MITÄ JÄÄ KIIREEN VUOKSI TEKEMÄTTÄ HOITOTYÖSSÄ?

Hallitusneuvotteluissa pohditaan parhaillaan miten valtion menoja voitaisiin sopeuttaa. Yhtenä sopeutuksen keinona tulee olemaan edellisellä hallituskaudella kesken jäänyt sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus. Kun väestö ikääntyy ja kroonisten sairauksien määrä kasvaa, kustannusten kasvua on pakko hillitä.

Terveydenhuollossa on tehtävä priorisointia, sillä julkiset varat eivät jatkossa riitä toteuttamaan kaikkea sitä, minkä lääketiede ja teknologian kehittyminen tekevät mahdolliseksi (Ryynänen 2014). Sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan (ETENE 2010) mukaan priorisoinnin lähtökohtana tulee olla potilaiden kunnioittaminen, itsemäärääminen ja oikeudenmukaisuus. Rajallisia voimavaroja tulee sen mukaan jakaa terveydenhuollossa oikeudenmukaisesti, kohtuullisesti, tehokkaasti ja hyväksyttävällä tavalla.

Terveydenhuollon ammattihenkilöt joutuvat päivittäisessä työssään priorisoimaan. Osa tästä priorisoinnista on järkevää; omaa työtä on järkevä suunnitella siten, että potilaat ja olennaiset tehtävät tulevat työvuoron aikana hoidettua. Priorisointi muuttuu epäeettiseksi ja kestämättömäksi silloin, kun ammattihenkilö joutuu kiireen ja työkuormituksen vuoksi jättämään osan perustehtävästään eli potilashoidosta tekemättä. Tätä ilmiötä kutsutaan piiloprisorisoinniksi.

Iso-Britanniassa tehdyssä tutkimuksessa lähes kaikki (86%) sairaanhoitajat (n = 2917) raportoivat joutuneensa kiireen vuoksi jättämään tekemättä yhden tai useamman tehtävän edellisessä työvuorossaan. Useimmiten tekemättä oli jäänyt potilaiden lohdutus tai heidän kanssaan puhuminen (66%), potilaiden ohjaaminen (52%) ja hoitosuunnitelman tekeminen/päivittäminen (47%). (Ball et al. 2014.) RN4CAST -tutkimuksen (n=33 659) tulokset olivat hyvin samankaltaisia. Sen mukaan sairaanhoitajat joutuivat jättämään tekemättä seuraavia tehtäviä: potilaiden lohdutus ja heille puhuminen (53%), hoitosuunnitelman tekeminen/päivittäminen (42%) sekä potilaiden ja heidän omaistensa ohjaaminen (41%). Sairaaloissa, joissa oli parempi työympäristö, korkeampi hoitajamitoitus ja vähemmän hoitotyöhön liittymättömiä tehtäviä, jäi vähemmän hoitotyön tehtäviä tekemättä. Tutkimuksen johtopäätöksissä todettiin, että hoitotyön tehtävien laiminlyönti kiireen vuoksi aiheuttaa moraalisia ristiriitoja, jotka voivat aiheuttaa uupumusta ja saada hoitajat lähtemään työstään. (Ausserhofer et al. 2013.)

Silloin kun hoidon laatu kärsii kiireen vuoksi ja tehtäviä jää tekemättä, asia tulee nostaa työyksiköissä tarkasteluun. Tällöin on selvitettävä, onko henkilöstömitoitus riittävä ja oikeanlainen vastaamaan potilaiden tarpeisiin. Myös työn organisointi tulee nostaa tarkasteluun; tekeekö esimerkiksi koulutettu hoitohenkilöstö avustavia tehtäviä, joita jokin muu henkilöstöryhmä voisi tehdä tehokkaammin (laitosapulaiset, osastosihteerit)? Työyksikön tuottamatonta toimintaa eli hukkaa (muun muassa odottelu ja tavaroiden etsiminen) vähentämällä voidaan vapauttaa arvokkaita resursseja hoitotyöhön (Lillrank 2013). Esimiehet ovat keskeisessä roolissa työn järkevässä resursoinnissa ja organisoinnissa. Henkilöstö pitää ottaa mukaan tähän kehittämistyöhön.

