Kampanjalla taisteluun?

Sydän- ja verisuonitaudit, hengityselinsairaudet, syöpä ja diabetes aiheuttivat WHOn (2011) raportin mukaan 36,1 miljoonaa kuolemantapausta vuonna 2008, mikä on 80 % kaikista kroonisista sairauksista johtuvista kuolemantapauksista. Useimmat näistä kroonisista, ei-tarttuvista, sairauksista olisi ehkäistävissä elintapamuutoksilla. Keskeisimmät neljä riskitekijää näiden kroonisten sairauksien taustalla kun ovat tupakointi, liikunnan puute, alkoholinkäyttö ja epäsuotuisa ruokavalio. Taistelussa näitä maailman pahimpia tappajia vastaan tarvitaan vaikuttavia keinoja. Terveelliset elintavat ja niiden edistäminen on siis keskeistä! 

Keskustelimme kollegan kanssa taannoin toista tieteenalaa edustavan tohtoriopiskelijan kanssa väitöskirjatutkimuksistamme. Vaikka tieteenala on eri, olemme mukana samassa taistelussa pyrkiessämme edistämään lasten terveellisiä elintapoja. Keskustelu, tai pikemmin tieteidenvälinen vuoropuhelu, oli virkistävä ja antoi paljon pohtimisen aihetta. Miten voisimme saada interventioista oikeasti vaikuttavia ? Ja miten saataisiin isot massat liikkeelle tai syömään terveellisesti? Jääkö tutkimuksestani jälki vai jääkö väitöskirjan tuottama tutkimustieto visusti kansien väliin ja hyllyyn pölyttymään? 

Hyvin tietoisena siitä, ettei maailmaa yhdellä tutkimuksella pelasteta, lähdin kuitenkin tämän kauppatieteilijän innostamana (”Onko markkinoinnin 4 P:tä tuttu?”) tutustumaan sosiaalisen markkinoinnin teoriaan ja pohtimaan mitä voisimme oppia siltä? 

Sosiaalisen markkinoinnin teoria kuvaa prosessia, jossa pyritään muuttamaan ihmisten käyttäytymistä siten, että se hyödyttää yksilöitä ja koko yhteiskuntaa. Se pohjaa strategisiin markkinoinnin kilpailukeinoihin, neljään P:hen (product, price, place, promotion), joihin vaikuttamalla käyttäytymisen muutoksia tavoitellaan.

Ensimmäisellä P:llä (tuote/Product) tarkoitetaan toimia ja käyttäytymisen muutoksia helpottavia tuotteita. Toisen P:n (hinta/price) kohdalla pyritään vaikuttamaan asioihin, jotka voivat estää toivottua muutosta toteutumasta, kuten rahallista hintaa (liian kalliit hedelmät) tai fyysisiä, tunneperäisiä tai psykologisia esteitä. Kolmannen P:n (paikka/place) kohdalla pyritään tarjoamaan konkreettisia paikkoja, jossa kohderyhmä voi toteuttaa haluttua käyttäytymistä tai jossa palvelu on saatavilla. Neljäs P (edistäminen/promotion) kuvaa keinoja, joilla saadaan kohderyhmä tietoiseksi edellä mainituista P:istä.

Jos nämä neljä P:tä oli vieraita, oli sosiaalisen markkinoinnin teoriassa paljon myös tuttuja elementtejä. Vaikka sosiaalisessa markkinoinnissa hyödynnetään useita kaupallisen markkinoinnin tekniikoita, ovat nämä käyttäytymisen muutoksiin tähtäävät menetelmät pitkälti samoja kuin terveyttä edistävissä interventioissa on käytetty. Näitä ovat intervention vaiheittainen suunnittelu, käyttäytymisteorioihin pohjaaminen sekä kohderyhmän analysointi ja määrittely (audience segmentation), jonka avulla interventio pyritään kohdentamaan juuri sille ryhmälle, jonka keskuudessa haluttuja muutoksia pyritään aikaansaamaan.

