Translain kokonaisuudistus edistää ihmisoikeuksien toteutumista terveydenhuollossa

Eduskuntavaalien aikaan käytiin vilkasta keskustelua suomalaisen yhteiskunnan muutoksista. Yksi keskustelun aihe oli myös translain kokonaisuudistuksen tarve. Translailla viitataan Lakiin transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta (563/2002). Kyseinen laki ja sen myötä trans- ja muunsukupuolisten hoito sukupuolenkorjausklinikoilla on saanut sekä kansallista että kansainvälistä kritiikkiä, jonka mukaan laki loukkaa sukupuolivähemmistöjen perus- ja ihmisoikeuksia. Nykyisen translain mukaan sukupuoltaan korjaavan henkilön sukupuolen juridinen (laillinen) vahvistaminen edellyttää henkilön lisääntymiskyvyttömyyttä ja tiettyjä lääketieteellisiä hoitoja ennen kuin henkilö voi hakea sukupuolen juridista vahvistamista.

Ihmisoikeusjärjestöt kuten Amnesty, Seta ja Trasek ry ovat kritisoineet lakia siitä, että se rikkoo yksilön oikeuksia itsemäärittelyyn, henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja perheen perustamiseen. Suomi sai myös vuonna 2017 Euroopan komissiolta huomautuksen translain lisääntymiskyvyttömyyden vaatimuksesta ihmisoikeuksia loukkaavana.

Ymmärrys sukupuolen moninaisuudesta on selkeästi lisääntynyt Suomessa ja yhä useampi henkilö uskaltaa kertoa omasta sukupuoli-identiteetistään. Esimerkiksi Yle Akuutin taloustutkimuksen mukaan yli 70 prosenttia suomalaisista hyväksyisi ja tukisi lastaan jos hän kertoisi olevansa muuta sukupuolta kuin mikä hänelle syntymässä on määritelty. Kansallisen Kouluterveyskyselyn vuoden 2017 tulosten mukaan 5 % suomalaisnuorista koki sukupuolensa muuksi kuin tytöksi tai pojaksi.

Nykyinen translaki sisältää myös muutamia muita ongelmakohtia sukupuolen korjausprosessiin liittyen.

1. Vaatimus sukupuolen juridiselle vahvistamiselle tiettyjen lääketieteellisten hoitojen jälkeen tuottaa monille sukupuoltaan korjaaville tilanteen, jossa heillä ei ole henkilöllisyystodistusta jota he voisivat käyttää. Esimerkiksi transmies joutuu käyttämään naisen henkilöllisyystodistusta vielä siinä vaiheessa, kun hän selkeästi on ulkoisilta piirteiltään mies. Tilanne voisi korjaantua oikeudella ilmoittaa itse oma sukupuolimerkintä, ja tämä käytäntö on voimassa useissa Euroopan maissa. Lisäksi ne sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset, jotka eivät tarvitse lääketieteellisiä hoitoja vaan haluavat muuttaa sukupuolensa juridisesti, joutuvat käymään saman prosessin läpi ja joissain tapauksissa he eivät saa juridista vahvistusta sukupuolelleen.

2. Alle 18-vuotiaiden mahdollisuus päästä sukupuolenkorjaushoitoihin on myös vaikeaa, jolloin moni sukupuolivähemmistöön kuuluva nuori kokee, ettei heitä kuunnella tai oteta yksilöinä huomioon terveydenhuollossa. Translaki 2019- kampanjan mukaan jokainen nuori tulisi kohdata yksilöllisesti terveydenhuollossa ja jokaisella tulisi olla oikeus myös päästä sukupuolenkorjaushoitoihin yksilöllisen arvioinnin perusteella. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikille nuorille automaattisesti tehtäisiin esimerkiksi sukupuolen korjaukseen liittyviä kirurgisia toimenpiteitä, vaan hoito ja sen toteuttaminen tehdään yhteistyössä nuoren kanssa, nuoren ääntä kuunnellen. Sukupuolen juridinen vahvistaminen alle 18-vuotiaille antaisi myös nuorille enemmän tilaa määritellä itsensä, eikä tästä uudistuksesta olisi haittaa nuoren terveydelle.

