Muistihäiriöitä sairastavien elämänlaatua voidaan mitata itsearviointimittareilla

 

Mitä on elämänlaatu?

 

Elämänlaadun käsite on moniulotteinen ja sitä on määritelty monella tavalla. Yleisesti on käytössä Maailman terveysjärjestön WHO:n elämänlaadun määritelmä, jonka mukaan elämänlaatu tarkoittaa yksilön käsitystä omasta elämäntilanteestaan suhteessa omiin päämääriin, tavoitteisiin ja odotuksiin oman kulttuurin ja arvomaailman määrittelemässä viitekehyksessä (WHO 2016). Elämänlaatu liittyy yksilön henkilökohtaiseen hyvinvoinnin tunteeseen, eli kyse on subjektiivisesta käsitteestä. Kuitenkin tutkimuksissa on todettu, että muistihäiriöitä sairastavien elämänlaadun arvioimiseen kehitetyt mittarit ovat pääosin objektiivisia mittareita, joissa arvion suorittaa esimerkiksi hoitotyöntekijä tai omainen.

 

Miksi elämänlaatua tulisi mitata?

Meillä on mahdollisuus kehittää käytännön hoitotyön laatua, sekä parantaa muistihäiriötä sairastavan elämänlaatua valitsemalla oikeanlainen mittari. Myös terveydenhuollon keskeisen periaatteen, asiakaslähtöisyyden mukaisesti tulisi huomioida muistisairaan oma näkemys elämänlaadustaan. Hoitotyössä puhutaan paljon näyttöön perustuvasta hoitotyöstä, joka perustuu parhaaseen ajan tasalla olevaan tutkittuun tietoon, hoitajan kokemusperäiseen tietoon ja potilaalta/asiakkaalta tai läheisiltä saatuun tietoon. Tähän liittyy myös luotettavien arviointimenetelmien käyttö hoitotyössä.

 

Elämänlaadun mittaamisen haasteet

Muistihäiriötä sairastavan henkilön elämänlaadun mittaamiseen liittyy useita haasteita. Sairauden etenemisaste, käytössä oleva lääkitys ja depressio-oireet ovat kaikki yhteydessä elämänlaatuun. Lisäksi pitkäaikaishoidossa olevien asukkaiden elämänlaatua heikentävät orientaatiohäiriöt ja suurempi fyysinen riippuvuus. Myös dementian tyypillä voidaan olettaa olevan vaikutusta koettuun elämänlaatuun ja sen arviointiin.

 

Mittarin valinta ja mittaamisessa huomiotavat seikat

Keskeisenä kysymyksenä muistihäiriötä sairastavan elämänlaadun arvioinnissa on, osallistuuko tutkittava itse arviointiin vai ei. Dementiaspesifejä mittareita on kehitetty useita, ja arvioitsijan tulee mittarin valinnassa huomioida muun muassa käyttöympäristö ja käytettävissä oleva aika. Muistihäiriön tason mittaamiseen käytössä on Mini Mental State –asteikko (MMSE), jonka avulla voidaan luotettavasti arvioida kognitiivisen toimintakyvyn ulottuvuuksia ja esimerkiksi erotella skitsofreniaa sairastavat dementiapotilaista. Tutkittavan henkilön MMSE -pisteytys vaikuttaa oleellisesti mittarin valintaan, sillä itsearviointilomakkeen täyttäminen onnistuu yleensä ongelmitta niillä potilailla, joiden MMSE on >10. Tutkimusten mukaan lievää (MMSE 18-23) ja keskivaikeaa (MMSE 12-17) muistihäiriötä sairastavat kykenevät arvioimaan omaan terveyteensä liittyvän elämänlaatunsa lyhyellä geneerisellä mittarilla. Lisäksi lyhyitä mittareita suositellaan käytettävän, sillä pitkää havainnointijaksoa edellyttävät mittarit voivat olla liian aikaa vieviä käytännön hoitotyöhön, jolloin säännöllinen elämänlaadun arviointi saattaa jäädä toteutumatta.

Muistihäiriötä sairastavan asukkaan/potilaan itsearviointitilanteessa on huomioitava, että hoitajan antama ohjeistus ja tuki on selkeää sekä harkittua. Hoitajan tulisi esittää kysymykset kuuluvalla äänellä kasvokkain tapahtuvassa keskustelussa. Ohjaamisessa tulisi myös huomioida ongelmat lukemisessa, kynän käsittelyssä ja keskittymisessä heikentyneen näkökyvyn ja sairauden heikentämän toimintakyvyn vuoksi.  

