tiistai 27. syyskuuta 2016

Potilaiden näkökulma kivun numeeriseen arviointiin


Numeerinen kipumittari on varmasti tuttu kaikille hoitotyötä tekeville ja kipua hoitaville ammattilaisille. Se on myös maailmanlaajuisesti eniten käytetty menetelmä akuutin kivun voimakkuuden arvioinnissa ja kivunhoidon suunnittelun pohjana. Aiemmin ei kuitenkaan ole tutkittu sitä, miten potilaat päätyvät tiettyyn numeeriseen arvoon arvioidessaan kipuaan ja mitkä tekijät tähän prosessiin vaikuttavat. Tätä prosessia on nyt tutkittu tuoreessa tänä vuonna ilmestyneessä tutkimuksessa (Van Dijk ym. 2016).  Aiemmin on jo tiedetty, että kivun kokeminen on hyvin yksilöllistä, eikä numeerinen kipumittarikaan ole kivun voimakkuuden arviointimenetelmänä välttämättä täysin luotettava, koska numeerinen arvo tarkoittaa eri asiaa jokaiselle potilaalle ja vielä eri asiaa hoitaville ammattilaisille. Osa potilaista on aiemmassa tutkimuksessa (Van Dijk ym. 2012) arvioinut kipunsa olevan arvoilla 4-6 siedettävää, eivätkä he ole kokeneet tarvitsevansa vahvoja kipulääkkeitä. Kun taas osa potilaista on ilmoittanut samojen arvojen (4-6) olevan sietämätöntä kipua ja tarvitsevansa ylimääräistä lääkitystä. Tämä tekee hyvin hankalaksi yhtenäisten, numeerisiin arvoihin perustuvien kivunhoito-ohjeistusten laatimiseen, mikä kuitenkin usein on yleinen käytäntö akuutin kivun hoidossa.

Nyt siis tässä tuoreessa tutkimuksessa on saatu mielenkiintoisia tuloksia siitä, mitkä tekijät vaikuttavat siihen, mihin numeeriseen arvoon potilaat kivun voimakkuutta arvioidessaan päätyvät. Ensinnäkin potilaat kokivat vaikeana numeerisen arvon määrittämisen, koska he kokivat oman kipukokemuksensa olevan niin ainutlaatuinen, että sitä on vaikea kuvata numeerisesti. He kokivat, että on hankalaa kertoa toiselle kuinka voimakasta heidän kokemansa kipu on. Heidän oli vaikea suhteuttaa kipunsa ”pahimpaan mahdolliseen kipuun”, koska he ajattelivat, etteivät he ole sellaista kipua ikinä tunteneet. Lisäksi potilaat kokivat, etteivät he ”rohkene” käyttää sellaisia arvoja kuin 9 tai 10, koska ne ovat niin korkeita, ettei sellaista kipua voi edes kuvitella.

Henkilökohtaisten tekijöiden havaittiin olevan yksi numeerisen arvon määrittämiseen vaikuttava tekijä. Potilaat käyttivät aiempia kipukokemuksiaan vertailukohtana pohtiessaan sopivaa numeroarvoa kivulleen. Tällöin ne, joilla oli aiempia voimakkaita kipukokemuksia, arvioivat nykyisen kivun helpommin lievemmäksi kuin ne, joilla ei ollut aiempia kipukokemuksia. Toisaalta osa sellaisista potilaista, joilla oli aiempia voimakkaita kipukokemuksia, esimerkiksi kroonista kipua, kokivat, että he eivät siedä enää yhtään lisää kipua. Niinpä he arvioivat helpommin nykyisen kivun hyvinkin voimakkaaksi. Henkilökohtaisiin tekijöihin liittyi myös se, että potilaat olivat ankaria itseään kohtaan ja kokivat, ettei kipua saa valittaa. He myös kokivat, että kipu kuuluu asiaan leikkauksen jälkeen ja koska se on ohimenevää, ylimääräisiä kipulääkkeitä ei kannata ottaa. Lisäksi he kokivat ylpeyttä siitä, että heillä on korkea kipukynnys ja he pystyvät sietämään paljon kipua.

Lisäksi numeerisen arvon määrittämiseen havaittiin vaikuttavan se, että potilaat arvioivat mielessään numeerisen arvon ilmoittamiseen liittyvät odotettavissa olevat seuraukset, sekä toivotut että ei-toivotut seuraukset sekä hoitohenkilökunnan mahdollisen arvostelun tai tuomitsemisen. Potilaat ajattelivat, että hoitaja saattaa tuomita heidät heidän ilmoittamansa arvon perusteella. Lisäksi potilaat pohtivat, mitä kivunhoitomenetelmää tai kipulääkettä käytetään, jos ilmoittaa jonkin tietyn arvon. Osa potilaista halusi täyttää hoitohenkilökunnan odotukset ja pohti, mikä olisi sosiaalisesti hyväksyttävä vastaus. Havaittiin, että potilas ensin pohtii mielessään, mikä numeerinen arvo kuvaa hänen kipuaan ja tämän jälkeen hän pohtii siitä koituvia seuraamuksia ja mukauttaa sitten vastauksensa näiden pohdintojen perusteella.

