Tohtorikoulutettavan elämää: #METurku-tapahtumassa edistettiin lasten oikeuksia ja osallisuutta

Kansainvälistä lasten oikeusien päivää vietetään vuosittain 20. marraskuuta. Tänä vuonna turkulaisille 7-luokkalaisille järjestettiin yhteistyössä Turun yliopiston, Turun kaupungin, Turun Ammattikorkeakoulun, Turun ja Kaarinan seurakuntien, Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt ry:n, Suomen Uusperheiden liitto ry:n ja Turvary:n kanssa #METurku (MyEqualTurku)-tapahtuma. Tapahtuman teemalla pyrittiin lisäämään nuorten yhdenvertaisuutta ja osallisuutta oman hyvinvointinsa edistäjinä. #METurku järjestettiin Kupittaan urheiluhallilla, jossa seiskaluokkalaiset pääsivät kiertämään toiminnallisia pisteitä esimerkiksi mielenterveyteen, fyysiseen hyvinvointiin ja sosiaalisiin suhteisiin liittyvien aiheiden ympäriltä. Paikalla oli yli 30 järjestöä ja toimijaa, noin 300-350 oppilasta, ja tapahtuman suojelijana toimi Unicef. #METurku oli jatkoa viime vuoden #DigitTurku-tapahtumalle, josta kirjoitettiin myös Terveyttä tieteestä-blogissa

 Turun yliopiston Hoitotieteen laitokselta järjestimme nuorille pisteen, jossa he pääsivät pyörittämään ”Identiteettipyörää”. Identiteettipyörä sisälsi useita erilaisia seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta kuvaavia identiteettejä, ja nuoret saivat pohtia mitä kukin identiteetti heidän mielestään tarkoitti. Pisteemme oli menestys, koska nuoret kävivät aktiivisesti arvailemassa identiteettejä, he osoittivat selkeää kiinnostusta oppia seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta, ja nuoret osoittivat olevansa tietoisia monista identiteeteistä. 

#METurku oli kokonaisuudessaan tapahtumana onnistunut ja jälleen hyvä osoitus siitä, että lapset ja nuoret ovat kiinnostuneita heitä koskevista asioista ja he ovat myös entistä tietoisempia ympärillään tapahtuvista asioista. Lasten yhdenvertaisuutta ja osallisuutta tulisikin edistää käytännön elämän lisäksi myös tutkimuksessa, jotta sote-palveluista ja hoitotyöstä voitaisiin kehittää lasten ja nuorten näköisiä ja heidän tarpeisiinsa vastaavia.

Kirjoittajan tiedot:

Minna Laiti
Röntgenhoitaja, TtM, Tohtorikoulutettava
Turun yliopisto
Hoitotieteen laitos
mianlai(at)utu.fi

Vastuu lapsen hyvinvoinnista on aikuisella – hampaita unohtamatta

Kuvalähde: https://www.flickr.com/photos/mariaeklind/27080465840/

oolin merkitystä lapsen suun päivittäisessä omahoidossa ja ylipäätään terveellisten elämäntapojen muodostumisessa on edelleen tarvetta painottaa. Suomessa lastensuojelulaki (417/2007) velvoittaa vanhemmat ja lapsen huoltajat huolehtimaan lapsen hyvinvoinnista. Tämän lain olemassa olosta ja tärkeydestä saatiin hyvin ikävä muistutus syksyllä, kun uutisotsikoihin nousi tapaus, jossa pikkulapsen hampaiden hoitoa oli vakavasti laiminlyöty. 

Sosiaali- ja terveysministeriö 2009. Neuvolatoiminta, koulu- ja opiskeluterveydenhuolto sekä ehkäisevä suun terveydenhuolto. Asetuksen (380/2009) perustelut ja soveltamisohjeet. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2009:20. Helsinki.

Kirjoittajan tiedot:

Henna-Riikka Hakojärvi

suuhygienisti, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

hrmhak@utu.fi

Musiikkia muistisairaan korville

Arviolta noin 200 000 henkilöä Suomessa sairastaa muistisairautta ja muistisairauksia sairastavien joukon arvioidaan kasvavan entisestään väestön ikärakenteen muutoksen myötä. Muistisairauksia sairastavien hoidon järjestelyä ja hyvää hoitoa koskevat kysymykset ovatkin jo herättäneet lisääntyvää keskustelua. Pinnalla on ollut hoitohenkilökunnan riittävyyden ja muistisairaalle oikean asuinmuodon ohella muun muassa muistisairaiden liialliseen lääkitsemiseen liittyvät kysymykset.

