Teknologia haltuun osastonhoitaja!

Osastonhoitaja toimii terveydenhuollossa hoitoyksikön lähiesimiehenä. Hoitoyksikkö voi olla esimerkiksi vanhainkoti, hoivayksikkö tai sairaalan osasto. Aikojen saatossa vaade osastonhoitajan koulutustaustasta on kasvanut. Nykyään osastonhoitajalta vaaditaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa tai terveystieteiden maisteritutkintoa. Perinteisesti osastonhoitajalla on myös sairaanhoitajan tutkinto.

Mitä osastonhoitaja työssään tekee? Aihetta on tutkittu jonkin verran esimiestyön roolin (Pegram et al. 2015) ja johtamistyylin (Lavoie-Tremblay et al. 2016, Morsiani et al. 2016) näkökulmasta, mutta myös tehtävien näkökulmasta (Narinen 2000). Vaikka Narisen väitöskirja on jo useamman vuoden takaa, allekirjoitan tulokset tänäkin päivänä. Työnkuvaan kuuluu henkilöstöhallinto, taloushallinto, työnjohtotehtävät, yhteistyö ja kehittämistehtävät sekä kliininen työ. Kliiniseen työhön osallistuminen tosin saattaa tänä päivänä olla harvinaista.

Mikä sitten on muuttunut? Kaikkea ennen mainittua työtä toteutetaan teknologian avulla, tukemana ja/tai ohjaamana. Laadimme työyhteisössämme osastonhoitajan toimenkuvan EFQM-laatumallia runkoa noudattaen. Yhteen kappaleeseen kerättiin yliopistollisen keskussairaalan osastonhoitajan työssä hallittavien sovellusten lista käyttöohjeineen. Osastonhoitajan tulee tarvittaessa hallita 26 eri sovellusta; työvuorosuunnittelusta sähköisiin sairauspoissaoloilmoituksiin, tuotetilauksista huoltopyyntötilauksiin. Skaala on laaja.

Mitä hyötyä tämä tuottaa organisaatiolle? Valtaosa tiedosta pystytään varastoimaan sähköisesti. Toisaalta, varastoidun tiedon saamisessa on usein haastetta. Työaikaa säästyy, mutta myös kuluu. Kaikki sovellukset eivät toimi ihanteellisella tavalla. Osasta sovelluksia puuttuu esimerkiksi ”return” painike. Jos haluat palata edelliselle sivulle, joudut sulkemaan ohjelman ja avaamaan uudelleen. Mutta joukkoon mahtuu myös luonnikkaita, helppokäyttöisiä ja arvotuottavia sovelluksia. Eilen käytin 26:sta sovelluksesta kahdeksaa. Näistä neljä arvioisin käyttäjäystävälliseksi ja työtäni helpottaviksi ratkaisuiksi.

Parhain ja toisinaan pahin, on sähköposti ja sen kalenteritoiminto. Olet tavoitettavissa lähes koko ajan ja etukäteen täytetty kalenteri ei juuri anna armoa arjessa tapahtuville nopeille muutoksille. Silti, en palaisi enää takaisin vahvaan malliin, jossa potilastietojärjestelmänä toimivat paperit, viestit vaihtuivat ilmoitustaulun kautta ja työvuorosuunnittelu tehtiin käsin. Tästä huolimatta toivoisin uusien ja vanhojenkin ohjelmistojen suunnittelijoita testaamaan tuotteitaan meillä loppukäyttäjillä. Mitkä toiminnot ovat tärkeitä, mistä voidaan luopua, mitä voitaisiin yhdistää ja ennen kaikkea integroida jo olemassa oleviin ratkaisuihin. Lean hengessä.

Tuominen Outi, Sh, TtM, Tohtoriopiskelija

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos 

ouantu@utu.fi

The latest Tweets from Outi Tuominen

Lähteet:

Pegram, A. Grainger, M. Jones, C & While, A. 2015. An exploration of the working life and role of the ward manager within an acute care hospital organisation. Journal of Research in Nursing, Vol 20, Issue 4.

