Sivut

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Verkostoitumista ja kollegiaalisuutta yli maanosien rajojen!


Minulla on ollut ilo osallistua IIANR 2015 Kesäkouluun, jota järjestetään Turun yliopiston Hoitotieteen laitoksella paraikaa.

IIANR ”tutkimusyhteisö” (the International Institute for Advanced Nursing Research) on perustettu vuonna 2004 Toronton (Kanada), Baleaarien (Espanja), Melbournen (Australia) ja Nuevo Leonin (Meksiko) yliopistojen Hoitotieteen tohtorinkoulutusohjelmien toimesta. Tarkoituksena oli järjestää Hoitotieteen alalla tutkimustaan tekeville terveydenhuoltoalan ammattilaisille mahdollisuus opiskella globaaleja terveyttä ja hoitotyötä koskevia kysymyksiä ja jakaa tutkimustietoa kansainvälisen verkoston avulla. Myöhemmin IIANR-verkostoon liittyi lisää yliopistoja Australiasta, Espanjasta ja Meksikosta. Turun yliopiston Hoitotieteen laitos on ollut jäsenenä vuodesta 2008. IIANR järjestää Kesäkouluja Hoitotieteen tohtoriopiskelijoille joka toinen vuosi. Viimeksi se järjestettiin Brasiliassa, Sao Paolon yliopistossa.

Kesäkoulu kestää viikon ja tänä vuonna osallistujia on parisenkymmentä Suomesta, Kreikasta, Espanjasta, Liettuasta, Sveitsistä, Australiasta ja Kiinasta. Aamuisin on luentoja monipuolisesti Hoitotieteen filosofisista, teoreettisista, metodologisista ja eettisistä aiheista ja luennoitsijoina ovat alansa huiput eri yliopistoista kautta maanosien. Iltapäivisin on pienryhmässä järjestettäviä workshoppeja, joissa käydään läpi ryhmäläisten väitöstutkimukseen liittyviä ennakkotehtäviä, opettajina/mentoreina ovat luennoitsijat sekä muut vierailevat opettajat. Oppimisen kannalta Kesäkoulu on ollut tohtori-opiskelijalle varsinainen tiedon karkkikauppa…valikoima on valtava, maisteltu on monenlaisia makuja ja sokerihumalasta selvittyä karkkipussiin on tullut valikoitua ne itselle mieluisimmat maut.
 
 

Verkostoitumisen suhteen tämä on ollut myös uskomaton kokemus tähän asti! Ensimmäisestä päivästä lähtien avoin ilmapiiri ja lämmin tunnelma opiskelijoiden (myös opettajien) kesken on ollut aivan mahtava. Kuka olisi uskonut, että Twitterin saloihin minut opastaa Australialainen kollega. Seurauksena hyvistä vinkeistä minulla on nyt Twitter-tili ja twiitannutkin olen. Twitterin ja muiden some-kanavien kautta Kesäkoulussa luotujen verkostojen ylläpitämisen uskoisi onnistuvan kätevästi. Verkostoituminen on mahdollistettu myös muunlaisten sosiaalisten tapahtumien, kuten ”get together partyn”, Naantalin Muumimaailmavierailun ja yhteisillallisen avulla.

Verkostoituminen on tuntunut luontevalta ja olen pohtinut syytä. Vaikka tulemme eri maista ja maanosistakin, meitä yhdistää tieteenala, tutkimus ja tavoitteet. Tohtori-opiskelijuuden myötä olemme lisäksi tasavertaisia. Ehkäpä syy lieneekin juuri siinä, kollegiaalisuudessa. Kollegiaalisuus näkyy erityisesti workshopeissa. Ei ole aina helppoa esitellä omaa tutkimusta vieraalla kielellä ja tavoin, johon ei ole tottunut. Kritiikin tai muuten vaikean kysymyksen edessä voi tulla välillä epävarma olo, eikä oikeita sanoja tai vastauksia aina löydy. Ryhmällämme vallitsee kuitenkin mieletön samassa veneessä olemisen henki ja useaan otteeseen on käynytkin niin, että kollega on ottanut airosta kiinni ja auttanut vedoissa. Yhdessä on päästy rantaan, eikä karikoihin ole kapsahdettu kertaakaan.

Suosittelen lämpimästi kaikille Hoitotieteen tohtori-opiskelijoille vuoden 2017 Kesäkoulua, joka järjestetään Lleidan yliopistossa, Espanjassa J
 
Kirjoituksessa käytetyt lähteet:
Kirjoittajan tiedot:
Anni Pakarinen
sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava (Hoitotieteen tohtoriohjelma)
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
s-posti: ankorh@utu.fi
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.