Muistisairauksiin liittyy muistisairautta sairastavan käyttäytymistä koskevia ympäristön haasteelliseksi kokemia muutoksia (engl. behavioral and psychological symptoms of dementia, BPSD), jotka liittyvät muun muassa muistisairaan pyrkimykseen ilmaista jokin tunnetila tai tarve. Muistisairauden kognitiivisten muutosten vuoksi nämä pyrkimykset voivat ilmetä esimerkiksi muistisairautta sairastavan aggressiivisuutena, huuteluna, kiihtyneisyytenä ja levottomuutena. Tällaisia käyttäytymisen muutoksia suositellaan hoidettavan, jos ne rasittavat tai aiheuttavat vaaratilanteita muistisairaalle tai hänen läheisilleen, hankaloittavat vuorovaikutusta muiden kanssa tai heikentävät muistisairaan toimintakykyä tai hänen kykyään huolehtia itsestään. Haasteelliseksi koetun käyttäytymisen hoidossa ja ennaltaehkäisyssä suositaan ensisijaisesti lääkkeettömiä menetelmiä lääkkeiden mahdollisten haittavaikutusten vuoksi.

Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus) toteutti syksyllä 2018 Muistiliiton toimeksiannosta laajan, järjestelmällisten katsausten (n=21) katsauksen muistisairaiden haasteelliseksi koetun käyttäytymisen hoitoon soveltuvien lääkkeettömiä menetelmiä koskevan tutkimusnäytön kokoamiseksi. 

Kuva: pxhere.com

Katsauksen tulosten perusteella vahvin tutkimusnäyttö tukee musiikin käyttöä muistisairaan haasteelliseksi koetun käyttäytymisen hoidossa (lue myös aiempi blogikirjoitus musiikista kivun hoidossa). Musiikkia oli hyödynnetty tutkimuksissa monin eri tavoin, muun muassa soittamalla muistisairaan mielimusiikkia ja musisoimalla ja laulamalla hänen kanssaan yhdessä. Vahva tutkimusnäyttö tuki myös muistisairaan yksilölliset tarpeet ja toivomukset huomioivien menetelmien käyttöä muistisairaan kiihtyneisyyden ja aggressiivisuuden vähentämisessä. Tällaiset menetelmät kattoivat muun muassa hoitotilanteet, kuten kylpytilanteet, jotka toteutettiin muistisairaan yksilölliset tarpeet huomioiden sekä muut menetelmät, joissa pyrittiin yksilöllisesti tunnistamaan muistisairaan kiihtyneisyyden syitä ja vastaamaan niihin.

Vaikka hoitohenkilökunnan riittävyyttä koskevat kysymykset aiheuttavat huolta, tutkimusnäytön valossa lääkkeettömiin menetelmiin satsaaminen kannattaa. Katsauksen tulokset kannustavatkin kokeilemaan eri lääkkeettömiä menetelmiä muistisairaiden haasteelliseksi koetun käyttäytymisen hoidossa sekä muistisairaan yksilölliset tarpeet ja mieltymykset että toimintaympäristö huomioiden. Tarjoa siis vaikka näin alkuun mielimusiikkia muistisairaan korville. 

Katsausta koskeva raportti on luettavissa kokonaisuudessaan Muistiliiton sivuilta. Katsauksen tuloksista kertoi myös YLE uutiset.

Kirjoittajien tiedot:

Heidi Parisod

terveydenhoitaja, TtT

tutkija, Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus)/

post doc -tutkija, hoitotieteen laitos, Turun yliopisto

s-posti: heidi.parisod(at)hotus.fi

Annukka Tuomikoski

sairaanhoitaja, TtM

tutkija, Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus)/

väitöskirjatyöntekijä, hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto

s-posti: annukka.tuomikoski(at)hotus.fi

Lähteet:

Cerejeira J, Lagarto L, Mukaetova-Ladinska EB. 2012. Behavioral and psychological symptoms of dementia. Frontiers in neurology 3, 73.  

