Tehosairaanhoitaja potilaan kliinisen tilan tulkkina

Potilaat ovat tehohoidossa henkeä uhkaavan äkillisen sairauden tai tilan takia. Tehohoidon tavoitteena on ostaa aikaa taustalla olevan sairauden hoitamiseksi ja samalla välttää lisävahingon syntyminen. Tavoitteeseen päästään potilaan intensiivisellä tarkkailulla ja hänen elintoimintojensa tukemisella. Tehohoito vaatii erityisiä tiloja, kehittynyttä teknologiaa sekä ennen kaikkea riittävästi henkilökuntaa, jolla on tehohoidon edellyttämää osaamista. (STHY 1997.) Tehosairaanhoitajat ovat teho-osaston suurin henkilökuntaryhmä, ja he myös viettävät eniten aikaa kriittisesti sairaan potilaan välittömässä läheisyydessä. On siis varsin loogista, että tehosairaanhoitajan osaamisella on merkityksensä potilaan turvallisen ja laadukkaan hoidon toteutumisessa (Kendall-Gallagher & Blegen 2009).

Potilaan kliinisen tilan tarkkailu on tehohoitotyön kompetenssitutkimuksen (Ääri ym. 2008) mukaan oleellinen osa tehosairaanhoitajan osaamista. Tehohoitotyön järjestöt (esim. EfCCNa 2013) nimeävät potilaan kliinisen tilan tarkkailun niin ikään tehosairaanhoitajan osaamisalueeksi. Tehohoitotyötä tehneet tai tehosairaanhoitajan työtä seuranneet varmasti tietävät, että potilaan tilan tarkkailu on tärkeimpiä tehosairaanhoitajan vastuita, ja siihen käytetään kaikista tehohoitotyön toiminnoista eniten aikaa (Kaya ym. 2012; Williams ym. 2006). Useimmat tehosairaanhoitajan tekemistä päätöksistä liittyvät niin ikään potilaan kliinisen tilan tarkkailuun (Karra ym. 2014).

Tehosairaanhoitajat tarkkailevat potilaan kliinistä tilaa useilla eri osa-alueilla (Hoffman ym. 2009) hyödyntäen tarkkailussaan sekä monipuolista teknistä monitorointia että omia aistejaan ja havaintokykyään (West 2006). Potilaan kliinisen tilan tarkkailu edellyttää tehosairaanhoitajalta tarkkailulaitteiden teknistä osaamista sekä ymmärrystä fysiologiasta ja patofysiologiasta. Yhtä lailla tärkeää on kohdata kriittisesti sairas potilas; koskettaa ja puhutella häntä sekä kysyä vointia häneltä itseltään.  Tehosairaanhoitajat eivät ainoastaan hanki tietoa potilaan kliinisestä tilasta, vaan he myös käsittelevät tietoa ja tekevät sen perusteella päätöksiä. Tehosairaanhoitajat arvioivat keräämänsä tiedon luotettavuutta ja luovat kokonaiskuvan potilaan kliinisestä tilasta yhdistämällä tietoa eri lähteistä. He tekevät tulkintoja, joiden perusteella he voivat ennakoiden varautua mahdollisiin tilan muutoksiin. Potilaan kliinisen tilan tarkkailu edellyttääkin tehosairaanhoitajalta loogista, analyyttista ja kriittistä ajattelua. (Alastalo 2015.)

Vaikka potilaan kliinisen tilan tarkkailu onkin tunnistettu ja tunnustettu tärkeäksi osaksi tehohoitotyötä ja tehosairaanhoitajan osaamista, on siihen kohdistunut kansainvälisesti varsin vähän tutkimusta. Allekirjoittanut on tutkimuksessaan (Alastalo 2015) kuvannut potilaan kliinisen tilan tarkkailun prosessia ja siihen liittyvää osaamista. Jatkotutkimus kohdistuu tarkkailussa vaadittavan osaamisen arviointiin ja arviointimenetelmien kehittämiseen. Aikaisemmin on todettu suomalaisten valmistuvien sairaanhoitajien tehohoitotyön osaamisen olevan jossakin määrin puutteellista. Toisaalta myös osaamisen arvioinnissa käytetyissä menetelmissä on puutteensa. (Lakanmaa 2014.) Siksi onkin tärkeää kehittää sekä tehohoitotyön osaamista että menetelmiä osaamisen luotettavaan arviointiin. Meneillään olevan tutkimuksen tuloksia voidaan tulevaisuudessa hyödyntää tehohoitotyön koulutuksessa ja osaamisen kehittämisessä niin ammattikorkeakouluissa kuin teho-osastoillakin.

Kirjoittajan tiedot:

Mika Alastalo

TtM, Sh, TtT-opiskelija

Turun yliopisto

Hoitotieteen laitos

mipala(at)utu.fi

Lähteet

Alastalo M. 2015. Potilaan kliinisen tilan tarkkailu ja siihen liittyvä osaaminen tehohoitotyössä – kokeneiden tehosairaanhoitajien näkemys. Pro gradu – tutkielma. Turun yliopisto, hoitotieteen laitos.

European federation of Critical Care Nursing associations. 2013. EfCCNa Competencies for European Critical Care Nurses. http://www.efccna.org/images/stories/publication/competencies_cc.pdf

Hoffman KA, Aitken LM & Duffield C. 2009. A comparison of novice and expert nurses’ cue collection during clinical decision-making: Verbal protocol analysis. International Journal of Nursing Studies 46 (10), 1335–1344.

Karra V, Papathanassoglou ED, Lemonidou C, Sourtzi P & Giannakopoulou M. 2014. Exploration and classification of intensive care nurses’ clinical decisions: a Greek perspective. Nursing in Critical Care 19 (2), 87–96.

Kaya H, Kaya N, Turan Y, Tan YM, Terzi B & Barlas B. 2011. Nursing activities in intensive care units in Turkey. International Journal of Nursing Practice 17 (3), 304–314.

Kendall-Gallagher D & Blegen MA. 2009. Competence and certification of registered nurses and safety of patients in intensive care units. American Journal of Critical Care 18 (2), 106–116.

Lakanmaa RL, Suominen T, Perttilä J, Ritmala-Castrén M, Vahlberg T & Leino-Kilpi H. 2014. Graduating nursing students’ basic competence in intensive and critical care nursing. Journal of Clinical Nursing 23 (5/6), 645–653.

Suomen Tehohoitoyhdistys. 1997. Suomen tehohoitoyhdistyksen eettiset ohjeet. http://www.sthy.fi/system/files/sivut/eettiset.pdf.

Williams G, Schmollgruber S & Alberto L. 2006. Consensus Forum: Worldwide Guidelines on the Critical Care Nursing Workforce and Education Standards. Critical Care Clinics 22 (3), 393–406.

West SL. 2006. Physical assessment: whose role is it anyway? Nursing in Critical Care 11 (4), 161–167.

Ääri RL, Suominen T & Leino-Kilpi H. 2008. Competence in intensive and critical care nursing: A literature review. Intensive and Critical Care Nursing 24 (2), 78–89.