Skitsofrenia ja hoitoon sitoutumisen haasteet – apua informaatioteknologiasta?

Skitsofrenia on vakava mielenterveydenhäiriö, jota sairastaa maailmanlaajuisesti noin 21 miljoonaa ihmistä (WHO 2015). Suomessa psykiatrisen erikoisalan laitoshoidossa hoidettiin vuonna 2012 kaikkiaan noin 27 800 potilasta, joka tarkoittaa noin 1 400 000 hoitopäivää. Potilasmäärällisesti skitsofrenia oli toiseksi yleisin päädiagnoosi psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa. (Psykiatrinen erikoissairaanhoito 2012 - THL 2014.)

Monet skitsofreniaa sairastavat potilaat palaavat toistuvasti takaisin laitoshoitoon, mistä aiheutuu merkittäviä taloudellisia kustannuksia ja inhimillistä kärsimystä (Ascher-Svanum ym. 2010). Hyvä hoitoon sitoutuminen, kuten säännöllinen lääkehoito ja tapaamiset hoitohenkilöstön kanssa, tukee potilaan arkea. Tällä on myös merkittävä vaikutus potilaan hoitotasapainoon ja voinnin huononemisesta johtuviin sairaalahoitojaksoihin. (Morken ym. 2008.) Hoitoon sitoutumista on mahdollista tukea eri menetelmien avulla, joista informaatioteknologiset (IT) muistutukset ovat yksi mahdollisuus.

Millaisia menetelmiä informaatioteknologia voisi tarjota? Yksinkertaisimmillaan IT-pohjainen muistutus voi olla puhelinsoitto, sähköposti tai tekstiviesti, jolla halutaan muistuttaa lääkkeenotosta tai tapaamisesta hoitohenkilöstön kanssa. Tekstiviestit ovat kaikkiaan nousseet yleiseksi tavaksi kommunikoida, joka näkyy myös tutkimuksissa liittyen tekstiviestien käyttöön. Kannisto ym. (2014) kokosi kaikkiaan 60 tutkimusta, jotka käsittelivät tekstiviestimuistutusten käyttöä eri potilasryhmien kanssa. Tyypillisesti muistuttavia tekstiviestejä lähetettiin päivittäin ja niiden tarkoitus oli tukea lääkkeenottoa tai hoitotapaamisia. Tulokset olivat positiivisia; useat tutkimukset raportoivat lääkehoitoon sitoutumisen (40 %, 24/60) ja hoitotapaamiskäyntien käyttöasteen edistymistä (18 %, 11/60).

Ei ole kuitenkaan täysin pitävää näyttöä, että IT-pohjaiset muistutukset todella edistäisivät juuri skitsofreniaa sairastavien hoitoon sitoutumista, eikä aiheesta ole vielä riittävästi kovatasoista tutkimusta. Lupaavia tuloksia on havaittu, liittyen lähinnä tiedon ja elämänlaadun paranemiseen. (Kauppi ym. 2014.) Lopputuloksena voidaan päätellä, että IT-pohjaiset muistutukset voivat edistää eri potilasryhmien hoitoon sitoutumista, mutta erityisesti skitsofreniaa sairastavien hoitoon sitoutumisen tukemisen selvittämiseksi tarvitaan lisää kokeellisia tutkimuksia, joiden avulla IT-pohjaisten muistutusten vaikuttavuutta ja toimivuutta voidaan arvioida.

Kirjoittajat:

Kauppi Kaisa, Sh, TtM, TtT-opisk.

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

kaemka(at)utu.fi

Kannisto Kati, TtK, TtT-opisk.

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

kaankan(at)utu.fi

Lähteet:

Ascher-Svanum H, Zhu B, Faries DE, Salkever D, Slade EP, Peng X, et al. 2010. The cost of relapse and the predictors of relapse in the treatment of schizophrenia. BMC Psychiatry 7;10:2-244X-10-2.

Kannisto KA, Koivunen MH, Välimäki MA. 2014. Use of Mobile Phone Text Message Reminders in Health Care Services: A Narrative Literature Review. Journal of Medical Internet Research 16 (10):e222

Kauppi K, Välimäki M, Hätönen HM, Kuosmanen LM, Warwick-Smith K, Adams CE. 2014. Information and communication technology based prompting for treatment compliance for people with serious mental illness. Cochrane Database of Systematic Reviews 2014, Issue 6. Art. No.: CD009960. DOI: 10.1002/14651858.CD009960.pub2.