Se, missä sosiaalisen markkinoinnin teoriasta voitaisiin ottaa oppia terveyden edistämisen interventioissa, ovat markkinoinnin keinot, kuten brändäys ja kampanjointi, joilla pyritään saamaan muutoksen kohteena oleva käyttäytyminen halutuksi, jopa normiksi ja siihen tähtäävä interventio näkyväksi ja suuriakin ihmisryhmiä tavoittavaksi. Nämä ovat keinoja, joilla pelkästään taistelua ei ehkä voiteta, mutta mahdollisuudet pärjätä voisivat olla paremmat kuin perinteisemmillä interventioilla. Selvää on myös, ettei taisteluun voi lähteä ilman strategisia suunnitelmia ja resursseja, vaan aikaa, rahaa ja tieteidenvälisyyttä tarvitaan joukkojen tueksi.

Kirjoituksessa käytetyt lähteet:

 

Evans WD. 2006. How social marketing works in health care. BMJ 332, 1207–1210. 

THL 2012. Sosiaalisen markkinoinnin ABC. Opas 18. https://www.thl.fi/documents/890257/905529/sosiaalisen+merkkinoinnin+abc.pdf/6c61db51-da83-4389-950b-d0d6c1467788 

WHO 2010. Global status report on noncommunicable diseases 2010. http://apps.who.int/iris/bitstream/10665/44579/1/9789240686458_eng.pdf

Kirjoittajan tiedot:

Anni Pakarinen

sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava (Hoitotieteen tohtoriohjelma)

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: ankorh@utu.fi

ResearchGate: https://www.researchgate.net/profile/Anni_Pakarinen

Oikeaa tietoa oikeaan aikaan päätöksenteon tueksi

Kolmasosa terveydenhuollon henkilökunnasta siirtyy eläkkeelle 2020 – luvun aikana. Poistuma lienee suurinta juuri terveydenhuollon lähiesimiesten keskuudessa. (Parantainen  & Laine 2010.) Tämän seurauksena erilaiset päätöksenteon tuen tietojärjestelmät sekä toiminnanohjausjärjestelmät tulevat väistämättä korvaamaan terveydenhuollon henkilöstövajetta myös leikkaus- ja anestesiaosastojen päivittäisen toiminnan, ns. operatiivisen toiminnan, johtamisessa. Ikääntymisen seurauksena myös koko väestön hoidontarve mahdollisesti kasvaa, jolloin hoitoa ja osastojen päivittäistä toimintaa tulee suunnitella entistä tehokkaammin. On tärkeää, että potilaan kannalta tärkeä tieto pystytään siirtämään osaston sisällä sekä osastolta toiseen vaivattomasti ja reaaliaikaisesti. (Suomen Kuntaliitto 2015.)  Useat päätöksenteon tuen tietojärjestelmät sekä toiminnanohjausjärjestelmät ovat kohdistuneet tällä hetkellä vain yhden toiminnan ohjaamiseen, jolloin päätöksenteossa tarvittavaan tiedon hankintaan kuluu aikaa ja se saattaa keskeyttää osaston päivittäisen toiminnan.

Leikkaus- ja anestesiaosaston päivittäinen toiminta suunnitellaan osaston toiminnan luonteesta riippuen usein muutamaksi vuorokaudeksi eteenpäin. Tällöin suunnitellut toimenpiteet sijoitetaan leikkaussaleihin ja osaava henkilökunta niihin työskentelemään. Päivystystoimenpiteiden vuoksi leikkaus- ja anestesiatoimintaa ei voida koskaan suunnitella ja ennustaa varmuudella. (Guerriero & Guido 2011.) Tällä operatiivisen toiminnan tasolla korostuu juuri tieto potilaan hoitotoiminnan järjestämisestä, tieto potilaan sairauksista sekä niiden hoidosta. Osaston toiminnan sujuvuuteen liittyvillä asioilla tarkoitetaan tietoa henkilöstön määrästä, osaamista ja työhyvinvoinnista sekä viihtyvyydestä. Päivittäisen toiminnan ja tiedon siirtymisen kannalta keskeiset ajankohdat leikkaus- ja anestesiaosastolla ovat päivystysajan alkaminen klo 16.00, jolloin henkilöstön määrä osastolla pienenee huomattavasti. Puolestaan päivystysajan päättyminen aamulla klo 08.00 ja elektiivisen toiminnan alkaminen saattaa asettaa haasteita, mikäli päivystysajalta siirtyy runsaasti toimintaa virka-ajalle ja aiheuttaa päivittäisen toiminnan aloittamisen viivästymisen.

