Nappaako terveysalan koulutus mobiiliteknologian porkkanan?

Olin yksi harvoista ryhmämme opiskelijoista, joilla oli oma GSM-puhelin käytössä sairaanhoitajakoulutuksen aikana, elettiin 1990-luvun loppua. Tämän jälkeen teknologinen kehitys on ollut huimaa. Vuonna 2015 Suomessa alle 45-vuotiaista 94 prosentilla oli omassa käytössä älypuhelin ja noin 60–70 % on tablettitietokone taloudessa. Eräässä radiomainoksessa todetaan, että älypuhelin on ihmisen käden ja mielen jatke, mutta samalla varoitellaan myös sen aiheuttamista vaaroista. Yhteiskunnallisessa keskustelussa mobiiliteknologia saakin sekä positiivista että negatiivista huomiota. Mutta mikä sitten on totuus terveysalan (sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, ensihoitaja ja kätilö) koulutuksessa – onko mobiiliteknologia peikko vai porkkana?

Mobiiliteknologian (älypuhelimien ja tablettitietokoneiden) pedagoginen käyttö terveysalan koulutuksessa on yleistynyt viime vuosien aikana tosin hitaammin kuin ympäröivässä yhteiskunnassa yleensä. Mitä sitten mobiiliteknologian hyödyistä terveysalan koulutuksessa oikeastaan tiedetään? Terveysalan koulutustutkimuksen kentässä mobiiliteknologia on vielä vähän tutkittu alue ja sen painopiste on ollut lähinnä terveysalan opiskelijoiden oppimiskokemuksissa ja tyytyväisyydessä mobiiliteknologian käyttöön opetuksessa. Tutkimusten mukaan terveysalan opiskelijat suhtautuvat positiivisesti mobiiliteknologian käyttöön opetuksessa ja sen on myös todettu auttavan mm. opiskelijoita hoitotyön päätöksenteossa ja tiedonhaussa sekä syventävän heidän oppimiskokemuksiaan.

Nykyiset terveysalan opiskelijat edustavat Y-sukupolvea, jolle mobiiliteknologia ja sen mahdollistamat kommunikaatio- ja tiedonhakutavat ajasta ja paikasta riippumatta ovat tärkeä osa heidän arkielämäänsä – he edustavat ns. ”tässä ja nyt sukupolvea”, johon myös terveysalan koulutuksen tulisi vastata. Suurin osa terveysalan opettajista kuitenkin edustavat sukupolvea, jolle mobiiliteknologia on ehkä enemmänkin peikko kuin porkkana. Tämä selittäneekin sen tosiasian, ettei mobiiliteknologian hyötyjä vielä täysin ymmärretä eikä sitä osata vielä hyödyntää kaikessa potentiaalissaan pedagogisessa toteutuksessa opiskelijoiden oppimista tukevana ja opettajan työn kuorimittavuutta helpottavana työkaluna tai apuvälineenä. Esimerkki opiskelijan kokemuksista kertonee jotakin koulutuksen nykytilasta: ”olisi kiva hakea lisää tietoa oppitunnin aikana, mutta omia laitteita ei saa käyttää”. Terveysalan opettajat tarvitsevatkin monipuolista täydennyskoulutusta sekä mobiiliteknologian pedagogisesta että teknisestä toteutuksesta, konkreettisia malleja ja mobiiliteknologian välineitä, jotta vastaaminen teknologiseen kehitykseen ja tarvittava pedagoginen sekä asenteellinen muutos olisi mahdollista.

Toisin sanoen, vaikka puhutaankin tulevaisuuden kustannustehokkaasta opetuksesta, joka tapahtuu pääosin verkossa ja pienryhmissä, ei käytännön todellisuus vielä tue tätä ideaalia. Terveysalan opetuksen painopiste on siirtynyt opettajajohtoisesta opetuksesta opiskelijan itsenäisen oppimisprosessin ohjaamiseen, ei niinkään pedagogisen kehityksen myötä, vaan lähinnä ammattikorkeakouluihin kohdistuneiden rahoitusleikkausten vuoksi. Mobiiliteknologia olisi oiva porkkana rahoitusleikkauksiin vastaamisessa, koska juuri mobiiliteknologian avulla on mahdollista muuttaa terveysalan koulutuksen opetus- ja ohjausmenetelmiä tarvittavaan suuntaan. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu siltä, ettei mobiiliteknologiaa saadaan juurrutettua terveysalan koulutuksen opetussuunnitelmiin siinä tahdissa kuin teknologinen kehitys etenee. Terveysalan koulutuksen kentälle tarvitaankin nyt innostusta ja luovaa ajattelua, jotta koulutus vastaisi tulevaisuudessa terveysalan opiskelijoiden, työelämän ja koko yhteiskunnan vaatimuksiin – porkkana jää koulutuksen napattavaksi.

Kirjoittajan tiedot:

Camilla Strandell-Laine

sairaanhoitaja, TtM, Tohtorikoulutettava

Hoitotieteen tohtoriohjelma

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: castla@utu.fi

ResearchGate: https://www.researchgate.net/profile/Camilla_Strandell-Laine

Lähteet:

Doyle GJ, Garrett B, Currie LM. 2014. Integrating mobile devices into nursing curricula: Opportunities for implementation using Roger’s Diffusion of Innovational model. Nurse Education Today 34 (5), 775–782, http://dx.doi.org/10.1016/j.nedt.2013.10.021.

Guo P, Watts K, Wharrad H. 2015. An integrative review of the impact of mobile technologies used by healthcare professionals to support education and practice. Nursing Open 3 (2), 66–78. http://dx.doi.org/10.1002/nop2.37.

Raman J. 2015. Mobile technology in nursing education: where do we go from here? A review of the literature. Nurse Education Today 35 (5), 663–672, http://dx.doi.org/10.1016/j.nedt.2015.01.018.

Reilly JR, Vandenhouten C, Gallagher-Lepak S, Ralston-Berg P. 2012. Faculty Development for E-learning: A multi-campus community of practice (COP) approach. Journal of Asynchronous Learning Networks 16 (2), 99–110.

Sánchez-García AB, López-Montesinos MJ. 2013. Wireless devices in nursing education. Investigación y Educación en Enfermería 31(1), 95-106.

Strandell-Laine C, Stolt M, Leino-Kilpi H, Saarikoski M. 2015. Use of mobile devices in nursing student–nurse teacher cooperation during the clinical practicum: An integrative review. Nurse Education Today 35 (3), 493–499, http://dx.doi.org/10.1016/j.nedt.2014.10.007.

Tilastokeskus. 2016. Internetin käyttö mobiililaitteilla. http://www.stat.fi/til/sutivi/2015/sutivi_2015_2015-11-26_kat_002_fi.html (21.5.2016).

Tuominen R, Stolt M, Salminen L. 2014. Social media in Nursing Education: The view of the students. Education Research International, Vol. 2014, Article ID 929245, http://dx.doi.org/10.1155/2014/929245.