Morken G, Widen JH, Grawe RW. 2008. Non-adherence to antipsychotic medication, relapse and rehospitalisation in recent-onset schizophrenia. BMC Psychiatry 30;8:32-244X-8-32.

Psykiatrinen erikoissairaanhoito 2012 – Tilastoraportti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2014. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/114909/Tr05_14.pdf?sequence=4 30.3.2015

WHO. World Health Organization. 2015. Schizophrenia. http://www.who.int/mental_health/management/schizophrenia/en/ 30.03.2015

Avainsanat: skitsofrenia, hoitoon sitoutuminen, informaatioteknologia, tekstiviestit

Pidetään kiinni pitkistä työvuoroista?

Pitkien työvuorojen tekeminen on yleistä ja suosittua terveydenhuollon henkilökunnan keskuudessa^1-2. Pitkillä työvuoroilla tarkoitetaan yli kahdeksan tunnin työvuoroja. Pitkiä työvuoroja voidaan harkita, mikäli ne sopivat työn luonteeseen, kuormittavuuteen, tauotus on riittävää ja vuorojen välisestä riittävästä levosta huolehditaan työvuorosuunnittelussa.³ Pitkien työvuorojen hyötynä nähdään työn ja vapaa-ajan joustava yhteensovittaminen^1-2. Pitkät työvuorot vähentävät työssäolopäiviä, mikä helpottaa muun muassa lastenhoidon järjestämisen haasteita.²

Pitkillä työvuoroilla on myös kääntöpuolensa. Witkowski, Aiken ja Douglas (2012) ovat tutkineet työvuorojen pituuden, työuupumisen ja potilastyytyväisyyden yhteyttä. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena 577 sairaalassa työskentelevälle sairaanhoitajalle (n= 22 275). Työvuorot ryhmiteltiin niiden pituuden mukaan neljään ryhmään: 8-9 tuntia, 10–11 tuntia, 12–13 tuntia ja yli 13 tuntia. Yli 8 tunnin työvuorot sisälsivät usein ylitöitä, ellei kyseessä ollut suunniteltu 12 tunnin työvuoro. Potilastyytyväisyyttä arvioitiin sähköisellä kyselyllä, joka sisälsi kommunikaatioon, hoitotyöhön ja sairaalan ilmapiiriin liittyvät kysymykset.

Vertailtaessa eroa 8-9 tunnin ja 10–11 työvuoroja tehneiden hoitajien välillä todettiin että 10–11 tunnin työpäiviä tekevillä oli suurempi todennäköisyys työuupumukseen, työtyytymättömyyteen ja aikomukseen jättää työpaikkansa. Sama vaikutus oli myös 12–13 tuntia tehneiden kohdalla, vaikkakaan yhteys ei ollut yhtä vahva. Yli 13 tunnin työvuoroja tehneiden kohdalla yhteys oli kaikkein selvin.

Työvuorojen pituudella oli selkeä yhteys potilastyytyväisyyteen. 8-9 tunnin ja 10–11 tunnin kohdalla potilastyytyväisyydessä ei ollut suuria eroja.  Yli 13 tunnin työvuorojen kohdalla potilastyytymättömyys oli merkittävin. Vaikkakin vain 5 % työntekijöistä teki yli 13 tunnin työvuoroja, vaihteli näiden työvuorojen määrä sairaaloittain 0 % -40 % välillä.  Potilaat olivat tyytymättömiä muun muassa kommunikointiin, kivunhoitoon tai avun saamiseen. Tyytymättömyys hoitoon ilmaistiin myös haluttomuutena suositella sairaalaa ystäville tai perheenjäsenille.

Tutkimuksen mukaan 80 % sairaanhoitajista oli tyytyväisiä työyksikkönsä työvuorosuunnitteluun ja useimmissa sairaaloissa 12 tunnin työvuorot olivat osa vakiintunutta käytäntöä. Tyytyväisyys 12 tunnin työvuoroihin voi selittyä myös sillä, että näiden vaikutusta voi olla vaikea arvioida, koska kolmen työpäivän viikko on houkutteleva, ja joissain tapauksissa mahdollistaa jopa toisen työn vastaanottamisen.

