Uusi työpäivä leikkaus-
ja anestesiaosastolla alkaa, kun päivän työvuorossa olevat tietävät työtehtävänsä,
leikkaussalisijoituksensa ja suunnitellut päivän toimenpiteet. Kuitenkin aika ajoin käy niin, että sama sairaanhoitaja
on sijoitettu samanaikaisesti kahteen leikkaussaliin tai että leikkaussali,
johon toimenpide on suunniteltu ei sovellu kyseiseen toimenpiteeseen. Näitä
inhimillisiä erehdyksiä tapahtuu ja usein henkilökunta huomaa ne ennen
kuin päivän toiminta alkaa, mutta voisiko edellä mainitun kaltaisia tilanteita
kuitenkin ennaltaehkäistä?
Päivittäistä toimintaa leikkaus-
ja anestesiaosastolla johtaa
vuorovastaava, jonka yhtenä johtamisen tehtävänä on työvuoron aikana suunnitella seuraavan päivän
toiminta, kuten leikkausjärjestys ja henkilökunnan sijoittaminen työtehtäviin
osaamisen ja henkilökunnan toiveiden mukaisesti. Monessa yksikössä tämä työ
tehdään käsin paperille ja tarvittavat tiedot henkilökunnan osaamisesta, työvuoroista, suunnitelluista
toimenpiteistä selvitetään useasta eri tietolähteestä sekä omasta muistista.
Kun vuorovastaava keskeytetään tämän työtehtävän aikana lukuisia kertoja, on
mahdollista, että inhimillisten erehdysten määrä kasvaa ja työtehtävän
loppuunsaattaminen hidastuu.
Hoitotyön päivittäinen
toiminta on hektistä ja päätöksiä
tehdään nopealla tahdilla, jolloin päätöksentekoon käytettävää aikaa ei juuri
ole. Yhden työntekijän puuttuminen tai salien uudelleen järjestely toimenpiteessä
tarvittavien välineiden vuoksi kesken työpäivän voivat vaikuttaa oleellisesti
päivittäisen toiminnan sujuvuuteen ja päivittäiseen johtamiseen.
Vuorovastaavan työn keskeytyminen
seuraavan päivän toiminnan suunnittelun aikana voi johtua ainakin neljästä häiriötekijästä:
ulkoapäin tulevaa keskeytys, keskittymisvaikeus, negatiivinen tunnetila ja
työssä oleva tauko. Ulkoapäin tulevina häiriöinä ovat esimerkiksi puhelut. Puhelut
saattavat koskea sairaslomailmoituksia, jotka vaikeuttavat oleellisesti
seuraavan päivän toiminnan suunnittelua ja työllistävät vuorovastaavaa. Leikkausosaston
kanslia sijaitsee usein keskellä osastoa ja mm. tämä altistaa vuorovastaavan erityyppiselle häirinnälle
ja työn keskittymisvaikeuksille. Toiminnan suunnittelu voi sisältää erilaisia
negatiivisia tunnetiloja, kuten työtehtävää varten tarvittavien tietojen
puuttumisen, joka hidastaa ja vaikeuttaa työtehtävän loppuunsaattamista. Vuorovastaavan
pitämän tauon voidaan kuitenkin nähdä vaikuttavan
positiivisesti työtehtävän etenemiseen ja toiminnan suunnittelun edistämiseen. (Jett & George 2003)
Työtehtävän
keskeytymisellä saattaa olla vaikutus koko osaston toimintaan sekä
potilasturvallisuuteen ja se vaikuttaa terveydenhuollossa
negatiivisesti päivittäiseen toimintaan, työtyytyväisyyteen, työn tehokkuuden
alenemiseen ja ennen kaikkea aiheuttaa stressiä työntekijälle (Brixley ym.
2005). Työtehtävään palaaminen keskeytymisen jälkeen vie aikaa ja hidastaa
työtehtävän loppuunsaattamista. Lisäksi leikkaustoiminta ja sen
sujumattomuus on yhteiskunnalle kallista.
Tutkimustietoa tarvitaan
lisää mm. siitä, onko työn keskeytymisellä yhteyttä terveydenhuollossa
tapahtuviin haittatapahtumiin ja minkä tyyppiset ja miten keskeytykset johtavat
haitallisiin tapahtumiin terveydenhuollossa (Grundgeiger 2008). Työn
keskeytymistä toimenpiteen aikana leikkaussalissa on tutkittu, mutta tutkimustietoa
tarvittaisiin erityisesti juuri lähijohtamisen tasolla, jossa työtehtävän keskeytymisen
seurauksia ei kirjata, eikä tutkittua tietoa aiheesta juurikaan löydy (Healey
2007; Jett & George 2003).
Kaikkia vuorovastaavan työn
keskeytymisiä ei voida koskaan poistaa. Tutkimuksen avulla voimme vaikuttaa vuorovastaavien työssä käytettävien
päätöksenteon tukijärjestelmien kehittämiseen ja mahdollisesti parantaa niitä.
Eriikka Siirala
Sh, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto
Hoitotieteen laitos
Sposti: eesiir(at)utu.fi
Brixley J., Robinson D., Tang Z., Johnson T., Zhang J. &Turley J. Interruptions in workflow for RNs in a Level one trauma center. AMIA 2005 Symposium Proceedings. 86–90.
Grundgeiger T. & Sanderson P. 2008. Interruptions in healthcare: Theoretical views. International Journal of Medical Informatics 78 (5), 293–307.
Healey A., Primus C. & Koutantji M. 2007. Quantifying distraction and interruption in urological surgery. Qualitative Safety Health Care. 16 (2), 135–139.
Jett Q. & George J. 2003. Work Interrupted: A closer look at the role of interruptions in organizational life. Academy of Management Review. 28 (3), 494–507.