3. Muunsukupuolisten henkilöiden hoito sukupuolenkorjausklinikoilla on ollut hyvin vaihtelevaa riippuen klinikasta, ja moni muunsukupuolinen on jäänyt ilman tarvitsemiaan hoitoja. Suomen hoitokäytäntöjä tulisi yhtenäistää ja tehdä myös korjaushoitojen saatavuus muillekin kuin transsukupuolisille mahdolliseksi. (Transsukupuolisella tarkoitetaan itsensä naiseksi/mieheksi määrittelevää, muunsukupuolisella tarkoitetaan henkilöitä joiden sukupuoli voi olla naisen ja miehen väliltä tai jotain muuta.)

Translain kokonaisuudistamisen vaikutukset ovat suoria niihin ihmisiin jotka kokevat sukupuoliristiriitaa ja joiden terveys ja hyvinvointi ovat vaarassa sukupuoliristiriitaan liittyvän ahdistuksen, mielenterveyden häiriöiden ja jopa itsetuhoisuuden vuoksi. Translain uudistaminen vaikuttaa kuitenkin myös välillisesti kaikkiin suomalaisiin: ihmisoikeuksien edistäminen ja terveydenhuollon yhdenvertaisuuden lisääntyminen edistää suomalaisten hyvinvointia sekä sitä, että jokaisella ihmisellä on oikeus määritellä itsensä ja tulla kuulluksi sellaisena kuin on, riippumatta sukupuolestaan.

Kirjoittajan tiedot
Minna Laiti
RH, TtM, väitöskirjatutkija
mianlai@utu.fi
Twitter: https://twitter.com/LaitiMinna
Researchgate: https://www.researchgate.net/profile/Minna_Laiti


Lähteet
Itsemääräämisoikeus kuuluu kaikille (30.7.2017). Euroopan komission kannanotto: Lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksesta luovuttava sukupuolen juridisen vahvistamisen ehtona. https://translaki.fi/2017/06/30/euroopan-komission-kannanotto-lisaantymiskyvyttomyysvaatimuksesta-luovuttava-sukupuolen-juridisen-vahvistamisen-ehtona/ Viitattu 30.4.2019

Itsemääräämisoikeus kuuluu kaikille (2019). Translaki. https://translaki.fi/translaki/ Viitattu 30.4.2019

Laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta (563/2002). Saatavissa https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2002/20020563

Seksuaalinen tasavertaisuus ry Seta (2019). Ihmisoikeudet ->Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ->Translaki. https://seta.fi/ihmisoikeudet/tasa-arvo-ja-yhdenvertaisuus/translaki/ Viitattu 30.4.2019

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2019). Aiheet-> Lapset, nuoret ja perheet ->Tutkimustuloksia. https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tutkimustuloksia Viitattu 30.4.2019

YLE Akuutti (27.2.2018) "Äiti, kunpa minulle kasvaisi pippeli" – Yli 70 prosenttia suomalaisista hyväksyisi lapsensa transsukupuolisuuden. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/02/27/aiti-kunpa-minulle-kasvaisi-pippeli-yli-70-prosenttia-suomalaisista-hyvaksyisi Viitattu 30.4.2019

Se ei pelaa joka pelkää!

Liikunnan terveyshyödyt ovat kiistattomat. Liikunta ehkäisee sydän- ja verisuonitauteja, edistää tuki- ja liikuntaelimistön terveyttä sekä parantaa veren rasva- ja sokeritasapainoa. Liikunta auttaa painonhallinnassa, lievittää stressiä ja parantaa mielialaa. (UKK-instituutti 2019.) Liikkumattomuus aiheuttaa terveysriskejä ja on arvioitu, että liikkumattomuudesta aiheutuu yhteiskunnalle jopa 3,2 -7,5, miljardin euron vuosittaiset kustannukset (Vasankari & Kolu 2018).

