Sivut

tiistai 31. lokakuuta 2017

Miltä näyttää tulevaisuuden sairaala ja miten kansalaisten terveyttä edistetään 2030-luvulla?





Otsikon pohdintoihin ovat tarttuneet kansalliset hankkeet, kuten muun muassa Virtuaalisairaala 2.0- sekä ODA-hanke. Mutta mitä nämä hankkeet ovat ja mihin niillä tähdätään? Erityisesti terveydenhuollon ammattilaisten on hyvä olla tietoisia näistä hankkeista (vaikka osalle jo entuudestaan tuttuja varmasti ovatkin), sillä tuleviin toiminnan muutoksiin on hyvä valmistautua hyvissä ajoin. Tämä helpottaa myös tulevien digitaalisten innovaatioiden käyttöönottoa.  Teksti on kirjoitettu myös muita terveydenhuoltoalaa vähänkään seuraavia ja terveydenhuollon palvelujen käyttäjiä (eli lähestulkoon meitä kaikkia) silmällä pitäen ”nice to know” ajatuksella. 

Virtuaalisairaala 2.0-hanke (2016–2018) on yhteistyöhanke, jota toteuttaa viisi yliopistollista sairaanhoitopiiriä (Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri/koordinaattori, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri). Hanketta on rahoittanut sosiaali- ja terveysministeriön ”Palvelut asiakaslähtöisiksi”- ohjelma.

Hankkeen tavoitteena on erikoissairaanhoidon palveluiden kehittäminen digitaalisia ratkaisuja hyödyntämällä. Hankkeessa syntyvät ratkaisut aiotaan ottaa käyttöön valtakunnallisesti hankkeen jälkeen. Keskeisimpinä tavoitteina hankkeessa on tuoda erikoistason terveydenhuollon palvelut kaikkien suomalaisten ulottuville asuinpaikasta ja tulotasosta riippumatta lisäten näin kansalaisten tasa-arvoa. Digitaalisten palveluiden on tarkoitus täydentää perinteisiä terveydenhuollon palveluja ennen hoitoa, hoidon aikana ja hoidon seurantavaiheessa. Tuotettujen palveluiden avulla ei pelkästään pyritä parantamaan asiakkaan/potilaan oikea-aikaisia palveluita ja hoitoa, vaan tuottamaan sujuvuutta ja tehokkuutta myös terveydenhuollon ammattilaisten työhön, tehostamaan organisaatioiden toimintaprosesseja, asiakaslähtöisyyttä ja palveluiden laatua.

Hankkeessa rakennettavia palveluita on ollut tekemässä suuri ja moniammatillinen joukko osaajia. Hankkeessa tuotettavien palvelujen rakentamisen ytimen muodostavat terveydenhuollon, ICT-ammattilaisten, kehittäjien ja muiden osaajien verkosto. Työ on ollut myös osallistavaa ja moniammatillisen tiimin lisäksi, digitaalisten terveyspalveluiden kehittämisessä ovat olleet mukana asiakkaat, potilaat, heidän läheisensä, kokemusasiantuntijat, vertaistukijat sekä potilasjärjestöt asiantuntijoineen. Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä myös perustason terveydenhuollon, sairaanhoitopiirien, erityisvastuu- ja sairaanhoitoalueiden, tutkimuslaitosten sekä yksityisen sektorin kanssa. Yhteistyötä tehdään myös muiden digitaalisia palveluja kehittävien hankkeiden, kuten julkisen perusterveydenhuollon ODA-hankkeen (Omat digiajan hyvinvointipalvelut) ja Kelan Omakanta.fi –kehittämishankkeen kanssa. 