Työhyvinvointia terveydenhuollossa parantaa mahdollisuus tehdä laadukasta hoitotyötä, työn järkevä organisointi ja hyvä työilmapiiri (Utriainen & Kyngäs 2009). Piilopriorisointi ja moraalinen kuormittuminen tulee pitkällä aikavälillä kalliiksi; se huonontaa potilashoidon laatua ja lisää henkilöstön vaihtuvuutta. Potilailla on oikeus laadukkaaseen hoitoon jossa ammattihenkilöllä on aikaa pysähtyä, keskustella potilaan kanssa ja olla läsnä. Tulevilla sote-organisaatioilla ei ole varaa menettää hyvin koulutettuja ja osaavia terveydenhuollon ammattihenkilöitä liiallisen kiireen ja huonosti organisoidun työn vuoksi.

Mervi Flinkman, sh, TtT
Työvoimapoliittinen asiantuntija,
yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen toimiala, Tehy ry

Lähteet

Ausserhofer D, Zander B, Busse R, Schubert M, De Geest S, Rafferty A.M, Ball J, Scot, A, Kinnune, J, Heinen M, Sjetne I.S, Moreno-Casbas T, Kózka M, Lindqvist R, Diomidous M, Bruyneel L, Sermeus W, Aiken L.H, Schwendimann R, for the RN4CAST consortium. 2014. Prevalence, patterns and predictors of nursing care left undone in European hospitals: results from the multicountry cross-sectional RN4CAST study. Br. Med. J. Qual. Saf. 23,126–135.

Ball JE, Murrells T, Rafferty AM, et al. 2014. ‘Care left undone’ during nursing shifts: associations with workload and perceived quality of care. BMJ Qual Saf 23, 116–125. http://qualitysafety.bmj.com/content/23/2/116.full.pdf+html

Etene. 2010. Yhdenvertaisuus sosiaali- ja terveydenhuollossa. Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta 2006-2010. ETENE-julkaisuja 31.

http://www.etene.fi/c/document_library/get_file?folderId=63023&name=DLFE-2325.pdf

Lillrank P. 2013. Lean ajattelu terveydenhuollossa. Nordic Healthcare Group. http://www.nhg.fi/doc/NHG_Lean_Whitepaper.pdf

Utriainen K. & Kyngäs S.H. 2009. Hospital nurses’ job satisfaction: a literature review. Journal of Nursing Management 17, 1002–1010.

Ryynänen O-P. 2014. Piikki kiinni – mistä priorisoinnin pakko tuli terveydenhuoltoon. Helsingin Sanomat 8.4.2014. http://www.hs.fi/blogi/sotensalat/a1305821850547

Osaammeko kommunikoida muistisairaan ihmisen kanssa?

Suomessa on noin 120 000 muistihäiriöistä kärsivää ihmistä. Heistä 85 000 sairastaa keskivaikeaa tai vaikeaa muistisairautta. Muistisairaus ei koske enää pelkästään ikääntyneitä, vaan myös työikäisistä noin 10 000 sairastaa lievää muistin alenemaa. Uusia muistisairausdiagnooseja tehdään Suomessa vuosittain 13 000. Muistisairauden oireet vaikuttavat ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja kommunikointiin. Kun muisti heikkenee, ihmisen on usein myös vaikea ymmärtää ja tuottaa puhetta. Sairaus vaikeuttaa ohjeiden ymmärtämistä ja sanojen löytämistä. Esineille ja asioille ei tahdo löytyä nimiä. Viime päivien tapahtumat eivät muistu mieleen. Samoja asioita kerrataan ja toistetaan.

Muistisairaan on työlästä selviytyä arkipäivän toiminnoista. Sovitut tapaamiset unohtuvat ja vuorokausirytmi voi keikahtaa nurinpäin. Raha- ja kauppa-asioista on vaikea selvitä, samoin pukemisesta, riisumisesta, peseytymisestä ja ruokailuista. Sairaus saattaa muuttaa myös ihmisen persoonaa. Aikaisemmin rauhallinen ja maltillinen henkilö saattaa muuttua kärttyisäksi ja kärsimättömäksi. Toisaalta luonteeltaan äkkinäinen ja kiivas henkilö voi muuttua ystävälliseksi ja sävyisäksi. Kaikki tämä aiheuttaa levottomuutta ja ahdistusta muistisairaassa sekä hämmennystä ja ihmetystä hänen läheisissään.

Muistisairausdiagnoosin saaneen ihmisen kohtaaminen herättää erilaisia tunteita. Päällimmäisenä on usein epävarmuus. Miten suhtautua, mistä puhua? Osaanko, loukkaanko? Muistisairaan kohtaamiseen löytyy tutkimuksista ja kirjallisuudesta ohjeita, jotka sopivat yleisemminkin huomaavaiseen ja ystävälliseen kanssakäymiseen ihmisten kanssa. 

