Jatkuvat keskeytymiset leikkaus- ja anestesiaosaston päivittäisen johtamisen häiriötekijöinä

Uusi työpäivä leikkaus- ja anestesiaosastolla alkaa, kun päivän työvuorossa olevat tietävät työtehtävänsä, leikkaussalisijoituksensa ja suunnitellut päivän toimenpiteet.  Kuitenkin aika ajoin käy niin, että sama sairaanhoitaja on sijoitettu samanaikaisesti kahteen leikkaussaliin tai että leikkaussali, johon toimenpide on suunniteltu ei sovellu kyseiseen toimenpiteeseen. Näitä inhimillisiä erehdyksiä tapahtuu ja usein henkilökunta huomaa ne ennen kuin päivän toiminta alkaa, mutta voisiko edellä mainitun kaltaisia tilanteita kuitenkin ennaltaehkäistä?

Päivittäistä toimintaa leikkaus- ja anestesiaosastolla  johtaa vuorovastaava, jonka yhtenä johtamisen tehtävänä on  työvuoron aikana suunnitella seuraavan päivän toiminta, kuten leikkausjärjestys ja henkilökunnan sijoittaminen työtehtäviin osaamisen ja henkilökunnan toiveiden mukaisesti. Monessa yksikössä tämä työ tehdään käsin paperille ja tarvittavat tiedot  henkilökunnan osaamisesta, työvuoroista, suunnitelluista toimenpiteistä selvitetään useasta eri tietolähteestä sekä omasta muistista. Kun vuorovastaava keskeytetään tämän työtehtävän aikana lukuisia kertoja, on mahdollista, että inhimillisten erehdysten määrä kasvaa ja työtehtävän loppuunsaattaminen hidastuu.  

Hoitotyön päivittäinen toiminta on hektistä  ja päätöksiä tehdään nopealla tahdilla, jolloin päätöksentekoon käytettävää aikaa ei juuri ole. Yhden työntekijän puuttuminen tai  salien uudelleen järjestely toimenpiteessä tarvittavien välineiden vuoksi kesken työpäivän voivat vaikuttaa oleellisesti päivittäisen toiminnan sujuvuuteen ja päivittäiseen johtamiseen.  

Vuorovastaavan työn keskeytyminen seuraavan päivän toiminnan suunnittelun aikana voi johtua ainakin neljästä häiriötekijästä: ulkoapäin tulevaa keskeytys,  keskittymisvaikeus, negatiivinen tunnetila ja työssä oleva tauko. Ulkoapäin tulevina häiriöinä ovat esimerkiksi puhelut. Puhelut saattavat koskea sairaslomailmoituksia, jotka vaikeuttavat oleellisesti seuraavan päivän toiminnan suunnittelua ja työllistävät vuorovastaavaa. Leikkausosaston kanslia sijaitsee usein keskellä osastoa  ja mm. tämä  altistaa vuorovastaavan erityyppiselle häirinnälle ja työn keskittymisvaikeuksille. Toiminnan suunnittelu voi sisältää erilaisia negatiivisia tunnetiloja, kuten työtehtävää varten tarvittavien tietojen puuttumisen, joka hidastaa ja vaikeuttaa työtehtävän loppuunsaattamista. Vuorovastaavan pitämän tauon voidaan kuitenkin nähdä  vaikuttavan positiivisesti työtehtävän etenemiseen ja toiminnan suunnittelun edistämiseen. (Jett & George 2003)

Työtehtävän keskeytymisellä saattaa olla vaikutus koko osaston toimintaan sekä potilasturvallisuuteen ja se  vaikuttaa terveydenhuollossa negatiivisesti päivittäiseen toimintaan, työtyytyväisyyteen, työn tehokkuuden alenemiseen ja ennen kaikkea aiheuttaa stressiä työntekijälle (Brixley ym. 2005). Työtehtävään palaaminen keskeytymisen jälkeen vie aikaa ja hidastaa työtehtävän loppuunsaattamista. Lisäksi leikkaustoiminta ja sen sujumattomuus on yhteiskunnalle kallista.

Tutkimustietoa tarvitaan lisää mm. siitä, onko työn keskeytymisellä yhteyttä terveydenhuollossa tapahtuviin haittatapahtumiin ja minkä tyyppiset  ja miten keskeytykset  johtavat  haitallisiin tapahtumiin terveydenhuollossa (Grundgeiger 2008). Työn keskeytymistä toimenpiteen aikana leikkaussalissa on tutkittu, mutta tutkimustietoa tarvittaisiin erityisesti juuri lähijohtamisen tasolla, jossa työtehtävän keskeytymisen seurauksia ei kirjata, eikä tutkittua tietoa aiheesta juurikaan löydy (Healey 2007; Jett & George 2003).