Finne-Soveri H, Kuusterä K, Tamminen A, Heimonen S, Lehtonen O, Noro A. 2015. Muistibarometri 2015 ja RAI tietoa kansallisen muistiohjelman tueksi. Raportti 17/2015. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (viitatti 30.11.2018). Saatavissa: http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/129706/URN_ISBN_978-952-302-565-3.pdf

Muistisairaudet. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit -yhdistyksen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2017 (viitattu 21.4.2018). Saatavissa: www.kaypahoito.fi

Tuomikoski A, Parisod H, Oikarainen A, Siltanen H, Holopainen A. 2018. Lääkkeettömien menetelmien vaikutukset muistisairautta sairastavan haasteelliseksi koettuun käyttäytymiseen – raportti järjestelmällisten katsausten katsauksesta. Muistiliiton julkaisusarja 1/2018. Muistiliitto & Hoitotyön tutkimussäätiö. Saatavissa: https://www.muistiliitto.fi/application/files/9315/4227/2682/Katsaus_laakkeettomat.pdf

Toimeliasta yötä aivot!

Iltojen pimeneminen ja kellojen siirtäminen syksyisin saavat puheet usein kääntymään väsymykseen

Kuva: Pixabay/geralt

ja jaksamiseen. Näin ollen myös uni tai vaihtoehtoisesti unettomuus ovat suosittuja puheenaiheina. Eikä syyttä: Suomessa noin kolmasosa aikuisista kokee tilapäisiä unettomuusoireita ja 12 % kärsii pitkäaikaisesta unettomuudesta (Käypä Hoito 2018). Tämä lienee syynä, miksi erilaisten nukahtamisvinkkien ja hyvää unta edistävien tekijöiden käsitteleminen ovat yleisiä aiheita aikakausilehdissä ja internet-foorumeissa. Erilaiset itsehoitovinkit, esimerkiksi ruokailua, liikuntaa tai alkoholin käyttöä koskevat, ovatkin unettomuusoireiden ensisijaisia hoitoja ennen lääkehoitoa (Käypä Hoito 2018).

Miksi nukkuminen sitten on niin tärkeää? Uni on aivojen huoltoaikaa. Tämä ei tarkoita, että aivot nukkuisivat. Päinvastoin, aivojen toiminta on vilkasta unen aikana. Tällöin aivot käsittelevät päivän tapahtumia, järjestävät näistä olennaiset muistiin ja karsivat epäolennaiset. (Aivoliitto 2015.) Unen aikana aivot niin ikään täyttävät valveilla olon aikana huvenneet energiavarastonsa ja puhdistautuvat haitallisista aineenvaihdunnan tuotteista. Unettomuus onkin ihmiselle haitallista sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Väsymys lisää välittömästi esimerkiksi liikenneonnettomuuden riskiä ja on pidemmällä ajalla yhteydessä erilaisiin fyysisiin ja psyykkisiin sairauksiin kuten diabetekseen tai masennukseen. (Käypä Hoito 2018.)

Unen merkitys korostuu myös sairauden yhteydessä (Ritmala-Castren ym. 2015). Sairaus voi itsessään vaikuttaa potilaan nukkumiseen ja unen laatuun. Esimerkiksi akuutin vaiheen aivovammapotilaista yli kaksi kolmasosaa potilaista kärsii uni-valverytmin häiriöistä. Tässä osasyynä voivat olla aivovammasta johtuvat aineenvaihdunnalliset, hormonaaliset tai neurologiset häiriöt tai hoidossa käytettävien lääkkeiden vaikutukset tai sivuvaikutukset. Osin tämä selittynee kuitenkin sairaalaympäristöstä lähtöisin olevilla tekijöillä, esimerkiksi äänillä ja valoilla. (Duclos ym. 2015.) Myös erilaiset yöaikaan sijoittuvat hoitotyön toiminnot voivat häiritä potilaan unta (Ritmala-Castren ym. 2015).

Koska unettomuus muun muassa lisää infektioalttiutta (Käypä Hoito 2018), tulisi potilaiden nukkumiseen ja unen laatuun kiinnittää erityistä huomiota. Potilaan voinnin lisäksi unihäiriöt voivat vaikuttaa myös hoidon suunnitteluun. Esimerkiksi aivovammapotilailla unihäiriöt voivat vaikuttaa potilaan muistitestien tuloksiin ja hänen päivittäisistä toiminnoistaan selviämiseen ja nämä edelleen voivat vaikeuttaa kuntoutuksen tarpeen arviointia. (Duclos ym. 2015.) Hyvän hoidon takaamiseksi kaikkia hoitotyön toimintoja ei yöajalta voida tietystikään siirtää päiväaikaan. Mutta kuten tutkijat toteavatkin, olisi hoitotyön suunnittelussa hyvä huomioida mahdollisuuksien mukaan potilaan uni ja sen rytmit (Ritmala-Castren ym. 2015). Näin hoitotyön osalta pystymme tarjoamaan mahdollisuuden myös potilaiden aivojen tehokkaalle yövuorolle sen tärkeine toimintoineen.