Ihmisten välinen kanssakäyminen perustuu vuorovaikutteiseen kommunikaatioon, joka on yritystä jakaa ymmärrys ja saavuttaa yhteinen käsitys asiasta. Kommunikaatio on moniulotteista – se on enemmän kuin pelkän viestin välittämistä sanoin. On hyvä pitää mielessä, että ilmeemme, eleemme ja äänenpainomme muodostavat yli 90 prosenttia sanomastamme. Sanojen osuus on vain seitsemän prosenttia. Sanat jäävät vaille merkitystä, jos muu kehon kielemme on ristiriidassa niiden kanssa.

Kommunikoiminen ei onnistu, jos keskustelutilanne ei tunnu turvalliselta. Muistisairaan ihmisen kohdalla tämä merkitsee ainakin seuraavia tekijöitä:  

Lähesty muistisairasta ihmistä edestäpäin ja varmista, että hän näkee sinut. Anna jokin merkki läsnäolostasi ennen keskustelun aloittamista. Se, että kumarrut muistisairaan puoleen, merkitsee riittävää läheisyyttä. Katsekontaktin, ilmeiden, eleiden ja mahdollisesti kevyen kosketuksenkin avulla voi tehostaa viestiä. On tärkeää minimoida häiritsevät ympäristötekijät. Näitä ovat esimerkiksi melu, muut äänet tai usean asian hoitaminen samanaikaisesti. Muistisairaan kohtaaminen edellyttää keskittymistä yhteen asiaan kerrallaan.

Keskustelutilanteessa äänen voimakkuus pitää olla tilanteeseen sopiva.  Äänen taso – matala tai korkea – korostavat ilmaistavaa asiaa, samoin puheen nopeus ja sävy. Vaikka sanat ovat vain tuon seitsemän prosenttia viestinnästä, on niiden valinnalla ja esittämisellä sitäkin merkittävämpi osuus. Se, mitä sanoja valitaan ja painotetaan, ilmentävät kiinnostusta puheena olevaan asiaan ja korostavat sanoman tärkeyttä. Selkokielen käyttäminen, hitaasti puhuminen sekä lyhyet ja helpot lauseet auttavat ymmärtämistä. 

Muistisairaalle tulee puhua niin kuin kenelle tahansa aikuiselle, ei niin kuin lapselle. Anna muistisairaan miettiä ja vastata. Älä painosta tai hoputa vastaamaan. Älä keskeytä äläkä arvaa, mitä puhekumppanisi yrittää sanoa, vaan toista ja kertaa omin sanoin kuulemasi. Älä korjaa mahdollisia ”virheitä” äläkä ryhdy väittelemään muistisairaan kanssa. Keskeistä kommunikaatiossa muistisairaan kanssa on osoittaa arvostusta, hyväksyntää ja ymmärrystä.

Muistisairas elää ajoittain maailmassa, jonka tapahtumat ovat todellisia vain hänelle. Keskity muistisairaan viestinnän - sanojen, huutamisen, toiminnan - välittämään tunteeseen. Rohkaise, lohduta, tyynnyttele ja rauhoita. Vakuuta viestinnälläsi: ”Ei ole mitään hätää”. On toisarvoista, ovatko asiat todellisia vai eivät. Tärkeintä on vastata tunteeseen ja vakuuttaa, että kanat on ruokittu, lehmät on lypsetty, lapset ovat saaneet ruokaa ja työt telakalla on hoidettu.

Kun sanat unohtuvat ja niiden ilmaiseminen on vaikeaa, kommunikointiin voidaan löytää apuvälineitä tai muita toimintamuotoja. Musiikki, laulu, kuvat ja lyhyet muistelemiset menneiltä kaukaisilta vuosilta tuovat mielekästä sisältöä tähän päivään. Usein tutun laulun sanat tai jokailtainen iltarukous osataan sanasta sanaan, vaikka muu kommunikointi ei enää onnistuisi. Pienet lapset tai lemmikkieläimet herättävät myös usein tunteita ja muistoja. Kommunikaatio muistisairaan kanssa vaatii kärsivällisyyden lisäksi myös kekseliäisyyttä.

