Miten sydänoireet tunnistaa?

Lehdissä näkee usein otsikoita ”Varo tätä oiretta, se voi olla merkki sydänkohtauksesta” tai ”Tunnista oireet, milloin sydän on vaarassa”. Tässä blogikirjoituksessa en kuitenkaan aio nyt antaa tämän kaltaisia ohjeita. Keskittyminen tarkkoihin, tyypillisinä pidettyihin oirekuvauksiin nimittäin saattaa viedä huomion siltä tosiasialta, että sydänoireet ovat hyvin yksilöllisiä, ihan niin kuin kipuoireet yleensäkin. Haastatellessani ohitusleikattuja potilaita havaitsin, että oireiden ei välttämättä uskota olevan sydänperäisiä, koska ne eivät vastaa näitä yleisesti kuvattuja tyypillisiä oireita, kuten puristavaa, vannemaista kipua rinnalla tai puutumisoireita kädessä. Tällöin hoitoon hakeutuminen ja avun saaminen saattavat viivästyä. ”Ei minulla ollut mitään semmoista vannetta rintakehällä, ei kovaa puristavaa kipua eikä kipu säteillyt minnekään. En voinut kuvitellakaan, että kyseessä olisi sydän”

Aina terveydenhuollon ammattilaisetkaan eivät tunnista sydänoireita. Näin voi käydä esimerkiksi silloin, jos potilas on poikkeuksellisen nuori ja hyväkuntoinen.  Viime aikoina silmiini on osunut kaksi eri lehdissä ollutta artikkelia nelikymppisten naisten sairastamista sydäninfarkteista. Kotilääkäri-lehdessä 3/2018 oli juttu 41-vuotiaana sydäninfarktiin sairastuneesta Johanna Liimataisesta ja Aamulehdessä 19.4.2018 40-vuotiaana sairastuneesta Riikka Jaakkolasta. Yhteistä näiden naisten tarinoissa on se, että kummankaan kohdalla ei terveydenhuollon ammattilaisille tullut ensimmäisenä mieleen, että kyse voisi olla sydämestä. Johannan kohdalla oli arveltu, että hän on syönyt jotakin sopimatonta ja Riikan vaivaksi arveltiin närästystä. Kummankaan kohdalla oireet eivät olleet sellaisia, joita on tyypillisesti kuvattu sydäninfarktin oireiksi. Johanna kuvasi, että ”kipu oli kuin kaktuspallo kurkussa” ja Riikka kuvasi kipuaan ”kouristavaksi kivuksi vatsassa”. Johannalla sydänsairauden riskitekijöinä olivat tupakointi sekä vahva sukurasite; useampikin suvun naisista oli sairastanut sydäninfarktin nuorella iällä. Riikalla sen sijaan ei ollut yhtään riskitekijää, ja silti hän sairastui sydäninfarktiin vain 40-vuotiaana. Nämä naiset olivat onnekkaita, sillä tutkimusten mukaan alle 50-vuotiaat naiset kuolevat sairastuessaan sydäninfarktiin kaksi kertaa todennäköisemmin kuin samanikäiset miehet. Yksi syy tähän on juuri se, että heidän oireitaan ei tunnisteta sydänperäisiksi.

Naiset myös usein viivyttelevät hoitoon hakeutumista vaikka heillä olisikin sydänperäisiä oireita. Erityisesti naisten oireet saattavat olla hyvin moninaisia ja epätyypillisiä, kuten väsymystä, hengenahdistusta, selkäkipua, turvotusta, huimausta, kuivaa yskä tai ohimenevää ja epämääräistä epämukavaa tunnetta rinnassa. Koska oireet saattavat olla niin epämääräisiä, eivät terveydenhuollon ammattilaisetkaan välttämättä yhdistä niitä sydänperäisiksi, etenkään, jos potilas on perusterve työikäinen nainen, eikä oireisiin liity varsinaista kipuoiretta rinnalla.

Epätyypillisten sydänoireiden tunnistaminen edellyttää terveydenhuollon ammattilaisilta edistyksellistä otetta ja taitoja oireiden arviointiin sekä kokonaisvaltaista ymmärrystä sydämen toiminnasta ja sydänsairauksien syntymekanismeista. Epätyypillisiä oireita naisilla ovat tutkimusten mukaan edellä mainittujen lisäsi: niskakipu, leukakipu, käsivarsikipu, pahoinvointi, hikoilu, ruokahaluttomuus, heikotus, yölliset hengenahdistuspuuskat, ruoansulatushäiriöt, tajunnan häiriöt, kylmähikisyys tai sydämentykytys. Tai ehkäpä näitä oireita pitäisikin kutsua ennemminkin naisten tyypillisiksi oireiksi, koska suurin osa naisista kuvaa sydänoireitaan juuri tällaisiksi epämääräisiksi oireiksi.