 

”Take home message”

Koska elämänlaatu on käsitteenä hyvin subjektiivinen, tulisi lievää ja keskivaikeaa muistihäiriötä sairastavan elämänlaatua pyrkiä arvioimaan lyhyillä, selkeillä ja validoiduilla itsearviointimittareilla. Subjektiivista itsearviointia puoltaa myös se seikka, että lievää/keskivaikeaa muistisairautta sairastavan itsearviointi eroaa johdonmukaisesti omaisen tekemästä arviosta, kuten myös se, että asiakkaan oman näkemyksen huomioiminen on tärkeää terveydenhuollon palveluissa. Vaikeaa muistihäiriötä sairastavien (MMSE ≤ 11) elämänlaadun arviointi hoitotyössä on yhtä merkityksellistä, mutta heidän elämänlaatuaan tulisi arvioida säännöllisesti hoitajan tai omaisen suorittamilla havainnoilla.

Kirjoittajien tiedot:

Anu Grönvall
sh, TtM-opiskelija
Turun yliopisto
Hoitotieteen laitos

Elina Raivo
fysioterapeutti, TtM-opiskelija
Turun yliopisto
Hoitotieteen laitos

 

 

 

Lähteet
 

Bowling A, Rowe G, Adams S, Sands P, Samsi K, Crane M, Joly L & Manthorpe J. 2015. Quality of life in dementia: a systematically conducted narrative review of dementia-specific measurement scales. Aging & Mental Health 19 (1), 13─31.

González-Salvador T, Lyketsos CG, Baker A, Hovanec L, Roques C, Brandt J & Steele C. 2000. Quality of life in dementia patients in long-term care. International Journal of Geriatric Psychiatry 15, 181─189.  

 

DiCenso A, Guyatt G & Ciliska B. 2005. Evidence-Based Nursing: A Guide to Clinical Practice. St. Louis: Mosby.

 

Kuntaliitto. 2011. Terveydenhuollon laatuopas. Toimittanut Päivi Koivuranta-Vaara. Kuntaliiton verkkojulkaisuja. 1. Painos. Verkossa osoitteessa: http://www.kunnat.net/fi/tietopankit/uutisia/2011/Sivut/terveydenhuollon-laatuopas-on-valmis.aspx/ Viitattu 9.2.2016

 

Orgeta V, Edwards RT, Hounsome B, Orrell M & Woods B. 2015. The use of the EQ-5D as a measure of health-related quality of life in people with dementia and their carers. Quality of Life Research : An International Journal of Quality of Life Aspects of Treatment, Care and Rehabilitation 24 (2), 315−324.

Ready R E & Ott B R. 2003. Quality of life measures for dementia. Health and Quality of Life Outcomes 1 (11), 1─9.

 

Thomas P, Lalloué F, Preux P-M, Hazif-Thomas C, Pariel S, Inscale R, Belmin J & Clément J-P. 2005. Dementia patients caregivers quality of life: the PIXEL study. International Journal of Geriatric Psychiatry 21, 50−56.

 

TOIMIA. 2014. Mittarit. Mini Mental State –asteikko. Verkossa osoitteessa: http://www.thl.fi/toimia/tietokanta/mittariversio/91/. Viitattu 22.3.2016

Trigg R, Jones RW & Skevington SM. 2007. Can people with mild to moderate dementia provide reliable answers about their quality of life? Age & Ageing 36 (6), 663−669.

WHO. 2016. The World Health Organization Quality of Life (WHOQOL). Verkossa osoitteessa: http://www.who.int/mental_health/publications/whoqol/en/. Viitattu 9.2.2016

 

 

Aivot-opintojakso ja opiskelijapalautteen hyödyntäminen

 

Sosiaali- ja terveysalalla käsitykset eri toimijoiden ammatillisista rooleista ja toiminnan tavoitteista vaikuttavat sekä moniammatilliseen koulutukseen että käytännön työhön. Tutkimusten mukaan moniammatillisen opetuksen on todettu olevan tehokas tapa oppia ymmärtämään toisten työntekijöiden vastuualueita ja heidän ammatillisen roolinsa merkitystä. Moniammatillisen yhteistyön merkitys tulee korostumaan sote-uudistuksen myötä entisestään, kun palvelujen käyttäjille pyritään tarjoamaan mahdollisimman saumattomasti juuri sellaista apua, jota he tarvitsevat.