 

Liikunnassa sattuu väistämättä myös liikuntatapaturmia. Suurin osa näistä tapaturmista on lieviä nyrjähdyksiä, venähdyksiä ja lihasvammoja, joista toivutaan takaisin pelikentille muutamassa viikossa. Aikuisväestölle sattuu vuosittain Suomessa noin 420 000 liikuntatapaturmaa (THL 2017).  Lähteestä riippuen näistä 2-9 % arvioidaan olevan päähän kohdistuneita vammoja (THL 2017, Luoto 2014). Lisäksi päävammoista vähintään kolmasosa sattuu lapsille ja nuorille, joten urheilun parissa tapahtuu vuosittain varovaisestikin arvioiden yli 10 000 päävammaa vuosittain. Suurin osa päävammoista on ns. aivotärähdyksiä, eli erittäin lieviä tai lieviä aivovammoja (Luoto ym. 2014). Kuitenkin osa päävammoista johtaa vaikeisiin aivovammoihin ja pysyvään vammautumiseen (Käypä Hoito –suositus 2017).

Aivotärähdys syntyy päähän kohdistuneesta iskusta tai voimakkaasta kiihtyvyys- tai hidastuvuusliikkeestä (Käypä Hoito –suositus 2017). Aivotärähdyksen tyypillisiä oireita ovat esimerkiksi ajan ja paikan tajun hämärtyminen, tasapaino- ja muistihäiriöt, sekavuus, uneliaisuus sekä lyhyt tajuttomuus (Terve Urheilija 2019). Useimmiten aivotärähdyksestä toivutaan oireettomaksi reilussa viikossa (Käypä Hoito –suositus 2017), mutta 10-15% kärsii pitkittyneestä oireilusta (Luoto ym. 2014). Pitkittynyttä oireilua on esimerkiksi päänsärky, väsymys, keskittymisvaikeudet, mielialan masentuneisuus, uniongelmat ja huimaus. Lapsilla ja nuorilla toipuminen kestää usein aikuisia pidempään. Toistuneet aivotärähdykset altistavat hitaammalle toipumiselle ja oireiden pitkittymiselle sekä kognitiivisten oireiden kumuloitumiselle. Erityisen vaarallista on palata urheilun pariin liian pian aivotärähdyksen jälkeen, sillä aiempi aivotärähdys lisää uuden aivotärähdyksen riskiä. Toistuvien aivotärähdysten riski on suurin kontaktilajeissa, kuten jääkiekossa, amerikkalaisessa jalkapallossa ja kamppailulajeissa. (Luoto ym. 2014).  

Urheilijoiden aivotärähdysten parasta hoitoa on vammojen ennaltaehkäisy. Usein aivotärähdykset voidaan estää suojavarusteiden oikeaoppisella käytöllä (Terve Urheilija 2019).  Kypärä ja hammassuojat antavat turvaa sekä suorilta, että epäsuorilta iskuilta. Joustokaukalot ovat vähentäneet jääkiekossa tapahtuneita päävammoja. (Luoto ym. 2014.) Hyvät lajitaidot, tasapaino ja kehonhallinta, keskittyminen sekä vaaratilanteiden tunnistaminen ja kontaktitilanteiden harjoittelu auttavat päävammojen ehkäisyssä (Terve Urheilija 2019).

Valtaosa Suomen seuratoiminnasta ja urheilutapahtumista toteutuu vapaaehtoispohjalta. Valmentajien, huoltajien ja muiden seuratoimijoiden tietoisuutta aivovammoista tulisi parantaa, koska tapaturmatilanteissa ei usein ole käytettävissä terveydenhuollon ammattihenkilöitä (Luoto ym. 2014). Urheilijoiden aivoterveyden edistäminen vaatii myös asennemuutosta. Liian usein näkee kentän laidalla tilanteita, joissa selvän päävamman saanut urheilija hurrataan takaisin kentälle. Päävamman saanut urheilija ei saa jatkaa urheilusuoritusta ennen vamman vakavuuden huolellista arviointia, vaikka pelaaja itse kokisikin tilanteessa pystyvänsä jatkamaan peliä (Terve Urheilija 2019). Paluu pelikentille tulee tehdä asiantuntijoiden arvioinnin perusteella eikä paluuta tule kiirehtiä (Luoto ym. 2014). Joukkueen tai urheilijan menestys kilpailutilanteessa ei voi nousta urheilijan aivoterveyttä tärkeämmäksi asiaksi millään sarjatasolla.

