Potilaan hoitoisuuden arviointi – osallistavaa vai tiedolla johtamista?

 

Kilpailussa osaavasta työvoimasta vetovoimaiset yksiköt ovat etulyöntiasemassa. Vetovoimaisen työpaikan tunnuspiirteitä ovat mm. panostus työhyvinvointiin ja työoloihin. Johtaminen tällaisissa yksiköissä ja laajemminkin organisaatioissa on henkilökuntaa osallistavaa. Niissä tarjotaan myös hyvää ja laadukasta hoitoa potilaille; potilastyytyväisyyttä ja -turvallisuutta sekä hyviä hoidon tuloksia. (Kramer ym. 2007, Salmond ym. 2009.)

 

Hoitohenkilökunnan työkuormaa voidaan seurata hoitoisuusluokitusjärjestelmän avulla, ja siten vaikuttaa työhyvinvointiin ja työoloihin. Hoitoisuudella tarkoitetaan potilaiden arvioitua määrällistä ja laadullista riippuvuutta hoitotyöstä, ja hoitoisuusluokitusjärjestelmän mittarien avulla tätä riippuvuutta arvioidaan määrättyjen kriteerien mukaan.

 

Hoitoisuusluokitusjärjestelmän avulla sairaanhoitajat kertovat omasta työstään ja sen sisällöstä tekemällä tehtyä hoitotyötä näkyväksi. Hoitoisuuden arviointi perustuu luottamukseen hoitotyön ammattilaiseen. Hän on oman työnsä paras asiantuntija. Sairaanhoitajilla on mahdollisuus osallistua omaa työtä koskevaan päätöksentekoon tuottamalla tietoa, jota hoitotyön johtajat eri tasoilla voivat käyttää päätöksiensä perusteluina.  Näin hoitoisuusluokitusjärjestelmän käyttö mahdollistaa osaltaan tiedolla johtamista.

Hoitoisuusluokitusjärjestelmä ei ole kuitenkaan pelkkä hallinnollinen työkalu, jonka avulla pyritään hoitohenkilökunnan optimaaliseen sijoittamiseen eri yksiköihin vaan sen käyttö on myös mahdollisuus käytännön työn kehittämiseen ja toimintaprosessien hiomiseen. Lisäksi sitä voidaan käyttää tukena opiskelijoiden ohjauksessa ja uusien työntekijöiden perehdytyksessä. 

Terveydenhuollossa toimintaa seurataan kattavasti monin eri tunnusluvuin, jotka pohjautuvat esimerkiksi lukumääriin, kuormitusprosentteihin, käyttöasteisiin tai erilaisiin aikaleimoihin. Mitä nämä kertovat sairaanhoitajien tekemästä työstä? Hoitoisuuden arviointi perustuu lähtökohtaisesti ajatukseen, että potilaan hoidon tarve eli hänen tarvitsemansa hoitotyön määrä ja laatu voi vaihdella, vaikka potilailla olisi sama diagnoosi. Se tuo toiminnan kokonaisvaltaiseen tarkasteluun yhden näkökulman lisää eikä sillä ole tarkoitus korvata mitään muita toimintaa kuvaavia tunnuslukuja.

 

 

Satu Rauta

esh, TtM, tohtorikoulutettava

Turun Yliopisto, Hoitotieteen laitos

saraut(at)utu.fi

 

 

 

Lähteet:

Kramer M, Maguire P, Schmalenberg CE, Andrews B, Burke R, Chmielewsk L,Donohue MAT, Ellsworth M, Poduska D, Smith ME, Tachibana C. 2007. Excellence through evidence: Structures enabling clinical autonomy. Journal of Nursing Administration, 37(1): 41–52.

Salmond SW, Begley R, Brennan J, Saimbert MK, A comprehensive systematic review of evidence on determining the impact of Magnet designation on nursing and patient outcomes: is the investment worth it? JBI Library of Systematic Reviews 2009; 7(26):1144-1203.

 Sairaanhoitajaliiton työolobarometri 2014