Tulisi muistaa, että sydäninfarktista selviytymismahdollisuudet ovat huomattavasti suuremmat, jos hoito saadaan alkamaan tunnin kuluessa; useimmat viivyttävät hoitoon lähtöä aivan liian pitkään, mikä heikentää hoitotuloksia ja lisää komplikaatioiden riskiä.  Riittävän nopean hoidonsaannin kannalta on olennaisen tärkeää, että naiset eivät vähättele ja aliarvioi oireitaan tai riskiään sairastua sydäninfarktiin. Lisäksi terveydenhuolloin ammattilaisten tulee tunnistaa nämä naisille tyypilliset epämääräiset sydänoireet ja huomioida aina sydäninfarktin mahdollisuus, vaikka potilas olisikin nuori ja hyväkuntoinen.

 

 

Kirjoittajan tiedot:

Kristiina Heikkilä
Sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
kemheik@utu.fi

 

Lähteet

Albarran JW, Clarke BA, Crawford J.  2007. “It was not chest pain really, I can’t explain it!” An exploratory study on the nature of symptoms experienced by women during their myocardial infarction. Journal of Clinical Nursing 16, 1292–1301.

Canto JG, Canto EA, Goldberg RJ. 2014. Time to standardize and broaden the criteria of acute coronary syndrome symptom presentations in women. Canadian Journal of Cardiology 30(7), 721–728.

Davis LL. 2017. A qualitative study of symptom experiences of women with acute coronary syndrome. Journal of Cardiovascular Nursing 32(5), 488–495.

DeVon HA, Burke LA, Vuckovic KM, Haugland T, Eckhardt AL, Patmon F, Rosenfeld AG. 2017. Symptoms suggestive of acute coronary syndrome. When is sex important? Journal of Cardiovascular Nursing 32(4), 383–392.

Miller CL. 2002. A review of symptoms of coronary artery disease in women. Journal of Advanced Nursing 39(1), 17–23.

Miller CL. 2003. Symptom reflections of women with cardiac disease and advanced practice nurses: A descriptive study. Cardiovascular Nursing 18(2), 69–76.

Mozaffarian D, Benjamin EJ, Go AS et al. 2016. Heart disease and stroke statistics 2016 update: a report from the American Heart Association. Circulation 133(4), e38–360.

O’Keefe-McCarthy S. 2008. Women’s experiences of cardiac pain: A review of the literature. Canadian Journal of Cardiovascular Nursing 18(3), 18–25.

Vaccarino V, Parsons L, Every NR, Barron HV, Krumholz HM. 1999. Sex-based differences in early mortality after myocardial infarction. The New England Journal of Medicine 341(4), 217–225.

Zbierajewski-Eischeid SJ, Loeb SJ. 2017. Myocardial infarciton in women. Promoting symptom recognition, early diagnosis and risk assessment. Dimensions of Critical Care Nursing 28(1), 1–6.

Uudella äitiyslailla kohti tasavertaisempaa vanhemmuuden määritelmää

Suomessa koettiin jälleen merkittävä muutos koskien sateenkaari-ihmisten oikeuksia, tällä kertaa koskien kahden äidin sateenkaariperheitä. Eduskunta hyväksyi 28. helmikuuta 2018 kansalaisaloitteesta liikkeelle lähteneen lakiesityksen, jonka mukaan äitiyslakia tulisi uudistaa niin, että naisparit voisivat yhdessä hakeutua hedelmöityshoitoihin ja lapsen synnyttävän äidin puoliso (käytän tässä termiä ei-synnyttävä äiti) voidaan vahvistaa lapsen viralliseksi vanhemmaksi jo ennen lapsen syntymää. Uusi äitiyslaki astuu voimaan vuonna 2019.

