Käsihygieniakulttuuri infektioiden torjunnan ytimessä

Ignaz Semmelweiss havaitsi 1800 -luvun puolivälissä, että lääketieteen opiskelijoiden toiminnalla ja synnyttäneiden äitien lapsivuodekuumeella oli yhteys. Siihen aikaan bakteereja ei ollut vielä keksitty, mutta Semmelweiss havaitsi, että opiskelijoiden hoitamat äidit sairastuivat useammin kuin kätilöiden hoitamat äidit. Havaintoonsa perustaen Semmelweiss jopa kehitti ensimmäisen käsihuuhteen, joka oli klooripohjainen.

Semmelweisin ajoista on kulunut yli 200 vuotta ja paljon on tehty infektioihin liittyviä keksintöjä sen jälkeen. Bakteerit löydettiin ja luotiin aseptiikan käsitys. Nykyaikainen leikkaustekniikkakin on kovasti kehittynyt Semmelweisin ajoista. Erityisesti leikkaushaavatorjunnan kehitystä on vauhdittanut kaksi maailmansotaa. Monia tarttuvia tauteja on saatu hallintaan erityisesti rokotteilla tai antibiooteilla.

Infektioiden torjunta on kuitenkin edelleen ajankohtainen aihe. Uudesta hienosta teknologiasta huolimatta edelleen käsihygienia ja aseptiikka ovat infektion torjunnan kulmakiviä ja toisaalta haasteita. Laadukas länsimainen hoito on saavuttanut monia voittoja ihmisen parantamiseksi, mutta terveydenhuollon työntekijän käyttäytyminen, hoitokulttuurin muuttaminen infektioiden torjuntaa tukevaksi etsii edelleen tehokasta lähestymistapaa.

Maailmanlaajuisesti tiedetään, että käsihygienian toteutuminen ei ole riittävän hyvällä tasolla. Käsihygieniaa parantavia hankkeita on ollut satoja ellei tuhansia maailmassa. Hankkeissa on käytetty koulutusta, postereita jne. Luonnollisesti myös infektioiden torjuntaan kuten käsihuuhteen annosteluun on kehitetty erilaisia vempaimia. Ja tokikin on niin, että käsihuuhdetta käytetään vain jos sitä on helposti tarjolla juuri siinä, missä käsihygieniaa vaativa tilanne tulee.

Kaikista näistä huolimatta edelleen tarvetta käsihygienian toteutumisen parantamiseen löytyy. Käsihygienian toteutumista arvioitiin analysoimalla kahta suomalaista tosi-tv -sarjaa, joissa kuvattiin sairaalatyöskentelyä (Sairaala ja Sairaalan syke). Asianmukainen käsihygienia toteutui vain 27 tilanteessa 147 käsihygieniaa vaativasta tilanteesta. Sarjan osissa tapahtui lukuisia muitakin infektion torjuntaan liittyviä laiminlyöntejä. Tutkijat arvioivat, että sarjojen käsihygienian laiminlyönnit kertoivat laajemminkin käsihygienian toteuttamiseen liittyvistä asenteista. (Hintikka ym. 2011.)

Käsihygienian toteutumisen havainnointi on eräs nykyisin tärkeimpiä työvälineitä käsihygienian toteutumisen parantamiseksi. WHO:n laajan potilasturvallisuusaineiston yhtenä osana on käsihygienian toteutuksen parantamiseen tähtäävä runsas materiaali kuten ohjeisto käsihygienian toteutumisen havainnoinneista. Käsihygieniahavainnointeihin on myös kehitetty omaa teknologiaa. Hiljattain tehdyn katsausartikkelin mukaan laitteiden avulla on saatu noin 5-55 % suuruinen käsihygienia sitoutumisen paraneminen. Suurin osa laitteista tarjoaa reaaliaikaisen palautteen käsihygienian toteutumisesta. Havainnointilaitteita käytettäessä korostui luottamuksellisuus ja läpinäkyvyys toiminnassa, käyttäjien asenteet ja käyttöympäristö sekä laitteiden toiminnallisuus, jotka vaikuttivat myös tulosten pysyvyyteen. (Meng ym. 2019.)

Jotenkin sitä vain miettii, että miksi käsihygienian toteuttaminen on niin vaikeaa? Olisiko se helpompaa, jos näkisimme mikrobit ja miten ne tarttuvat? Voisi kuvitella, että sellainen maailma, jossa näkisimme kaiken, voisi olla pelottava. Infektioiden torjunnassa pelottelu ei ole parantunut toimintatapoja kuin hetkellisesti. Kun kohtaamme uuden tarttuvan taudin, josta tietomme ovat puutteelliset, toimintatapamme paranevat (esim. AIDS). Toiminnan näkyväksi tekeminen on kuitenkin varmasti yksi havainnointienkin ansio. Jenni Palmen teki pro gradu -tutkimuksen (2018) käsihygienian vertaishavainnoinneista: Havainnoija oppi paljon käsihygienian toteutuksesta. 

Käsihygieniaan liittyvä tutkimus onkin entistä enemmän keskittynyt ihmisen käyttäytymisen tutkimukseen. Uudessa teknologiassakin korostuu toimijoiden asenteet ja toiminnan avoimuus. Käsihygieniakulttuuria on saatu muutettua. Toivottavasti kuitenkin nämä uudet tutkimussuunnat tuovat meille sellaista tietoa, että ei enää mene kahtasataa vuotta käsihygieniatoimintakulttuurin muutokseen. 

Kirsi Terho kmterh@utu.fi
Jatko-opiskelija, hoitotieteen laitos TY