Hankkeen näkyvin ja ehkä (ainakin päällisin puolin) kaikille tutuin palvelu on Terveyskylä.fi-palvelu, jossa tarjotaan tietoa ja tukea kaikille, hoitoa potilaille ja työkaluja terveydenhuollon ammattilaisille. Terveyskylä sisältää eri sairauksiin ja potilasryhmiin keskittyviä taloja. Näitä ovat Aivotalo, Allergia- ja astmatalo, Harvinaissairauksien talo, Lastentalo, Leikkaukseen tulijan talo, Mielenterveystalo, Naistalo, Niveltalo, Nuortentalo, Kuntoutumistalo, Kivunhallintatalo, Painonhallintatalo, Reumatalo, Sydänsairauksien talo, Syöpätalo, Verisuonitalo, Vertaistalo sekä Helsingin Biopankki ja ammattilaisten osio. Vuoden 2018 loppuun mennessä tavoitteena on, että avoinna olisi noin 30 taloa. 

Terveyskylän avoin puoli on tarkoitettu kaikille, se sisältää muun muassa informaatio- ja neuvontapalveluita ja talokohtaisia tietosisältöjä, palveluohjaus, joka perustuu oirearvioon tai -navigaattoriin ja jonka avulla potilas voidaan ohjata oikeaan palveluun, omahoito- ohjelmaan tai terveydenhuoltoalan ammattilaisen vastaanotolle, ensiapuun tai hälytyskeskukseen soittamiseen. Digihoitopolut on tarkoitettu potilaille ja ne sisältävät muun muassa itsehoito-ohjelman, eli kansalaiselle tai omaiselle suunnattu, ammattilaisen laatimia omahoito-ohjelmia. Omapolun eli asiakkuustilin voi luoda itselleen kuka tahansa, jonka lisäksi Omapolulle voidaan tuoda potilaan hoitoon liittyvät sisällöt, digihoitopolut, joihin tunnistaudutaan pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteen avulla. Omapolku on digitaalinen hoito- ja palvelukanava, jossa on mahdollisuus muun muassa turvalliseen viestinvaihtoon ammattilaisten kanssa ja potilasohjeiden lukemiseen. Terveyskylästä löytyy myös sovelluskatalogi, jonne kerätään itse tuotetut ja muiden tuottamat Terveyskylän suosittelemat mobiili- ja IoT -sovellukset, jotka täyttävät mobile guidelines- ohjeistuksen mukaiset vaatimukset. Terveyskylän ammattilaisen osio on tarkoitettu kaikille terveydenhuollon ammattilaisille, josta löytyy erilaisia työkaluja ammattilaisille, kuten eKonsultaatiot, eKokoukset, etävastaanotto, asiantuntijahaku, eOsaamisen valmennukset, koulutukset, diagnosoinnin työkalut ja hoitotyön oppaat ja muut potilas/sairausryhmäkohtaiset materiaalit Ammattilaisten osion avulla tehdään mahdolliseksi laadun arviointi, näyttöön perustuvien ja tutkittujen metodien käyttöönotto ja uudenlaisen työnjaon toteuttaminen.

ODA-hanke on hallitusohjelman kärkihanke, jota toteuttavat Espoo, Helsinki, Porvoo, Lahti, Turku, Hämeenlinna, Tampere, Joensuu, Kuopio, Oulu, Sodankylä, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri ja Varsinais-Suomen sekä Keski-Suomen sairaanhoitopiirit.

Hankkeen tavoitteena on tuottaa uudenlainen toimintamalli sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluihin. Toimintamallista tulee kansalaisille tarjottavien sähköisten hyvinvointipalveluiden runko ja sen on tarkoitus olla kaikkien kuntien ja sairaanhoitopiirien hyödynnettävissä. Toimintamallin osia ovat luotettavan hyvinvointitiedon jakaminen, erilaiset palveluntarvetta ja hyvinvointia mittaavat testit ja itsearviot sekä yhteistyössä tehtävä hyvinvointisuunnitelma. ODA-hankkeessa rakennetaan sähköinen palvelukokonaisuus, joka hyödyntää ammattilaisten järjestelmissä olevaa tietoa ja asiakkaiden itsensä tallentamaa hyvinvointitietoa.