Tällä hetkellä tietojärjestelmät sisältävät paljon informaatiota, jonka merkitys ja käyttötarkoitus päivittäisen toiminnan kannalta saattaa jäädä epäselväksi. Myös lähiesimiesten kokemuksen kautta oppima tietotaito jää hiljaiseksi tiedoksi, mikäli sitä ei tutkimuksen avulla pyritä jalostamaan näkyväksi.  Jotta osaston toimintaa ja käytettäviä päätöksenteon tuen tietojärjestelmiä voidaan kehittää, on hyvä, että päivittäiset johtamisen tietotarpeet kartoitetaan juuri käyttäjän eli lähiesimiehen näkökulmasta.   Tällöin voidaan vaikuttaa päätöksenteon tukijärjestelmien tietosisältöihin ja mahdollisesti päivittäisten toiminnan viiveiden vähentämiseen. Tutkimuksen avulla saatua tietoa voidaan myös hyödyntää toiminnan laadun parantamisessa esim. henkilöstön osaamisen kohdentaminen ja osastojen välisen toiminnan kehittämisessä esim. osastojen välinen viestintä. Näin pystytään ennustamaan päivittäistä toimintaa mm. päivystysaikainen toiminta ja ennaltaehkäistä mahdollisia haittatapahtumia.

Eriikka Siirala

Sh, TtM, TtT -opiskelija

Turun yliopisto

Hoitotieteen laitos 

eesiir(at)utu.fi

Lähteet:

Guerriero F. & Guido R. 2011. Operational research in the management of the operating theatre: a survey. Health Care Management Science 14 (1), 89–114. 

Suomen Kuntaliitto. 2015. http://www.kunnat.net. Luettu 21.9.2015.

Parantainen A & Laine M. 2010. Työterveys ja -turvallisuus sosiaali- ja terveysalalla 2000-luvulla. Sosiaali- ja terveysalan riskiprofiili. Työterveyslaitos.

Pelataanko terveyden kustannuksella?

Lähde: ClipArt

”Peleistä kehitellään hoitokeinoa” 

”Mobiilipeleistä uusia näkökulmia terveydenhuoltoon”

”Peliteollisuus mukaan terveyssovelluksiin”

Kuulostavatko tämänkaltaiset otsikot tutuilta? Ei ihme, sillä kiinnostus terveyspelejä kohtaan on ollut viime vuosina kasvussa. Terveyspelejä eli terveyden edistämiseen (ml. sairauksien hoitoon ja kuntoutukseen) tarkoitettuja pelejä kehitetäänkin jo monissa terveys- ja pelialan yrityksissä kuin myös alojen oppilaitoksissa ja niiden uskotaan tarjoavan uuden tuottoisan markkinaraon. Uskomus on perusteltua, sillä myös terveyspelejä koskeva tutkimusnäyttö tukee ajatusta pelien potentiaalista terveyden edistämisen, sairauksien hoidon ja kuntoutuksen välineenä (ks. mm. aiempi blogikirjoitukseni).

