Sivut

tiistai 28. toukokuuta 2019

Väitöskirjatutkija vaihdossa KU Leuvenissa Belgiassa


Näkymä kotikadulta Groot Begijnhofista, jonka juuret ulottuvat 1200-luvulle.
Miltä kuulostaisi ajatus Erasmus vaihdosta jatko-opiskelijana?

Kun hain väitöskirjaopiskelijaksi yli kolme vuotta sitten, täytin jatko-opintosuunnitelman kansainvälinen liikkuvuus -kohtaan, ”lukukausi ulkomaisessa yliopistossa”. Toki kysyin asiaa puolisoltani, joka taisi vastata ”Joo, totta kai, mennään vaan” (samalla kun teki iltapalaa lapsille). Silloin en vielä asiaa sen tarkemmin miettinyt, kaikki tuntui kaukaiselta, enhän ollut vielä jatko-opiskelijakaan.

Aloittaessani varsinaisen väitöskirja tutkimustyön, huomasin että useassa artikkelissa, joihin viittasin, oli kirjoittajana ”van Achterberg”, Leuvenin katolisen yliopiston Hoitotieteen laitoksen professori. Belgiassa on pitkät perinteet väitöskirjani tutkimusaiheen, hoitotyön käsitteellistämisen parissa. Virallista jatko-opiskelija vaihtosopimusta ei laitosten välillä kuitenkaan ollut. Turun hoitotieteen laitoksen kannustamana, olin suoraan yhteydessä kyseiseen professoriin kesällä 2017 ja saman vuoden syksyllä keskustelimme Skypen välityksellä tutkimuksesta ja vaihtoajatuksesta. Sen jälkeen rullasivat viralliset päätöksentekokoneistot ja vuoden 2018 lopussa lähdimme puoleksi vuodeksi koko perhe Belgiaan, yhteen Euroopan vanhimmista yliopistoista, KU Leuveniin, minä Erasmus- sopimuksella ja puolisoni (joka työskentelee tutkijana Turun TIAS -kollegiumissa), vierailevana professorina. Sitä ennen vielä viime vuoden keväällä lapsille löydettiin koulu ja meidät vastaanottavat laitokset täällä Leuvenin yliopistolla auttoivat meitä saamaan asunnon yliopiston omistamasta Groot Begijnhofista. Sain sovittua työstäni puolen vuoden opintovapaan työnantajani kanssa, joka onnekseni kannustaa tutkimuksen tekemiseen ja arvostaa kansainvälistä kokemusta.

Täällä olemme nyt olleet noin viisi kuukautta ja vielä reilu kuukausi edessä. Järjestelyt ennen saapumista veivät aikaa ja erityisesti lapsilla on ajoittain ollut koti-ikävä ja kuitenkin kokemus on ollut todella antoisa monella eri tapaa. Ensinnäkin, tutkimuksen näkökulmasta on ollut hienoa päästä seuramaan kansainvälisen huippututkimusyksikön toimintaa, jossa sekä jatko-opiskelijoiden että postdoc -tutkijoiden työ mahdollistuu verrattain pitkillä rahoituskausilla, jotka sisältävät myös ajan tutkimuksen suunnitteluun. Myös yhteistyö sairaalan ja tutkimuslaitoksen välillä on mielenkiintoinen ja tiivis.

Kaupunkina Leuven on kuin eurooppalainen versio Yhdysvaltojen yliopistokaupungista (tai sellainen mikä se on mielikuvissani, en ole koskaan yhdessäkään ollut). Yliopisto näkyy kaikkialla, opiskelijoita tulee vastaan joka kadunkulmassa. Melkein jokainen on tavalla tai toisella sidoksissa yliopistoon ja välillä tuntuu, että ilmakin huokuu akateemisia ajatuksia. Tämä onkin toinen vaihdon anneista, olen ensimmäistä kertaa väitöskirjatutkimuksen aikana saanut keskittyä vain tutkimuksen tekemiseen. Se on edesauttanut tutkimuksen etenemistä, mutta myös mahdollistanut ajoittain pysähtymisen aiheen äärelle ja näkemään suuremman kontekstin, johon tutkimusaiheeni sijoittuu, sekä teoreettisesti että hoitotyön prosessien ja potilashoidon laadun osalta. Myös yhteistyö jo aikaisemmin mainitun professori van Achterbergin kanssa on ollut antoisaa.

Olen päässyt tutustumaan sairaaloihin ja ihmisiin, jotka yhdistävät tutkimusta ja kliinistä työtä ja kuunnellut alustuksia terveydenhuollon haasteista Belgiassa. Se onkin ollut kolmas suuri anti, jonka tämä vaihtoaika on tarjonnut. Ymmärrys siitä, että vaikka Belgian terveydenhuolto on rakennettu ja rahoitetaan hyvin eri tavalla kuin Suomessa, haasteet ovat kuitenkin pitkälti yhteiset. Mistä saamme riittävästi osaavaa henkilökuntaa tulevaisuudessa? Mikä on viisasta työnjakoa eri ammattiryhmien välillä? Miten erikoissairaanhoito voi paremmin tukea perusterveydenhuoltoa? Miten teknologia mahdollistaa kuntoutumisen ja omahoidon etänä? Vastataksemme näihin haasteisiin, tarvitsemme yhteistyötä ja yhteistä tutkimusta ja sitä kautta ymmärrystä siitä, miten parhaalla tavalla voimme tulevaisuudessa terveyttä edistää.

Kirjoittaja:
Maria Ameel
sh, vtm, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto
hoitotieteenlaitos
makaam@utu.fi


KU Leuvenin Hoitotieteen laitoksen kotisivut
Leuvenista lisää tietoa
Tietoa Groot Begijnhofista


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.