Kommunikaatio on ihmisten kohtaamista ja vuorovaikutusta. Kommunikointi perustuu arvoille ja asenteille ja se on taito, joka kehittyy harjoittelemalla. Rohkeus kyseenalaistaa ja uskallus reflektoida omia arvoja ja asenteita antaa hyvät valmiudet kommunikointitaitojen opetteluun ja oppimiseen.   

Kirjoittaja:

Jaana Koskenniemi

Sh, TtM, tohtoriopiskelija

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

S-posti: jakako(at)utu.fi

Lähteet:

Blackhall A, Hawkes D, Hingley D & Wood S. 2011. VERA framework: communicating with people who have dementia. Nursing Standard 26(10): 35–39.

Clevenger CK, Chu TA, Yang Z & Hepburn KW. 2012. Clinical care of persons with dementia in the emergency department: A review of the literature and agenda for research. Journal of the American Geriatrics Society 60(9): 1742–8.

Jootun D & McGhee G. 2011. Effective communication with people who have dementia. Nursing Standard 25(25): 40–46.

Roger K, Guse L, Mordoch E & Osterreicher A. 2012. Social commitment robots and dementia. Canadian Journal on Aging 31(1): 87–94.

Sugden-Best F. 2002. Sourcebook for Assessing - Maintaining Communication, Speechmark Publishing, London.

Traynor V, Inoue K & Crookes P. 2011. Literature review: understanding nursing competence in dementia care. Journal of Clinical Nursing 20(13-14), 1948–1960.

F-sanoja kuntoutukseen – kuulumisia kansainvälisestä kuntoutuksen kongressista

(Please see the English version below)

Kolmastoista kuntoutuksen kansainvälinen kongressi EFRR2015 (13th Congress of European Forum for Research in Rehabilitation) järjestettiin Helsingissä 6.-9.5.2015. Kongressin tarkoituksena oli jakaa tietoa ja hyviä käytäntöjä kuntoutuksen biopsykososiaalisesta luonteesta monitieteisestä ja moniammatillisesta näkökulmasta tarkasteltuna. Nimensä mukaisesti kongressi tarjosi foorumin keskustelulle kuntoutuksen ja kuntoutustutkimuksen parissa työskenteleville.

Kongressin teemana oli “Being, Doing, Participating”, jonka taustalla vaikutti kansainvälisen toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokitus (ICF-luokitus). Teema kattoi paljon esityksiä, luentoja ja postereita ihmisen toiminnan eri tasoista esimerkiksi kuntoutuksen neurobiologisista prosesseista erilaisiin kuntoutuksen innovatiivisiin menetelmiin, kuten pelien käyttöön kuntoutuksessa. Myös ammatillinen kuntoutus, toimintakyvyn mittaaminen ja arviointi sekä teknologia kuntoutuksessa olivat keskeisiä aiheita kongressissa. Kongressi ei ollut myöskään sidottu yhteen ikäryhmään vaan rinnakkaissessioita oli tarjolla lasten kuntoutuksesta työikäisten ja ikääntyvien kuntoutukseen. 

Kongressissa tuntui vallitsevan yhteisymmärrys eri ammattikuntia ja tieteenaloja edustavien toimijoiden välillä. Kaikilla oli yhteinen tavoite toimia ihmisen hyväksi omasta asiantuntijuusalueesta ammentaen, ja päällimmäisenä kongressista jäikin mieleen eri alojen edustajien keskinäinen arvostus ja ymmärrys siitä, ettei yksi ammattikunta tai tutkimusala voi yksin ratkaista ihmisen toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kysymyksiä. 

Opin kongressissa myös tärkeitä ”F-sanoja” liittyen toimintarajoitteisten lasten kuntoutukseen. F-sanat ”function”, ”family”, ”fitness”, ”fun” ”friends” ja ”future” kertovat, miten ICF luokituksen taustalla olevan ajattelumallin voi tuoda hauskalla, helpolla ja muistettavalla tavalla lasten kuntoutukseen. F-sanojen kautta voi tavoittaa ajattelumallin muutoksen toimintarajoitteesta lapsen osallisuuden ja toimintakyvyn mahdollisuuksien näkemiseen. Nämä f-sanat ottavat huomioon myös lapsen elinympäristön tärkeät elementit, kuten perheen ja ystävät, ja kiteyttävät siis myös perhekeskeisen toiminnan ajatuksen. F-sanat voivat ensin tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta miten todellisuudessa huomioimme näitä elementtejä lasten hoitotyössä tai kuntoutuksessa? Miten voimme tukea toimintarajoitteisen lapsen osallisuutta lapselle mieleisellä ja hänen elinympäristöönsä sopivalla tavalla? F-sanojen luoja Dr. Gorter luennoi EFRR2015 kongressissa otsikolla lasten neurologinen kuntoutus. F-sanat liittyvät oleellisesti myös TT-blogissa aikaisemmin kirjoitettuihin teksteihin lasten kuntoutushoitotyöstä, oikeudestatulla kuulluksi ja osallistua päätöksentekoon, leikistä ja peleistä.