 

Aivot-opintojakso järjestettiin viidennen kerran viime syksynä Turun yliopistossa. Sen tavoitteena on, että opiskelijat tietävät aivojen merkityksestä ihmisen toiminnoissa, mutta ennen kaikkea oppivat ymmärtämään eri ammattiryhmien yhteistyön merkityksen alalla. Opintojaksolle osallistui lääketieteen, hammaslääketieteen, biolääketieteen ja sosiaalityön opiskelijoita sekä hoitotyön opiskelijoita kahdesta ammattikorkeakoulusta. Opintojaksoon sisältyi sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden pitämiä luentoja, vierailukäyntejä sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä, moniammatillisissa ryhmissä käytyä verkkokeskustelua sekä ryhmätyö loppuseminaariin.

 

Opintojaksopalautteesta kävi ilmi että Aivot-opintojakso koettiin, kuten edellisinäkin vuosina, erittäin hyödylliseksi. Erityistä kiitosta tuli sosiaalityön opiskelijoiden mukanaolosta, sillä he osallistuivat opintojaksolle nyt ensimmäistä kertaa. Aiempina vuosina opintojaksolle on osallistunut opiskelijoita ainoastaan terveysalalta. Opiskelijat kertoivat antamassaan palautteessa, että monipuolisuus opetusmenetelmien käytössä tuki moniammatillisuustaitojen kehittymistä. Erityistä mielenkiintoa herättivät kokemuskouluttajat, joiden omakohtaiset kertomukset jäivät opiskelijoiden mieleen. Mieluisimmiksi ja näkökulmaa laajentaviksi koettiin ne vierailupaikat, joissa opiskelijoilla oli mahdollisuus päästä näkemään paikan toimintaa konkreettisesti tai joissa he pääsivät tapaamaan potilaita tai asukkaita. Raskaaksi opiskelun teki se, että luennot ja vierailut olivat muun opetuksen jälkeen. Tämä pidensi opiskelijoiden päivää muutamalla tunnilla. Ryhmätyön osuutta toivottiin laajemmaksi, jotta moniammatillinen yhteistyö konkretisoituisi paremmin opiskelussa. Opiskelijat kokivat tulleensa arvostetuksi osaamisensa perusteella ja he kokivat olevansa tasa-arvoisia toisten opiskelijoiden joukossa. Tämä on tärkeää moniammatillista yhteistyötä harjoiteltaessa ja arvokas oppimiskokemus jo sinänsä.

 

Sosiaali- ja terveysalalla moniammatillisen koulutuksen haasteet liittyvät enemmän opetuksen suunnittelutyöhön kuin opiskelijoiden asenteisiin. Moniammatillista koulutusta suunniteltaessa ja järjestettäessä on eri koulutusohjelmien opetussuunnitelmien ja opetusaikataulujen yhteensovittaminen väistämättä monimutkaista ja aikaa vievää työtä. Lisäksi moniammatillisen opetuksen käytännön suunnittelu vaatii aina myös pedagogisen näkökulman huomioimista. Esimerkiksi yksittäinen opintojakso voi mahdollistaa ja tukea moniammatillisuuden oppimista vain, jos se on sisällöllisesti suunniteltu vastaamaan kaikkien opintojaksolle osallistuvien, sosiaali- ja terveysalan eri aloja opiskelevien ammatillisia osaamistarpeita. Kaiken kaikkiaan sosiaali- ja terveysalan koulutusta tarjoavien oppilaitosten ja tiedekuntien välinen yhteistyö moniammatillisen opetuksen ja siihen soveltuvien menetelmien kehittämisessä on yksi keskeisimpiä tekijöitä työelämälähtöisen koulutuksen tuottamisessa.

 

Kirjoittajat:

 

Pauliina Malja
sh, TtK, TtM-opiskelija
Turun yliopisto, Lääketieteellinen tiedekunta
Hoitotieteen laitos
pahama[at]utu.fi

 

Henna-Riikka Hakojärvi
shg, TtM, opettajaopiskelija
Turun yliopisto, Lääketieteellinen tiedekunta
Hoitotieteen laitos
hrmhak[at]utu.fi

 

Kristiina Heikkilä
sh, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, Lääketieteellinen tiedekunta
Hoitotieteen laitos
kemheik[at]utu.fi

 

Leena Salminen
TtT, dosentti, yliopistonlehtori
Turun yliopisto, Lääketieteellinen tiedekunta
Hoitotieteen laitos                                                                            
leesalmi[at]utu.fi

 

 

 

Kirjallisuutta:

 

Derbyshire, J.A. & Machin, A.I. 2011. Learning to work collaboratively: Nurses’ views of their pre-registration interprofessional education and its impact on practice. Nurse Education in Practice 11 (4), 239-244.

