Sivut

tiistai 7. toukokuuta 2019

Minne ovat hoitotieteen teoriat kadonneet?


Minne ovat hoitotieteen teoriat kadonneet? Tätä pohdittiin Nursing Science Quarterlyn pääkirjoituksessa muutama vuosi sitten (Rizzo Parse 2016). Se sai meidät pohtimaan itseämme hoitajina. Milloin viimeksi käytimme tietoisesti teoriaa työssämme tai tutustuimme uuteen teoriaan? Ja etenkin, mitä tapahtuu hoitotyölle, jos sivuutamme hoitotieteen teoriat käytännön työssä?
Muistutellaan aluksi mieleen, mistä hoitotyö on rakennettu. Se perustuu kiinnostukselle ihmisestä yksilöllisenä kokonaisuutena sekä hänen terveydestään ja hoitamisestaan eri ympäristöissä. Kuulostaa varmasti tutulta tai jopa itsestään selvältä, sillä juuri näitä ilmiöitä hoitotieteen teoriat ovat aina pyrkineet kuvaamaan. Peplau, Rogers, Eriksson ja monet muut hoitotieteen teoreetikot ovat omalla työllään sanoittaneet sekä luoneet sen yhteisen ja uniikin hoitotyön ytimen, joka edelleen kantaa ja yhdistää meitä hoitajia ympäri maailman.
Mihin sitten tarvitsemme teorioita tänä päivänä? Hoitamisessa tarvitaan tietoa ihmisestä, kulttuurista, yhteiskunnasta sekä näiden välisistä suhteista. Lisäksi tarvitaan tietoa ihmisen terveydestä, sairaudesta ja niiden hoitamisesta. Saatavillamme on tietoa enemmän ja nopeammin kuin koskaan aiemmin. Hoitajina olemme osa moniammatillista yhteisöä, joka toimii yli tieteenalojen, mutta mihin me hoitajat perustamme päätöksemme? Miten näemme yksilön kaiken tämän hoitamisessa tarvittavan ja siihen saatavilla olevan tiedon takana? Hoitotieteen teoriat tarjoavat meille vastauksia. Ne ovat tutkittua tietoa, joihin hoitotyön päätöksenteon voi perustaa. Ennen kaikkea, ne johtavat ihmisen kokonaisuuden huomioon ottavaan hoitamiseen.
Ajatellaan vaikka äitiyttä. Hoidamme ja tuemme äitejä monessa elämänvaiheessa: raskauden ja synnytyksen aikana, äitiyden ensi metreillä sekä lapsen kasvun aikana. Tätä työtä tukemaan Ramona T. Mercer on kehittänyt teorian Becoming a Mother, joka sopii käytettäväksi lastaan odottavien ja lapsen saaneiden äitien ja perheiden hoitotyössä. Teoria kuvaa jo nimessään, että kyseessä on prosessi; kukaan ei synny äidiksi. Se mallintaa äidin roolin kehittymistä raskausajasta alkaen aina synnytyksen jälkeiseen vuoteen saakka, jonka aikana äitiyden identiteetti saavutetaan ja äiti kokee olevansa roolissaan pystyvä. Teorian pohjalta on kehitetty mittareita ja menetelmiä, joilla äidiksi kasvamista voidaan arvioida ja tukea. Se auttaa ymmärtämään äidiksi kasvamisen monitahoista prosessia ja ohjaa meitä hoitotyön ammattilaisia havaitsemaan oikeanlaisen tuen ja ohjauksen tarpeen, myös silloin kun kaikki ei mene niin kuin äiti oli sen ajatellut. Hoitotyössä Mercerin teoria toimii siten ajattelua ohjaavana perustana, joka johtaa yksilölliset tarpeet huomioivaan hoitamiseen. Yksilöllisyyteen, jossa jokaisella äidillä on yhtäläinen mahdollisuus kasvaa tuetusti ja turvallisesti äidiksi.

           
Alussa pohdimme, kuinka meidän käy, jos sivuutamme hoitotieteen teoriat käytännön työstä. Nykypäivänä jokainen meistä on oman työnsä johtaja. Teemme hoitajina jopa satoja päätöksiä päivässä. Saatamme olla mukana hektisessä tiimityössä tai hoitaa potilasta aivan yksin. Tähän kaikkeen tarvitsemme teorioita. Jotta kohdistamme katseemme oikeisiin asioihin, kysymme oikeat kysymykset ja puhumme samaa kieltä kollegoidemme kanssa. Ja jotta se kaikkein tärkein, ihminen, ei unohdu. Joku viisas on joskus sanonut, että hoitotyö ilman teoriaa on vain nippu toimenpiteitä. Sellaista hoitotyötä tuskin toivomme.

Kirjoittajat:

Nadja Delcos, kätilö, sh, TtK, TtM-opiskelija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
s-posti: nasdel@utu.fi

Päivi Oinonen, kätilö, sh, TtK, TtM-opiskelija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
s-posti: pajooi@utu.fi

 Lähteet:

Kuva: CCO Pixapay

Alligood M.R. 2014. Philosophies, Models and Theories: Critical Thinking Structures. Nursing Theory-E-Book: Utilization & Application. Elsevier Health Sciences, 40–52.

Lauri S. & Elomaa L. 2001. Hoitotieteen perusteet. 3.–4. painos. Juva: WS Bookwell Oy.

Meighan M. 2014. Mercer’s Becoming a Mother Theory in Nursing Practice. Teoksessa Nursing Theory: Utilization & Application. Edited by Alligood M.R. Fifth edition. St. Louis: Elsevier.

Meighan M. 2018. Maternal Role Attainment – Becoming a mother. Teoksessa Nursing Theorists and their work. Edited by Alligood M.R. Ninth edition. St. Louis: Elsevier.

Mercer R.T. 2004. Becoming a Mother Versus Maternal Role Attainment. Journal of Nursing Scholarship, 36(3), 226–231.

Raudonis B.M. & Acton G.J. 1997. Theorybased nursing practice. Journal of Advanced Nursing, 26(1), 138–145.

Rizzo Parse R. 2016. Where have all the Nursing theories gone? Nursing Science Quarterly, 29(2), 101–102.

Yancey N. 2015. Why Teach Nursing Theory? Nursing Science Quarterly, 28(4), 274 –278.

2 kommenttia:

  1. Mahtava aihe ja todella hyvä kirjoitus! Itsekin näin laadullisen tutkimuksen tekijänä ja uuden teoreettisen tiedon muodostajana olen jäänyt pohtimaan, miten saisimme parhaiten hoitotieteen teoriat otettua käyttöön käytännön työelämässä. Varsinkin suurten teorioiden soveltaminen on ymmärrettävistä syistä haasteellista hoitajille, koska teorian käsitteet voivat olla abstrakteja tavalla jota on vaikea liittää käytännön hoitotyöhön. Silti kaikilla hoitotieteen teorioilla on tärkeä rooli oppiaineemme tieteellisessä vahvistamisessa ja myöskin siinä, että voimme hahmottaa hoitotyötä myös laajemmalla tasolla.

    VastaaPoista
  2. Hotuksen pitäisi napata tästä kiinni ja nostaa esille teorioita, jotka integroidaan saataville potilastietojärjestelmiin (kuten nytkin Hotus ja Käypä hoito linkkinä esim. Esko. potilastietojärjestelmässä). Myös OPS kehittämistyössä nämä pitäisi olla selkeästi esillä, myös opiskelijoille.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.