Merkittäväksi muutoksen tekee se, että ennen kahden äidin sateenkaariperheet joutuivat käymään läpi pitkän, noin puoli vuotta kestävän sisäisen adoptioprosessin vahvistaakseen ei-synnyttävän äidin vanhemmuuden. Prosessiin liittyi useita ongelmallisia kohtia: sisäistä adoptioprosessia ei voitu aloittaa ennen lapsen syntymää, pitkä prosessi tuotti äideille turhautuneisuutta ja stressiä, ja lapsen oikeudellinen asema suhteessa molempiin vanhempiin oli epäselvä. Epäselvä oikeudellinen asema konkretisoitui käytännössä seuraavasti: jos vanhemmat erosivat tai lapsen synnyttänyt äiti kuoli ennen sisäisen adoption vahvistamista, lapsella ei ollut oikeuksia molempiin vanhempiinsa ja lapsesta saattoi tulla orpo. Ei-synnyttävältä äidiltä puuttuivat oikeudet lapseensa ilman sisäistä adoptiota.

Mitä uudistuva äitiyslaki sitten merkitsee kahden äidin sateenkaariperheen hoidon kannalta? Uskon, että uusi äitiyslaki lisää tietoisuutta ja ymmärrystä kahden äidin sateenkaariperheiden olemassaolosta. Kävin läpi hoitotieteellisiä tutkimuksia aiheesta ja listaan muutamia tutkimuksissa esille tulleita ongelmia, joihin uusi äitiyslaki mahdollisesti vaikuttaa:

• Terveysalan ammattilainen ei kohdellut tai tunnistanut naispareja pariskuntana.
  
• Ammattilaiset yrittivät soveltaa heteropariskunnille suunniteltuja hoito-, ohjaus- ja tukimenetelmiä naisparien raskauden aikaisessa hoidossa.
  
• Terveysalan ammattilaisella oli ennakko-oletus siitä, että odottavalla äidillä olisi miespuoliso.
  
• Naisparien täytyi selittää ammattilaiselle parisuhdettaan ja elämäänsä, sekä olla tietolähteenä ammattilaisille, koska ammattilaisilla ilmeni tiedonpuutteita sateenkaariperheistä.
  
• Terveysalan ammattilaiset määrittelivät synnyttävän äidin ja ei-synnyttävän äidin suhdetta lapseen eri tavalla. Ei-synnyttävälle äidille saattoi tulla olo, ettei hän ole ammattilaisten silmissä ”yhtä paljon” äiti lapselle, koska hänellä ei ole biologista suhdetta lapseen.
  
• Ei-synnyttävää äitiä ei tunnistettu tai tunnustettu potilastietojärjestelmissä, hänet saatettiin sivuuttaa vuorovaikutustilanteissa eikä hänen suhdettaan lapseen täysin ymmärretty.

Pelkästään yhteiskunnallisten muutosten ei kuitenkaan voida ajatella vaikuttavan tietoisuuden ja ymmärryksen lisääntymiseen. Terveydenhuollon ja terveysalan koulutuksen kehittäjillä, kuten meillä hoitotieteilijöillä, on myös vastuu ottaa sateenkaariperheet osaksi jokapäiväistä keskustelua, koulutusta ja tutkimusta. Vain näin voimme lopulta saavuttaa tilan, jossa sateenkaariperheet nähdään normaalina osana hoitotyön arkea.

Kuva: Seta ry.

Kirjoittajan tiedot:

Minna Laiti
Röntgenhoitaja, TtM, Tohtorikoulutettava
Turun yliopisto
Hoitotieteen laitos
mianlai(at)utu.fi

Lähteet:

Apiainen, R. 2015. Sateenkaariperheiden äitien kokemuksia elämästään, Kirjallisuuskatsaus. Pro gradu-tutkielma. Hoitotiede, Terveystieteiden yksikkö, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Tampereen yliopisto.

Brennan R., Sell RL. 2014. The effect of language on lesbian nonbirth mothers. Journal of Obstetric, Gynecologic and Neonatal Nursing; 43(4):531-538.

Lee E., Taylor J., Raitt FE. 2011. 'It's not me, it's them': How lesbian women make sense of negative experiences of maternity care: A hermeneutic study. Journal of Advanced Nursing; 67(5):982-990. 

Eduskunta 2018. Pöytäkirjan asiakohta PTK142018 vp. https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/PoytakirjaAsiakohta/Sivut/PTK_14+2018+7.aspx Luettu 16.4.2018

Rozental A., Malmquist A. 2014. Vulnerability and Acceptance: Lesbian Women's Family-Making through Assisted Reproduction in Swedish Public Health Care. Journal of GLBT Family Studies; 11(2):1-24. 