Uni on eittämättä asia, josta meidän ei tulisi tinkiä. Jotta voisimme olla tehokkaita päiväsaikaan, tulee meidän suoda aivoillemme aikaa elpyä ja uusiutua. Ja edelleen mahdollistaa tämä myös potilaille. Virkeät ja hyvin levänneet hoitajat keksinevät parhaat ratkaisut tähän.

Hyvää yötä toivottaen,

Sunna Rannikko
th/sh, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
Sähköposti: seeran(at)utu.fi

Lähteet:

Aivoliitto. 2015. Uni on aivojen aikaa. Saatavissa www.aivoliitto.fi [8.11.2018].

Duclos C, Beauregard MP, Bottari C, Ouellet MC & Gosselin N. 2015. The impact of poor sleep on cognition and activities of daily living after traumatic brain injury: a review. Australian Occupational Therapy Journal 62(1), 2-12.

Käypä Hoito. 2018. Unettomuus. Saatavissa http://www.kaypahoito.fi [8.11.2018]. Ritmala-Castren M, Virtanen I, Leivo S, Kaukonen KM & Leino-Kilpi H. 2015. Sleep and nursing care activities in an intensive care unit. Nursing & Health Sciences 17(3), 354-361.

Musiikista laastari kipuun

Taiteella, kuten musiikilla, sanotaan olevan parantava vaikutus. Laulamalla stressi laskee ja mieli piristyy. Musiikilla on myös pitkät perinteet sairaalassa potilaan rauhoittamisessa ja ahdistuksen lievittämisessä. Systemaattinen musiikin hyödyntäminen ja musiikkiterapian käyttö potilaan hoidossa sairaalassa ajoittuu ensimmäisen ja toisen maailman sodan aikaan, jolloin musiikkia käytettiin sotilaiden postraumaattisten kokemusten ja ahdistuksen hoidossa. Niihin aikoihin perustettiin myös ensimmäiset musiikkiterapiayhdistykset Yhdysvalloissa. Musiikin parantavaa vaikutusta voidaan käyttää potilaan hoidossa joko aktiivisesti osallistamalla soittoon/lauluun tai passiivisesti kuuntelemalla.

 Musiikkia voidaan hyödyntää potilaan hoidossa koko sairaalassaoloajan. On todettu, että musiikilla voidaan lievittää ahdistusta, rentouttaa, tuoda lohtua ja yhtälailla auttaa kuntoutumista aktivoimalla potilasta yhteiseen toimintaan. Erityisesti musiikin kuuntelun etuina pidetään edullisuutta, turvallisuutta ja toteuttamisen mahdollistamista esimerkiksi kuulokkeilla ilman toisten potilaiden häirintää.

Martin-Saavedran ja kumppaneiden (2018) hetki sitten julkaistun katsauksen mukaan musiikki toimii edellä mainittujen lisäksi tehokkaana kivunlievityskeinona. Tähän katsaukseen valikoitui 13 tutkimusartikkelia, joista osa oli myös olemassa olevia katsauksia aiheesta. Näistä jokaisessa arvioitiin kivun voimakkuutta tai kivun lieventymistä musiikin avulla. Osassa arvioitiin lisäksi myös sedatiivisten lääkkeiden käyttöä osana kivun hoitoa. Katsauksessa ei otettu kantaa, minkä tyyppistä musiikkia tulisi tarjota potilaalle kivun lievityksen yhteydessä, vaan musiikin ominaispiirteistä puhuttiin varsin yleisellä tasolla, kuten rentouttava musiikki jne. Pääosin katsaukseen valikoiduissa tutkimuksissa musiikin hyödyntämistä kivunhoidossa oli verrattu tavanomaiseen kivunhoitoon, hiljaisuuteen tai osallistavaan musiikkiterapiaan.