Tulisiko esimiehen puoltaa vai jarruttaa pitkien työvuorojen suunnittelua? Hoitotyön esimiehen tehtävänä on punnita pitkien työpäivien positiivisia, mutta myös negatiivisia vaikutuksia. Pitkillä työvuoroilla on positiivisia vaikutuksia: muun muassa tyytyväisyys työvuorosuunnitteluun ja vähemmän muutoksia työvuoroissa. Toisaalta negatiivisina vaikutuksina ovat työtapaturmien lisääntyminen, vireystilan lasku ja unen laadun heikentyminen.⁴ Käytännön työelämässä pitkät työvuorot aiheuttavat haasteen myös äkillisten poissaolojen kohdalla. Yhtä poissaoloa kohden työvuoropuutoksen tarvitaan kaksi sijaista, kun työntekijä sairastuu pitkästä työvuorosta. Tämä on haaste, jonka kohdalla tulee tarkistaa oman organisaation kyvykkyys paikata äkillisiä poissaoloja, niin käytössä olevan henkilöstön kuin taloudellisten resurssienkin näkökulmasta.

Tuominen Outi, Sh, TtM, Tohtoriopiskelija

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

ouantu@utu.fi

 Lähteet:

1. Estryn-Behar M & Van der Heijden. 2012. Effects of extended work shifts on employee fatigue, health, satisfaction, work/family balance, and patient safety. Work 41: 4283-4290.
2. Stimpfel A, Sloane D & Aiken L. 2012 The Longer The Shifts For Hospital Nurses, The Higher The Levels Of Burnout And Patient Dissatisfaction.  Health Aff  31(11): 2501–2509.
3. Työterveyslaitos. 2014. Suosituksia työvuorojen suunnitteluun. http://www.ttl.fi/fi/tyohyvinvointi/tyoaika/suosituksia_tyovuorojen_suunnitteluun/sivut/default.aspx
4. Knauth P. 2007. Extended Work Periods. Industrial Health 45; 125–136.

 

Somea, kollegiaalisuutta ja kehittämistä Sairaanhoitajapäivillä

Terveiset Sairaanhoitajapäiviltä! Tuossa Suomen suurimmassa hoitotyön tapahtumassa on aina niin paljon ohjelmaa, että vain murto-osaan pystyy osallistumaan, mutta onneksi Twitterin kautta voi saada maistipaloja päivien annista laajemminkin. Osallistujien viestintä oli tänä vuonna niin aktiivista, että Sairaanhoitajapäivät pääsivät Suomen kymmenen twiitatuimman aiheen joukkoon!  Tästä sinäkin pääset lukemaan Sairaanhoitajapäivien twiittejä.

Hoitotyön asioiden ammatillinen käsittely sosiaalisessa mediassa on ilmeisesti alkanut kiinnostaa entistä suurempaa joukkoa, koska Dinah Arifullan luotsaamaan someaiheiseen työpajaan osallistui huomattavasti enemmän väkeä kuin vastaavaan kaksi vuotta sitten. Ehkä Sairaanhoitajaliiton julkaisemilla sosiaalisen median ohjeilla on jotain osuutta asiaan? Hieno juttu!

Sosiaalisen median näkökulma pääsi mukaan myös päivien aikana julkaistuun hoitotyön vuosikirjaan nimeltään Kollegiaalisuus hoitotyössä. Kirjoitimme siihen Dinahin kanssa artikkelin kollegiaalisuuden tukemisesta somessa, jonka idean Dinah tiivisti twiittiinsä nasevasti:

Kollegiaalisuus somessa on tiedon jakamista, yhteistyön mahdollisuus sekä keino tukea ammatillisessa kehittymisessä.

Ammatilliseen kehittymiseen kuuluu tutkitun tiedon hyödyntäminen. Tästäkin oli päivillä puhetta, ja Kristiina Junttila kysyikin Twitterissä siihen liittyen: ”Suomessa kaksi hoitotieteellistä julkaisua. Riittääkö se tutkitun tiedon saattamiseksi jokaisen sairaanhoitajan käyttöön?”