Potilaat siis saattoivat ilmoittaa joko matalampia tai korkeampia numeerisia arvoja, koska ennakoivat henkilökunnan reaktioita. Osa potilaista pelkäsi olevansa vaivaksi, jos he ilmoittavat liian korkean arvon, erityisesti jos he näkivät, että hoitajilla on kiire. Osa myös pelkäsi, että hoitajat ajattelevat heidän liioittelevan kipuaan. Potilailla oli ristiriitaisia ajatuksia kipulääkkeistä. Osa ajatteli, että kipulääkkeet ovat haitallisia. He toivoivat saavansa lääkettä vain, jos se on aivan välttämätöntä. Sen sijaan osa potilaista koki, että heidän kipuaan ei oteta tosissaan. He havaitsivat, että tietyllä numeerisella arvolla sai lääkettä ja toisella ei, joten jos he kokivat tarvitsevansa kipulääkettä, he saattoivat ilmoittaa korkeamman arvoin kuin mitä ajattelivat kivun oikeasti olevan.

Tämä tutkimus on tehty Hollannissa ja vain pienellä ryhmällä potilaita, joten tuloksia ei voida suoraan siirtää suomalaiseen hoitoympäristöön. Etenkin kun tiedetään, että myös kulttuuri vaikuttaa kivun kokemiseen ja sen ilmaisemiseen. Kuitenkin voidaan todeta, että jotta optimaalinen kivunlievitys voidaan saavuttaa, tulee potilaan ja hoitohenkilökunnan välinen kommunikaatio olla toimivaa ja potilaan kivun voimakkuus tulee ymmärtää oikealla tavalla. Tähän ei varmastikaan päästä pelkällä kivun numeerisella arvioinnilla vaan kipua tulee arvioida kokonaisvaltaisemmin. Potilailla on myös oikeus siihen, että heitä kuunnellaan tuomitsematta ja heidän kipunsa otettaan tosissaan.

Kirjoittajan tiedot:
Kristiina Heikkilä
Sh, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
kemheik@utu.fi


 
Lähteet
Van Dijk JFM, Van Wijck AJM, Kappen TH, Peelen LM, Kalkman CJ, Schuurmans MJ. 2012 Postoperative pain assessment based on numeric ratings is not the same for patients and professionals: a cross-sectional study. International Journal of Nursing Studies 49(1),65–71.

 Van Dijk JFM, Vervoort SCJM, Van Wijck AJM, Kalkman CJ, Schuurmans MJ. 2016. Postoperative patients’ perspectives on rating pain: A qualitative study. International Journal of Nursing Studies 53,260.

 

 

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen tutkimus, kiitos kun jaoit! Hoitotieteessä on todella tärkeää tehdä ja lukea tällaisia tutkimuksia, joissa mennään numeroiden taakse ja yritetään kuunnella ja ymmärtää ihmistä. Siihenhän hyvä hoitotyö perustuu. Sitä tieteenkin pitäisi edistää.

    VastaaPoista
  2. Kiinnostava tutkimus tosiaan, joka tuo esiin kokemuksiin perustuvan subjektiivisuuden hyvin. Eikös kipumittarin lukemaa olisi kuitenkin tarkoitus suhteuttaa potilaan aikaisempiin arvioihin kivustaan ja esimerkiksi sopia, minkälaisia menetelmiä käytetään eri tasoisessa kivussa juuri tämän henkilön kohdalla? Itsestäni olisi vaikea ymmärtää niinkin monimutkaisessa asiassa kuin ihmisten kokemuksissa esimerkiksi jonkin lukkoon lyödyn numeraalisen arvon rajana pitämistä kipulääkitykselle. Aina pitää kuunnella, kysellä ja sopia. Lisäksi sovittua pitää muuttaa tarvittaessa, koska ihminen tuskin etukäteen pystyy kaikkia tekijöitä arvioimaan.

    VastaaPoista
  3. Kristiina Heikkilä12. lokakuuta 2016 klo 12.56

    Juuri näin! Eli silloin kun kivunhoito on yksilöllistä ja potilaslähtöistä, numeerinen arvo suhteutetaan aiempiin arvoihin ja niissä tapahtuneisiin muutoksiin eikä niin, että kaikille kivunhoito on samaa johonkin tiettyyn numeroon perustuen.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoista tietoa. Pelkät numerot ilman lisäselityksiä on tosi vaikeita hahmottaa. Itse olen tykännyt mittareista, joissa on numeroiden lisäksi jotain selitystä mukana. Silloin on helpompi arvioida, mihin kohtaan oma kokemus asettuu.

    VastaaPoista