Tuloksena tutkijat suosittavat ehdottomasti musiikin käyttöä osana kivunlievitystä muiden menetelmien rinnalla. On toki haasteellista osoittaa, mikä vaikutus on juuri musiikin aikaansaama mutta musiikkia kannattaa hyödyntää, vaikka sillä olisi hyvin vähäinen vaikutus. Katsauksessa ei todeta musiikilla olevan haittavaikutuksia.

Kivunlievityskeinoina katsaukseen valikoiduissa tutkimusartikkeleissa käytettiin pääsääntöisesti musiikin kuuntelua kuulokkeilla, tyynyn sisään asennetulla soittimella tai elävän musiikin esityksillä. Akuutin kivunhoidon yhteydessä suositeltiin musiikkia koko hoidon ajan. Katsauksen mukaan toimenpiteessä hereillä olevat potilaat hyötyvät musiikin kuuntelusta toimenpiteen jälkeen enemmän kuin nukutetut potilaat.

Katsauksessa todetaan, että usein musiikin tyylilaji ilmaistaan hyvin yleisellä tasolla. Tutkijat pohtivat myös, voiko tietyntyyppinen melodia, rytmi tai harmonia vaikuttaa kivunlievitykseen voimakkaammin kuin toinen. Tähän kohdennettu jatkotutkimus voisi mahdollistaa paremman ja täsmällisemmän kivunlievityksen, eikä sellaista ollut tähän katsaukseen valikoiduissa tutkimuksissa tehty. 

Totta on, että musiikki koskettaa kaikkia. Toivottavasti jatkossa saamme lisää tutkimusta siitä, miten juuri tietyn tyyppisellä musiikilla voisimme vaikuttaa kivunlievitykseen. Näin saisimme potilaille vielä paremman kosketuksen musiikkiin. 

"Anna sen soida, anna sen soida, whoo-o. Älä pysäytä musiikkii, älä koskaan pysäytä sitä". Elastinen

Eriikka Siirala

Sh, TtM, TtT-opiskelija

Turun yliopisto

Hoitotieteen laitos

eesiir@utu.fi

Lähde

Martin-Saavedraa J., Vergara-Mendezb L., Talero-Gutiérrezc C. 2018. Music is an effective intervention for the management of pain: An umbrella review. Complementary Therapies in Clinical Practice, 32, 103–114. doi: 10.1016/j.ctcp.2018.06.003.

Sydänleikkauspotilaan kertomaa

Haastattelin sydänleikattuja potilaita osana väitöskirjatutkimustani. En kirjoita tässä nyt varsinaisia tutkimustuloksiani, koska ne ovat vielä julkaisemattomia. Haluan kuitenkin tuoda esiin muutamia haastattelujen aikana tekemiäni huomioita.

Aika moni potilas edelleen kertoi kokeneensa leikkauksen jälkeen kovaa kipua. Jos kivunhoito on onnistunutta, näinhän ei pitäisi olla. He kuvasivat kipuaan melko raflaavin termein kuten ”lähes sietämätön”, ”en oo ikinä tämmöstä kipua tuntenu vielä” tai ”et iso jyrä on vetäny yli”. Toki myös moni potilas kertoi, ettei ollut leikkauksen jälkeen kokenut kipua ollenkaan ja suurin osa kertoi myös kipulääkkeiden auttaneet ja kivunhoidon olleen hyvää.

Osa potilaista oli myös kokenut muita asioita kuin leikkauskipu häiritsevinä sairaalahoidon aikana. He saattoivat myös kuvata näitä asioita jopa häiritsevämpinä kuin varsinainen haavakipu. Ummetus oli yksi tällainen vaiva, jonka useampi potilas kuvasi vaivanneen sairaalahoidon aikana niin paljon, että siitä aiheutunut kipu oli voimakkaampaa kuin haavakipu. Lisäksi jotkut tilat sairaalassa oli koettu hyvin rauhattomia ja hoitajien ”kalkatus” oli häirinnyt nukkumista. Myös sairaalan ilmastointi ja huonot sängyt koettiin häiritsevinä. Eräs oli kokenut, että häntä hoitanut hoitaja ei ”oikein ollut työnsä päällä, vaan olisi ollut parempi olla jossakin toisenlaisessa työssä.” Joku taas kuvasi, että hoitaja ei ollut vastannut mitään hänelle, vaikka hän oli kuinka yrittänyt puhua. Toinen taas koki, että hoitaja oli ”lässyttänyt ja puhunut hänelle kuin vähä-älyiselle”. Suurin osa potilaista kuitenkin koki, että hoito oli erinomaista ja että sekä hoitajat että lääkärit olivat olleet ihania ja osaavia.