Itse arvelen, että perinteisiä hoitotieteellisiä lehtiä ei ehkä Suomessa tarvita enempää, mutta niiden lisäksi tarvittaisiin monia erilaisia kanavia tutkitun tiedon levittämiseen. Paperilehtien ja koulutuspäivien lisäksi kannattaisi kehittää monenlaisia tapoja hyödyntää nettiä tiedon jakamiseen. Blogien, Facebookin, Twitterin ja muiden somekanavien lisäksi esimerkiksi ammatillisissa nettilehdissä (kuten tässä uudessa lasten hoitotyön lehdessä) voidaan tuoda tiedettä ammattilaisten ulottuville helposti lähestyttävässä muodossa. Myös kehittämisprojekteista olisi syytä jakaa tietoa, jottei Kristiina Junttilan mainitsema trendi enää pitäisi paikkansa:

Aikaisemmin oli trendinä laatia jokaiseen yksikköön omat käytännöt ja ohjeet, kertoo Teija Korhonen. Ei kai enää?

Sairaanhoitajien pitäisi siis kollegiaalisesti jakaa tietotaitoaan ammattikunnan yhteiseksi hyväksi (ja sitä kautta tietenkin potilaan parhaaksi) mutta myös laajemmin eri alojen ammattilaisten kesken. Sairaanhoitajapäivien avajaisissa puhunut tasavallan presidentti Sauli Niinistökin sanoi puheessaan:

Teille kertyy myös valtava määrä tietoa siitä, mitä ihmiselle kuuluu ja miten Suomi voi. Olisikin tärkeää, että tietonne tulisi hyödynnetyksi ja sitä voitaisiin tehokkaasti vaihtaa muiden viranomaisten kesken potilaiden ja asiakkaiden parhaaksi.

Tähän haluaisin lisätä, että tärkeää olisi myös, että sairaanhoitajat osallistuisivat ihmisten terveyttä, hyvinvointia ja elämän laatua koskevaan julkiseen keskusteluun ja päätöksentekoon yhteiskunnallisella tasolla, kuten sairaanhoitajien eettisissä ohjeissa sanotaan. 

Itse puhuin päivillä asiakaslähtöisyydestä ja ammattilaislähtöisyydestä lasten hoitotyössä oman tutkimukseni kautta. Aiheeseen liittyy myös täällä blogissa aiemmin referoimani tutkimus, jossa käsiteltiin lasten osallistumista päätöksentekoon sairaalahoidossa (Runeson ym. 2002). Sosiaalista mediaa, kollegiaalista jakamista sekä hoitotyön käytäntöjen, asenteiden ja rakenteiden kehittämistä tarvitaan, jotta lapset tulisivat nykyistä paremmin kuulluksi terveydenhuollossa.

Kirjoittajan tiedot: 

Johanna Olli
Sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
Puheenjohtaja, Lastenneurologian hoitajat ry 

s-posti:pj.lane.ry(at)gmail.com 
Twitter (suomeksi) 
Twitter (englanniksi)  
Oma blogi lapsista, lastenneurologisesta hoitotyöstä ja sen tutkimisesta. 

Yhteisblogi lapsinäkökulmaisesta tutkimuksesta   
LinkedIn 
ResearchGate


Lähteet:

Olli, J., Vehkakoski, T. & Salanterä, S. 2014. The habilitation nursing of children with developmental disabilities—beyond traditional nursing practices and principles?  International Journal of Qualitative Studies on Health and Well-being 2014, 9: 23106. http://dx.doi.org/10.3402/qhw.v9.23106

Runeson, I., Hallström, I., Elander, G. & Hermerén, G. 2002. Children’s Participation in the Decision-Making Process During Hospitalization: an observational study. Nursing Ethics 9 (6), 583–598.  

 

Mikä työelämässä mättää, nuori sairaanhoitaja?

Nuorten, vastavalmistuneiden sairaanhoitajien työhyvinvointi ja ammatissa pysyminen ovat olleet jälleen uutisaiheena. Tammikuussa julkaistiin Sairaanhoitajaliiton työolobarometri 2014, jossa vastaajia oli yhteensä 2463. Yhtenä barometrin keskeisistä tuloksista oli se, että nuorten (26–35 -vuotiaiden) sairaanhoitajien ikäkohortti suhtautuu kaikkein kriittisimmin työolosuhteisiin ja johtamiseen.

Nuorten sairaanhoitajien työhyvinvoinnista ja ammattipätevyydestä on myös tuoretta tutkimustietoa. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) sekä Turun yliopiston yhteisessä hankkeessa (Newly Educated Workers, NEW)* toteutettiin kyselytutkimus, jossa vastavalmistuneita sairaanhoitajia seurattiin kolmena peräkkäisenä vuotena. Vastaajat työskentelivät erilaisissa sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä eri puolilla Suomea. Myös valmistumisvaiheessa olevia sairaanhoitajaopiskelijoita tutkittiin hankkeessa Kajander-Unkurin (2015) väitöstutkimuksessa.

