Osaammeko kommunikoida muistisairaan ihmisen kanssa?

Suomessa on noin 120 000 muistihäiriöistä kärsivää ihmistä. Heistä 85 000 sairastaa keskivaikeaa tai vaikeaa muistisairautta. Muistisairaus ei koske enää pelkästään ikääntyneitä, vaan myös työikäisistä noin 10 000 sairastaa lievää muistin alenemaa. Uusia muistisairausdiagnooseja tehdään Suomessa vuosittain 13 000. Muistisairauden oireet vaikuttavat ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja kommunikointiin. Kun muisti heikkenee, ihmisen on usein myös vaikea ymmärtää ja tuottaa puhetta. Sairaus vaikeuttaa ohjeiden ymmärtämistä ja sanojen löytämistä. Esineille ja asioille ei tahdo löytyä nimiä. Viime päivien tapahtumat eivät muistu mieleen. Samoja asioita kerrataan ja toistetaan.

Muistisairaan on työlästä selviytyä arkipäivän toiminnoista. Sovitut tapaamiset unohtuvat ja vuorokausirytmi voi keikahtaa nurinpäin. Raha- ja kauppa-asioista on vaikea selvitä, samoin pukemisesta, riisumisesta, peseytymisestä ja ruokailuista. Sairaus saattaa muuttaa myös ihmisen persoonaa. Aikaisemmin rauhallinen ja maltillinen henkilö saattaa muuttua kärttyisäksi ja kärsimättömäksi. Toisaalta luonteeltaan äkkinäinen ja kiivas henkilö voi muuttua ystävälliseksi ja sävyisäksi. Kaikki tämä aiheuttaa levottomuutta ja ahdistusta muistisairaassa sekä hämmennystä ja ihmetystä hänen läheisissään.

Muistisairausdiagnoosin saaneen ihmisen kohtaaminen herättää erilaisia tunteita. Päällimmäisenä on usein epävarmuus. Miten suhtautua, mistä puhua? Osaanko, loukkaanko? Muistisairaan kohtaamiseen löytyy tutkimuksista ja kirjallisuudesta ohjeita, jotka sopivat yleisemminkin huomaavaiseen ja ystävälliseen kanssakäymiseen ihmisten kanssa. 

Ihmisten välinen kanssakäyminen perustuu vuorovaikutteiseen kommunikaatioon, joka on yritystä jakaa ymmärrys ja saavuttaa yhteinen käsitys asiasta. Kommunikaatio on moniulotteista – se on enemmän kuin pelkän viestin välittämistä sanoin. On hyvä pitää mielessä, että ilmeemme, eleemme ja äänenpainomme muodostavat yli 90 prosenttia sanomastamme. Sanojen osuus on vain seitsemän prosenttia. Sanat jäävät vaille merkitystä, jos muu kehon kielemme on ristiriidassa niiden kanssa.

Kommunikoiminen ei onnistu, jos keskustelutilanne ei tunnu turvalliselta. Muistisairaan ihmisen kohdalla tämä merkitsee ainakin seuraavia tekijöitä:  

Lähesty muistisairasta ihmistä edestäpäin ja varmista, että hän näkee sinut. Anna jokin merkki läsnäolostasi ennen keskustelun aloittamista. Se, että kumarrut muistisairaan puoleen, merkitsee riittävää läheisyyttä. Katsekontaktin, ilmeiden, eleiden ja mahdollisesti kevyen kosketuksenkin avulla voi tehostaa viestiä. On tärkeää minimoida häiritsevät ympäristötekijät. Näitä ovat esimerkiksi melu, muut äänet tai usean asian hoitaminen samanaikaisesti. Muistisairaan kohtaaminen edellyttää keskittymistä yhteen asiaan kerrallaan.