 ODA-hankkeen palveluista Omavointipalvelu antaa tilannekuvan asiakkaan hyvinvoinnista, tunnistaa mahdollisia riskejä ja antaa ehdotuksia hyvinvoinnin tukemiseen, kuten terveyskäyttäytymisen muutoksiin tai ohjaa ottamaan yhteyttä ammattilaiseen. Muutosten tueksi asiakas voi ottaa sähköisen Omavalmennuksen, joka ohjaa ja antaa palautetta edistymisestä. Oma-arvio auttaa asiakkaita yksittäisissä, terveyteen liittyvissä ongelmissa ja antaa toimintasuosituksia, kuten itsehoito-ohjeita, sähköisen reseptin tai ajanvarausoikeuden. Se voi auttaa myös selvittämään, millaista tukea asiakkaan tai hänen läheisensä elämäntilanteeseen on tarjolla. Omasuunnitelma perustuu asiakkaiden itse laatimiin tavoitteisiin ja yhdessä ammattilaisen kanssa suunniteltuun hoitoon tai palveluun. Omasuunnitelma kokoaa asiakkaiden hoito- ja palvelukokonaisuudet yhteen paikaan, josta löytyvät tavoitteet, toimenpiteet ja seuranta. 

Jollei nyt esitellyt hankkeet ihan vastanneet otsikon kysymyksiin, niin ainakin ne ovat näyttämässä suuntaa tulevaisuuden terveydenhuollolle. Toivoa sopii, että tavoitteet saavutetaan ja tahtotila tähän on yhteinen, jotta tulevaisuuden digitaaliset innovaatiot onnistuvat saamaan aikaan yhä toimivamman toimintaympäristön, sujuvammat hoitopolut, sekä potilas- ja asiakaskeskeiset hoito- ja palvelukäytännöt sekä ennen kaikkea luovat mahdollisuuden edistää kansalaisten terveyttä tasavertaisesti.

Kirjoittajan tiedot:
Anni Pakarinen
sairaanhoitaja, Terveystieteiden maisteri ja tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

Kirjoitus perustuu seuraaviin lähteisiin:

tiistai 24. lokakuuta 2017

VAS, VRS vai NRS? – Vinkkejä kipumittarin valintaan


Kipu on subjektiivinen kokemus, jonka arvioinnissa tulee käyttää ensisijaisesti potilaan omaa arviota kivun voimakkuudesta aina kun se on mahdollista. Kivun voimakkuutta arvioidaan yleisesti yksiulotteellisilla kipumittareilla, kuten numeerinen kipuasteikko NRS (Numeric Rating Scale, 0–10), VAS-mittari (Visual Analogue Scale, 0–100mm) ja verbaalinen kipumittari VRS (Verbal rating Scale). Tässä kirjoituksessa esitellään lyhyesti näiden mittareiden eroja ja käyttösuosituksia Hjermstrand ym. (2011) ja Breivikin (2017) tutkimuksiin perustuen.

Sekä VAS-mittari, numeerinen kipuasteikko ja verbaalinen kipumittari sopivat hyvin akuutin kivun arviointiin ja ovat jo käytössä laajasti esimerkiksi leikkauksen jälkeisen kivun arvioinnissa. Kuitenkin usein kaikista yksiulotteisista kipumittareista käytetään virheellisesti yhteistä VAS-mittari nimitystä, vaikka mittarina olisi jokin muu tai mittausta ei olisi tehty VAS-mittarin ohjeen mukaisesti. Kirjallisuus mainitsee jopa hoitotyöntekijöiden käyttämän englanninkielisen verbin ”to VAS”, joka tarkoittaa yleistä kivun mittaamista. Suomeksi tämän voisi kääntää esimerkiksi ”VAS:n ottamiseksi”.