Hyvin erilaiset asiat koettiin helpottavan oloa tai lisäävän kipua sairaalahoidon aikana. Osa koki, että liikkuminen auttoi kipuun, osa taas kuvasi, että oli pakko olla ihan vaan paikallaan. Osa halusi olla omissa oloissaan ja koki, ettei jaksanut mitään aktiviteetteja tai sosiaalista kanssakäymistä. Toiset taas kokivat kipua helpottavana sen, että sai ajatukset muualle kivusta, esimerkiksi keskustelemalla hoitajan tai omaisten kanssa. Joku ei kokenut tarvitsevansa hoitajan kosketusta, toinen taas koki hieronnan auttavan kipuihin. Osa kertoi, että kipulääkkeitä on vaikea saada, toinen taas sanoi, että lääkettä saa aina kun tarvitsee. Eräs koki, että haluaa riittävästi vahvoja lääkkeitä, jotta olisi kivuton ”vaikka sitten pikku-ukot juokseekin seinällä”. Toinen taas koki, ettei halua vahvoja lääkkeitä kun ”menee sekaisin kuin seinä-kello”.

Mutta mikä näitä kaikkia potilaita yhdistää? Vaikka he kokevat erilaiset asiat häiritsevänä tai kipua helpottavana, he kaikki haluavat tulla kohdatuiksi yksilöinä. Me kaikki olemme ihmisinä erilaisia, niin myös potilaina. Tämä tulisi hoitotyössä aina huomioida; kohdata jokainen potilas yksilönä ja ottaa huomioon juuri hänen yksilölliset tarpeensa ja ominaisuutensa. Pitäisi muistaa se, että se mikä toimii toiselle, voi toiselle ollakin häiritsevää.  Potilaskeskeisyydestä ja potilaskeskeisestä hoidosta puhutaan paljon, mutta muistammeko huomioida sen oikeasti jokaisessa potilaskohtaamisessa?

Kirjoittajan tiedot:

Kristiina Heikkilä

Sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

kemheik@utu.fi

Katoaako lapsi aikuisten suhteiden viidakkoon? Ammattilaisten näkemyksiä uusperheiden kohtaamista haasteista

Perheiden ja lasten parissa työskentelevät sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset kohtaavat päivittäin asiakkaita erilaisine elämäntilanteineen. Osa asiakkaista elää monimuotoisessa perheessä, kuten  yksinhuoltajaperheessä, uusperheessä, sateenkaariperheessä tai adoptioperheessä. Kaikkien perheiden Suomessa tarvitaan moninaisia palveluita. Tilastokeskuksen perhetilaston (2017) mukaan uusperheiden osuus kaikista perheistä on pysynyt stabiilina viimeiset 10 vuotta (kts. infoboxi). Kuitenkin sosiaali- ja terveysalalla työskentelevien ammattilaisten kokemuksen sekä tilastojenkin mukaan erityistä tukea tarvitsevien uusperheiden määrä on lisääntynyt perhepalveluiden piirissä. Suomen Uusperheiden liiton Stepping-hanke pyrkii vastaamaan kentältä tulleeseen tarpeeseen ja kehittää parhaillaan uudenlaista palvelua uusperheiden kanssa toimiville ammattilaisille, uusperheiden hyväksi (tietoa hankkeesta infoboxissa)

Osana Stepping-hankkeessa tehtävää tutkimusta teetimme kyselyn uusperheitä kohtaaville sosiaali- terveys- ja kasvatusalan ammattilaisille (n=21). Kyselyn tarkoituksena oli tuottaa ajantasaista tietoa StepApp-valmennuksen ja valmentajakoulutuksen sisällön kehittämiseksi. Kyselyllä kartoitettiin muun muassa ammattilaisten näkemyksiä uusperheiden kohtaamista haasteista.