Keskustelutilanteessa äänen voimakkuus pitää olla tilanteeseen sopiva.  Äänen taso – matala tai korkea – korostavat ilmaistavaa asiaa, samoin puheen nopeus ja sävy. Vaikka sanat ovat vain tuon seitsemän prosenttia viestinnästä, on niiden valinnalla ja esittämisellä sitäkin merkittävämpi osuus. Se, mitä sanoja valitaan ja painotetaan, ilmentävät kiinnostusta puheena olevaan asiaan ja korostavat sanoman tärkeyttä. Selkokielen käyttäminen, hitaasti puhuminen sekä lyhyet ja helpot lauseet auttavat ymmärtämistä. 

Muistisairaalle tulee puhua niin kuin kenelle tahansa aikuiselle, ei niin kuin lapselle. Anna muistisairaan miettiä ja vastata. Älä painosta tai hoputa vastaamaan. Älä keskeytä äläkä arvaa, mitä puhekumppanisi yrittää sanoa, vaan toista ja kertaa omin sanoin kuulemasi. Älä korjaa mahdollisia ”virheitä” äläkä ryhdy väittelemään muistisairaan kanssa. Keskeistä kommunikaatiossa muistisairaan kanssa on osoittaa arvostusta, hyväksyntää ja ymmärrystä.

Muistisairas elää ajoittain maailmassa, jonka tapahtumat ovat todellisia vain hänelle. Keskity muistisairaan viestinnän - sanojen, huutamisen, toiminnan - välittämään tunteeseen. Rohkaise, lohduta, tyynnyttele ja rauhoita. Vakuuta viestinnälläsi: ”Ei ole mitään hätää”. On toisarvoista, ovatko asiat todellisia vai eivät. Tärkeintä on vastata tunteeseen ja vakuuttaa, että kanat on ruokittu, lehmät on lypsetty, lapset ovat saaneet ruokaa ja työt telakalla on hoidettu.

Kun sanat unohtuvat ja niiden ilmaiseminen on vaikeaa, kommunikointiin voidaan löytää apuvälineitä tai muita toimintamuotoja. Musiikki, laulu, kuvat ja lyhyet muistelemiset menneiltä kaukaisilta vuosilta tuovat mielekästä sisältöä tähän päivään. Usein tutun laulun sanat tai jokailtainen iltarukous osataan sanasta sanaan, vaikka muu kommunikointi ei enää onnistuisi. Pienet lapset tai lemmikkieläimet herättävät myös usein tunteita ja muistoja. Kommunikaatio muistisairaan kanssa vaatii kärsivällisyyden lisäksi myös kekseliäisyyttä.

Kommunikaatio on ihmisten kohtaamista ja vuorovaikutusta. Kommunikointi perustuu arvoille ja asenteille ja se on taito, joka kehittyy harjoittelemalla. Rohkeus kyseenalaistaa ja uskallus reflektoida omia arvoja ja asenteita antaa hyvät valmiudet kommunikointitaitojen opetteluun ja oppimiseen.   

Kirjoittaja:

Jaana Koskenniemi

Sh, TtM, tohtoriopiskelija

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

S-posti: jakako(at)utu.fi

Lähteet:

Blackhall A, Hawkes D, Hingley D & Wood S. 2011. VERA framework: communicating with people who have dementia. Nursing Standard 26(10): 35–39.

Clevenger CK, Chu TA, Yang Z & Hepburn KW. 2012. Clinical care of persons with dementia in the emergency department: A review of the literature and agenda for research. Journal of the American Geriatrics Society 60(9): 1742–8.

Jootun D & McGhee G. 2011. Effective communication with people who have dementia. Nursing Standard 25(25): 40–46.

Roger K, Guse L, Mordoch E & Osterreicher A. 2012. Social commitment robots and dementia. Canadian Journal on Aging 31(1): 87–94.

Sugden-Best F. 2002. Sourcebook for Assessing - Maintaining Communication, Speechmark Publishing, London.

Traynor V, Inoue K & Crookes P. 2011. Literature review: understanding nursing competence in dementia care. Journal of Clinical Nursing 20(13-14), 1948–1960.