Morsiani, G. Bagnasco, A & Sasso, L. 2016. How staff nurses perceive the impact of nurse managers’ leader-ship style in terms of job satisfaction: a mixed method study. Journal of Nursing Management, DOI: 10.1111/jonm.12448.

Narinen, A. 2000. Terveydenhuollon osastonhoitajan työn sisältö tällä hetkellä ja tulevaisuudessa. Helsingin yliopiston verkkojulkaisut. http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/laa/kliin/vk/narinen/terveyde.pdf

EFQM http://www.laatukeskus.fi/sites/default/files/efqm_excellencemallin2013esittely.pdf

NCS-AMMATTIPÄTEVYYSMITTARI – KAKSI VUOSIKYMMENTÄ KEHITTÄMISTYÖTÄ JA EMPIIRISTÄ TUTKIMUSTA

Maailmassa on kehitetty lukuisia mittareita hoitotieteelliseen tutkimukseen. Kun aineiston keruuta varten tarvitaan mittari, on syytä aloittaa tutustumalla jo olemassa oleviin mittareihin. Mittarin valinnan tulee perustua parhaaseen mahdolliseen saatavilla olevaan tietoon.

Mittaria etsiessä voi esittää seuraavia kysymyksiä:

• Missä mittari on kehitetty, sopiiko se kulttuuriimme, onko sitä aikaisemmin käytetty hoitotieteellisessä tutkimuksessa, onko se käännetty suomen kielelle?
• Onko mittarista saatavilla psykometristä luotettavuustietoa, eli millainen on ollut mittarin validiteetti, reliabiliteetti, käytettävyys ja muutosherkkyys erilaisilla aineistoilla?
• Onko mittari yleinen (geneerinen) vai onko se esimerkiksi tarkoitettu johonkin spesifiin toimintaympäristöön (esim. teho-osasto, sairaala) tai tietylle ammattiryhmälle (esim. sairaanhoitajat, kätilöt, terveydenhoitajat)?
•  Onko mittaria helppo käyttää? Onko sen tuloksia helppo tulkita?
• Miten tutkija saa mittarin käyttöönsä eli kenellä on siihen tekijänoikeus ja miten lupa hankitaan? On oltava erityisen tarkka siitä, että mittarin laatijan oikeudet säilyvät tutkimuksen eri vaiheissa. Mittari saattaa olla myös maksullinen.

Dosentti Riitta Meretoja kehitti Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella toteutetussa väitöskirjatutkimuksessaan sairaanhoitajien ammattipätevyysmittarin, Nurse Competence Scalen (NCS, Meretoja 2003). Syyskuussa 2016 siitä julkaistiin systemaattinen ja psykometrinen katsaus, johon koottiin tieto NCS -mittarin kehittämisestä, psykometrisistä ominaisuuksista ja käytöstä kahden vuosikymmenen ajalta. Katsauksessa analysoitiin 43 englannin- tai suomenkielistä tieteellistä vertaisarvioitua julkaisua ja väitöskirjaa. (Flinkman ym. 2016.)

NCS-mittari on tarkoitettu työelämässä toimivien sairaanhoitajien ammattipätevyyden eli kompetenssin arviointiin erilaisissa toimintaympäristöissä. Mittari sisältää 73 kysymystä, jotka ryhmitellään seitsemään teoreettiseen kategoriaan: auttaminen, opettaminen-ohjaaminen, tarkkailutehtävä, tilanteiden hallinta, hoitotoimien hallinta, laadunvarmistus ja työrooli. Ammattipätevyyden laatua arvioidaan VAS-asteikolla (0-100). Se, miten usein kompetenssia käytetään kliinisessä työssä, arvioidaan neliportaisella asteikolla.

