Ei vain ne tulokset

Kun tutkimuksista julkaistaan tietoa, keskitytään useimmiten tuloksiin. Sehän se yleisöä yleensä kiinnostaa ja tärkeää tietysti onkin. Tutkijayleisöä joskus menetelmätkin kiinnostavat, ja on syytäkin kiinnostaa, koska vain sellaisia tuloksia voidaan saada, millaisia kyseiset menetelmät mahdollistavat (ja silloinkin riippuen siitä, miten niitä menetelmiä on käytetty ja tulkittu).

Hyvin harvoin kuitenkaan näkee julkaisua tai kuulee esitystä, jossa keskityttäisiin itse tutkimusprosessiin eli siihen, mitä erilaisia vaiheita siinä on ollut ja miten niitä mainittuja menetelmiä on käytetty ja miten se on vaikuttanut tutkijaan. Varsinkin kvalitatiivisessa tutkimuksessa tästä olisi tärkeä kuulla, sillä siinä tutkija on se instrumentti, joka analyysin suorittaa. Ja toisin kuin kvantitatiivisessa tutkimuksessa, tämän instrumentin muuttuminen tutkimusprosessin aikana on suotavaa – tai jopa välttämätöntä laadukkaan lopputuloksen saamiseksi.

Yksi hienoimmista lukemistani artikkeleista kertoo hyvin tarkkaan aineistonkeruuprosessista, joka teki tutkijoiden lähtöoletuksia näkyväksi ja myös muutti niitä. Davisin, Watsonin ja Cunningham-Burleyn artikkeli (2000) kertoo etnografisen tutkimusprosessin kenttätyöstä, jonka oli suunniteltu kestävän 6-8 viikkoa, mutta joka kestikin viisi kuukautta. Artikkeli kuvaa oivallisesti sitä, miten virheiden tunnistamisella ja tunnustamisella voidaan saada aikaan todella laadukasta tutkimusta.

Olen viime aikoina miettinyt omaa tutkimusprosessiani ja sen merkitystä lopputulosten kannalta. Prosessi on muuttanut monta asiaa minussa. Moni virheellinen tai vähintäänkin rajoittunut ajatukseni on muuttunut lukemisen, tutkimuseettisten valintojen, aineistonkeruuprosessin, analyysin tekemisen ja lasten kohtaamisen kautta.

Kerron näistä pohdinnoistani kaikille avoimella ja ilmaisella Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen Studia Generalia -yleisöluennolla 12.10.2016 otsikolla Lapsinäkökulman etsiminen muuttaa tutkijaa. Jos tämä ja muut päivän luennot kiinnostavat, ilmoittaudu mukaan 3.10. mennessä. Saliin mahtuu 160 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Tästä linkistä näkyy päivän ohjelma, paikka sekä aikataulu, ja tästä pääsee ilmoittautumaan.

Johanna Olli

Sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava 

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos 

Puheenjohtaja, Lastenneurologian hoitajat ry s-posti:pj.lane.ry(at)gmail.com  

Twitter (suomeksi)  
Twitter (englanniksi) 
Oma blogi lapsista, lastenneurologisesta hoitotyöstä ja sen tutkimisesta.  
LinkedIn
ResearchGate   

Lähde:

Davis, J., Watson, N. & Cunningham-Burley, S. 2000. Learning the Lives of disabled Children. Developing a Reflexive Approach. In P. Christensen & A. James: Research with Children. Perspectives and Practices, 201-224. Routledge Falmer. London / New York.

Avainsanat: tutkimus, tutkimusprosessi, tutkija, kvalitatiivinen tutkimus, hoitotiede, vammaistutkimus, lapsuudentutkimus, lapsinäkökulma