Ravintoa aivoille

Terveellinen ravinto on ollut jo useiden vuosien ajan trendi sekä suosittu keskustelun aihe monilla internet-foorumeilla. Televisiossa on esitetty useita ravintoon ja etenkin laihduttamiseen tähtääviä ohjelmia ja blogeissa sekä artikkeleissa kirjoitellaan erilaisista hittidieeteistä. Neuvoja satelee mitä ravintoa tulisi syödä ja mitä vältellä, millainen ruokavalio soveltuu tavoitteelliseen treenaamiseen ja millainen laihdutukseen. Kaikkien neuvojen ja ohjeiden viidakossa olisi hyvä kuitenkin muistaa, että on olemassa viralliset, tutkittuun tietoon perustuvat ravitsemussuositukset. Ravitsemussuosituksista vallitsee yhteisymmärrys maailmanlaajuisesti ja kansainväliset suositukset muistuttavatkin pääperiaatteiltaan toisiaan (Ruokavirasto 2018). Miksi sitten trendikäs ruokavalio ajaa virallisten suositusten ohi, ja mitä merkitystä esimerkiksi hiilihydraateilla on aivoille?

Ravinnon laadulla on merkitystä aivoille. Tutkimuksissa on muun muassa todettu ruokavalion olevan yhteydessä masennusriskiin ja masennuksen esiintyvyyteen (Ruusunen 2013). Rasvan laadun on puolestaan todettu olevan yhteydessä niin aivojen kuin sydämen verisuonten terveyteen. (Aivoliitto 2018a). Lisäksi säännöllisellä ruokailulla ja ravinnon laadulla on vaikutusta aivojen vireystilaan (Partinen 2012). Sillä siis mitä syödään ja milloin syödään voidaan edistää aivojen terveyttä.

Terveellisten ravintoaineiden kuten kasvisten, hedelmien, marjojen, täysjyväviljan, kanan, kalan ja vähärasvaisen juuston on todettu vähentävän masennusriskiä. Epäterveellisten ravintoaineiden kuten makkaroiden, sokeroitujen jälkiruokien, sokeripitoisten juomien ja vaalean vehnäleivän syömisen on puolestaan todettu olevan yhteydessä suurempaan masennuksen esiintyvyyteen. (Ruusunen 2013.) Rasvan laadussa, kovat rasvat eli eläinperäiset tai tyydyttyneet rasvat ovat haitallisia aivojen verisuonten terveydelle. Kovat rasvat saattavat myös jäykistää aivosolujen seinämiä. Sen sijaan aivot tarvitsevat hyvää eli tyydyttymätöntä rasvaa, muun muassa omega-rasvahappoja, joita saadaan esimerkiksi rasvaisista kaloista. (Aivoliitto 2018a.)

Kuva: Pixabay

Säännöllinen ruokailu sekä nautitun ravinnon laatu vaikuttavat aivojen vireystasoon. Aivoilla ei ole omia energiavarastoja, joten säännöllinen ravinnon saanti muun muassa parantaa keskittymiskykyä (Aivoliitto 2018b). Myös ravinnon laadulla on merkitystä. Raskas ateria väsyttää, kun taas nälkäisenä on vaikea nukahtaa. Nopeasti imeytyvät hiilihydraatit kuten pullat, karkit, valkoinen leipä ja pasta väsyttävät enemmän kuin valkuaisaineet ja rasvat sekä hitaasti imeytyvät hiilihydraatit kuten salaatit, juurekset, kokojyvätuotteet, marjat ja hedelmät. (Partinen 2012.)

On kuitenkin hyvä muistaa, että se mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle. Monella saattaa olla ruoka-aine allergioita, jokin suolistosairaus tai toiminnallisia suolistovaivoja, jotka rajoittavat päivittäistä ravinnonsaantia ja silloin onkin syytä kääntyä hoitavan tahon puoleen. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin tarvitaan ravinnon lisäksi riittävästi unta sekä liikuntaa ja nämä kolme edistävät myös aivoterveyttä (Aivoliitto 2018c).

Kirjoittaja

Johanna Pohjanoksa

SH, TtM, Tohtorikoulutettava

Turun yliopisto

Hoitotieteen laitos

jmtpoh@utu.fi

Lähteet

Aivoliitto. 2018a. Voi sentään, kovat rasvat rassaavat aivoja. www.aivoliitto.fi [28.1.2019].

Aivoliitto 2018b. Syö, että jaksat keskittyä. www.aivoliitto.fi [28.1.2019].

Aivoliitto. 2018c. Hyvää arkea aivoille. www.aivoliitto.fi [28.1.2019].

Partinen M. 2012. Vireys, väsymys ja suorituskyky. Lääkärikirja Duodecim. www.terveyskirjasto.fi [28.1.2019].