Väestöliitto 2018. Tiedote 28.2.2018. Uusi äitiyslaki parantaa lapsen oikeusturvaa. http://www.vaestoliitto.fi/?x27375=8020188 Luettu 16.4.2018

YLE Uutiset 28.2.2018. Näin äitiyslaki vaikuttaisi kahden äidin perheessä: "Muuttaisi tilannetta tosi radikaalisti". https://yle.fi/uutiset/3-10094192 Luettu 16.4.2018 

YLE Uutiset 28.2.2018. "Jes!" huusivat Helena ja Eveliina, kun uusi äitiyslaki hyväksyttiin – "Tämä on tärkeä päivä!". https://yle.fi/uutiset/3-10096031 Luettu 16.4.2018

Äitiyslaki.fi http://aitiyslaki.fi/ Luettu 16.4.2018

Voisiko raskautta seurata etänä?

Suomen äitiyshuolto on koko maailman mittakaavassa huippua; esimerkiksi perinataalikuolleisuusluvut ovat Suomessa muiden Pohjoismaiden ohella maailman pienimpiä (Pohjoismaiset perinataalitilastot 2016). Suomalaisen äitiyshuollon kulmakivenä ovat säännölliset neuvolaseurannat, joihin osallistuu lähes jokainen raskaana oleva. Ensimmäistä lastaan odottava nainen käy neuvolassa vähintään yhdeksän kertaa raskauden aikana ja uudelleensynnyttäjälle tarkastuksia on vähintään kahdeksan. (Äitiysneuvolaopas 2013.) Suurin osa käynneistä toteutetaan neuvolan tiloissa, jossa raskaana oleva nainen tapaa terveydenhoitajan ja parilla käynnillä myös lääkärin. Neuvolakäynteihin kuuluu paljon keskustelua ja ohjausta, mutta myös monia mittauksia odottajan terveydentilaan liittyen.

Nykyinen informaatioteknologia tarjoaa monia mahdollisuuksia terveyden seurantaan ja tiedon reaaliaikaiseen välittämiseen ja käsittelyyn. Meistä moni seuraa jo nyt aktiivisuuttaan tai kuntoiluaan erilaisilla aktiivisuusrannekkeilla tai älypuhelimen sovelluksilla. Tulevaisuudessa voisi olla mahdollista hyödyntää tämäntyyppistä monitorointia myös äitiyshuollossa. Esimerkiksi Apple on jo lanseerannut ”kellon” ja sovelluksen, jolla sikiön sydänääniä voidaan seurata missä tahansa ja lähettää tiedot hoitavalle taholle. Etäseurannassa oleellista onkin, että muuttujat ovat niin odottajan itsensä kuin terveydenhuollon henkilöstön nähtävillä. Raskauden monitorointi etänä voisi vähentää niin sanottujen matalan riskin odottajien käyntejä neuvoloissa ja siten vapauttaa terveydenhuollon resursseja korkean riskin odottajien hoitoon. Toisaalta etämonitorointi voisi myös auttaa tunnistamaan erilaisia riskitekijöitä jo varhaisessa vaiheessa.

Raskauden etämonitorointi voisi myös osallistaa raskaana olevat ja heidän perheensä raskauden seurantaan, kun raskaudesta seuratut tiedot olisivat myös odottajan itsensä käytettävissä eivätkä vain terveydenhuollon järjestelmiin kirjattuna. Esimerkiksi raskausajan fyysisen aktiivisuuden jatkuva seuranta voisi toimia jopa interventiona kannustaen liikunnallisempaan elämäntapaan ja sitä kautta tukea painonhallinnassa. Tähän olisi selkeä tarve, sillä vuonna 2016 jo useampi kuin joka kolmas synnyttäjä oli ylipainoinen. Ylipaino lisää esimerkiksi raskausdiabeteksen, pre-eklampsian sekä synnytyskomplikaatioiden riskiä. (Perinataalitilasto 2016.)

Tällä hetkellä on vaikea ajatella, että raskauden seuranta toteutettaisiin yksinomaan etämonitoroinnin avulla. Raskaana olevan seurannassa keskeistä on myös kohtaaminen, yksilöllinen ohjaaminen sekä vuorovaikutus. Etäseurantaa kehitettäessä on syytä tarkastella myös turvallisuus- ja vastuukysymyksiä. Suin päin ei siis etäseurantaan kannata rynnistää, mutta harkiten ja tutkimuksen kautta toteutettu muutos voinee tarjota enemmän plussia kuin miinuksia.

