Sivut

tiistai 8. maaliskuuta 2016


Hoitotieteelliset julkaisufoorumit – katsaus kansallisiin lehtiin 

Ensimmäinen suomalainen hoitotieteellinen väitöskirja oli vuonna 1984 emeritaprofessori Maija Hentisen väitös ”Sydäninfarktipotilaan hoitotyön kehittämisohjelma Kuopion yliopistollisen sairaalan sisätautien klinikalla vuosina 1980-1982”. Sittemmin suomalaisen hoitotieteellisen tutkimukseen suuntauksiin ovat vaikuttaneet monet eri tekijät. 1990-luvulla hoitotieteellisellä tutkimuksella haettiin vaikuttavuutta suomalaisten terveyteen. Tämän taustalla olivat aikansa yhteiskunnalliset sekä koulutus- ja terveyspolittiiset kysymykset. Edelleen hoitotieteellisen tutkimuksen suuntaukseen ovat vaikuttaneet alan kehitystrendit, väestön terveystarpeet, väestömuutokset ja terveyserot. Myös kansainvälisyys ja teknologian kehittyminen ovat olleet vaikuttavina tekijöinä suuntauksissa. Suomalaisten hoitotieteen tutkijoiden artikkeleita julkaistaan laaja-alaisesti kansainvälisissä foorumeissa. Tämän lisäksi julkaiseminen myös kansallisissa lehdissä nähdään merkittävänä.  

Kansallisina lehtimuotoisina julkaisufoorumeina hoitotieteessä ovat Tutkiva hoitotyö ja Hoitotiede–lehdet. Edellä mainittujen lisäksi myös ammattilehtiä julkaistaan runsaslukuinen määrä. Tutkiva hoitotyö –lehteä on julkaistu vuodesta 2003. Lehteä kuvaillaan käytännön hoitotyötä palvelevaksi tiedelehdeksi, jossa julkaistaan erilaisin menetelmin toteutettuja tieteellisiä tutkimuksia. Lehden keskeisimpiä teemoja ovat hoitotyön kehittäminen, hoitotyön interventiot ja näiden vaikuttavuuden arviointi. Lehdessä julkaistaan myös asiantuntija-artikkeleita ja puheenvuoroja, jotka ottavat kantaa pinnalla oleviin ajankohtaisiin aiheisiin. Tutkiva hoitotyö –lehtien julkaisujen teemat ovat vaihtelevia. Julkaisujen aiheissa on viimeisen viiden vuoden aikana keskitytty sairaanhoitajan työnkuvaan, lapsiin ja lapsiperheisiin, hoitotyön interventioihin, hoitotyön johtajuuteen, näyttöön perustuvaan hoitotyöhön, aikuispotilaisiin, hoitajien tukeen ja ohjaukseen potilaille, hoitajien työhyvinvointiin ja iäkkäisiin potilaisiin.

Suomessa Hoitotieteen tutkimusseuran julkaiseman Hoitotiede –lehden tarkoituksena on välittää tietoa uusista hoitotieteellisistä tutkimuksista. Lehteä on julkaistu vuodesta 1989 lähtien ja se on muotoutunut keskeiseksi hoitotieteellisiä tutkimuksia julkaisevaksi lehdeksi Suomessa. Hoitotiede –lehtien vuosikertoja viimeisen viiden vuoden ajalta tarkastelemalla voidaan päätellä Suomessa tehdyn hoitotieteellisen tutkimuksen käsittelevän paljon lapsia, nuoria ja lapsiperheitä. Tutkimuksia on tehty lasten, nuorten ja perheiden kokemuksista sekä näkemyksistä erilaisten terveyspalveluiden käyttäjinä. Lisäksi tutkimusten aiheina ovat olleet sairaalaympäristössä hoitoa saaneet erilaiset aikuispotilasryhmät, terveysalan opiskelijoiden oppiminen sekä ohjaus. Tutkimukset ovat käsitelleet myös hoitajien työnkuvaa, potilasohjausta ja terveyden edistämistä. Joukkoon mahtuu julkaisua myös hoitotieteen metodologiasta ja metodeista. Lisäksi jonkin verran artikkeleita on suunnattu ikääntyneisiin, muistisairaisiin ja mielenterveyspotilaisiin.  

Lehden julkaisemisen ohessa Hoitotieteen tutkimusseura järjestää hoitotieteen kansallisia konferensseja yhteistyössä hoitotieteen laitosten kanssa tarkoituksenaan esitellä alan tutkimusta. Konferenssit järjestetään joka toinen vuosi ja jokainen hoitotieteen laitos toimii järjestäjätahona vuorollaan. Ensimmäinen kansallinen konferenssi järjestettiin vuonna 1990 Kuopiossa teemana ”Hoitotieteellinen tutkimus hoidon kehittämisessä”. Konferenssien teemat ovat vaihdelleet vuosittain. 2010-luvulla teemoina ovat olleet ”Hoitotieteellinen tieto monitieteisessä tiede- ja toimintaympäristössä”, ” Alakko nää mua? Yhteistyöllä vaikuttavaa hoitotieteellistä tutkimusta.” ja ” Perhe, yhteiskunta ja hoitotiede”. Tämän vuotinen XIV kansallinen hoitotieteellinen konferenssi järjestetään 28.–29.9.2016 Turun Logomossa yhteistyössä Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen kanssa. Konferenssin teemana on Hoitotiede – Vahva ja vapaa.


 


 


Kirjoittajien tiedot
Niina Alho                                                                 
Kätilö/sairaanhoitaja, TtK, TtM-opiskelija                    
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
                                          
Sunna Rannikko
Terveydenhoitaja/sairaanhoitaja, TtK, TtM-opiskelija
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

 Kirjoitus perustuu seuraaviin lähteisiin:
Fioca. Sairaanhoitajaliiton koulutus- ja kustannusyhtiö. 2016. Saatavissa Tutkiva hoitotyö –lehti. https://sairaanhoitajat.fi/fioca-oy/tutkiva-hoitotyo/. Viitattu 19.01.2016.

Hoitotiede –lehdet. 2010-2015. vol. 22-27.

HTTS. Hoitotieteen tutkimusseura. 2016. HTTS-konferenssit. Saatavissa https://www.uef.fi/fi/web/htts/htts-konferenssit. Viitattu 25.01.2016.

Tutkiva hoitotyö –lehdet. 2010-2015. vol. 8-13.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.