Ruokavirasto. 2018a. Ravitsemussuosituksia maailmalta. www.ruokavirasto.fi [28.1.2019].

Ruusunen A. 2013. Diet and depression - An epidemiological study. Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Health Sciences. No 185. Kuopio.

Infektioturvallisuudenkin kehittäminen vaatii yhteisiä ponnistuksia

Potilasturvallisuus on noussut merkittäväksi kiinnostuksen kohteeksi viime vuosina. 
Potilas- ja asiakasturvallisuus tarkoittaa sitä, että henkilön saamat hoito, hoiva ja palvelut edistävät hänen hyvinvointiaan ja että näistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa (STM 2017). Infektioturvallisuus on merkittävä osa potilasturvallisuutta. Infektioturvallisuutta on myös paitsi potilaiden myös torjua työntekijöiden ja väestön turvallisuutta tartunnoilta. 

Turvallisen hoitotyön perustana on näyttöön perustuvat toimintatavat. Hoitoon liittyvistä infektioista on tehty maailmalla paljon tutkimusta ja käsihygienian ja muiden infektioiden torjuntametodien vaikutus on laajasti hyväksytty, vaikka tutkimuksen tekeminen luotettavasti aiheesta on vaikeaa. 

Vuonna 2018 Suomessa sairaanhoitajille tehdyn kyselyn mukaan kaikki hoitotyö ei aina perustu viimeisimpiin tutkimuksiin ja hoitoihin (Oikarainen ym. 2018). Myös osa infektioiden torjuntaan liittyvistä käytännöistä perustuu opittuihin traditioihin ja olemassa olevaan kulttuuriin, vaikka toimintatapoja on pyritty muuttamaan. Infektioiden torjuntakäytänteet erityisesti aseptiikan ja käsihygienian toteutuvat puutteellisesti niin Suomessa kuin maailmallakin.  Toimintatapoihin on pyritty vaikuttamaan koulutuksella ja muilla interventioilla, mutta tulokset ovat olleet vaatimattomia ja lyhytaikaisia. 

Bernard ym. tutkivat laadullisessa tutkimuksessaan terveydenhuollon työntekijöiden käsityksiä biologisista riskeistä, toimintatavoista ja potilasturvallisuudesta kahdessa kanadalaisessa ja yhdessä eurooppalaisessa terveydenhuollon yksikössä.  Käsitykset olivat erilaiset kaikissa kolmessa hoitoyksikössä. Eurooppalaisessa yksikössä korostettiin enemmän työntekijän individualistisia ratkaisuja. Myöhemmässä tutkimuksessaan Bernard tutkimusryhmineen  (2018) totesi, että käsihygienian toteutukseen sitoutuminen oli parempaa yksiköissä, joissa turvallisuuskulttuuri käsitys perustui kollektiivisuuteen ja jaettuun vastuuseen infektioiden torjunnassa. Perustana oli hyvä johtajuus, toimiva palautejärjestelmä toiminnasta ja toimiva oppimisympäristö. 

Hoitotyöntutkimussäätiön tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa päättäjien päätöksenteon perustaksi tulevien muutosten tiimellyksessä. Bernardin tutkimukseen liittyen olisiko niin, että erilaisten näyttöön perustuvien hoitotapojen käytäntöön viemiseen pitäisi lähteä organisaation kulttuurista lähtien? Myös STM:n potilas- ja asiakasturvallisuusstrategian (2017) tavoitteena on auttaa kehittämään yhtenäistä turvallisuuskulttuuria.  Nyt siis tarvitaan välineitä ja yhdessä tekemistä, jotta voimme luoda turvallisen, myös infektioturvallisen, toimintaympäristön suomalaisessa sosiaaliterveydenhuollossa. 

Kirsi Terho, tohtoriopiskelija Hoitotieteen laitos TY,

kmterh@utu.fi

Mikä ihmeen intersektionaalisuus hoitotyössä?

Maailma on muuttunut globalisaation myötä entistä moninaisempaan suuntaan. Tämä näkyy esimerkiksi eri maiden väestön kulttuurien sisäisenä kirjona ja erilaisten kansallisuuksien esiintymisenä. Uutisoinnissa on ilmennyt viime aikoina huolta siitä, millainen tämän päivä Suomi on suomalaisille, elämmekö yhä hyvinvointivaltiossa ja kulttuurien ja kansallisuuksien lisääntyminen on voinut tuottaa hämmennystä. Terveydenhuollon ammattilaiset käyvät työssään läpi melkoisia muutoksia sote-uudistuksen, mutta myös terveyspalveluita käyttävien ihmisten moninaisuuden lisääntymisen myötä. Viimeksi mainittuun tilanteeseen ei välttämättä hoitajalla ole valmiita työvälineitä, jolloin yksilölähtöisen ja yhdenvertaisen hoitotyön toteuttaminen voi vaikeutua esimerkiksi uskontoon, kulttuuriin, kieleen, vammaisuuteen, tai yhteiskuntaluokkaan johtuvista syistä. Kuvaan tässä blogistekstissä sitä, miten intersektionaalisuus ja sen yhdistäminen hoitotyöhön voivat tuoda ratkaisun siihen, että meidän hoitajien olisi helpompi ymmärtää yhä moninaisempia potilaita joita kohtaamme työssämme.