VAS-mittarilla tarkoitetaan horisontaalista (tai joskus vertikaalista) kipujanaa, johon potilas/asiakas itse merkitsee sen kohdan, joka kuvaa hänen kipunsa voimakkuutta arviointihetkellä. VAS-janaa voidaan käyttää perinteisellä kynä ja paperi -tyylillä, mutta pahvinen kipumittari tai elektroninen VAS-versio ovat jo usein saatavilla. Sekä VAS-mittari että numeerinen kipuasteikko NRS ovat tutkimusten mukaan luotettavia ja herkkiä akuutin kivun mittareita. Näistä kahdesta NRS on useissa tutkimuksissa todettu käytännöllisemmäksi terveydenhuollon ympäristöön sen yksinkertaisuutensa ja ymmärrettävyytensä takia. Myös useat potilasryhmät ovat tutkimuksissa suosineet NRS:n käyttöä. VAS-mittaria käyttäessä ongelmana voivat olla esimerkiksi potilaan heikentynyt näkö tai käsien käyttö. Myös kipujanan käsite on voi olla hankalampi ymmärtää kuin numeraalinen kivunarviointiasteikko.  Verbaalinen kipumittari, jossa kivun voimakkuutta kuvataan sanallisella asteikolla, sisältää tavallisesti neljästä seitsemään vaihtoehtoa (esim. VRS4:n asteikko: ei kipua/ lievä/kohtalainen/voimakas kipu). Se on todettu myös helppokäyttöiseksi ja käytännölliseksi ja toimii erityisesti kouluikäisillä lapsilla sekä ikääntyneillä ja lievästä muistisairaudesta kärsivillä. Verbaalisen kipumittarin on lisäksi todettu kuvaavan paremmin syöpäkipuun liittyvää kivun voimakkuuden vaihtelua kuin NRS tai VAS -mittarit.

Kaikki tässä kirjoituksessa mainitut kipumittarit ovat ominaisuuksiltaan hyviä ja laajasti tutkittuja. Niiden käyttö on suositeltua sekä käytännön työhön että tutkimuskäyttöön. Terveydenhuollon ammattilaisen tulisi kuitenkin tunnistaa, missä tilanteessa ja kenelle on valitsemassa mittaria ja tuntea mittarin perusominaisuudet. Hoidon kirjaamisen kannata on tärkeää, että tiedetään, mitä mittaria ollaan käyttämässä ja käytetään valittua mittaria oikein. Tällöin kivun arvioinnin tulosta voidaan käyttää luotettavasti hoitoon liittyvään päätöksentekoon ja hoidon tuloksellisuuden seuraamiseen.

Kirjoittajan tiedot:
Riitta Mieronkoski
fysioterapeutti, TtM, TtT-opiskelija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

Lähteet:

Breivik, H. (2017, April 1). Patients’ subjective acute pain rating scales (VAS, NRS) are fine; more elaborate evaluations needed for chronic pain, especially in the elderly and demented patients. Scandinavian Journal of Pain. Elsevier. https://doi.org/10.1016/j.sjpain.2017.01.001

Hjermstad, M. J., Fayers, P. M., Haugen, D. F., Caraceni, A., Hanks, G. W., Loge, J. H., … European Palliative Care Research Collaborative (EPCRC). (2011). Studies Comparing Numerical Rating Scales, Verbal Rating Scales, and Visual Analogue Scales for Assessment of Pain Intensity in Adults: A Systematic Literature Review. Journal of Pain and Symptom Management, 41(6), 1073–1093. https://doi.org/10.1016/j.jpainsymman.2010.08.016


tiistai 17. lokakuuta 2017

Imetysviikon lähtölaukaus


Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen, Turun ammattikorkeakoulun ja Varsinais-Suomen Imetysverkoston yhteistyönä toteuttama imetysseminaari (11.10.) keräsi yli 200 kuulijaa paikan päälle ja lisäksi etäyhteyksillä Kuopioon ja Seinäjoelle tavoitettiin lisää kiinnostuneita. Otsikon ”Mukautuva imetys – keskosvauvat ja taaperot rinnalla” mukaisesti seminaari-iltapäivä tarjosi esityksiä laajalla skaalalla.