Kirjoittaja:
Elina Säteri
toimintaterapeutti, TtM-opiskelija
Turun yliopisto
hoitotieteenlaitos
elina.a.sateri@utu.fi

Lähteet:

Luoto T., Hokkanen L., Parkkari J., Tuominen M., Vartiainen M. & Öhman J. 2014. Aivotärähdykset urheilussa. Suomen lääkärilehti. 69(14/2014):1055-1061

Vasankari T. & Kolu P.2018. Liikkumattomuuden lasku kasvaa – vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja heikon fyysisen kunnon yhteiskunnalliset kustannukset. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 31.

UKK-instituutti. 2019. Tietoa terveysliikunnasta. http://www.ukkinstituutti.fi/tietoa_terveysliikunnasta (16.4.2019)

Terve Urheilija. 2019. Päävammat. http://www.terveurheilija.fi/kymppiympyra/terveydenhuolto/aivotarahdys/tunnistaminenjaarviointiscat3 (16.4.2019)

Käypä Hoito –suositus: Aivovammat. 2017. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. (17.4.2019). http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi18020

Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos. 2017. Suomalaiset tapaturmien uhreina 2017. Kansallisen uhritutkimuksen tuloksia. http://www.julkari.fi/handle/10024/135809

Tutkijanalun opintomatka

Aloitin tohtorinopintoni noin vuosi sitten.  Kulunut vuosi on ollut kovasti erilainen kuin kuvittelin. Eikö elämä yleensä olekin niin? Intoa ja tarmoa täynnä otin askeleen tutkija-oppilaana tuntemattomille vesille, onnellisena opintovapaalla irti oravanpyörästä. Ensimmäinen tunne oli helpotus, sitten tuli ihmetys ja lopuksi oma tutkiminen ja omatoiminen tekeminen hidastui. Tilalle tuli opintopisteiden kerääminen ja niiden perässä juokseminen siellä täällä. Kun juokseminen taas hetkeksi lakkasi, oli omasta ajatuskuviosta ja tutkimuksesta kovin vaikeaa saada kiinni. Monia ajatuksia pyöri päässä. Päällimmäisenä tunteena on ollut riittämättömyyden ja tietämättömyyden tunne.  Olen vuoden aikana oppinut pysähtymään ja rauhassa pohtimaan, tutkimaan, lukemaan ja ajatuksella tutkimustyössä etenemään. Tämä on vaatinut minulta uusien hermojen ja niiden kestävyyden kehittämistä. Nopeasti ja sutjakkaasti kun yleensä tykkään ratkoa asioita. 

Hurjan arvokkaaksi osoittautuivat kanssaopiskelijoiden antama tuki ja neuvot. Yhteistyössä tätäkin tutkimusta hoitotieteessä tehdään. Tutkimus on tulkintaa, ihmetystä ja ajatustenvaihtoa- tutkimusmatka, jolla oma työ edistyy. Yhteistyö eri tiedekuntien välillä on tärkeää ja matkustaminen toiseen yliopistoon ja toiseen maahan on avartavaa.

Matkustin kolmen päivän opintovisiitille etelä Norjaan, Agderin yliopistoon tutustumaan sikäläisen hoitotieteen laitokseen. Siellä tehdään erittäin laadukasta ja kiinnostavaa tutkimustyötä. Matkustaminen oli jännittävää, sillä en tiennyt mitä odottaa.  Helpotuksekseni minut otettiin avosylin vastaan. Innokkaina norjalaiset hoitotieteen tutkijat kertoivat projekteistaan ja opinnoistaan.  Samoin kuin meillä, sielläkin opiskelijoiden toisilleen antama tuki, neuvot ja yhteistyö ovat arvossaan. Kohtasin paljon yhteistä, samankaltaista keskustelua, ihmettelyä, juoksemista ja pohdiskelua.