Kokonaisuudessa EFRR2015 kongressi oli antoisa ja inspiroiva kokemus unohtamatta verkostoitumisen voimaa! Lämpimästi voin suositella kongressia kaikille kuntoutuksen parissa työskenteleville!

Kirjoittajan tiedot:
Lotta Kauhanen
fysioterapeutti, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
anloka@utu.fi

Kirjoituksessa käytetyt lähteet

Rosenbaum P & Gorter JW. 2012. The 'F-words' in childhood disability: I swear this is how we should think! Child: Care, Health and Development 38 (4), 457–63. doi: 10.1111/j.1365-2214.2011.01338.x.

EFRR 2015. 13th Congress of European Forum for Research in Rehabilitation: Programme http://www.confedent.fi/efrr2015/programme/ 12.5.2015

WHO 2015. Classifications: International Classification of Functioning, Disability and Health (ICF). http://www.who.int/classifications/icf/en/ 12.5.2015

F-words in Rehabilitation - News from the International Rehabilitation Congress

The thirteenth international congress for research in  rehabilitation EFRR2015 (13th Congress of the European Forum for Research in Rehabilitation) was held in Helsinki on 6th to 9th of May 2015. The purpose of the Congress was to share information and good practices of the biopsychosocial nature of rehabilitation from multidisciplinary and multi-professional perspectives. As the name suggests, the congress provided a forum for discussion for people involved in rehabilitation and rehabilitation research.

The theme of the Congress was "Being, Doing, Participating" which was built on the international Functioning, Disability and Health Classification (ICF classification). The theme covered many presentations, lectures and posters on different levels of human activity from the rehabilitation of neurobiological processes to a variety of innovative rehabilitation methods, such as games in rehabilitation. In addition, vocational rehabilitation, measuring and evaluating the functional capacity and rehabilitation technology were key issues. The congress was not tied to concerns about a certain age group, and there were parallel sessions available for topics such as children’s rehabilitation, rehabilitation for people of working age and senior rehabilitation.

Various professional groups and disciplines seemed to have a shared vision and understanding about rehabilitation. In rehabilitation, we all have a common goal to promote human activities, and we work using our own expertise for the common good.  Hence, after the congress, on top of my mind is the mutual appreciation and understanding of different sectors. There is no such profession that could solve the human functioning, disability and health -issues alone.

In the congress, I also learned about six important "F-words" in relation to disabled children's rehabilitation. The F-words "Function", "Family", "Fitness", "Fun", "Friends" and "Future" propose how the thinking behind the ICF classification can be brought to children’s rehabilitation in a way that is fun, easy and memorable. Through these F-words, it is possible to change the paradigm from disability to seeing the opportunities and possibilities of a child's participation and functioning. These F-words also take into account the important elements of the child's living environment, such as family and friends and, therefore, the idea of family-centered rehabilitation is also reached. At first, F-words may seem obvious, but how well do we actually pay attention to these elements in children's healthcare and rehabilitation? How can we support the participation of a disabled child in a way that is fun and appropriate in his/her living environment? 

The creator of F-words, Dr. Gorter, gave a lecture in EFRR2015 titled “Focus on children's Function and their Future”. The F-words are also essentially connected to previous TT-blogs about gaming, play, the habilitation nursing of children and children’s right to be heard and participate in decision-making.

As a whole, the EFRR2015 congress was a rewarding and an inspiring experience, not forgetting the networking! I can warmly recommend the congress to all of those working in the field of rehabilitation!


Author contact information and affiliations
Lotta Kauhanen
physiotherapist, MHSc, doctoral candidate
University of Turku, Department of Nursing science
anloka@utu.fi

References used in the text

Rosenbaum P & Gorter JW. 2012. The 'F-words' in childhood disability: I swear this is how we should think! Child: Care, Health and Development, 38 (4), 457-63. doi: 10.1111 / j.1365-2214.2011.01338.x.