Kuva: Pixabay

Intersektionaalisuus on lähtöisin englanninkielen sanasta intersectionality, ja sen juuret ovat 1970-luvun amerikkalaisessa feminismissä. Feminismille tyypillisen sukupuolten välisten erojen, vallan ja eriarvoisuuden tarkastelun lisäksi intersektionaalisuus ottaa huomioon muut identiteetit ja erot, jotka luovat ihmisten välille eriarvoisuutta yhteiskunnassa. Näitä identiteettejä ovat esimerkiksi yhteiskuntaluokka, ikä, seksuaalisuus, uskonto, etnisyys/ihonväri ja vammaisuus. Intersektionaalisuuden mukaan ihmisellä voi olla useita identiteettejä, jotka risteävät ja vaikuttavat sekä lomittain että yhdessä ihmisen asemaan yhteiskunnassa. Tämä voisi käytännön hoitotyössä tarkoittaa esimerkiksi potilasta, joka on nainen, pienituloinen, tummaihoinen, ja joka kulkee pyörätuolissa. Tässä esimerkissä ilmennän niitä ihmisryhmiä, jotka kokevat yhä eriarvoisuutta (esim. heikommat oikeudet, syrjintä) suomalaisessa yhteiskunnassa. Hoitajan ja potilaan välisessä kohtaamisessa tärkeintä intersektionaalisuuden näkökulmasta on se, että hoitaja tunnistaa ihmisten erilaisia identiteettejä ja niiden vaikutuksia yhteiskunnalliseen asemaan, jolloin kohtaamiseen liittyvät ennakkoluulot voivat vähentyä. Samalla kohtaaminen voi olla enemmän oletuksista vapaata ja yksilölähtöistä.

Miten sitten intersektionaalisuutta voitaisiin levittää hoitajien tietoon? Intersektionaalisuuden käsite voitaisiin esitellä jo hoitotyön peruskoulutuksen aikana, jolloin opiskelijat oppisivat ymmärtämään ihmisten moninaisuutta ja erilaisia identiteettejä suhteessa asemaan ja yhdenvertaisuuteen. Intersektionaalisuuden pohjalta voidaan myös kehittää case-tapauksia, joita käytettäisiin keskustelun pohjana niin perus- kuin täydennyskoulutuksessa. Keskustelun kautta hoitajien tietoisuus yhdenvertaisuuskysymyksistä ja ymmärrys siitä, miten erilaisia potilaita he voivatkaan kohdata, lisääntyisi. Intersektionaalisuus on myös tärkeä huomioida hoitotyön tutkimuksessa, koska moninaisuuden lisääntyessä esimerkiksi interventioiden tulisi pystyä soveltumaan erilaisten potilaiden kohtaamiseen ja hoitoon.

Intersektionaalisuus on mielestäni tätä päivää, ja sen avulla voidaan toteuttaa hoitotyötä niin kuin hoitajiksi opiskellessa olemme oppineet: yhdenvertaisesti, yksilölähtöisesti ja potilaan oikeuksia kunnioittaen.

Lähteet:

Corus, C., & Saatcioglu, B. (2015). An intersectionality framework for transformative services research. Service Industries Journal, 35(7), 415–429. 

Holmström, I. K., Kaminsky, E., Höglund, A. T., & Carlsson, M. (2017). Nursing students’ awareness of inequity in healthcare — An intersectional perspective. Nurse Education Today, 48, 134–139. 

Muntinga, M. E., Krajenbrink, V. Q. E., Peerdeman, S. M., Croiset, G., & Verdonk, P. (2016). Toward diversity-responsive medical education: taking an intersectionality-based approach to a curriculum evaluation. Advances in Health Sciences Education, 21(3), 541–559. 

Saresma, T., Rossi, L. & Juvonen, T. (2010). Käsikirja sukupuoleen. Tampere: Vastapaino.

Kirjoittajan tiedot:

Minna Laiti
Röntgenhoitaja, TtM, Tohtorikoulutettava
Turun yliopisto
Hoitotieteen laitos
mianlai(at)utu.fi