Kaikkia vuorovastaavan työn keskeytymisiä ei voida koskaan poistaa. Tutkimuksen avulla voimme vaikuttaa  vuorovastaavien työssä käytettävien päätöksenteon tukijärjestelmien kehittämiseen ja mahdollisesti parantaa niitä.

Eriikka Siirala

Sh, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto

Hoitotieteen laitos

Sposti: eesiir(at)utu.fi

Brixley J., Robinson D., Tang Z., Johnson T., Zhang J. &Turley J. Interruptions in workflow for RNs in  a Level one trauma center. AMIA 2005 Symposium Proceedings. 86–90.

Grundgeiger T. & Sanderson P. 2008. Interruptions in healthcare: Theoretical views. International Journal of Medical Informatics  78 (5), 293–307.

Healey A., Primus C. & Koutantji M. 2007. Quantifying distraction and interruption in urological surgery.  Qualitative Safety  Health Care. 16 (2), 135–139.

Jett Q. & George J. 2003. Work Interrupted: A closer look at the role of interruptions in organizational life. Academy of Management Review. 28 (3), 494–507.

Mitä se vauva tarvitsee? –asenteet ja imetys

Toisluokkalainen tyttäreni toi kotiin ympäristötiedon tehtävän otsikolla ”Mitä vauva tarvitsee?”. Lapsen oli tarkoitus värittää ne kuvat, jotka olivat vauvalle tarpeellisia. Tehtävässä oli kuvattuna muun muassa vauvansänky, helistin sekä tuttipullo. Pullo oli ainoa viite vauvan syömiseen, joten oli ilmeistä, että tehtävän laatijat tarkoittivat lasten värittävän sen vauvalle tarpeellisena tarvikkeena. Tämänkaltaisella viestinnällä luodaan jo alakouluikäisille lapsille mielikuva siitä, että vauvat tarvitsevat tuttipulloa ja syövät ruokansa tuttipullosta.

Suomalaisen yhteiskunnan asenne imetykseen on kaksinaismoraalinen. Periaatteessa suhtautuminen on myönteistä ja imetystä kannatetaan, mutta samaan aikaan koululaisille opetetaan vauvojen syövän tuttipullosta ja julkiset lastenhoitohuoneet merkitään tuttipullon kuvilla. Mainoksissa ihastellaan puolialastomia ihmisiä, mutta julkisella paikalla tapahtuvaa imetystä paheksutaan siveettömänä. Naisen rinnat ovat yliseksuaalistetut; niiden tarkoitus nykyään on olla esillä – mutta ei luonnollisessa tarkoituksessaan.

Imetys herättää herkästi monenlaisia tunteita hyvin monissa ihmisissä. On lähes mahdotonta kertoa imetyksen eduista ja ylivertaisuudesta korvikkeisiin verrattuna syyllistämättä samalla suurta osaa äideistä. Harmillisen usein yleiset tiedot imetyksestä perustuvat vanhentuneisiin uskomuksiin, omalta äidiltä, anopilta tai kumminkaimalta kuultuihin kertomuksiin. Äidin asenne on yksi merkittävimmistä imetyksen kestoon yhteydessä olevista tekijöistä (Bertino ym. 2012) ja isän asenne imetykseen vaikuttaa äidin valintoihin vauvan ruokinnassa (Stremler & Lovera 2004). Puhetta imetyksestä tarvitaan edelleen, ja yhteiskunnan yleinen ilmapiiri kaipaa tuuletusta. Myös THL:n toimintaohjelma ”Imetyksen edistäminen Suomessa” ottaa kantaa yhteiskunnan imetysasenteen muokkaamiseen koulun opetussuunnitelmasta lähtien.

Yhteiskunnan asenteen muutos lähtee näistä pienistä koululaisista, joiden ympäristötiedon monisteeseen voisi aivan hyvin kuvata imettävän äidin. Tämä yksi kuva ei ehkä edes kiinnitä kenenkään huomiota, mutta siitä saattaa jäädä muistijälki vauvan tarpeista. Tästä ei myöskään seuraa johtopäätöstä, että tuttipulloruokinta olisi kokonaan lopetettava - asia ei ole mustavalkoinen, vaan siinä on paljon eri sävyjä. Kuitenkin, jos imetys olisi ensisijainen muistiedustus vauvan ruokinnasta puhuttaessa, saattaisi imetys toteutua myös luontevammin käytännössä.