Uppsalan yliopistosta luennoimaan kutsuttu yliopisto-opettaja Eva-Lotta Funkquist kertoi eri lajien imetysstrategioista. Ihmislajin strategia on jatkuva imetys, mikä tarkoittaa, että imetys ei tapahdu säännöllisen aikataulun mukaan, vaan vauva voi imeä vaikkapa neljä kertaa tunnissa. Rinnalla olo on vauvalle myös lohtua ja turvaa, ei ainoastaan ruokintaa. Meidän pitäisikin nyt viimeistään unohtaa ihanne pitkiä unia omassa sängyssään nukkuvasta vauvasta sekä uskomukset siitä, että liiallinen sylissä pitäminen ”pilaisi” lapsen. Ihmisvauvat tarvitsevat läheisyyttä ja läheisyys on myös avaintekijä imetyksen onnistumiselle. Jatkuva läheisyys on edellytys myös keskosvauvan imetyksen käynnistymiselle. Funkquist on tehnyt paljon töitä imetyksen edistämisen parissa Ruotsissa ja hän painotti henkilökunnan koulutuksen merkitystä. Imetysohjaus on kirjavaa ja perheille tarjotaan paljon jopa väärää tietoa. Väärät tiedot siirtyvät esimerkiksi sairaaloissa aivan huomaamatta kokeneemmilta hoitajilta nuoremmille kirjoittamattomina sääntöinä.

Erikoistutkija Henna-Maria Uusitupa Turun yliopiston FinnBrain-tutkimushankkeesta vei kuulijat hormonaalisen säätelyn ihmeelliseen maailmaan. FinnBrain-tutkimuksen yhtenä tavoitteena on tarkastella imetyksen merkitystä lapsen stressinsäätelyjärjestelmän kehittymiselle. Uusitupa kertoi, että vain alle puolet äideistä imettää niin pitkään kuin ovat etukäteen aikoneet. Imetyksen ennenaikainen loppuminen on myös yhteydessä masennusoireisiin. Imetys siis rauhoittaa sekä äitiä että vauvaa ja FinnBrain-tutkimus tulee tarjoamaan vielä paljon uutta tietoa imetyksestä kiinnostuneille.

Imetystukiäidit Tuuli-Annika Kuusaari ja Linda-Maria Sileoni-Tervo mursivat myyttejä taapero- ja tandemimetyksestä. Äidinmaito ei muutu sokerilitkuksi, vaan tarjoaa aina laadukasta ravintoa ja etenkin vasta-aineita myös taaperolle, vaikka ei enää ainoa ravinnonlähde olekaan. Taaperon yöimetykset eivät vahingoita lapsen hampaita, kun suuhygieniasta huolehditaan asianmukaisesti hammaspesuilla ja ylimääräisiä sokereita, esimerkiksi mehuja, välttäen. Imetyksen ei myöskään tarvitse päättyä äidin sairauden tutkimisen tai hoitamisen takia; imetyksen kanssa yhteensopivia lääkeaineita löytyy lähes aina. Hoitavan lääkärin on osattava tarkistaa imetyksen ja lääkeaineen yhteensopivuus esimerkiksi Lactbase-tietokannasta. Imetyksen jatkaminen läpi uuden raskauden on turvallista silloin kun raskauteen ei liity erityisiä riskejä. Taaperon ja vastasyntyneen yhtäaikainen imetys, tandemimetys, on luonteva jatko raskauden ajan jatkuneelle imetykselle. Taapero on loistava maidon nostattaja ja vastasyntynyt saa riittävän ravinnon, kun hänelle mahdollistetaan vauvantahtinen imetys.