Kirjoittajan tiedot:

Hannakaisa Niela-Vilén

kätilö, TtT, erikoistutkija

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: hmniel(at)utu.fi

ResearchGate: https://www.researchgate.net/profile/Hannakaisa_Niela-Vilen

Lähteet

Perinataalitilasto 2016. Synnyttäjät, synnytykset ja vastasyntyneet. Luettavissa osoitteessa: http://www.julkari.fi/handle/10024/135445

Pohjoismaiset perinataalitilastot 2016. Luettavissa osoitteessa: http://www.julkari.fi/handle/10024/136095

Äitiysneuvolaopas 2013. Suosituksia äitiysneuvolatoimintaan. Kansallinen äitiyshuollon asiantuntijaryhmä. Luettavissa osoitteessa: http://www.julkari.fi/handle/10024/110521

Niin stressaavaa!

Leikkaus ja anestesiasairaanhoitajan työtehtävä on haasteellista ja työssä vaaditaan useiden eri erikoisalojen hallintaa. Useassa yksikössä tehdään myös osaston ulkopuolisia töitä ja moni sairaanhoitaja päivystää säännöllisesti sekä yö- että päivävuorossa. Usein sanotaan, että työ on stressaavaa mutta kokevatko sairaanhoitajat perustehtävän haastavaksi, jos työ hoituu niin kuin työvuorosuunnittelussa ajateltu, leikkauslistassa on alun perin laadittu ja toimenpiteessä tarvittavat instrumentit ja välineet ovat käyttökunnossa vaikka neljältä aamulla? Kun perustehtävän hoito on sujuvaa, on varmasti helpompi keskittyä myös oman vastuualueen tehtävien hoitoon.

Eskolan ja kumppaneiden (2016) kyselytutkimuksessa leikkaus- ja anestesiasairaanhoitajille havaittiin muun muassa, että osaston kulttuurin ollessa hyvä, ei työtä koeta aina stressaavana. Yhtenä ajatuksena tutkijat esittävät pohdinnassaan työtehtävän kokemisen positiivisena haasteena. Tutkimuksessa todettiin, että negatiivista kokemusta lisäävät toimenpidettä edeltävät puutteelliset valmistelut, jotka lisäävät työtaakkaa ja hidastavat päivittäisen toiminnan sujuvuutta.

Puutteelliset valmistelut potilaan hoidossa saattavat olla seurausta huonosta tiedon hallinnasta jo toimenpidelistan laadinnan aikana ja näkyvät sitten potilaan valmistelussa ja turhaan pitkittävät päivän toimintaan. Tällä hetkellä vuorovastaava sairaanhoitaja, joka suunnittelee päivittäisen toiminnan yhdessä anestesiologien ja eri erikoisalojen kirurgien kanssa, etsii tietoa potilaan hoitoa varten useasta lähteestä ja aikatauluttaa lopulta toimenpiteet toimenpidelistaan. Puutteellinen tieto turhauttaa ja voi muuttaa suunnitellun toiminnan päälaelleen ja aiheuttaa viivästymistä leikkaussalissa.

Eskolan ja kumppaneiden (2016) tutkimuksessa havaittiin myös, että hyvin harva sairaanhoitaja osallistuu tai hakeutuu vuorovastaavan tehtävään. Voisiko tämän johtua siitä, että vuorovastaavan työtehtävän hoitaminen on sirpaleista ja haasteellista, koska potilaan hoitoa sekä henkilökunnan työtä koskeva tiedon hallinta on siroteltuna useaan tietojärjestelmään, omiin muistivihkoihin ja muistiin.  

Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella on jo useamman vuoden tehty tutkimusta tiedolla johtamisesta akuuttihoidossa (Digital Nursing Turku). Päivittäisessä johtamisessa tarvittava tieto on olemassa ja sitä voidaan hyödyntää vuorovastaavan työtehtävien selkiyttämisessä ja puutteellisen tiedon hallinnassa.  Jos vuorovastaavan tehtävä ei olisi lukuisia post it -lappuja, joita pitää työssään muistaa, innostuisiko tuohon tehtävään useampi? Ainakin vuorovastaavan työtä tutkitaan ja kehitetään tälläkin hetkellä.

Eriikka Siirala, sh, TtM

Turun yliopisto

Hoitotieteen laitos

eesiir(at)utu.fi

Eskola S., Roos M., McCormack B., Slater P., Hahtela N. & Suominen T. (2016) Workplace culture among operating room nurses. Journal of Nursing Management 24 (6), 725–734.

Digital nursing Turku. 2018. http://www.utu.fi/en/units/med/units/hoitotiede/research/projects/digital-nursing-turku/Pages/home.aspx