Mitä omaan tyttäreeni tulee, kehotin häntä olemaan värittämättä tuttipullon kuvaa vauvalle tarpeellisena perustellen, ettei hänkään sitä ollut vauvana tarvinnut. Epäröiden hän noudatti kehotustani ja jälkeenpäin kertoi opettajallekin asiasta sanoneensa. Tuskin asia johti sen pidemmälle, mutta teimmepähän pienen teon suuren asian puolesta.

Kirjoittajan tiedot:

Hannakaisa Niela-Vilén

kätilö, TtM, tohtorikoulutettava

Hoitotieteen tohtoriohjelma ja hoitotieteen valtakunnallinen tohtorikoulutusverkosto

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: hmniel@utu.fi

ResearchGate: https://www.researchgate.net/profile/Hannakaisa_Niela-Vilen

Lähteet:

Bertino E., Varalda A., Magnetti F., Di Nicola P., Cester E., Occhi L., Perathorner C., Soldi A. & Prandi G. 2012. Is breastfeeding duration influenced by maternal attitude and knowledge? A longitudinal study during the first year of life. The Journal of Maternal-Fetal and Neonatal Medicine 25(S3), 32–36. 

Kansallinen imetyksen edistämisen asiantuntijaryhmä. Imetyksen edistäminen Suomessa. Toimintaohjelma 2009–2012. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, Raportti 32/2009. Saatavilla osoitteesta: http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/98969f64-05de-41d9-9aa6-7e34d8d6d6ba

Stremler J. & Lovera D., 2004. Insight from a breastfeeding peer support pilot program for husbands and fathers of Texas WIC participants. Journal of Human Lactation 20(4), 417–422.

 

Lasten ja nuorten leikkaukseen liittyvä ahdistus ja leikkauksen jälkeinen kipu – voisiko näillä olla yhteyttä toisiinsa?

Tuhannet lapset ja nuoret joutuvat leikkaukseen vuosittain syystä tai toisesta. Kirurgiset toimenpiteet voivat vaihdella ”pienestä” esim. luomen poistosta ”isoon” esim. sydänleikkaukseen. Oli toimenpide sitten ulkopuolisesta ”pieni” tai ”iso”, kokemus on kuitenkin lapselle ja nuorelle aina ainutkertainen eikä kokemuksen pienuus tai suuruus määrity tehtävän kirurgisen toimenpiteen mukaan.

Lasten ja nuorten leikkaustapahtumaan liittyviä pelkoja ja ahdistusta on tutkittu melko paljon hoitotieteessä, koska hoitotyöllä on ajateltu olevan suuri merkitys lapsen ja nuoren pelkojen ja ahdistuksen lievittämisessä. Kun sairaanhoitaja etsii näyttöä jostain aihealueesta toimintansa perustaksi, yksittäisten tutkimusten lukeminen on tietenkin mielenkiintoista, mutta voi arjen kiireen keskellä olla kovin työlästä ja aikaa vievää. Varsinkin, jos tutkittua tietoa eli aiheesta raportoituja tutkimuksia on runsaasti, ei muutaman yksittäisen tutkimuksen lukeminen takaa sitä, että pystyy muodostamaan aihealueesta luotettavan kokonaiskuvan. Onneksi tieteessä tehdään systemaattisia katsauksia, joihin etsitään, arviodaan ja analysoidaan KAIKKI aihealueeseen liittyvä tutkimus. Tällaisen katsausartikkelin lukeminen on monin verroin nopeampaa kuin kahlata itse läpi monta tutkimusartikkelia.

Lasten ja nuorten leikkaustapahtumaan liittyvistä peloista ja postoperatiivisesta kivusta on julkaistu viime vuonna systemaattinen katsaus, josta seuraavaksi lyhyt tiivistelmä.

Katsaukseen valikoitui lopulta kymmenen tutkimusta kaikkien niiden 943 artikkelin joukosta, jotka alun perin tiedonhaussa tietokannoista löydettiin. Näiden analysoinnin tuloksena voitiin todeta, että ne lapset ja nuoret, jotka olivat ahdistuneimpia perioperatiivisesti eli leikkaustapahtuman eri vaiheissa, kokivat voimakkaampaa leikkauksenjälkeistä kipua. Vakuuttavaa näyttöä ei löydetty erilaisten taustamuuttujien, kuten iän, sukupuolen tai aiempien leikkauskokemusten yhteyksistä ahdistuksen ja kivun kokemiseen. 