Tuloksista muodostuu melko positiivinen kuva nuorten sairaanhoitajien näkemyksistä. Valmistumassa olevat (Kajander-Unkuri et al. 2014) ja vastavalmistuneet (Meretoja et al. 2015) arvioivat ammattipätevyytensä hyväksi. He ovat sitoutuneet ammattiinsa ja vain 14 prosenttia (n = 317) harkitsi lähtevänsä ammatistaan (Numminen et al. 2015). Toisaalta huolestuttavana voidaan pitää sitä, että joka viides (21 %) valmistumassa olevista sairaanhoitajaopiskelijoista harkitsi ammatista lähtemistä (Kajander-Unkuri 2015). Ne sairaanhoitajat, jotka kokivat itsensä valtaistuneiksi (empowered), kokivat myös ammattipätevyytensä paremmaksi verrattuna vähemmän valtaistuneisiin kollegoihin. Ammattipätevyytensä paremmaksi kokevat hoitajat arvioivat työhyvinvointiin liittyvät tekijät myönteisemmin.

No mikä siellä työelämässä sitten nuorten mielestä mättää? Sairaanhoitajaliiton työolobarometrin mukaan nuoret sairaanhoitajat olivat osin tyytymättömiä perehdytykseen ja esimiestyöhön. Asteikolla 1-10 he antoivat perehdytykselle arvosanan 5.4. Barometrin tulosten mukaan nuoret kokivat muita ikäluokkia negatiivisemmin myös sairaanhoitajien työn arvostuksen. NEW-hankkeessa puolestaan heikoimmat arvioinnit liittyivät henkilökunnan ja resurssien riittävyyteen. Myös tämän tutkimushankkeen johtopäätöksissä nostettiin esille perehdytyksen merkitys vastavalmistuneen työhyvinvoinnin ja ammattipätevyyden turvaamisessa.

Perehdytyksen hyödyt vastavalmistuneille ovat kiistattomat; se luo perustan elinikäiselle oppimiselle ja lisää potilasturvallisuutta sekä työhyvinvointia (Park et al. 2008, Rush et al. 2013a,b). Perehdytyksen tulee kuitenkin olla riittävän pitkäkestoinen. Tutkimuksissa parhaimmat tulokset on saatu perehdytysohjelmista, joissa perehdyttäjä ja perehtyjä työskentelevät yhdessä vähintään kolmesta kuuteen kuukauteen (Salt et al. 2008).

Perehdytyksen ensivaiheessa perehtyjä työskentelee ohjatusti ja vähitellen työn itsenäisyyttä lisätään. Perehdytystä tulisi tästä ensimmäisestä vaiheesta jatkaa vielä sosiaalisena tukena jopa kahden ensimmäisen työskentelyvuoden ajan. Tällaista ’sosiaalista perehdytystukea’ voi olla esimerkiksi mentorointi. Mentorointi on todettu tuoreessa kirjallisuuskatsauksessa suositeltavana keinona lisätä vastavalmistuneen työhyvinvointia ja työssä pysymistä (Chen & Lou 2014). Tiukkojen taloudellisten resurssien aikana perehdytys tulisikin nähdä investointina potilasturvallisuuteen ja työhyvinvointiin, josta ei säästöjen vuoksi saisi tinkiä. 

Vastavalmistuneet sairaanhoitajat haastavat hoitotyön esimiehet. Nuorten ikäkohortti toivoo palautetta esimiehiltään ja kaipaa sosiaalista tukea (Hutchinson et al. 2012, Flinkman 2014). Toisaalta tämän ikäryhmän johtaminen on hyvin palkitsevaa. Vuoden osastonhoitajaksi valittu, Töölön sairaalassa toimiva osastonhoitaja Petra Ylikukkonen kertoi tuoreessa haastattelussa seuraavasti:”Paras palkinto minulle esimiehenä on työntekijä, joka kolmen vuoden kuluttua osaa hommansa, on siihen sitoutunut ja myös jaksaa työssään paremmin. Nuoria pitää myös kuunnella ja antaa heille vastuuta. Heillä on hienoja ideoita, joita pitää voida toteuttaa.” (sairaanhoitajat.fi 24.2.2015). Kun vastavalmistunut otetaan organisaatiossa hyvin vastaan ja perehdytetään, siitä hyötyvät niin potilas, nuori ja esimieskin – tähän toivoisin meillä olevan sote-muutosten aikana varaa.