EFRR 2015. The 13th Congress of the European Forum for Research in Rehabilitation: Programme http://www.confedent.fi/efrr2015/programme/ Referred at 12.5.2015

WHO 2015. Classifications: International Classification of Functioning, Disability and Health (ICF). http://www.who.int/classifications/icf/en/ Referred at 12.5.2015

Älykkäät imetetyt ja hämmentyneet äidit

Muutama viikko sitten saimme lukea ja kuulla brasilialaistutkimuksesta, jossa osoitettiin imetyksen pitkän aikavälin vaikutuksia. Kolmikymmenvuotiaat brasilialaiset, aikanaan yli 12 kuukautta imetetyt saivat ei-imetettyihin verrattuna korkeampia pisteitä älykkyystestissä, olivat korkeammin koulutettuja ja parempituloisia. Nopeasti näiden otsikoiden jälkeen uutisoitiin suomalaistutkimuksesta, jossa tarkastellaan voiko varhaisella, 4 kuukauden iässä aloitetulla lisäruuan antamisella vähentää allergioiden puhkeamista. Maailman terveysjärjestö WHO:n suositushan on aloittaa lisäruuat vasta 6 kuukauden iässä. Mediassa tämä Oulussa tekeillä oleva tutkimus uutisoitiin ikään kuin uutena tutkimusnäyttönä varhaisen kiinteiden ruokien aloittamisen puolesta, vaikka kyseessä on vasta tutkimuksen hypoteesi ja tuloksia ei vielä ole.

Media ohjaa vahvasti yleistä mielikuvaa imetyksestä ja saattaa vaikuttaa imetyspäätöksiin. Tuoreet äidit saattavat olla hämmentyneitä ja ahdistuneitakin uutisten ristipaineessa. Toinen tutkimus ylistää pitkää imetystä, toinen lupaa vähemmällä sittenkin parempaa. Mikä on totuus? On tavallista, että äidit kokevat syyllisyyttä, jos imetys ei suju toiveiden mukaan. Imetyksen onnistuminen tai onnistumattomuus sekä sen terveysvaikutukset aiheuttavat muutenkin paljon enemmän tunnepohjaisia reaktioita kuin monet muut ruokaan ja syömiseen liittyvät terveystekijät. Monet suomalaiset syövät liian vähän kasviksia ja liian paljon kovia rasvoja, mutta näihin liittyvien tutkimusten uutisointiin ei suhtauduta yhtä intohimoisesti kuin imetykseen. Tunteikkuus liittynee äitiyteen; äitiys ja äitinä olo ovat latautuneet monin odotuksin, niin omien, läheisten kuin ympäristönkin asettamiin. Jokainen äiti haluaisi tarjota lapselleen parasta, luoda parhaat mahdolliset edellytykset hyvään elämään. Tästä saadaan mainiot edellytykset syyllistämiseen ja syyllistymiseen.

Imetystä on tutkittu pitkään ja paljon; kiistattomia näyttöjä sen eduista vauvan sekä äidin terveyteen on runsaasti. Imetyksen älykkyyteen kohdistuva yhteys on mielenkiintoinen lisä tähän. On syytä kuitenkin muistaa, että älykkyystestillä mitattu älykkyys paljastaa vain osan ihmisen kyvyistä. Äidinmaidonkorvikkeella ruokitut eivät myöskään automaattisesti ole vähemmän älykkäitä – onneksi. Jopa meillä 1970-luvulla - superalhaisten imetyslukujen aikakaudella - syntyneillä on mahdollisuus menestyä. Yksilötasolla imetettyjen tai korvikeruokittujen erot älykkyydessä tai allergioissa eivät noudata mitään kaavaa. On syytä siis nukkua yönsä rauhassa ja toimia toistaiseksi voimassa olevan tutkimusnäytön mukaan omien voimavarojen rajoissa. Imetyksen edistämiseksi kannattaa edelleen ponnistella, mutta ei syyllistämällä vaan kannustaen ja konkreettisesti ohjaamalla ja auttamalla.   

 

Kirjoittajan tiedot:
Hannakaisa Niela-Vilén
kätilö, TtM, tohtorikoulutettava
Hoitotieteen tohtoriohjelma ja hoitotieteen valtakunnallinen tohtorikoulutusverkosto
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
s-posti: hmniel(at)utu.fi
ResearchGate: https://www.researchgate.net/profile/Hannakaisa_Niela-Vilen