Peleillä on todettu olevan useita etuja moniin ns. perinteisempiin terveydenhuollossa käytettäviin menetelmiin, kuten kasvokkain tapahtuvaan ohjaukseen, nähden. Tutkimuksissa on osoitettu, että kuntoutuksen tueksi kehitetyt pelit voivat toimia motivointikeinona yksitoikkoisissa kuntoutusharjoitteissa esimerkiksi käsileikkauksen jälkeen tai pelin muodossa viihdyttävästi ja vuorovaikutteisesti toteutetulla terveyskasvatuksella voidaan tavoittaa sellaisia nuoria, joita ei muutoin esimerkiksi päihteisiin liittyvä terveyskasvatus voisi vähempää kiinnostaa.  Tutkimusnäytön ohella peleillä on myös muita yleisesti tiedossa olevia etuja. Digitaalisessa muodossa toteutettavat terveyspelit ovat mm. käytettävissä mobiililaitteilla ajasta ja paikasta riippumatta sekä niiden sisältöä ja niistä saatavaa palautetta voidaan muokata pelaajan yksilöllisten valintojen ja tarpeiden mukaan.

Terveyspelibuumin kasvaessa ja viedessä meidät mukanaan tulee kuitenkin pitää jalat sopivassa määrin maassa, sillä terveyspeleissä tavoitteena on nimensä mukaisesti ensisijaisesti edistää terveyttä eikä pelien kehittämisen tule olla itse tarkoitus. Siten terveyspelejä, kuten myös muita terveyden edistämisen menetelmiä kehitettäessä, tulee puntaroida menetelmän hyödyt ja heikkoudet asetettuun terveystavoitteeseen nähden sekä kiinnittää huomiota menetelmän mahdollisiin heikkouksiin jo varhaisessa vaiheessa. Esimerkiksi lasten fyysistä passiivisuutta ja päivittäistä ruutuaikaa useita tunteja päivässä lisäävä tai vaikkapa verkossa tapahtuvan kiusaamisen mahdollistava terveyspeli voi kääntyä hyvää tarkoitustaan vastaan, jollei näihin seikkoihin kiinnitetä huomiota jo pelin kehitysvaiheessa.

Terveyspelien lisääntyvä määrä voi tuoda mukanaan laadullista kirjavuutta, jolloin terveyspeli-nimen käyttö saattaa luoda virheellisen kuvan pelin sisällöstä ja sen vaikutuksista. On syytä tiedostaa, että pelin kutsuminen terveyspeliksi, ei takaa sitä, että pelillä olisi todennettuja terveysvaikutuksia, sillä terveyspeli-nimen käytölle ei ole olemassa yleisesti hyväksyttyjä ja vaadittuja standardeja. Siten ei ole myöskään takeita siitä, että netistä löydetty terveyspeli, ei sisältäisi mitään terveydelle tai sairauden hoidolle haitallista, kuten esimerkiksi virheellistä terveystietoa diabeteksen hoidosta tai leikkauksesta toipuvan potilaan kuntoutumisen kannalta vääränlaisia liikeharjoitteita.  Terveyspeli-innostus edellyttääkin pelien kehittäjien ohella kriittistä silmää myös terveyspelien käyttäjiltä ja erityisesti niiltä ammattilaisilta, jotka suosittelevat tai haluavat hyödyntää pelejä työssään.

Hieman paradoksaalisena voidaan pitää myös sitä, että terveyspelien sisältöä koskeva valvonta on jopa viihdekäyttöön tarkoitettuja pelejä vähäisempää. Terveyspelit voidaan luokitella opetukselliseksi ja yksinomaan hyvinvointia sisältäväksi aineistoksi ja siten ne ovat Suomen Kuvaohjelmalain (17.6.2011/710) mukaan vapautettu lasten suojelemiseksi tarkoitetuista ikäraja- ja sisältömerkinnöistä (esim. PEGI), joita olemme viihdepeleissä tottuneita näkemään. Terveyspeleissä vastuu terveyspelin sisällön sopivuudesta onkin ulkoisen valvonnan sijaan pelin kehittäjällä ja julkaisijalla. 