Mervi Flinkman, sh , TtT

Työvoimapoliittinen asiantuntija, Tehy ry

Post doc -tutkija, Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

*NEW-tutkimushanke: Turun yliopiston ja HUSin yhteishanke, jota on rahoittanut Työsuojelurahasto. Tehy ja Suomen sairaanhoitajaliitto ovat toimineet hankkeen yhteistyökumppaneina. Tutkimushankkeen vastuullisena johtajana toimii kehittämispäällikkö, dosentti Riitta Meretoja. Tutkimuksessa tuotettiin tietoa sairaanhoitajien ammattipätevyyden kehittymisestä ja siihen yhteydessä olevista työhyvinvointitekijöistä uran alkuvaiheessa. Lisätietoja: http://www.hus.fi/tutkijalle/tutkimushankkeet/koulutuksesta%20ty%C3%B6el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n/Sivut/default.aspx

Lähteet

Chen C.-M & Lou M.-F. 2014. The effectiveness and application of mentorship programmes for recently registered nurses: a systematic review. Journal of Nursing Management 22(4), 433–442.

Flinkman M. 2014. Young registered nurses’ intent to leave the profession in Finland – a mixed-method study. Annales Universitatis Turkuensis D 1107. http://www.doria.fi/handle/10024/95711 

Hutchinson D., Brown J. & Longworth K. (2012) Attracting and maintaining the Y Generation in nursing: a literature review. Journal of Nursing Management 20 (4), 444–450.

Kajander-Unkuri S, Meretoja R, Katajisto J, Saarikoski M, Salminen L, Suhonen R, Leino-Kilpi H. 2014. Self-assessed level of competence of graduating nursing students and factors related to it. Nurse Education Today 34 (5) 795–801.

Kajander-Unkuri S. 2015. Nurse Competence of Graduating Nursing Students. Annales Universitatis Turkuensis D 1158.

Meretoja R, Numminen O, Iso-Aho H, Leino-Kilpi H. 2015. Nurse competence between three generational nurse cohorts: a cross-sectional study. International Journal of Nursing Practice.

Numminen O, Ruoppa E, Hupli M, Leino-Kilpi H, Isoaho H, Meretoja R. 2015. Practice environment, and its association with professional competence and work-related factors: perception of newly graduated nurses (NGN). Journal of Nursing Management.

Park M. & Jones C.B. (2010) A retention strategy for newly graduated nurses: an integrative review of orientation programs. Journal for Nurses in Staff Development 26 (4), 142–149.

Salt J., Cummings G.G. & Profetto-McGrath J. (2008) Increasing retention of new graduate nurses. A Systematic Review of Interventions by Healthcare Organizations. Journal of Nursing Administration 38 (6), 287–296.

Rush K.L, Adamack M, Gordon J, Janke R, Ghement I.R. 2013a. Orientation and transition programme component predictors of new graduate workplace integration. Journal of Nursing Management. doi: 10.1111/jonm.12106

Rush K.L, Adamack M, Gordon J, Lilly M, Janke R. 2013b.  Best practices of formal new graduate nurse transition programs: An integrative review 50(3), 345–356.

Ihokosketuksen ihme

Vastasyntyneen vauvan luonnollisin ympäristö on äidin iholla. Täysiaikainen terve vauva voi turvallisesti toipua syntymästään äidin rinnalla, iho ihoa vasten. Vauva tuntee äidin kosketuksen, kuulee tutut sydämenlyönnit ja pysyy lämpimänä. Ihokontakti myös lievittää syntymän aiheuttamaa stressiä ja auttaa vauvaa rauhoittumaan tämän mullistavan kokemuksen jälkeen. Myös äidin mieli ja keho lepäävät ihokontaktissa vauvan kanssa; synnytyskipu painuu taka-alalle, väsymys haihtuu ja oksitosiini-hormonin aikaansaama hyvänolon tunne lisääntyy. Ihokontakti edesauttaa imetyksen käynnistymistä sekä varhaisen kiintymyssuhteen kehittymistä (Moore ym. 2012).

