Elintapaohjauksen sivuuttaminen on resurssien haaskausta

Kuva: Pixabay

Käyttäessäni terveydenhuollon palveluja en voi olla tarkastelematta niitä terveydenhoitajan silmälasien läpi. Useamman kerran asioidessani omalla tai lapseni asialla perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa olen jäänyt miettimään, miksi hyvä tilaisuus elintapaohjauksen antamiseen jätettiin käyttämättä. Esimerkiksi…

… hammaskiven poiston yhteydessä olisi ollut otollista kertoa suun terveyteen vaikuttavista elintavoista,

… lapsen suolisto-ongelmien selvittelyn yhteydessä olisi ollut tärkeää kysyä koko perheen ruokailu- ja liikuntatottumuksista,

… voidepesuohjausta annettaessa olisi voinut selvittää muutamalla kysymyksellä perheen elämän stressitekijöitä ja elintapoja, jotka voivat olla yhteydessä atooppisen ihon kuntoon ja hoitoon.

Esimerkkejä olisi enemmän, kuin tähän blogikirjoitukseen mahtuu. Myös sydäntäni lähellä oleva ja elintapaohjaukseen erityisesti keskittynyt neuvola saa valitettavasti osaltani kritiikkiä. Mielestäni ohjaus makeiden välipalojen välttämiseen ja digilaitteiden säännöstelyyn tulee auttamatta liian myöhään, jos niistä keskustellaan leikki-ikäisen käynnillä. Kun perheiden tavat ja tottumukset ovat vakiintuneita, niitä on enää vaikea muuttaa.

Olen miettinyt paljon, mistä tämä mahtaa johtua. Eikö terveydenhuollon ammattilaisilla ole enää valmiutta puheeksi ottoon vai miksi elintapaohjaus unohtuu? Olemmeko vain turhautuneita siihen, etteivät asiakkaamme motivoidu muutoksiin ohjauksestamme huolimatta (ks. Mäenpää & Vuori 2021)? Elintapaohjaus ei nimittäin vaadi lisäresursseja ajan tai henkilöstön suhteen, vaan on toteutettavissa tavanomaisen vastaanottotoiminnan ja kaikkien terveydenhuollon kohtaamisten yhteydessä. Kun elintapaohjauksesta tehdään irrallista (esim. liikunnanohjaus, ravitsemusterapia), on kyse jo vakavammasta puuttumisesta. Kuten Mäenpää ja Vuori (2021) tutkimuksessaan osoittavat, tarvitsemme lisää koulutusta puheeksi ottoon ja keinoihin motivoida asiakkaitamme.

Elintapaohjausta olisi ennaltaehkäisyn näkökulmasta oleellista toteuttaa terveydenhuollon lisäksi ihan kaikissa ihmisten arkiympäristöissä. Vähäpätöisiltä tuntuvilla teoilla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Jos esimerkiksi päiväkodin kotileikissä leikitään muffinssien sijaan kasviksilla, neuvolassa otetaan puheeksi koko perheen ruokatottumukset, lähikaupassa on tarjolla kassakasviksia ja lastenohjelman suosikkihahmo kertoo, miten hauska on laittaa ruokaa – näillä asioilla on hyvä mahdollisuus jäädä muhimaan lapsen mieleen. Valitettavasti myös päinvastoin ja usein arkemme tarjoaakin hyvinvoinnin kannalta negatiivista viestintää.

Ihmisten hyvinvoinnin kokonaisvaltainen tukeminen on hoitotyön periaatteiden mukaista (mm. Stanton ym. 1986, Sidani 2011) ja tekee hoitotyöstä inhimillistä. Vaikuttava elintapaohjaus myös vähentää tuntuvasti terveydenhuollon kustannuksia (esim. Johansson ym. 2005, Ono ym. 2020). Soteuudistuksen yhteydessä on puhututtanut terveydenhuollon häiriökysyntä (ks. Hyytiälä & Kekomäki 2017), josta on kirjoitettu myös tässä blogissa aiemmin. Mielestäni elintapaohjauksen uupuminen on osa häiriökysyntää. Terveydenhuolto ei vastaa yksilön tarpeisiin, mikäli elintavat sivuutetaan. Ohjausta vaille jäänyt ihminen hakeutuu luultavasti uudelleen vastaanotolle, jos ei ihan heti, niin viimeistään vuosien päästä – ja silloin ollaankin jo korjaavien toimenpiteiden tarpeessa. Tämä jos mikä on resurssien haaskausta.

Pidetään siis perusasiat mielessä toteuttaessamme tärkeää työtä ihmisten parissa. Pienillä teoilla on myös välittömiä hyvinvointivaikutuksia. Oli kyseessä sitten lääkärintarkastus, hieronta tai lapsen vasukeskustelu, niin kyllähän se tuntuu tosi kivalta, että jollakin on aikaa olla kiinnostunut minun ja läheisteni hyvinvoinnista.

 

Kirjoittaja:

Laura Ortju  

Th, TtM 

Väitöskirjatutkija, Itä-Suomen yliopisto, Hoitotieteen laitos 

Hyvinvointipedagogi, Liperin kunta 

lortju(at)uef.fi

 

Lähteet:

Hyytiälä H & Kekomäki M. 2017. Kustannusten kasvu johtuu järjestelmän häiriöistä. Lääkärilehti 46(72), 2664-2665.

Johansson K, Bendtsen P & Åkerlind I. 2005. Advice to patients in Swedish primary care regarding alcohol and other lifestyle habits: how patients report the actions of GPs in relation to their own expectations and satisfaction with the consultation. European Journal of Public Health, 15(6), 615-620. https://doi.org/10.1093/eurpub/cki046.

Mäenpää T & Vuori A. 2021. Broaching overweight and obesity at maternity and child health clinics. International Journal of Nursing Practice, 27(5), e12958. https://doi-org.ezproxy.uef.fi:2443/10.1111/ijn.12958.

Ono H, Akahoshi H & Kai M. 2020. The trends of medical care expenditure with adjustment of lifestyle habits and medication; 10-year retrospective follow-up study. Environmental Reasearch and Public Health, 17(24), 9546; https://doi.org/10.3390/ijerph17249546.

Sidani S. 2011. Self-care. Teoksessa Doran D M (toim.). Nursing outcomes. The state of the science. 2. painos. Jones & Barlett Learning, Sudbury, 79-130.

Stanton M, Paul C & Reeves JS. 1986. Hoitotyön prosessi. Teoksessa Hytönen E, Miettinen A, Mölsä A, Suutarinen A & Ylipahkala T. (suom.) Hoitotyön teoriat. Sairaanhoitajien koulutussäätiön julkaisu. WSOY, Juva, 21-37. Englanninkielinen alkuteos: Nursing theories. A base for professional nursing practice. 1980. Prentice-Hall Inc.