NCS-mittarin kehittäminen alkoi kirjallisuuskatsauksella, jossa tarkasteltiin kompetenssimittareita. Tällöin huomattiin, että olemassa olevien mittareiden käsitteistö ei ollut selkeä, useimmat mittarit olivat vasta kehitysvaiheessa ja niiden psykometrisistä ominaisuuksista ei ollut riittävästi tietoa. Edellinen vastaavanlainen geneerinen mittari oli kehitetty 25 vuotta aiemmin. Näiden tietojen perusteella päätettiin kehittää uusi geneerinen kompetenssimittari.

Mittarin kysymykset kehitettiin ammattipätevyyttä kuvaavien indikaattoreiden perusteella yliopistosairaalaympäristössä. Mittari reliabiliteetti ja validiteetti testattiin huolellisesti useassa vaiheessa eri toimintaympäristöissä työskentelevillä sairaanhoitajilla ja heidän esimiehillään. (Meretoja ym. 2004.)

NCS-mittari on nykyisin Suomessa ja maailmalla eniten käytetty sairaanhoitajien ammattipätevyysmittari. Sillä on tehty jo yli 11 000 kompetenssimittausta. Mittari on osoittautunut käyttökelpoiseksi itse- ja esimiesarviointiin erilaisissa toimintaympäristöissä ja erilaisilla sairaanhoitaja-aineistoilla, myös opiskelijoilla. Optimaalisen ammattipätevyystason määrittelymalli on kehitetty osaamisen johtamisen tueksi (Meretoja ja Koponen 2012). Mittari on käännetty 20 kielelle ja sitä on käytetty yli 30 maassa. NCS-mittaria on käytetty eniten sairaalaympäristössä toimivien sairaanhoitajien ammattipätevyyden arviointiin sekä ammattipätevyyteen yhteydessä olevien tekijöiden tunnistamiseen.

Mittarin kehittäminen on pitkä projekti, joka sisältää useita eri vaiheita. Mittari ei tule koskaan täysin valmiiksi, vaan sen psykometriset ominaisuudet on testattava aina, kun mittaria käytetään uusilla aineistoilla. Mittarin kielenkäännöksiin on kiinnitettävä huomiota; käännöstyö on tehtävä huolellisesti kaksoiskäännösmenetelmällä. Puutteellinen käännöksen laatu voi vaarantaa mittarin psykometriset ominaisuudet.  

Mittarien käytön etiikkaan on kiinnitettävä erityistä huomiota (Leino-Kilpi ym. 2013): mittaria tai sen osia ei voi kopioida ja käyttää, modifioida tai julkaista ilman tekijän lupaa. Lupakäytännöt vaihtelevat, mutta aina on turvallista olla yhteydessä mittarin alkuperäiseen kehittäjään.

Suomessa hoitotieteellinen tutkimustyö on huomattavan aktiivista. Kun tutkimus perustuu mitattaviin ilmiöihin, tarvitaan luotettavia mittareita. Mittarit elävät kuitenkin ajassa ja ne muokkautuvat käytön myötä.

Kirjoittajien tiedot:

Riitta Meretoja

Erikoissairaanhoitaja, TtT, dosentti

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, Tutkimusjohto, kehittämispäällikkö

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

riitta.meretoja@hus.fi

Mervi Flinkman
Sairaanhoitaja, TtT, post doc -tutkija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
mervi.flinkman@utu.fi

Helena Leino-Kilpi

THT, ESH, professori,

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos, laitoksen johtaja ja

sivutoiminen ylihoitaja,

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri​/TYKS

helena.leino-kilpi@utu.fi

Lähteet:

Meretoja R. (2003) Nurse Competence Scale. Doctoral Thesis. University of Turku, D 578.