Hauskasta ja leikkisästä lähestymistavastaan huolimatta terveyspelit halutaan otettavan vakavasti terveyden edistämisen saralla. Terveydenhuollon näkökulmasta tämä edellyttää jo todetusta potentiaalista huolimatta lisää terveyspelejä koskevaa objektiivista tutkimusta, kriittistä silmää innovatiivisuuden ohella terveyspelien kehittämiseen sekä terveysalan asiantuntijoiden ja pelin tulevan kohderyhmän kanssa tehtävää yhteistyötä moniammatillisen ryhmän osana kehitysprosessin aikana. Terveyspelien käyttäjiltä, hyödyntäjiltä ja suosittelijoilta vaaditaan yhtälailla kriittisyyttä niin kauan kunnes luotettaville, turvallisille ja eettisesti kestäville terveyspeleille on olemassa yhtenäiset vaatimukset jo kehitys- ja julkaisuvaiheessa. Kriittisyydestä huolimatta terveyspelejä ei tule tieten tahtoen karttaa, sillä kuten tähän mennessä kerrytetty tutkimusnäyttö ja uutisotsikotkin kertovat, peleissä on terveyden edistämisessä kaivattua uudenlaista potentiaalia.

Kirjoittajan tiedot:

Heidi Parisod

terveydenhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
s-posti: hemapar(at)utu.fi
ResearchGate: http://www.researchgate.net/profile/Heidi_Parisod/
LinkedIn: http://fi.linkedin.com/pub/heidi-parisod/94/368/a72/
TEPE Research Group on Health Games

Lähteet:

2015. Mobiilipeleistä uusia näkökulmia terveydenhuoltoon – sydänkäyrä puhelimitse lääkärille. Karjalainen.

Heiskanen R. 2015. Terveyspelit tarjoavat uuden markkinan – pelisukupolvi täytyy vain ottaa tosissaan. Helsingin sanomat.

Junttila H. 2015. ”Mutta kun lääkäri määräsi…” – Peleistä kehitellään hoitokeinoa. Tekniikka & Talous.

Kuvaohjelmalaki 17.6.2011/710. www.finlex.fi

Miettinen V. 2015. Duodecim: Peliteollisuus mukaan terveyssovelluksiin. Kuntalehti.

Parisod H, Pakarinen A, Aromaa M, Kauhanen L, Kimppa K, Laaksonen C, Leppänen V, Smed J & Salanterä S. 2014. The advantages and limitations of digital games in children’s health promotion. Finnish Journal of eHealth and eWelfare 6(4), 164–173.

Unohtuneet puolisot

Synnyttämisen ohella imetys on yksi niistä asioista, jotka ovat niin sanotusti naisten heiniä. Synnytyksiin isät ja puolisot nykyään jo voivat osallistua, mutta imetys on edelleen äitien asia. Puolisot ”unohtuvat” usein myös imetystä käsittelevistä tutkimuksista, jotka painottuvat äitien kokemuksiin tai äitien ominaisuuksiin suhteessa imetykseen. Onneksi kuitenkaan kaikki tutkijat eivät ole unohtaneet isien ja puolisoiden mukaan ottamista. Äidin lähipiiriin kuuluvilla on merkitystä vauvan ruokinnassa; esimerkiksi läheisten asenteet vaikuttavat äidin asenteeseen, joka puolestaan vaikuttaa vauvan ruokintatavan valintaan. Lisäksi puolison varhainen tuki etenkin ensisynnyttäjillä saattaa lisätä imetyksen kestoa (Hunter & Cattelona 2014). Samaten lyhyenkin isille suunnatun imetystieto-intervention on todettu lisäävän imetystä (Maycock ym. 2013).