 

Lääketieteellisen tiedekunnan opinto-opas 2015–2016. Aivot moniammatillinen opintojakso. Turun yliopisto. Saatavilla: https://nettiopsu.utu.fi/opas/opintojakso.htm?rid=21190&idx=7&uiLang=fi&lang=fi&lvv=2015 (8.2.2016)

 

Rossler, K. L., & Kimble, L. P. 2016. Capturing readiness to learn and collaboration as explored with an interprofessional simulation scenario: A mixed-methods research study. Nurse Education Today, 36, 348–353.

 

Tsou, P., Shih, J., & Ho, M. J. 2015. A comparative study of professional and interprofessional values between health professional associations. Journal of Interprofessional Care, 29 (6), 628–633.

 

World Health Organization. 1988. Learning together to work together for health. Report of a WHO study group on multi-professional education for health personnel: a team approach. World Health Organization Technical Report Series 769.

 

 

 

Painehaavat hoidon laadun mittarina

Painehaavojen esiintymisen seuranta on tärkeä hoitotyön laadun seurantamittari.  Painehaavojen esiintyvyyttä voidaan myös pitää hoitotyön tuloksellisuuden mittarina, koska painehaavojen syntymisen ehkäisyssä hoitotyöllä on keskeinen rooli.

Painehaavalla tarkoitetaan paikallista ihon tai sen alla olevan kudoksen vauriota, joka ilmaantuu yleensä kehon luisen ulokkeen kohdalle paineen tai venytyksen tai näiden yhteisvaikutuksena. Painehaavat luokitellaan 4-portaisella asteikolla sen mukaan, kuinka syvälle kudokseen asti vaurio ulottuu. (NPUAP & EPUAP 2016).  

Tavallisimmin painehaava sijaitsee ristiselässä, istuinkyhmyjen tai lonkkaluiden kohdalla tai kantapäissä. Painehaava syntyy ulkoisen paineen vaikutuksesta tai kitkan ja kudosten venyttymisen myötävaikutuksella. Painehaavalle altistavia riskitekijöitä ovat liikkumattomuus, ihon kosteus, ravitsemushäiriö, vanhuus, keskosuus, hypotermia tai paikalliset kudosolot, kuten kudosten huono happeutuminen. Perussairauksista DM, aivoverenkierron häiriöt, munuaisten vajaatoiminta, sydän- ja verisuonisairaudet altistavat painehaavan synnylle.

Painehaavoja on arvioitu esiintyvän noin 5 - 15 %:lla kotihoidossa, hoitolaitoksissa ja sairaaloissa hoidettavista potilaista. Kustannuksiksi on arvioitu Suomessa noin 200 miljoonaa euroa vuodessa. Kustannuksen lisäksi painehaavat ovat kivuliaita ja ne huonontavat elämänlaatua, lisäävät infektioalttiutta, kuolemanvaaraa ja hoitohenkilökunnan työtaakkaa. (Soppi 2010.)

Parasta hoitoa on ennaltaehkäisy. Riskipotilaiden tunnistaminen mahdollisimman pian hoitoon tulon jälkeen on tärkeää, koska painehaava voi syntyä nopeastikin, esimerkiksi ensiavussa odottaessa. Painehaavariski suositellaan arvioitavaksi 2–4 tunnin kuluessa potilaan saapumisesta hoitoon, ja kuitenkin viimeistään 8 tunnin kuluessa. Potilaan tilan muuttuessa riski pitäisi aina uudelleenarvioida, mutta kuitenkin vähintään kerran viikossa. Riskin arvioinnin tarkoituksena on löytää ne potilaat, jotka tarvitsevat painehaavoja ehkäiseviä interventioita niiltä välttyäkseen.

Painehaavariskin arviointiin on useita mittareita, joista Norton on vanhin ja Braden yleisimmin käytetty. Helppo tapa arvioida riski on arvioida potilaan liikuntakykyä ja ihon kuntoa. Potilaalla on suuri riski saada painehaava, jos hänen liikuntakykynsä on voimakkaasti rajoittunut (esimerkiksi vuodepotilas tai traumapotilas) tai hänellä on jo painehaava jossain päin kehoa tai on joskus ollut sellainen. Riski on keskinkertainen, jos liikuntakyky on rajoittunut (potilas tarvitsee liikkumiseen apuvälineitä tai muiden apua) tai iho on hauras tai siinä on tuntopuutos. Jos potilaalla ei ole liikuntarajoitteita ja iho on hyväkuntoinen, riski saada painehaava on pieni.