Kannatti epäröidä ja astua oman mukavuusalueensa tuolle puolen. Altistamalla itseään kasvaa ymmärrys ja vain sen kautta tietämättömyys ja epäuskon tunteet häviävät. Kannustan jokaista hoitotieteen tohtoriopiskelijaa käymään opintovisiiteillä muualla kuulemassa ja keskustelemassa. Ajatuksien vaihtaminen muiden samassa tilanteessa olevien kanssa ja matkat uusiin maisemiin virkistävät mieltä.

Toivon yhteistyön jatkuvan ja mahdollistavan uusien kiinnostavien projektien kehittymisen.

Ilolla, Anna Tornivuori,

 TtT-opiskelija, Hoitotiede, Turun Yliopisto

 

Mikä ihmeen minäpystyvyys?

Minäpystyvyyden on arvioitu vaikuttavan keskeisesti terveyskäyttäytymiseen. Esimerkiksi lapsilla ja nuorilla se vaikuttaa päihteiden käyttöön, tupakointiin, ruokatottumuksiin, seksuaalikäyttäytymiseen, fyysiseen aktiivisuuteen ja mielenterveyteen (Peters ym. 2009). Tästä huolimatta minäpystyvyyden käsite voi tuntua hankalalta ymmärtää. Hämmennystä saattaa aiheuttaa esimerkiksi se, että minäpystyvyydellä voi olla eri yleisyyden tasoja. Suppeinta tasoa edustaa tiettyyn tehtävään liittyvä minäpystyvyys (task-specific self-efficacy), esimerkiksi alkoholista kieltäytymiseen liittyvä minäpystyvyys (drinking refusal self-efficacy). Hieman yleisempää tasoa kuvaa tiettyyn elämänalueeseen liittyvä minäpystyvyys (domain-specific self-efficacy), esimerkiksi työhön liittyvä minäpystyvyys (occupational self-efficacy). Yleisintä minäpystyvyyden tasoa edustaa yleinen minäpystyvyys (general self-efficacy), joka on melko vakaa ja kuvaa yksilön minäpystyvyyttä laajemmin eri tilanteissa. (ks. esim. Życińska ym. 2012.)

Minäpystyvyys ei ole uusi käsite. Amerikankanadalainen psykologi Albert Bandura määritteli minäpystyvyyden jo vuonna 1977 sosiaalis-kognitiivisessa teoriassa (Social Cognitive Theory). Hän määritteli minäpystyvyyden yksilön uskona tai luottamuksena siihen, että hän onnistuu toimimaan tai käyttäytymään tietyllä tavalla ja selviytymään tilannekohtaisista haasteista. (ks. Bandura 1977.) Banduran (2004) mukaan minäpystyvyys vaikuttaa siihen, mitä yksilö päättää tehdä, miten motivoitunut hän on sekä miten hän onnistuu ylläpitämään tiettyä käyttäytymistä ja välttämään negatiivisia ajatuksia. Tästä huolimatta käyttäytymiseen, esimerkiksi terveyskäyttäytymiseen, vaikuttaa minäpystyvyyden lisäksi myös muut tekijät. Terveyskäyttäytymiseen vaikuttaa koetun minäpystyvyyden lisäksi esimerkiksi terveteen liittyvät tavoitteet ja suunnitelmat niiden saavuttamiseksi sekä koetut terveyskäyttäytymistä edistävät tai estävät tekijät. Terveyskäyttäytymisessä minäpystyvyys on kuitenkin keskeisimmässä roolissa, koska se vaikuttaa terveyskäyttäytymiseen sekä suoraan että epäsuorasti vaikuttamalla muihin terveyskäyttäytymiseen vaikuttaviin tekijöihin, kuten tavoitteisiin. (Bandura 2004.)

