Onko terveydenhuolto valmis vastaamaan diginatiivien tarpeisiin?

Digi-mikä? Ei, kyseessä ei ole mikään uusi laite, jonka tarvitset katsellaksesi televisiota. Diginatiivilla tarkoitetaan sen sijaan henkilöä, joka on syntynyt ja kasvanut digitaalisen teknologian aikakaudella. Määritelmä pätee siten kaikkiin heihin, jotka ovat syntyneet vuoden 1980 jälkeen, ja erityisesti se koskee nykypäivän lapsia ja nuoria, jotka kasvavat digitalisoituneen maailman keskellä.

 

Diginatiivit ovat useimmiten tottuneita digitaalisten laitteiden ja median käyttäjiä. Töpselin päässä, paikallaan pysyvä koko perheen yhteinen puhelin kommunikaatiovälineenä tai paksu, kirjahyllyssä seisova tietosanakirja tiedonhaun menetelmänä ovatkin vieraita asioita useimmille nykypäivän lapsille ja nuorille. Lisäksi tutkimuksissa on todettu, että digitaalisessa maailmassa kasvaminen on vaikuttanut siihen, miten diginatiivit toimivat arkielämässä ja käsittelevät saamaansa tietoa. Tällaisia diginatiiveja yhdistäviä piirteitä ovat mm. tarve nopeatahtisuuteen ja välittömään palautteeseen, hitauden sietämättömyys sekä halu ja kyky tehdä monta asiaa samanaikaisesti. Lisäksi heillä on mieltymys käsitellä tietoa mieluummin kuvien kuin tekstin avulla sekä siihen, että työnkaltainen puurtaminen yhdistetään johonkin leikkisään tekemiseen. On myös tunnistettu, että diginatiiveilla on taipumus käsitellä tietoa poukkoillen (epälineaarisesti) sekä halu jatkuvaan yhteydenpitoon.

 

Näiden diginatiiveille tunnusomaisten piirteiden on esitetty vaikuttavan muun muassa heidän oppimiseensa. Koulumaailmassa ja opetuspuolella onkin käyty keskustelua siitä, vastaavatko nykyisenlaiset opetusmenetelmät diginatiivien tarpeita sekä innostavatko ne heitä oppimaan. Vuonna 2016 voimaan tulevaan peruskouluja koskevaan opetussuunnitelmaan onkin suunniteltu sisällytettävän aiempaa enemmän digitaalisuuteen pohjautuvaa ja liittyvää opetusta, mm. koodausta. Terveydenhuoltoa koskevissa poliittisissa linjauksissa on myös painotettu teknologian tarjoamien mahdollisuuksien entistä monipuolisempaa ja kattavampaa hyödyntämistä. Kysymys kuuluukin, vastaako terveydenhuolto nykyisellään näihin diginatiivien tarpeisiin vai pitäisikö siten myös terveydenhuollon puolella käydä ohjauskäytäntöjen ja muiden toimintatapojen uudistamista koskevaa keskustelua vielä nykyistä laajemmin ja innovatiivisemmin? 

Tarjolla on jo joitakin digitaalisia sovelluksia, joita hyödyntäen voisimme tarjota nuorelle esimerkiksi terveyskäyttäytymiseen liittyvää välitöntä palautetta kasvokkain tapahtuvan ohjauksen ohella sekä nopeasti saatavissa olevaa tietoa perinteisten paperisten ohjauslehtisten ja kankeiden, pelkkään tekstiin pohjautuvien nettisivujen sijaan. Digitaalisella sovelluksella voisimme myös tarjota esimerkiksi diabetestaan hoitavalle lapselle ja hänen perheelleen visuaalisesti ja leikinomaisesti tietoa sekä helppoa yhteydenpitoa terveydenhuollon henkilöstön kasvokkain ja puhelimitse tarjoaman tuen ohella. Olisimmeko siten terveydenhuollossa tähän valmiita?

 

 

Kirjoittajan tiedot:

 

Heidi Parisod

terveydenhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: hemapar(at)utu.fi

ResearchGate: http://www.researchgate.net/profile/Heidi_Parisod/

LinkedIn: http://fi.linkedin.com/pub/heidi-parisod/94/368/a72/

 

 

Lähteet:

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö. Saatavissa: www.minedu.fi

 

Koodi2016. Ensiapua ohjelmoinnin opettamiseen peruskouluissa. Saatavissa: http://koodi2016.fi/

 

Thompson P. 2013. The digital natives as learners: Technology use patterns and approaches to learning. Computers & Education 65, 12–33.

 

STM. 2001. Valtioneuvoston periaatepäätös Terveys 2015 -kansanterveysohjelmasta. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2001:4. Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki.

 

 

Kuva: © bloomua - Fotolia.com