Katsauksen perusteella siis tiedämme, että leikkaustapahtumaan liittyvällä, sen eri vaiheissa koetulla ahdistuksella on merkitystä, paitsi ahdistuksen, niin myös postoperatiivisen kivun kokemiseen.  Ja jos me tämän tiedämme, niin silloin ahdistuksen hoitamiseen ja sen vähentämiseen täytyy hoitotyössä kiinnittää huomiota. Millaisia keinoja tähän on käytössä sinun osastollasi? Ja millaista näyttöä löytyy siitä, minkälaiset keinot ovat vaikuttavia? Ja miten lasten ja nuorten ahdistus tunnistetaan? Sellaista, mitä ei tunnisteta tai arvioida, ei voida tehokkaasti hoitaa.

Huomion kiinnittäminen leikkaustapahtumaan liittyvään ahdistukseen ja sen lievittämiseen ei tietenkään poista sitä vaatimusta, että leikkauksenjälkeinen kipu täytyy hoitaa asianmukaisesti, oli lapsella tai nuorella ahdistusta tai ei.

Kirjoittajan tiedot:

Satu Rauta

Erikoissairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

saraut@utu.fi

Alkuperäinen lähde:

Chieng Y. J. S., Chan W. C. S., Klainin-Yobas P. & He H-G. 2014. Perioperative anxiety and postoperative pain in children and adolescents undergoing elective surgical procedures: a quantitative systematic review. Journal of Advanced Nursing 70(2), 243–255.

Liikunnalla terveyttä terveyspalvelujärjestelmässä

"Liikunta auttaa vaivoihin, mutta niihin on myös lääke..." eikun... olisiko sittenkin toisinpäin? Lääke auttaa vaivoihin, mutta niihin on myös liikunta. Liikunnalla tiedetään olevan positiivisia vaikutuksia sairauksien ennaltaehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa, mutta vahvasta näytöstä huolimatta liikunta jää edelleen vähälle huomiolle terveyspalvelujärjestelmässä. Vuori ym. (2013) toteaa katsausartikkelissaan, että terveyspalvelujärjestelmä voisi tehdä paljon enemmän tukeakseen potilaiden fyysistä aktiivisuutta (physical activity) ja liikuntaharjoittelua (exercise training), enkä voisi olla enempää samaa mieltä. 

Viittaamani katsauksen tarkoitus oli koota näyttöä fyysisen aktiivisuuden ja liikuntaharjoittelun edistämiseen tähtäävistä ohjauskäytännöistä ja siihen haettiin tutkimuksia neljästä eri lääke- ja terveystieteen viitetietokannasta vuosilta 2000-2013. Katsauksen tulokset osoittavat, että terveyspalvelujärjestelmässä annettu lyhyt(kin) liikuntaohjaus on tehokasta, toimivaa ja kustannustehokasta fyysisen aktiivisuuden ja liikuntaharjoittelun edistämisessä useilla eri potilasryhmillä. Katsauksen mukaan liikuntaohjaus voidaan helposti sisällyttää terveyspalveluiden rutiineihin, mutta se edellyttää, että liikuntaohjauksen järjestämistä lisätään ja ohjauksen laatua parannetaan ja yhtenäistetään. Ennen näitä parannuksia potilaiden, ja koko väestön liikunnan edistämisen tärkeys tulisi tunnustaa paremmin myös terveyspalvelujärjestelmässä ja siksi perustavanlaatuista muutosta sekä asenteissa, että terveyspalveluiden toimintatavoissa tarvitaan. Vuori ym. (2013) toteavat, että koska liikunnalla on niin suuri potentiaali eri sairauksien ennaltaehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa, tulisi siihen suhtautua samalla tavoin kuin synteettisiin lääkkeisiin tai muihin potilaan sairauden- tai terveydenhoitoon liittyviin toimenpiteisiin. Miksi näin ei kuitenkaan tapahdu?

Liikunnan parissa työtä tai tiedettä tekevien suositus on nykyään, että vähän liikuntaa on parempi kuin ei ollenkaan ja enemmän on parempi kuin vähän. Ei siis kannata jäädä murehtimaan, jos ei jaksa sitä päivittäistä liikuntasuositusta toteuttaa joka päivä, sillä jo se auttaa, että tekee edes jotain. Samoin voi jokainen ajatella myös omassa työssään, jossa kommunikoi potilaiden kanssa – jo ihan mini-liikuntainterventioilla, esimerkiksi ottamalla liikunta puheeksi, voi olla iso merkitys potilaan kokonaisvaltaisen terveyden edistämisen kannalta. Tehdään yhdessä liikunnasta itselle ja potilaille rutiini. 

© Rawpixel - Fotolia.com

Kirjoittajan tiedot:

Lotta Kauhanen

Fysioterapeutti, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

anloka@utu.fi

Kirjoituksessa käytetyn artikkelin tiedot: Vuori IM, Lavie CJ, Blair SN. 2013. Physical activity promotion in the health care system. Mayo Clinic Proceedings. 88(12):1446–61.