Seminaarin päätti paneelikeskustelu imetyksestä luopumisesta. Imetyksen lopettaminen voi olla äidin oma päätös, mutta valitettavan usein imetys loppuu jostakin muusta syystä, esimerkiksi äidin puutteellisten tietojen tai ristiriitaisen ohjauksen takia. Jokaisen perheen tulisi saada riittävästi tietoa imetyksestä voidakseen tehdä tietoisen päätöksen imetyksestä luopumisesta. Äidit kaipaavat myös tukea päätökselleen riippumatta siitä missä vaiheessa päätös tehdään. Pitkään taaperoa tai leikki-ikäistä imettävät saattavat myös kamppailla lopettamispäätöksen kanssa, mutta eivät uskalla kertoa imettävänsä isoa lasta, koska se ei ole aina sosiaalisesti hyväksyttyä. Hoitotyön ammattilaisina meidän tulisi rohkaista näitä ”kaappi-imettäjiä” tulemaan esiin.

Seminaarin anti oli monipuolinen ja mielenkiintoinen ja erityisesti kätilö- ja terveydenhoitajaopiskelijoiden runsaslukuinen osallistuminen oli ilahduttavaa. Nämä tulevaisuuden ammattilaiset kun ovat avainasemassa normalisoimassa imetystä ja murtamassa siihen edelleen liitettyjä myyttejä ja jopa tabuja. Seminaari oli erinomainen startti tällä viikolla vietettävään Suomen ja Pohjoismaiden imetysviikkoon, jonka teema on ”Imetyksen tukena yhdessä”

Kirjoittajan tiedot:
Hannakaisa Niela-Vilén
kätilö, TtT, post doc -tutkija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
s-posti: hmniel(at)utu.fi

tiistai 10. lokakuuta 2017

Lasten fyysistä aktiivisuutta selittäviä tekijöitä metsästämässä



Lasten fyysiseen aktiivisuuteen yhteydessä olevia tekijöitä käsittelin jo aikaisemmassa blogikirjoituksessani, mutta ajattelin vielä syventää tuota kirjoitusta. Tutkimuksessa puhutaan johonkin asiaan yhteydessä olevista tekijöistä (correlates) ja määrittävistä tai selittävistä tekijöistä (determinants), ja näiden ero löytyy tutkimusmenetelmästä. Korrelaatiota voidaan tutkia yhdessä mittauspisteessä, kun taas määrittävän tai selittävän tekijän tutkimiseen tarvitaan pitkittäisasetelma ja erilainen tilastollinen analyysi. Fyysiseen aktiivisuuteen yhteydessä olevista tekijöistä onkin siis enemmän tietoa, kuin fyysistä aktiivisuutta tai sen muutosta määrittävistä tai selittävistä tekijöistä (Cragg ym. 2011).

Fyysiseen aktiivisuuteen yhteydessä olevat ja sitä selittävät tekijät voidaan jakaa viiteen luokkaan, jotka ovat: biologiset tekijät, psykososiaaliset tekijät, käyttäytymiseen liittyvät tekijät, sosiaaliset tekijät ja ympäristöön liittyvät tekijät (Trost ym 2002, Bauman ym. 2012).

Biologisista tekijöistä miessukupuoli selittää johdonmukaisesti korkeampia fyysisen aktiivisuuden tasoja lapsilla ja nuorilla (Craggs ym. 2011, Bauman ym. 2012).

Psykososiaalisista tekijöistä fyysistä aktiivisuutta määrittää minäpystyvyyden tunne ja kokemus omasta kyvykkyydestä suorittaa tietty tehtävä (Craggs ym. 2011, Bauman ym. 2012).

Käyttäytymiseen liittyvistä tekijöistä aikaisemman fyysisen aktiivisuuden määrä selittää myös tulevaa fyysisen aktiivisuuden määrää. Samoin osallistuminen liikuntaharrastuksiin selittää myös tulevaisuuden aktiivisuustasoja. (Sallis ym. 2000, Craggs ym. 2011, Bauman ym. 2012.)