Hoitotyön interventioita ovat oikeanlaisen patjan ja istuinalustan valinta, ihon kunnon säännöllinen tarkistaminen ja arviointi sekä ihon ja inkontinenssin hoitaminen. Paineen keventäminen ja potilaan mobilisointi asentohoidolla ja apuvälineiden käytöllä on keskeistä. Potilasta nostettaessa ja siirrettäessä on vältettävä kitkaa ja hankausta.  Omatoimisuuteen ohjaaminen ja kannustaminen ovat tärkeitä. Lisäksi potilaan ravitsemustila on arvioitava ja tunnistettava mahdollinen vajaaravitsemustila ja korjattava se.

Painehaavariskin tunnistamisen ja painehaavoja ehkäisevien interventioiden käytön tulisi kuulua jokaisen hoitotyöntekijän perusosaamiseen erilaisissa toimintaympäristöissä kaiken ikäisten kanssa työskenneltäessä. Vaikka vanhuus on altistava riskitekijä, eivät lapset ole automaattisesti turvassa painehaavoilta.

Lähteet:

European Pressure Ulcer Advisory Panel (EPUAP) and National Pressure Ulcer Advisory

Panel (NPUAP). Prevention and Treatment of Pressure Ulcers: Clinical Practice Guidelines.

Washington, DC: National Pressure Ulcer Advisory Panel; 2009.

European Pressure Ulcer Advisory Panel ja National Pressure Ulcer Advisory Panel. Prevention and

treatment of pressure ulcers: quick reference guide. Washington DC: National Pressure Ulcer

Advisory Panel; 2009. Luettavissa osoitteessa: http://www.epuap.org/guidelines/QRG_Prevention_in_Finnish.pdf

Painehaavojen ennaltaehkäisyn toimintamalli. 2015. Helsingin Uudenmaan sairaanhoitopiiri. HUS painehaavatyöryhmä 3/2015.

Soppi, Esa. 2010. Painehaava - esiintyminen, patofysiologia ja ehkäisy.  Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim. 126(3):261-8.

Kirjoittajan tiedot:

Satu Rauta

1) esh, TtM, hoitotyön kliininen asiantuntija

HUS Hyks Leikkaussalit, teho- ja kivunhoito (ATeK)

satu.rauta(at)hus.fi

2) esh, TtM, tohtorikoulutettava

Turun Yliopisto, Hoitotieteen laitos

saraut(at)utu.fi

Hoitotieteelliset julkaisufoorumit – katsaus kansallisiin lehtiin 

Ensimmäinen suomalainen hoitotieteellinen väitöskirja oli vuonna 1984 emeritaprofessori Maija Hentisen väitös ”Sydäninfarktipotilaan hoitotyön kehittämisohjelma Kuopion yliopistollisen sairaalan sisätautien klinikalla vuosina 1980-1982”. Sittemmin suomalaisen hoitotieteellisen tutkimukseen suuntauksiin ovat vaikuttaneet monet eri tekijät. 1990-luvulla hoitotieteellisellä tutkimuksella haettiin vaikuttavuutta suomalaisten terveyteen. Tämän taustalla olivat aikansa yhteiskunnalliset sekä koulutus- ja terveyspolittiiset kysymykset. Edelleen hoitotieteellisen tutkimuksen suuntaukseen ovat vaikuttaneet alan kehitystrendit, väestön terveystarpeet, väestömuutokset ja terveyserot. Myös kansainvälisyys ja teknologian kehittyminen ovat olleet vaikuttavina tekijöinä suuntauksissa. Suomalaisten hoitotieteen tutkijoiden artikkeleita julkaistaan laaja-alaisesti kansainvälisissä foorumeissa. Tämän lisäksi julkaiseminen myös kansallisissa lehdissä nähdään merkittävänä.  