Flinkman M, Leino-Kilpi H, Numminen O, Jeon Y, Kuokkanen L. & Meretoja R. (2016) Nurse Competence Scale: a systematic and psychometric review. Journal of Advanced Nursing. DOI: 10.1111/jan.13183. Kokoteksti saatavilla: http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/jan.13183/epdf

Meretoja, R., Isoaho, H. & Leino-Kilpi, H. (2004) Nurse competence scale: development and psychometric testing. Journal of Advanced Nursing 47(2), 124-133.

Meretoja R. & Koponen L. (2012) A systematic model to compare actual and optimal competencies in clinical settings. Journal of Advanced Nursing 68, 414-422.

Leino-Kilpi H, Kulju K, Gröndahl W. & Ryödi E. (2013) Mittareiden eettinen käyttö tutkimuksessa. Teoksessa: Gröndahl W & Leino-Kilpi H Potilaslähtöinen hoidon laatu- näkökulmia arviointiin. Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos, Julkaisuja A67, sivut 113–126.

Synnytys lähestyy – oletko valmis?

Aiemmin tammikuussa uutisoitiin nykysynnyttäjien huonosta valmistautumisesta synnytykseen. Monet raskaana olevat naiset eivät tiedä synnytyksestä mitään, vaan luovuttavat itsensä synnyttämään tullessa kätilön käsiin. Jonkinasteinen valmistautuminen sekä psyykkisesti että fyysisesti olisi todennäköisesti eduksi. Toisaalta tarkasti etukäteen suunniteltu synnytys voi johtaa pettymykseen synnytyksen ennustamattoman etenemisen vuoksi. Raskausaikana tarjottavalla tiedolla on suuri merkitys synnytykseen valmistautumisessa. Naisten mielestä synnytyksestä ei aina puhuta tarpeeksi. Islannissa toteutetussa tutkimuksessa erityisesti synnytyksensä vaikeaksi kokeneet naiset pitivät raskausaikana tarjottua tietoa riittämättömänä (Gottfredsdottir ym. 2016).

Monesti myös imetykseen valmistautumisen jää väliin. Imetykseen liittyvää ”perimätietoa” ei enää välttämättä ole saatavilla, koska tuoreen äidin ympärillä ei ole sukulaisnaisten yhteisöä, joka tietoa välittäisi. Perimätiedon oikeellisuus saattaa myös olla kyseenalaista, sillä suuri osa nykyäitien äideistä on itse imettänyt aikana, jolloin imetys oli vielä nykyistäkin vähäisempää. Imetyksen onnistuminen saattaisi olla kuitenkin helpompaa, jos äiti olisi jo etukäteen tutustunut esimerkiksi maidonerityksen perusteisiin ja vastasyntyneen tyypilliseen ensi päivien käyttäytymiseen. Omaa imetysluottamusta voisi vahvistaa, kun ymmärtää, että rinnalla imeminen tarjoaa vastasyntyneelle paljon muutakin kuin ravintoa; se on turvaa, lohtua ja lämpöä. Imetysluottamus – eli uskooko äiti kykenevänsä imettämään - on yksi keskeinen tekijä imetyksen onnistumiselle (Dennis 2003).

Valmistautumisen merkitystä – niin synnytykseen kuin imetykseenkin - on kuitenkin tutkimusten perusteella hankalaa osoittaa. Miten raskausaikana olisi parasta valmistautua ja mikä on riittävää valmistautumista? Pitäisikö odottajan aktiivisesti itse etsiä enemmän tietoa mitä hänelle esimerkiksi neuvolassa tarjotaan? Useissa suomalaisissa synnytyssairaaloissa synnyttäjien fyysisiä valmennuskäyntejä on vähennetty tai lopetettu ja valmennus on siirretty nettiin. Aiemmat tutkimukset ovat keskittyneet ammattilaisten tarjoamien ohjausinterventioiden tarkasteluun, eivät niinkään äidin oman valmistautumiseen. Esimerkiksi viime vuonna valmistuneen Cochrane-katsauksen johtopäätös oli, että raskausaikana tavalla tai toisella toteutettu imetysohjaus ei merkittävästi vaikuttanut imetyksen aloitukseen tai kestoon (Lumbiganon ym. 2016).