Sosiaalisista tekijöistä ympäristön tuki ja vaikutteet, kuten vanhempien tuki lapsen fyysiselle aktiivisuudelle, selittävät lapsen fyysistä aktiivisuutta (Sallis ym. 2000, Biddle ym. 2005, Van Der Horst ym. 2007, Bauman ym. 2012). Vanhempien tuesta lapsen fyysiselle aktiivisuudelle on myös ristiriitaisia tutkimustuloksia, sillä on myös viitteitä siitä, että vanhempien tuki ei selitä lapsen fyysisen aktiivisuuden tasoja (Craggs ym. 2011). Vanhemman tuki on siis yhteydessä fyysiseen aktiivisuuteen (Van Der Horst ym. 2007), mutta sen ei ole todettu selittävän lapsen aktiivisuustasoja (Craggs ym. 2011).

Ympäristöön liittyvistä tekijöistä pääsy liikuntapaikoille, liikuntavälineiden saatavuus, ympäristön turvallisuus ja rakenne (esim. kevyen liikenteen väylien verkko) ovat yhteydessä lasten fyysiseen aktiivisuuteen (Ferreira ym. 2006). Lapsen ulkona viettämä aika selittää lapsen fyysisen aktiivisuuden määrää voimakkaasti (Sallis ym. 2000).

Poimin tähän vielä edellisen blogikirjoituksen vinkit vanhemmille, päiväkoteihin ja kouluihin sekä terveydenhuoltoon lapsen fyysisen aktiivisuuden edistämiseksi.

Vinkkejä vanhemmille:
- Ulkoilun* ja yhteisen liikunnallisen ajan lisääminen
- Positiivisten ja monipuolisten liikuntakokemusten tarjoaminen*
- Koulumatkaliikuntaan kannustaminen
- Ruutuajan rajoittaminen

Vinkkejä päiväkoteihin ja kouluihin: 
- Istumisen vähentäminen
- Toiminnallisuuteen ja välituntiliikuntaan kannustaminen 
Ulkoilun lisääminen*
- Positiivisten ja monipuolisten liikuntakokemusten tarjoaminen*

Vinkkejä kuntapäättäjille: 
- Ehkäisevän terveydenhuollon edellytysten tukeminen
- Liikuntapalveluihin panostaminen
- Kevyen liikenteen väyliin panostaminen
- Päiväkotien ja koulupihojen liikuntamahdollisuuksiin panostaminen

Vinkkejä terveydenhuoltoon: 
- Liikunnan puheeksiottaminen, hyötyjen kertominen ja kannustaminen

*lisäys edellisen kirjoituksen listaan


Kirjoittajan tiedot:
Lotta Hamari
fysioterapeutti, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
anloka@utu.fi


Kirjoitus perustuu lähteisiin:


Bauman AE, Reis RS, Sallis JF, Wells JC, Loos RJ, Martin BW & Lancet Physical Activity Series Working Group. 2012. Correlates of physical activity: why are some people physically active and others not? Lancet (London, England) 380 (9838), 258–271.

Biddle SJH, Whitehead SH, O’Donovan TM, Nevill ME. Correlates of participation in physical activity for adolescent girls: a systematic review of recent literature. J Phys Act Health 2005; 2: 423–34

Craggs C., Corder K., van Sluijs E.,M.F. & Griffin S.J. (2011) Determinants of Change in Physical Activity in Children and Adolescents: A Systematic Review. American Journal of Preventive Medicine 40(6), 645-658.

Ferreira I, van der Horst K, Wendel-Vos W, Kremers S, van Lenthe FJ & Brug J. 2007. Environmental correlates of physical activity in youth - a review and update. Obesity Reviews: An Official Journal of the International Association for the Study of Obesity 8 (2), 129–154. 

Sallis JF, Prochaska JJ, Taylor WC. A review of correlates of physical activity of children and adolescents. Medicine & Science in Sports & Exercise. 2000; 32:963–975. [PubMed: 10795788]

Trost SG, Owen N, Bauman AE, Sallis JF, Brown W. Correlates of adults’ participation in physical activity: review and update. Med Sci Sports Exerc 2002; 34: 1996.

Van Der Horst K., Paw M.J., Twisk J.W. & Van Mechelen W. (2007) A brief review on correlates of physical activity and sedentariness in youth. Medicine and Science in Sports and Exercise 39(8), 1241-1250.