Kansallisina lehtimuotoisina julkaisufoorumeina hoitotieteessä ovat Tutkiva hoitotyö ja Hoitotiede–lehdet. Edellä mainittujen lisäksi myös ammattilehtiä julkaistaan runsaslukuinen määrä. Tutkiva hoitotyö –lehteä on julkaistu vuodesta 2003. Lehteä kuvaillaan käytännön hoitotyötä palvelevaksi tiedelehdeksi, jossa julkaistaan erilaisin menetelmin toteutettuja tieteellisiä tutkimuksia. Lehden keskeisimpiä teemoja ovat hoitotyön kehittäminen, hoitotyön interventiot ja näiden vaikuttavuuden arviointi. Lehdessä julkaistaan myös asiantuntija-artikkeleita ja puheenvuoroja, jotka ottavat kantaa pinnalla oleviin ajankohtaisiin aiheisiin. Tutkiva hoitotyö –lehtien julkaisujen teemat ovat vaihtelevia. Julkaisujen aiheissa on viimeisen viiden vuoden aikana keskitytty sairaanhoitajan työnkuvaan, lapsiin ja lapsiperheisiin, hoitotyön interventioihin, hoitotyön johtajuuteen, näyttöön perustuvaan hoitotyöhön, aikuispotilaisiin, hoitajien tukeen ja ohjaukseen potilaille, hoitajien työhyvinvointiin ja iäkkäisiin potilaisiin.

Suomessa Hoitotieteen tutkimusseuran julkaiseman Hoitotiede –lehden tarkoituksena on välittää tietoa uusista hoitotieteellisistä tutkimuksista. Lehteä on julkaistu vuodesta 1989 lähtien ja se on muotoutunut keskeiseksi hoitotieteellisiä tutkimuksia julkaisevaksi lehdeksi Suomessa. Hoitotiede –lehtien vuosikertoja viimeisen viiden vuoden ajalta tarkastelemalla voidaan päätellä Suomessa tehdyn hoitotieteellisen tutkimuksen käsittelevän paljon lapsia, nuoria ja lapsiperheitä. Tutkimuksia on tehty lasten, nuorten ja perheiden kokemuksista sekä näkemyksistä erilaisten terveyspalveluiden käyttäjinä. Lisäksi tutkimusten aiheina ovat olleet sairaalaympäristössä hoitoa saaneet erilaiset aikuispotilasryhmät, terveysalan opiskelijoiden oppiminen sekä ohjaus. Tutkimukset ovat käsitelleet myös hoitajien työnkuvaa, potilasohjausta ja terveyden edistämistä. Joukkoon mahtuu julkaisua myös hoitotieteen metodologiasta ja metodeista. Lisäksi jonkin verran artikkeleita on suunnattu ikääntyneisiin, muistisairaisiin ja mielenterveyspotilaisiin.  

Lehden julkaisemisen ohessa Hoitotieteen tutkimusseura järjestää hoitotieteen kansallisia konferensseja yhteistyössä hoitotieteen laitosten kanssa tarkoituksenaan esitellä alan tutkimusta. Konferenssit järjestetään joka toinen vuosi ja jokainen hoitotieteen laitos toimii järjestäjätahona vuorollaan. Ensimmäinen kansallinen konferenssi järjestettiin vuonna 1990 Kuopiossa teemana ”Hoitotieteellinen tutkimus hoidon kehittämisessä”. Konferenssien teemat ovat vaihdelleet vuosittain. 2010-luvulla teemoina ovat olleet ”Hoitotieteellinen tieto monitieteisessä tiede- ja toimintaympäristössä”, ” Alakko nää mua? Yhteistyöllä vaikuttavaa hoitotieteellistä tutkimusta.” ja ” Perhe, yhteiskunta ja hoitotiede”. Tämän vuotinen XIV kansallinen hoitotieteellinen konferenssi järjestetään 28.–29.9.2016 Turun Logomossa yhteistyössä Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen kanssa. Konferenssin teemana on Hoitotiede – Vahva ja vapaa.

 

 

Kirjoittajien tiedot

Niina Alho                                                                 

Kätilö/sairaanhoitaja, TtK, TtM-opiskelija                    

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

                                          

Sunna Rannikko

Terveydenhoitaja/sairaanhoitaja, TtK, TtM-opiskelija

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

 Kirjoitus perustuu seuraaviin lähteisiin:

Fioca. Sairaanhoitajaliiton koulutus- ja kustannusyhtiö. 2016. Saatavissa Tutkiva hoitotyö –lehti. https://sairaanhoitajat.fi/fioca-oy/tutkiva-hoitotyo/. Viitattu 19.01.2016.

Hoitotiede –lehdet. 2010-2015. vol. 22-27.

HTTS. Hoitotieteen tutkimusseura. 2016. HTTS-konferenssit. Saatavissa https://www.uef.fi/fi/web/htts/htts-konferenssit. Viitattu 25.01.2016.

Tutkiva hoitotyö –lehdet. 2010-2015. vol. 8-13.