”Ideaalitilanteessa ihokontakti alkaa välittömästi syntymän jälkeen, mutta se on merkityksellistä missä tahansa vaiheessa. Ihokontaktin tulisi olla jatkuvaa ja pitkäkestoista, mutta lyhyetkin jaksot ovat aina eduksi.” Näin, vapaasti käännettynä, ihokontaktista kirjoittaa aiheen parissa jo vuosikymmeniä työskennellyt lääkäri ja tutkija Nils Bergman. Välitön syntymänjälkeinen ihokontakti toteutuu melko hyvin, kun kyseessä ovat alateitse syntyneet, terveet ja täysiaikaiset vastasyntyneet. Tilanne on toinen, kun syntyy ennenaikainen tai sairas vauva. Silloin prioriteettina on vauvan fysiologisen hyvinvoinnin turvaaminen, joka usein tarkoittaa sitä, että vauva viedään pois äidin läheisyydestä. Oman tutkimukseni mukaan vain osa ennenaikaisesti syntyneistä tai sairaista vastasyntyneistä pääsee varhaiseen fyysiseen kontaktiin äidin kanssa heti syntymänsä jälkeen (Niela-Vilén ym. 2013). Kosketus omaan vauvaan on kuitenkin erittäin merkityksellistä ennenaikaisen tai sairaan vauvan vanhemmalle. Varhainen fyysinen kosketus keskosvauvaan näyttää vähentävän äidin kokemaa stressiä (Franck ym. 2004) ja kosketus saa vauvan tuntumaan omalta, eikä sairaalan ”omaisuudelta”. Varhainen, aivan lyhytkin, kontakti synnytyssalissa keskosvauvan kanssa saattaa edistää lapsen emotionaalista tasapainoa jopa pitkällä aikavälillä. (Latva ym. 2008.)

Keisarileikkaus voi myös asettaa esteen ihokontaktin toteuttamiselle täysiaikaisillakin vastasyntyneillä. Leikkaussaliympäristö ei aina tarjoa parhaita mahdollisia edellytyksiä äidin ja vauvan läheisyydelle. Tässä suhteessa ympäristön ja totuttujen rutiinien uudelleen tarkastelu voisi olla tarpeen. Toki varhaisen ihokontaktin voi toteuttaa vauvan toinen vanhempi, ja vauva voidaan siirtää äidin ihokontaktiin mahdollisimman pian leikkauksen jälkeen.

Ihokontaktilla ei ole havaittu mitään haittavaikutuksia. Läheisyyden ja ihokontaktin toteuttaminen myöhemminkin sairaalassa ja kotona on suotavaa. Ihokontakti auttaa rentoutumaan, edistää imetystä ja voi jopa ratkaista joitakin imetysongelmia. Kosketus auttaa myös vauvaa hahmottamaan maailmaa ja tuntemaan itsensä ainutlaatuiseksi. Onkin toivottavaa, että ihokosketuksen ihmeitä tekevä vaikutus tavoittaisi kaikki vauvat ja vanhemmat.

Kirjoittajan tiedot:

Hannakaisa Niela-Vilén

kätilö, TtM, tohtorikoulutettava

Hoitotieteen tohtoriohjelma ja hoitotieteen valtakunnallinen tohtorikoulutusverkosto

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: hmniel(at)utu.fi

ResearchGate: https://www.researchgate.net/profile/Hannakaisa_Niela-Vilen

Lähteet

Franck LS, Cox S, Allen A & Winter I. 2004. Parental concern and distress about infant pain. Archives of Disease in Childhood. Fetal and Neonatal Edition 89, F71–F75.

Latva R, Korja R, Salmelin RK, Lehtonen L & Tamminen T. 2008. How is maternal recollection of the birth experience related to the behavioral and emotional outcome of preterm infants? Early Human Development 84(9), 587–594.

Moore ER, Anderson GC, Bergman N, Dowswell T. 2012. Early skin-to-skin contact for mothers and their healthy newborn infants. Cochrane Database of Systematic Reviews 2012, Issue 5. Art. No.: CD003519. DOI: 10.1002/14651858.CD003519.pub3.

Niela-Vilén H, Axelin A, Salanterä S, Lehtonen L, Tammela O, Salmelin R & Latva R. 2013. Early physical contact between a mother and her NICU-infant in two university hospitals in Finland. Midwifery 29(12), 1321–1330