Minäpystyvyyttä voidaan tukea sitä määrittävien tekijöiden kautta, joita ovat aikaisemmat kokemukset, sosiaalinen vertailu, sosiaalisen ympäristön antama palaute sekä tunteet ja tuntemukset. Ne antavat yksilölle tietoa omien kykyjen ja pystyvyyden arvioimiseksi. Aikaisemmat kokemukset tarkoittavat omia kokemuksia ja käsitystä itsestään (”tämä on helppo juttu, onnistuin myös viimeksi”). (Bandura 1997.) Banduran (1977) mukaan erityisesti aikaisemmat kokemukset vaikuttavat minäpystyvyyteen, jolloin onnistumisen kokemukset vahvistavat ja epäonnistumiset heikentävät minäpystyvyyttä. Sosiaalinen vertailu käsittää mallioppimisen ja omien kykyjen vertailun muiden suorituksiin (”jos hän pystyy, miksen minäkin pystyisi”). Sosiaalisen ympäristön antama palaute tarkoittaa muiden antamaa kannustusta ja osoittamaa luottamusta toisen kykyihin (”kyllä sinä pystyt siihen”). Tunteet ja tuntemukset kuvaavat emotionaalisia tunteita ja fysiologisia tuntemuksia, esimerkiksi väsymys, pelko, kipu tai mieliala (”olen hyvällä mielellä, ja pystyn mihin vain”). (Bandura 1997.) Näitä minäpystyvyyttä määrittäviä tekijöitä tukemalla – muun muassa tarjoamalla onnistumisen kokemuksia, vertaiskokemuksia sekä sosiaalista tukea ja positiivista palautetta – voidaan vahvistaa yksilön minäpystyvyyttä. Tästä voi olla hyötyä esimerkiksi terveyden edistämisessä, kun pyritään vahvistamaan yksilön uskoa ja luottamusta siihen, että hän pystyy ylläpitämään terveellisiä ja välttämään haitallisia elintapoja sekä tarvittaessa muuttamaan elintapojaan.

Kirjoittaja:

Johanna Nyman

th/sh, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

johanna.e.nyman(at)utu.fi

Lähteet:

-     Bandura A. 1977. Self-efficacy: Toward a Unifying Theory of Behavioral Change. Psychological Review 84, 191–215.

-      Bandura A. 1997. Self-Efficacy: The Exercise of Control. W.H. Freeman and Company, New York, NY.

-      Bandura A. 2004. Health Promotion by Social Cognitive Means. Health Education & Behavior 31, 143–164.

-      Peters LWH, Wiefferink CH, Hoekstra F, Buijs GJ, Ten Dam GTM, Paulussen TGWM. 2009. A review of similarities between domain-specific determinants of four health behaviors among adolescents. Health Education Research 24(2), 198–223.

-      Życińska J, Kuciej A & Syska-Sumińska J. 2012. The relationship between general and specific self-efficacy during the decision-making process considering treatment. Polish Psychological Bulletin 43(4), 278–287.

Käsihygieniakulttuuri infektioiden torjunnan ytimessä

Ignaz Semmelweiss havaitsi 1800 -luvun puolivälissä, että lääketieteen opiskelijoiden toiminnalla ja synnyttäneiden äitien lapsivuodekuumeella oli yhteys. Siihen aikaan bakteereja ei ollut vielä keksitty, mutta Semmelweiss havaitsi, että opiskelijoiden hoitamat äidit sairastuivat useammin kuin kätilöiden hoitamat äidit. Havaintoonsa perustaen Semmelweiss jopa kehitti ensimmäisen käsihuuhteen, joka oli klooripohjainen.

Semmelweisin ajoista on kulunut yli 200 vuotta ja paljon on tehty infektioihin liittyviä keksintöjä sen jälkeen. Bakteerit löydettiin ja luotiin aseptiikan käsitys. Nykyaikainen leikkaustekniikkakin on kovasti kehittynyt Semmelweisin ajoista. Erityisesti leikkaushaavatorjunnan kehitystä on vauhdittanut kaksi maailmansotaa. Monia tarttuvia tauteja on saatu hallintaan erityisesti rokotteilla tai antibiooteilla.

Infektioiden torjunta on kuitenkin edelleen ajankohtainen aihe. Uudesta hienosta teknologiasta huolimatta edelleen käsihygienia ja aseptiikka ovat infektion torjunnan kulmakiviä ja toisaalta haasteita. Laadukas länsimainen hoito on saavuttanut monia voittoja ihmisen parantamiseksi, mutta terveydenhuollon työntekijän käyttäytyminen, hoitokulttuurin muuttaminen infektioiden torjuntaa tukevaksi etsii edelleen tehokasta lähestymistapaa.

