitojen aikana voi ehkäistä tai helpottaa motorisia ongelmia, ja siten liikunta voi tuntua taas mielekkäämmältä. Liikunta parantaa fyysistä kuntoa monella tapaa ja voi auttaa myös hoitojen aiheuttamiin sivuvaikutuksiin.

Psykologisista estävistä tekijöistä suurin oli motivaation puuttuminen. Muita tekijöitä oli se, että sairaalan sänky tuntui ainoalta henkilökohtaiselta paikalta sairaalassa, ja siksi siitä ei halunnut nousta. Osa lapsista voi pahoin, jos näki muita sairaita lapsia voivan pahoin. Urheilua ennen sairastumista harrastaneiden oli vaikea luopua aktiiviurheilusta, ja siksi tuntui helpommalta sivuuttaa kaikki liikuntaan liittyvä. → Lapsi ja hänen perheensä tarvitsee usein psykososiaalista tukea liikunnan aloittamiseen tai ylläpitämiseen hoitojen aikana. Tieto liikunnan hyödyistä ja siitä, että psykologisista tekijöistä liikunta auttaa muun muassa hoitojen aiheuttamaan uupumukseen, unen laatuun ja mielen virkeyteen, voi motivoida yrittää liikkua väsymyksestä huolimatta oman jaksamisen mukaan. Ohjatut liikuntakerrat sairaalassa motivoivat alkuun. Suomalaisessa syövänhoitokulttuurissa ohjattu liikunta sairaalassa kaikkien etuoikeutena on vielä harvinaisuus. 

Organisaatioon liittyviä estäviä tekijöitä liikunnalle olivat esimerkiksi fysioterapeuttien tai liikuntaspesialistien ajan puute, hoitojen tiukka aikataulutus ja koulunkäynti sairaalassa. Useimmat mainitsivat myös sopivien tilojen puutteen, ja sen etteivät osanneet miettiä mitään sopivaa liikkumisen muotoa osastolla ollessaan. Osa lapsista mainitsi myös infuusiotelineen esteeksi liikkua. → Osastojen seinillä voisi olla erilaisia ideakortteja siitä, miten osastolla ollessa voi liikkua. Jokaisessa huoneessa voisi olla myös liikuntavälinenurkkaus ohjeineen ja ideoineen. Lainattava askelmittari voisi motivoida käytävällä kävelyyn. Infuusiotelineistä voisi kehitellä sporttisemman, vähemmän tilaa vievän version kävelylenkkejä varten. Götten ym. (2014) tutkimuksessa selvisi myös, että lapset toivoivat ympärivuorokautista pääsyä harjoittelutilaan, ja fysioterapeutin tai liikuntaspesialistin saavutettavuutta ajasta riippumatta.

Vanhempien asenne lasten liikuntaa kohtaan hoitojen aikana vaihteli estävästä, suojelevaan, kannustavaan ja välinpitämättömään. Vain muutama tutkimukseen osallistuneista lapsista ja nuorista sai liikuntaan liittyvää tietoa hoitojen aikana lääkäriltä.

Jotta liikunnan potentiaalin tunnistamisesta päästäisiin tilanteeseen, jossa jokainen perhe saisi tarvitsemansa tuen liikunnan ylläpitämiseen tai aloittamiseen, tarvitaan kohdennettua ohjausta, tietoa, tukea ja ohjattua liikuntaharjoittelua. Myös liikunnan riskeistä pitää puhua. Uusien lastensairaaloiden ja osastojen tulisi olla suunniteltu niin, että myös sairaala ympäristönä kannustaa ja mahdollistaa liikunnan sairaalassaoloaikana. Terveydenhuoltoalan ammattilaiset voivat oman tärkeän työn lomassa muistuttaa liikunnan merkityksestä ja ohjata fysioterapeutin tapaamiseen, jos sairaan lapsen liikunta, liikuntarajoitteet, motoriset tai fyysisen toimintakyvyn ongelmat, tai liikunnan aloittaminen herättää perheelle kysymyksiä. Jo liikunnan puheeksi ottamisella tiedetään olevan merkitystä liikuntaan motivoinnissa. Sairauden aikana liikuntaan liittyvien pelkojen voittamiseen tarvitaan tietoa ja opastusta. Yksilöllinen ote varmistetaan kysymällä millaista tukea lapsi ja hänen perheensä tarvitsee. 

Suomen lasten syöpäsäätiö, Aamu, järjestää helatorstaina 14.5.2015 AAMUlenkki tapahtuman syöpäsairaiden lasten hyväksi. Laita päivämäärä ylös ja valmistaudu edistämään syöpäsairaiden lasten hoitoa, kuntoutusta, ja syöpää sairastavien tai siitä selvinneiden lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia edistävää tutkimusta. Osallistumalla tapahtumaan edistät vaivihkaa myös omaa terveyttäsi auttamalla ja liikkumalla mukavassa seurassa!

Kirjoitus pohjautuu artikkeliin:
Götte M, Kesting S, Winter C, Rosenbaum D, Boos J. 2014. Experience of barriers and motivations for physical activities and exercise during treatment of pediatric patients with cancer. Pediatric Blood & Cancer. 61(9):1632–7.

Kirjoittajan tiedot:
Lotta Kauhanen
Ft, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti