Internetistä apu nuorten mielenterveysongelmien hoitoon

Mielenterveysongelmat rasittavat lukuisten nuorten elämää; vähintään joka viides kärsii jostain mielenterveysongelmasta kuten masennuksesta, sosiaalisten tilanteiden pelosta, ahdistuneisuudesta tai psykoosista. Yleisin näistä on masennus, ja sen esiintyvyys Suomessa on n. 6%. Toisin sanoen kyse on melko monia koskettavasta ongelmasta, mutta sen olemassaolosta ei välttämättä tiedetä edes lähipiirissä. Niinpä moni nuori kärsii yksin.

Ja monenlaisista kärsimyksistä voidaan puhuakin. Me tutkimme nuorisopsykiatrian poliklinikoille masennusoireiden vuoksi lähetettyjä nuoria. He kirjoittivat Internet-pohjaiseen ohjelmaan huolistaan, jotka liittyivät laajasti heidän elämäänsä. Nuoret kärsivät vaikeista tunteista, synkkyydestä ja yksinäisyydestä. He pohtivat epävarmana omaa itseään. Koulunkäynti aiheutti ahdistusta ja pelkoa. Ikävien tunteiden ja huolien lista oli pitkä. Murheista ei silti useinkaan kerrottu muille, vaan asiat pidettiin omana tietona. Nuoret pelkäsivät tulevansa hylätyksi kaveriporukassa, jos he paljastaisivat todellisen olonsa muille.

Eräs nuori kuvasi oloaan näin: Mä olen kai solmussa, niin monimutkaisessa monikerroksisessa sykkyräpesäkesolmussa ettei sitä pysty sanomaan eikä kovin helposti näkemään. Ja mun pitää myöntää, että tätä solmua mä en ehkä sittenkään pysty ihan itse aukaisemaan…

Masennusta voidaan hoitaa hyvin tuloksin, kunhan nuoret ensin saadaan hoidon piiriin. Psyykkisesti oireilevat nuoret eivät kerro arkielämän vaikeuksistaan aikuisille samaan tapaan kuin terveet nuoret. Mielenterveysongelmiin liittyy leimautuminen niin kavereiden kuin oman perheenkin taholta. Masennusta voidaan pitää nuoren laiskuutena tai ryhdittömyytenä. Kyse on kuitenkin sairaudesta, josta toipumiseen tarvitaan asiantuntevaa hoitoa.

Internetiä voidaan hyödyntää mielenterveysongelmien hoidossa. Tutkimukseemme osallistuneet nuoret käyttivät Depis.Net -nimistä ohjelmaa, johon he saivat nuorisopsykiatrian poliklinikalla opastusta ja henkilökohtaisen käyttäjätunnuksen. Ohjelma kehitettiin Turun yliopistossa. Se perustui tutkimustietoon ja asiantuntijahaastatteluihin. Ohjelman käyttöä suunniteltiin yhdessä nuorisopsykiatrian henkilökunnan kanssa. Nuoret käyttivät ohjelmaa kotikoneeltaan normaalin nuorisopsykiatrisen avohoidon lisäksi. He tekivät itsenäisesti tehtäviä ja lukivat tietopaketteja esimerkiksi masennuksen hoidosta. Ohjelmasta saatu palaute on ollut lupaavaa; itsenäinen työskentely Internet-pohjaisessa ohjelmassa on ollut monille nuorille odotettu ja hyödyllinen työskentelytapa.

Nuorten ääni tulisi saada kuuluville, kun heille suunnattuja mielenterveyspalveluita kehitetään. Nuoret ovat tottuneita Internetin käyttäjiä. Nyt vain alle puolet hoitoa tarvitsevista nuorista saa riittävää hoitoa, mutta voisiko nuorten maailmaan paremmin soveltuvat hoitomenetelmät houkutella useampia nuoria hoidon piiriin? Internet voisi toimia yhtenä osana laadukasta hoitotyötä. Lisäksi se tarjoaa mahdollisuuden hoidon saantiin kellonajasta ja poliklinikan fyysisestä etäisyydestä riippumatta.

Kirjoittaja:

Katriina Anttila

Psyk. sh, TtM, tohtoriopiskelija

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

katriina.anttila@utu.fi

Depis.Net hankkeen johtajana toimii TtT, professori Maritta Välimäki Turun yliopiston Hoitotieteen laitokselta. Blogikirjoitus perustuu artikkeliin*, jonka kirjoittajat ovat TtM Katriina Anttila, TtT Minna Anttila, TtT Heli Hätönen ja TtT Marjo Kurki Turun yliopiston Hoitotieteen laitokselta, sekä LT, professori Mauri Marttunen Helsingin yliopiston Kliiniseltä laitokselta.

Lähteet:

* Anttila K, Anttila M, Kurki M, Hätönen H, Marttunen M & Välimäki M. 2014. Concerns and hopes among adolescents attending adolescent psychiatric outpatient clinics. Child and Adolescent Mental Health, 2014, doi:10.1111/camh.12074.

Carral, V., Braddick, F., Jane-Llopis, E., & Jenkins, R. (2009). A snapshot of child and adolescent mental health in Europe: Infrastructures, policy and programmes. In F. Braddick, V. Carral, R. Jenkins & E. Jane-Llopis (Eds.), Child and adolescent mental health in Europe: Infrastructures, policy and programmes (pp. 7–25). Luxembourg: European Communities, European Commission. Available from: http://ec. europa. eu/health/ph_determinants/life_style/ mental/ docs/camhee_infrastructures.pdf, (viitattu: 30.9.2014).

Eapen V & Crncec R. 2012. Strategies and challenges in the management of adolescent depression. Current opinion in psychiatry, 25, 7-13.

Lindberg N. 2010. Nuorten depression hoito. Teoksessa: Kaivosoja, M, Karlsson L, Ehrling L, Melartin T, Pylkkänen K, Lounamaa R, Kalland M, Laakso J, Pietikäinen M, Isolauri J, Wrede GH, Paloniemi A, Merikanto T, Virtanen V & Haapalainen S. (toim). Nuorten hyvin ja pahoinvointi. Konsensuskokous Espoo, ISBN 978-952-67123-3-8, Vammala, Finland: Duodecim, Suomen akatemia. http://www.duodecim.fi/kotisivut/docs/f1595320904/ konsensus 2010 artikkelikirja. pdf, (viitattu 20.10.2014).

Marttunen M, Karlsson L. 2013a. Nuoruus ja mielenterveys. Teoksessa: M Marttunen, T Huurre, T Sandström, R Viialainen (toim.) Nuorten mielenterveyshäiriöt. Opas nuorten parissa työskenteleville aikuisille. THL Opas 25. Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy, Tampere, 7-14, (viitattu 19.10.2014).

Marttunen M, Karlsson L. 2013b. Masennusoireilu ja masennustilat. Teoksessa: M Marttunen, T Huurre, T Sandström, R Viialainen (toim.) Nuorten mielenterveyshäiriöt. Opas nuorten parissa työskenteleville aikuisille. THL Opas 25. Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy, Tampere, 41-58, (viitattu 19.10.2014).

Moses T. 2010. Being treated differently: Stigma experiences with family, peers, and school staff among adolescents with mental health disorders. Social Science and Medicine, 70, 985–993.

Välimäki M, Kurki M, Hätönen H, Koivunen M, Selander M, Saarijärvi S, Anttila M. 2012.

Developing an Internet-Based Support System for Adolescents with Depression. JMIR Res Protoc; 1(2):e22, URL: http://www.researchprotocols.org/2012/2/e22.

Tahaton lapsettomuus koskettaa

Tahaton lapsettomuus koskettaa yhä useampaa hedelmällisessä iässä olevaa miestä ja naista. Se on usein odottamaton kriisi, vastoinkäyminen ja psyykkisen stressin aiheuttaja ihmisen elämässä, mihin ei yleensä etukäteen osaa eikä voi varautua. Maailman terveysjärjestö WHO määrittelee parin tahattomasti lapsettomaksi, jos he eivät ole vuoden säännöllisen seksuaalielämän myötä saaneet alulle lasta. Tahaton lapsettomuus ja lapsen saantiin liittyvät ongelmat ovat yleistyneet Suomessa ja muualla Euroopassa viime vuosina. Yhtenä syynä voidaan karkeasti sanoa olevan lasten hankinnan lykkääntyminen myöhemmälle iälle. Lapsen saannin hankaluuksien myötä myös hedelmöityshoitojen suosio on kasvanut.

Tahaton lapsettomuus nähdään usein, kulttuurista riippumatta, negatiivisena asiana ja psyykkisenä kriisinä mikä tuo mukanaan stressiä, surua ja ahdistusta. Sama ahdistus ja stressi liittyvät tiiviisti myös pitkään jatkuneisiin hedelmöityshoitoihin. Huolimatta ongelman psyykkisestä puolesta, lapsettomuutta hoidetaan pitkälti vain lääketieteellisenä ongelmana, ja sen psyykkinen puoli saatetaan jättää hoidoissa taka-alalle. Useimpien tutkimusten mukaan kuitenkin juuri hedelmöityshoitoihin liittyvä stressi ja hoitojen vaikutus koetaan hyvin ahdistavana.

Vielä 1980-luvulla tahaton lapsettomuus nähtiin naisesta johtuvana ongelmana, koska suurin osa hoidoista kohdistui vain naiseen. Naiset otettiin samasta syystä myös tutkimuksen kohteeksi lapsettomuuden psyykkisiä vaikutuksia selvitettäessä, ja miehet jätettiin tutkimuksissa taka-alalle. Viime vuosina myös miehet on otettu tarkastelun alle ja todettu miestenkin kokevan tahattomaan lapsettomuuteen liittyviä negatiivisia tuntemuksia ja hedelmöityshoitoihin liittyvää stressiä ja ahdistusta, vaikka hoidot eivät usein suoranaisesti heihin kohdistukaan. Monet tutkimukset osoittavat sekä miesten että naisten kaipaavan hedelmöityshoitojen yhteydessä myös psyykkistä tukea.  Erot miesten ja naisten välillä tuen tarpeessa ja lapsettomuuden kokemisessa ovat myös aiemmin luultua pienemmät.

Tahattoman lapsettomuuden ja hedelmöityshoitojen yleistyessä olisi tärkeä keskittää terveydenhuollon piirissä huomiota ongelman lääketieteellisen puolen lisäksi myös sen psyykkiseen puoleen. Lisäksi, vaikka suurin osa hoidoista kohdistuukin naiseen olisi tutkimusten mukaan perusteltua huomioida myös miehet tasavertaisena osallisena prosessissa. Tahaton lapsettomuus ja hedelmöityshoidot voivat toimia, kaikkine stressitekijöineen, pariskuntaa lähentävänä tai erkaannuttavana tekijänä. Myös terveydenhuollossa olisi tästä syystä tärkeä tukea parin psyykkistä jaksamista ja ottaa huomioon molempien osapuolten henkinen hyvinvointi.

Kirjoittajan tiedot:

Emmi Henriksson

fysioterapeutti, TtM- opiskelija, Tampereen yliopisto, kansanterveystiede

tutkimusavustaja Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: emmi.henriksson@utu.fi

Kirjoituksessa käytetyt lähteet:

Gissler, M., Klemetti R., Lammi-Taskula, J. & Miettinen A. (2009). Lastenhankinnan lykkääminen. Teoksessa: Lapsiperheiden hyvinvointi. Lammi-Taskula, J., Karvonen, S. & Ahlström, S. (toim.). Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL). 

Gissler, M. & Heino, A. (2013). Tilastoraportti. Hedelmöityshoidot 2011- 2012. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Helsinki.

El Kissi, Y., Romdhane, A., Hidar, S., Bannour, S., Idrissi, K., Khairi, H. & Ali, B. (2013). General psychopathology, anxiety, depression and self-esteem in couples undergoing infertility treatment: a comparative study between men and women. European Journal of Obstetrics & Gynecology and Reproductive Biology 167 (2013) 185–189.

Peterson, P., Newton, C., Rosen, K. & Schulman, R. (2006). Coping Proceses of  Couples Experiencing Infertility. Family Relations, 55 pp. 227─239.

Tulppala, M. (2002) Lapsettomuuden tuska. Duodecim; 118(5):531─536.

Wischmann, T. & Thorn, P. (2013). (Male) infertility: what does it mean to men?New evidence from quantitative and qualitative studies. Reproductive BioMedicine Online (2013) 27, 236-243.

Zegers-Hochschild, F., Adamson, G.D., de Mouzon, J., Ishihara, O., Mansour, R., Nygren, K., Sullivan, E. & van der Poel, S. on behalf of ICMART and WHO. (2009).

Ikäihmiset terveysalan koulutuksen voimavarana

Ikäihmiset ovat aina olleet tärkeitä toimijoita terveysalan koulutuksessa. Opiskelijat ovat perinteisesti vierailleet ikäihmisten kodeissa ja hoitolaitoksissa haastattelemassa heitä oppimistehtäviensä puitteissa ja käytännön harjoitteluissa kartuttaneet ammatillista osaamistaan ikäihmisten kanssa työskennellessään. Lisäksi yksittäiset terveysalan opettajat ovat satunnaisesti kutsuneet ikäihmisiä tunneilleen kertomaan elämästään. Mutta tähän yhteistyö ikäihmisten kanssa on usein sitten jäänytkin.

Ikäihmisten ja terveysalan koulutuksen yhteistyö voisi olla paljon nykyistä monipuolisempaakin. Terveyspalvelujen käyttäjien, kuten ikäihmisten, osallistuminen terveysalan koulutukseen voi olla eritasoista oman elämäntarinansa kertomisesta koulutuksen laadun arviointiin. Laajimmalla tasolla terveyspalvelujen käyttäjät osallistuvat muun muassa opiskelijavalintaan, koulutuksen ja opintojaksojen suunnitteluun ja kehittämiseen, opettamiseen ja opiskelijoiden arviointiin. Tähän on Suomessa vielä matkaa, mutta mallia voisi ottaa esimerkiksi Iso-Britanniasta, missä ollaan jo pidemmällä.

Ikäihmisten koulutukseen osallistumisen tarkoituksena on heidän kokemustensa hyödyntäminen opiskelijoiden oppimisen edistämisessä. Oppimistulosten odotetaan näkyvän opiskelijoiden toiminnassa käytännön hoitotyössä. Opiskelijat ovat olleet tyytyväisiä terveyspalvelujen käyttäjien osallistumiseen, vaikka sen hyödyistä oppimistuloksina arvioituna on tällä hetkellä vasta vähän näyttöä. Opiskelijat ovat kuitenkin kertoneet ymmärtävänsä asioita paremmin terveyspalvelujen käyttäjien näkökulmasta saatuaan käsityksen heidän elämästään, sairauksistaan ja kokemuksistaan terveyspalvelujen piirissä. Opiskelijat ovat myös kehittyneet vuorovaikutus- ja käden taidoissa, empaattisuudessa ja yksilöllisyyden huomioimisessa.

Ikäihmisten koulutukseen osallistumista lisäämällä voidaan saada aikaan paljon hyvää myös heille itselleen. Osallistumisen hyötyinä on raportoitu muun muassa lisääntynyttä itseluottamusta ja omanarvontunnetta, voimaantumista, tietoisuutta omasta terveydentilasta, lääkityksestä ja tarjolla olevista palveluista. Hyötyinä ovat olleet myös yksinäisyyden väheneminen ja uudet ystävyyssuhteet.

Mutta onko ikäihmisten osallistuminen koulutukseen pelkästään hyvä asia? Terveysalan koulutus on vasta hiljakkoin päässyt tilanteeseen, jossa opetuksen voidaan sanoa olevan näyttöön perustuvaa. Ikäihmiset henkilökohtaisine kokemuksineen ja mielipiteineen eivät edusta ainakaan tieteellisesti tutkittua näyttöä. Opetukseen vapaaehtoisina osallistuvat ikäihmiset voivat olla myös ainoastaan omaa agendaansa ajavia henkilöitä, eivätkä pyrikään edustamaan kaikkia vertaisiaan.

Osallistuminen yleisestikin on alkanut saada myös yhteiskunnallista ja poliittista huomiota. Ihmisten halutaan osallistuvan sellaisten toimintojen kehittämiseen, joista on heille hyötyä esimerkiksi omahoidon osaamisen vahvistumisena, mikä lopulta johtaa rahallisiin säästöihin.  Lisäksi vanhuspalvelulain ja sen tueksi päivitetyn laatusuosituksen korostaman ikäihmisten osallistumisen voidaan haluttaessa nähdä koskevan myös koulutusta, eikä vain sote-palveluiden kehittämistä. Myös potilasjärjestöjen kansainväliset keskusjärjestöt kampanjoivat terveyspalvelujen käyttäjien äänien lisäämiseksi terveysalan koulutuksessa. Vaaka kallistunee siis myös ikäihmisten osallistumisen lisäämiseen koulutuksessa.

Kirjoittajan tiedot:

Sanna Koskinen

sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava

Hoitotieteen tohtoriohjelma ja hoitotieteen valtakunnallinen tohtorikoulutusverkosto

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: smtkos(at)utu.fi

ResearchGate: http://www.researchgate.net/profile/Sanna_Koskinen

Kirjoituksen pohjana käytetty kirjallisuus:

Happell B, Byrne L, McAllister M, Lampshire D, Roper C, Gaskin CJ, Martin G, Wynaden D, McKenna B, Lakeman R, Platania-Phung C, Hamer H. 2014. Consumer involvement in the tertiary-level education of mental health professionals. A systematic review. International Journal of Mental Health Nursing 23, 3–16.

Morgan A, Jones D. 2009. Perceptions of service user and carer involvement in healthcare education and impact on students’ knowledge and practice: A literature review. Medical Teacher 31, 82–95.

Repper J, Breeze J. 2007. User and carer involvement in the training and education of health professionals: A review of the literature. International Journal of Nursing Studies 44, 511–519.

Rhodes CA. 2012. User involvement in health and social care education. A concept analysis. Nurse Education Today 32, 185–189.

Towle A, Bainbridge L, Godolphin W, Katz A, Kline C, Lown B, Madularu I, Solomon P, Thistlethwaite J. 2010. Active patient involvement in the education of health professionals. Medical Education 44, 64–74.

Asenteet ja hyvä hoito

Terveydenhuollossa asenteet voivat estää tai edistää toiminnan kehittymistä ja uuden tiedon käyttöönottoa. Asenteella ymmärrän tässä ihmisen taipumusta arvioida asioita myönteisesti tai kielteisesti. Asenteet näkyvät meidän ajattelussamme, tunteissamme ja tietysti toiminnassa. Asenteita on joskus todella vaikea muuttaa.


Terveydenhuollossa asenteita on kaikilla: potilailla, heidän läheisillään, henkilökunnalla ja myös laajemmin organisaatiossa. Uuden tiedon käytäntöön saaminen voi estyä, jos esimerkiksi johtajien esimerkki puuttuu. Organisaatiossa ei silloin ole kehitetty sellaista asenneilmapiiriä, joka olisi uudelle tiedolle myönteinen. Voi myös olla, että uuteen tietoon ei luoteta. 

Tällaista asennoitumista näen silloin tällöin suhteessa hoitotieteelliseen tutkimukseen. Joskus on myös niin, että organisaatiossa ei ole välitetty rakentaa strategioita ja protokollia uuden tiedon viemiseksi käytäntöön. Yliopistosairaaloissa tällaisia rakenteita usein on, mutta monissa pienissä yksiköissä ei tällaiseen ole kapasiteettia. Vahvat rutiinit voivat myös olla esteenä. Tutkittu tieto, uudet hoito- ja hoitotyön käytänteet eivät rantaudu, koska on helpompi tehdä niin kuin on aikaisemminkin tehty. 


Ammattilaiset, voivat asenteillaan estää uuden tiedon käytäntöön viemistä. Osaa potilaista voidaan stigmatisoida tai diskriminoida heidän ominaisuuksiensa tai käytöksensä vuoksi. Välinpitämättömyys itsensä kehittämisestä tai parhaan mahdollisen hoidon tarjoamisesta voi myös estää uuden tiedon tavoittamista. Motivaatio, sosiaalinen paine, rajalliset resurssit tai erilaiset verukkeet voivat estää hyvän tutkittuun tietoon perustuvan hoidon. Usein esim. uuteen tietoon perustuva hoito ja sen seuraukset vievät vähemmän aikaa kuin vanhaan vanhentuneeseen tietoon pohjautuva rutiinihoito ja sen seuraukset. Kuitenkin uuden käyttöönottoa perustellaan aikapulalla. Organisaatiossa, jossa ei ole uuden opettelun kulttuuria on vaikea löytää aikaa uuden opetteluun. Joskus uuden esteenä on itsekkyys ja kykenemättömyys asettua toisen rooliin.


Potilailla ja heidän omaisillaankin on asenteita, jotka estävät joskus uuden hoitotyön menetelmän käyttöönoton. Pelot, epärealistiset odotukset ja kielteinen suhtautuminen voivat estää hyvätkin hoitokeinot. Myös ikävät kokemukset terveydenhuollossa ovat omiaan vahvistamaan kielteisiä asenteita. 


Onneksi asenteisiin voidaan vaikuttaa, vaikkakin usein hitaasti. Olen ollut mukana kehittämässä kivun hoitotyötä 1990-luvun puolivälistä ja näen, että viime aikoina on vihdoin alettu paneutua kivun hoitotyössä näyttöön perustuvaan tutkimukseen. Tutkimusryhmämme ja useat sairaanhoitajat olivat valmistamassa Akuuttiin toimenpiteeseen liittyvän kivun hoitotyön suosituksia. Niitä varten kävimme läpi muutaman tuhat abstraktia ja luimme huolellisesti yli kolmesataa tieteellistä artikkelia, joista tieteellisesti korkeatasoisimmat valitsimme suositusten pohjaksi. Suositukset on julkaistu HOTUS - Hoitotyön tutkimussäätiön kotisivuilla. Ota käyttöön suositukset käyttöön omaan työhösi, ellet vielä ole sitä tehnyt!! Suosittelen. Hyvä kivunhoito on jokaisen potilaan oikeus.


http://www.hotus.fi/hoitotyon-tutkimussaatio/aikuispotilaan-kirurgisen-toimenpiteen-jalkeisen-lyhytkestoisen-kivun-hoito

Kirjoittaja:
Sanna Salanterä 
Kliinisen hoitotieteen professori, TtT 
Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto