Infektioturvallisuudenkin kehittäminen vaatii yhteisiä ponnistuksia

Potilasturvallisuus on noussut merkittäväksi kiinnostuksen kohteeksi viime vuosina. 
Potilas- ja asiakasturvallisuus tarkoittaa sitä, että henkilön saamat hoito, hoiva ja palvelut edistävät hänen hyvinvointiaan ja että näistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa (STM 2017). Infektioturvallisuus on merkittävä osa potilasturvallisuutta. Infektioturvallisuutta on myös paitsi potilaiden myös torjua työntekijöiden ja väestön turvallisuutta tartunnoilta. 

Turvallisen hoitotyön perustana on näyttöön perustuvat toimintatavat. Hoitoon liittyvistä infektioista on tehty maailmalla paljon tutkimusta ja käsihygienian ja muiden infektioiden torjuntametodien vaikutus on laajasti hyväksytty, vaikka tutkimuksen tekeminen luotettavasti aiheesta on vaikeaa. 

Vuonna 2018 Suomessa sairaanhoitajille tehdyn kyselyn mukaan kaikki hoitotyö ei aina perustu viimeisimpiin tutkimuksiin ja hoitoihin (Oikarainen ym. 2018). Myös osa infektioiden torjuntaan liittyvistä käytännöistä perustuu opittuihin traditioihin ja olemassa olevaan kulttuuriin, vaikka toimintatapoja on pyritty muuttamaan. Infektioiden torjuntakäytänteet erityisesti aseptiikan ja käsihygienian toteutuvat puutteellisesti niin Suomessa kuin maailmallakin.  Toimintatapoihin on pyritty vaikuttamaan koulutuksella ja muilla interventioilla, mutta tulokset ovat olleet vaatimattomia ja lyhytaikaisia. 

Bernard ym. tutkivat laadullisessa tutkimuksessaan terveydenhuollon työntekijöiden käsityksiä biologisista riskeistä, toimintatavoista ja potilasturvallisuudesta kahdessa kanadalaisessa ja yhdessä eurooppalaisessa terveydenhuollon yksikössä.  Käsitykset olivat erilaiset kaikissa kolmessa hoitoyksikössä. Eurooppalaisessa yksikössä korostettiin enemmän työntekijän individualistisia ratkaisuja. Myöhemmässä tutkimuksessaan Bernard tutkimusryhmineen  (2018) totesi, että käsihygienian toteutukseen sitoutuminen oli parempaa yksiköissä, joissa turvallisuuskulttuuri käsitys perustui kollektiivisuuteen ja jaettuun vastuuseen infektioiden torjunnassa. Perustana oli hyvä johtajuus, toimiva palautejärjestelmä toiminnasta ja toimiva oppimisympäristö. 

Hoitotyöntutkimussäätiön tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa päättäjien päätöksenteon perustaksi tulevien muutosten tiimellyksessä. Bernardin tutkimukseen liittyen olisiko niin, että erilaisten näyttöön perustuvien hoitotapojen käytäntöön viemiseen pitäisi lähteä organisaation kulttuurista lähtien? Myös STM:n potilas- ja asiakasturvallisuusstrategian (2017) tavoitteena on auttaa kehittämään yhtenäistä turvallisuuskulttuuria.  Nyt siis tarvitaan välineitä ja yhdessä tekemistä, jotta voimme luoda turvallisen, myös infektioturvallisen, toimintaympäristön suomalaisessa sosiaaliterveydenhuollossa. 

Kirsi Terho, tohtoriopiskelija Hoitotieteen laitos TY,

kmterh@utu.fi