Maailmanlaajuisesti tiedetään, että käsihygienian toteutuminen ei ole riittävän hyvällä tasolla. Käsihygieniaa parantavia hankkeita on ollut satoja ellei tuhansia maailmassa. Hankkeissa on käytetty koulutusta, postereita jne. Luonnollisesti myös infektioiden torjuntaan kuten käsihuuhteen annosteluun on kehitetty erilaisia vempaimia. Ja tokikin on niin, että käsihuuhdetta käytetään vain jos sitä on helposti tarjolla juuri siinä, missä käsihygieniaa vaativa tilanne tulee.

Kaikista näistä huolimatta edelleen tarvetta käsihygienian toteutumisen parantamiseen löytyy. Käsihygienian toteutumista arvioitiin analysoimalla kahta suomalaista tosi-tv -sarjaa, joissa kuvattiin sairaalatyöskentelyä (Sairaala ja Sairaalan syke). Asianmukainen käsihygienia toteutui vain 27 tilanteessa 147 käsihygieniaa vaativasta tilanteesta. Sarjan osissa tapahtui lukuisia muitakin infektion torjuntaan liittyviä laiminlyöntejä. Tutkijat arvioivat, että sarjojen käsihygienian laiminlyönnit kertoivat laajemminkin käsihygienian toteuttamiseen liittyvistä asenteista. (Hintikka ym. 2011.)

Käsihygienian toteutumisen havainnointi on eräs nykyisin tärkeimpiä työvälineitä käsihygienian toteutumisen parantamiseksi. WHO:n laajan potilasturvallisuusaineiston yhtenä osana on käsihygienian toteutuksen parantamiseen tähtäävä runsas materiaali kuten ohjeisto käsihygienian toteutumisen havainnoinneista. Käsihygieniahavainnointeihin on myös kehitetty omaa teknologiaa. Hiljattain tehdyn katsausartikkelin mukaan laitteiden avulla on saatu noin 5-55 % suuruinen käsihygienia sitoutumisen paraneminen. Suurin osa laitteista tarjoaa reaaliaikaisen palautteen käsihygienian toteutumisesta. Havainnointilaitteita käytettäessä korostui luottamuksellisuus ja läpinäkyvyys toiminnassa, käyttäjien asenteet ja käyttöympäristö sekä laitteiden toiminnallisuus, jotka vaikuttivat myös tulosten pysyvyyteen. (Meng ym. 2019.)

Jotenkin sitä vain miettii, että miksi käsihygienian toteuttaminen on niin vaikeaa? Olisiko se helpompaa, jos näkisimme mikrobit ja miten ne tarttuvat? Voisi kuvitella, että sellainen maailma, jossa näkisimme kaiken, voisi olla pelottava. Infektioiden torjunnassa pelottelu ei ole parantunut toimintatapoja kuin hetkellisesti. Kun kohtaamme uuden tarttuvan taudin, josta tietomme ovat puutteelliset, toimintatapamme paranevat (esim. AIDS). Toiminnan näkyväksi tekeminen on kuitenkin varmasti yksi havainnointienkin ansio. Jenni Palmen teki pro gradu -tutkimuksen (2018) käsihygienian vertaishavainnoinneista: Havainnoija oppi paljon käsihygienian toteutuksesta. 

Käsihygieniaan liittyvä tutkimus onkin entistä enemmän keskittynyt ihmisen käyttäytymisen tutkimukseen. Uudessa teknologiassakin korostuu toimijoiden asenteet ja toiminnan avoimuus. Käsihygieniakulttuuria on saatu muutettua. Toivottavasti kuitenkin nämä uudet tutkimussuunnat tuovat meille sellaista tietoa, että ei enää mene kahtasataa vuotta käsihygieniatoimintakulttuurin muutokseen. 

Kirsi Terho kmterh@utu.fi
Jatko-opiskelija, hoitotieteen laitos TY