Imetys voi olla puolisolle ristiriitainen kokemus. Ruotsalaistutkimuksessa puolisot kuvasivat imetystä intiimiksi ja pyhäksi äidin ja vauvan väliseksi yhteydeksi, jossa puoliso jää ulkopuoliseksi tai ”hahmoksi taustalle”. Äidin ja lapsen tiivis yhteys voi herättää mustasukkaisuuden tunteita. Samaan aikaan puolisot kuvasivat kuitenkin äidin ja lapsen välistä läheisyyttä kauniiksi ja positiiviseksi ja imetystä arvostettiin vauvan optimaalisena ravintona. Ajan myötä puolisot sopeutuivat omaan rooliinsa; osa etsi aktiivisesti omaa tapaansa olla mukana imetyksessä esimerkiksi huolehtimalla imettävän äidin riittävästä juomisesta ja syömisestä, osa tyytyi odottamaan vauvan kasvamista. (Palmqvist ym. 2015.)

Mielenkiintoinen tulos englantilaisesta tutkimuksesta kertoo, että emotionaalinen tuki puolisolta on imetystä lisäävä tekijä, mutta äitien saama käytännön tuki saattaa jopa vähentää imetystä. Isän kuuluminen perheeseen oli imetystä lisäävä tekijä, mutta sekä isien että isoäitien käytännön tuki olivat imetystä vähentäviä tekijöitä. Tutkijat arvelivat, että esimerkiksi isoäitien käytännön vauvanhoitoapu olisi vauvan ruokkimista tuttipullolla mikä voi vaikuttaa imetystä vähentävästi. (Emmott & Mace 2015.)

Etenkin ensimmäisen vauvan syntyessä puolison voi olla haastavaa jäädä syrjään vauvan ruokkimisesta, joka koetaan ehkä tärkeimmäksi asiaksi vauvan hoidossa. Toinen vanhempi voi kuitenkin ottaa huolehtiakseen esimerkiksi kylvetyksen sekä pitää vauvaa sylissä imetysten välillä. Ihokontaktissa vauvaa voi pitää myös ei-imettävä vanhempi; yhteys vauvaan voi muodostua myös ilman syöttämistä. Toisaalta yksinomaisen imetyksen eli täysimetyksen suositeltu kesto on kuusi kuukautta (WHO 2003), jonka jälkeen joka tapauksessa vauvan syöttämiseen voivat osallistua molemmat vanhemmat. Alun kuukausien ”pyhittäminen” imetykselle ei siis ehkä ole kohtuutonta. Siltikään isiä ja puolisoita ei tulisi unohtaa, vaan tarjota heille mahdollisuuksia löytää oma ainutlaatuinen rooli vanhempana.

Kirjoittajan tiedot:

Hannakaisa Niela-Vilén

kätilö, TtM, tohtorikoulutettava

Hoitotieteen tohtoriohjelma ja hoitotieteen valtakunnallinen tohtorikoulutusverkosto

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: hmniel(at)utu.fi

ResearchGate: https://www.researchgate.net/profile/Hannakaisa_Niela-Vilen

Lähteet:

Emmott EH, Mace R. Practical support from fathers and grandmothers is associated with lower levels of breastfeeding in the UK Millennium Cohort Study. PLoS ONE 2015;10(7), e0133547. doi:10.1371/journal.pone.0133547

Hunter T, Cattelona G. Breastfeeding initiation and duration in first-time mothers: exploring the impact of father involvement in the early post-partum period. Health Promotion Perspectives 2014;4(2), 132–136.

Maycock B, Binns CW, Dhaliwal S, Tohotoa J, Hauck Y, Burns S, Howat P. Education and support for fathers improves breastfeeding rates: a randomized controlled trial. Journal of Human Lactation 2013;29(4), 484–490.

Palmqvist H, Zäther J, Larsson M. Fathers’ and co-mothers’ voices about breastfeeding and equality a Swedish perspective. Women and Birth 2015, http://dx.doi.org/10.1016/j.wombi.2015.03.005

WHO 2003. Global strategy for infant and young child feeding. World Health Organization. Geneva. Available: http://apps.who.int/iris/bitstream/10665/42590/1/9241562218.pdf?ua=1