Ehkä valmistautuminen ja sen määrä tai laatu on enemmän riippuvainen naisen omasta motivaatiosta tai asenteesta. Imetysasenteen on todettu olevan yksi merkittävimmistä tekijöistä imetyksen kestoon liittyen. Myönteisen imetysasenteen on todettu lisäävän imetyksen kestoa (esim. Hannula ym. 2014, Niela-Vilén ym. 2016). Ehkäpä asenne on yhteydessä myös naisen motivaatioon etsiä lisätietoa. Lisätutkimukset valmistautumisesta ja sen merkityksestä niin synnyttämiseen kuin imetykseenkin olisivat tarpeen. Lisäksi olisi edelleen tärkeää arvioida raskausaikana tarjottavaa synnytys- ja imetysohjausta.

Kirjoittajan tiedot:

Hannakaisa Niela-Vilén

kätilö, TtT, Post doc -tutkija

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: hmniel(at)utu.fi

ResearchGate: https://www.researchgate.net/profile/Hannakaisa_Niela-Vilen

Lähteet

Dennis CL. 2003. The Breastfeeding Self-Efficacy Scale: psychometric assessment of the short form. Journal of Obstetric, Gynecologic, & Neonatal Nursing 32(6), 734–744.

Gottfredsdottir H, Steingrimsdottir P, Björnsdottir A, Gudmundsdottir EY, Kristjansdottir H. 2016. Content of antenatal care: does it prepare women for birth? Midwifery 39, 71-77.

Hannula LS, Kaunonen ME, Puukka PJ. 2014. A study to promote breast feeding in the Helsinki Metropolitan area in Finland. Midwifery 30(6), 696–704.

Lumbiganon P, Martis R, Laopaiboon M, Festin MR, Ho JJ, Hakimi M. 2016. Antenatal breastfeeding education for increasing breastfeeding duration. Cochrane Database of Systematic Reviews. CD006425. doi: 10.1002/14651858.CD006425.pub4.

Niela-Vilén H, Axelin A, Melender H-L, Löyttyniemi E & Salanterä S. 2016. Breastfeeding preterm infants – a randomized controlled trial of the effectiveness of an internet-based peer-support group. Journal of Advanced Nursing 72(10), 2495–2507.

 

 

 

Uudenvuodenlupauksena liikunta – laadukas lämmittely ja liiketaidot ovat tärkeitä liikuntavammojen ennaltaehkäisyssä

Joulu on vietetty ja uutenavuotena luvattu paljon. Yleisiä lupauksia ovat elämäntapoihin liittyvät lupaukset, kuten liikunnan lisääminen. Tammikuussa kuntosaleilla ja laduilla on ruuhkaa. Liikunnan lisääminen on hieno asia! Fyysisen aktiivisuuden lisääntyminen on yhteydessä kuitenkin myös liikuntavammariskiin (Herman ym. 2012). Lasten ja nuorten osalta tämä selviää vuoden 2016 LIITU-tutkimuksesta, mistä myös UKK-instituutti uutisoi vuoden ensimmäisessä tiedotteessaan. Liikunnan edistäminen kaipaa toimia myös liikuntavammojen ehkäisyn saralla. (Kokko ym. 2016). 

 

LIITU on kansallinen lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä käsittelevä seurantatutkimus, jota johtaa Jyväskylän yliopiston Terveyden edistämisen tutkimuskeskus*. LIITU-tutkimuksen tavoitteena on kerätä tietoa lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisestä kuten liikunnan määrästä, liikuntatavoista, -paikoista, -kokemuksista ja -motiiveista. LIITU-tutkimuksen tuloksia julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2014 ja toisen kerran vuonna 2016. Tutkimuksesta selviää, että liikuntavammat ovat yleistyneet lapsilla ja nuorilla. Yli puolet tutkimukseen osallistuneista lapsista ja nuorista oli kokenut liikuntavamman vuoden aikana. Hienoa on kuitenkin se, että myös vähintään tunnin päivässä liikkuvien lasten ja nuorten määrä oli lisääntynyt vuodesta 2014 vuoteen 2016, jolloin vähintään tunnin päivässä liikkui kolmasosa lapsista. (Kokko ym. 2016.)

Miten liikuntavammoja voidaan ennaltaehkäistä?

Laadukas lämmittely, palauttelu ja säännöllinen liiketaitoharjoittelu ovat tärkeitä liikuntavammojen ehkäisyssä (Herman ym. 2012, Hübscher ym. 2010, 2013). Alkulämmittely on tärkeää aina ennen varsinaista liikuntahetkeä, mutta erityisesti talven kylmillä ilmoilla. Hyvällä hermolihasjärjestelmää aktivoivia harjoitteita sisältävällä alkulämmittelyllä voidaan vähentää alaraajanvammojen esiintyvyyttä (Herman ym. 2012). Tällaisilla harjoitusohjelmilla voidaan vammojen suhteellista riskiä vähentää jopa 32–38% (Hübscher 2013). Hermolihasjärjestelmää aktivoivat lämmittelyt sisältävät usein vahvistavia ja liikkuvuutta lisääviä harjoitteita, tasapainoharjoitteita, lajikohtaisia ketteryyttä ja oikeita suoritustekniikoita lisääviä harjoitteita ja esimerkiksi hypystälaskeutumistekniikoita. Liikuntavammojen ennaltaehkäisyssä tehokkaita ovat olleet sellaiset ohjelmat, joissa harjoitusohjelmia sovelletaan johdonmukaisesti yli kolme peräkkäistä kuukautta. (Herman ym. 2012.) Liiketaitoharjoittelun tiedetään olevan tärkeää alaraajavammojen ennaltaehkäisyssä myös suomalaisaineiston perusteella (Pasanen ym. 2008). Lisäksi liikutavammojen ehkäisyssä on tärkeää oikeat varusteet ja suojat. Lisätietoja liikuntavammoista ja niiden ennaltaehkäisystä mm. UKK-instituutin terve liikkuja -sivuilta: http://www.terveliikkuja.fi/

*LIITU-tutkimus on toteutettu yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen (KIHU), Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiön (LIKES), UKK-instituutin, Turun yliopiston, Nuorisotutkimusseuran, Samfundet Folkhälsanin ja valtion liikuntaneuvoston kanssa (Kokko ym. 2016).

Kirjoittajan tiedot:
Lotta Hamari
fysioterapeutti, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
lotta.hamari@utu.fi

Lähteet:

Herman K, Barton C, Malliaras P & Morrissey D. 2012. The effectiveness of neuromuscular warm-up strategies, that require no additional equipment, for preventing lower limb injuries during sports participation: a systematic review. BMC Medicine 10, 75-7015-10-75.

Hubscher M & Refshauge KM. 2013. Neuromuscular training strategies for preventing lower limb injuries: what's new and what are the practical implications of what we already know? British Journal of Sports Medicine 47 (15), 939-940.

Hubscher M, Zech A, Pfeifer K, Hansel F, Vogt L & Banzer W. 2010. Neuromuscular training for sports injury prevention: a systematic review. Medicine and Science in Sports and Exercise 42 (3), 413-421.

Kokko S & Mehtälä A. (toim.) 2016. Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2016. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2016:4

Pasanen K, Parkkari J, Pasanen M, Hiilloskorpi H, Makinen T, Jarvinen M & Kannus P. 2008. Neuromuscular training and the risk of leg injuries in female floorball players: cluster randomised controlled study. BMJ (Clinical Research Ed.) 337, a295.