Uusperheiden suhteet ja tilanteet monimuotoisia sekä monimutkaisia

Ammattilaisten vastauksissa toistuivat sanat ”monimuotoisuus”, ”monimutkaisuus”, ”eriaikaisuus”, ”nopeat käänteet” sekä ”ennalta-arvaamattomuus”, joilla he kuvasivat uusperheiden jäsenten välisiä suhteita, sopeutumista ja tilanteita uusperheen arjessa.  Uusperhetilanteeseen sopeutuminen ja uusien perheenjäsenten välisen kiintymisen kehittyminen vaatii aikaa ja voi tuottaa haasteita. Uusperheessä koetaankin usein erilaisia epäselviin rooleihin, ristiriitaisiin odotuksiin ja ulkopuolisuuteen liittyviä tilanteita. Osa ammattilaisista koki, että uusperheiltä puuttuu tietoa uusperheen kehittymisen vaiheista ja haasteista, jolloin tie tietoiseen perheytymiseen yhteisen historian rakentamisen kautta voi olla kivinen. Arjen haasteina nähtiin lisäksi uusperheen juhlat, aikataulujen yhteensovittaminen, tiedonkulun hoitaminen eri kotien välillä sekä perheen sääntöjen ja sopimusten tekeminen.

Ex-elämä painolastina uusperheessä

Vaikka ex-elämä kuuluu yleensä luonnollisena osana uusperheen arkea, erityisesti lasten tapaamisten vuoksi, voi se joskus myös asettaa haasteita uusperhe-elämälle. Vaikeat ja pitkittyneet erot sekä elatusapu- ja tapaamiskiistat ovat vaikeimpia. Ammattilaiset ovat nähneet kiusantekoa ex-puolisoiden välillä ja ex-puolisoiden mustamaalaamista muiden perheenjäsenten kuullen sekä kokeneet välillä olevansa ’erotuomarina’ riitojen keskellä. Haasteita voi tuoda myös suhteet ja yhteistyö ex-puolison kanssa, toisen biologisen vanhemman osallistumattomuus tai kasvatukseen liittyvät näkemyserot. Myös muut ulkopuolelta (esim. ex-suvulta) tulevat vaatimukset ja rajoitteet voivat vaikuttaa uusperheen arkeen.

Kasvatusnäkemysten törmäys ja bonusvanhemman roolin epäselvyys uusperheiden haasteena

Vanhemmuus on haastavampaa, kun on omat ja toisen lapset. Vanhempien kasvatusnäkemykset saattavat olla erilaiset, mikä voi aiheuttaa riitoja uusperheessä, mutta myös eri kotien välillä. Biologiset vanhemmat voivat kokea haasteellisena vanhemmuuden jakamisen ex-puolison ja uuden puolison kanssa. Uusperheessä koetaankin usein vanhemmuuden roolien epäselvyyttä ja ulkopuolisuuden tunteita, erityisesti bonusvanhemman soljahtaminen vanhemman rooliin ei ole aina helppoa. Suhteet ja tunteet puolison lapsia kohtaan eivät useinkaan ole niin yksioikoiset.  Myös ensimmäisen yhteisen lapsen syntyminen on myös usein vaihe, jolloin voidaan kokea ristiriitaisia tunteita vanhemmuudessa. Käytännön haasteita kohdataan usein lapsen asioiden hoidossa, rahan käyttöön liittyvissä asioissa, erilaisten lupien hakemisessa, lasten tapaamis- ja asumisjärjestelyissä.

Lasten ja nuorten tilanteet sekä tunteet voivat jäädä huomioitta uusperheessä

Ammattilaiset pohtivat uusperhetilannetta myös lasten kannalta. Nähtiin, että lapsen sopeutuminen uusperheen tuomiin muutoksiin ei ole aina niin helppoa. Lapsi voi kokea erilaisia haasteita uuden vanhemman, uusien sisarusten ja uusien asumisjärjestelyjen myötä. Tunne-elämän ailahtelut, ulkopuolisuuden tunteet ja eriarvoisuuden kokemukset voivat vaivata lasta. Ammattilaiset toivat esiin myös huolensa lasten tilanteen ja näkemysten mahdollisesta huomioitta jättämisestä, lapsen syrjään jäämisestä ja ”katoamisesta aikuisten suhteiden viidakkoon”.

Stepping-hanke pyrkii vastaamaan näihin haasteisiin! Hankkeen tuotos on kaikkea tätä ja vielä enemmän, sillä uusperheiden vanhempien, lasten ja nuorten äänet on myös kuultu! Hankkeen keskeisenä periaatteena onkin  kohderyhmän näkemysten vahva huomioiminen.

Kirjoittajan tiedot:

Anni Pakarinen (sh, TtT) toimii hankesuunnittelijana Stepping-hankkeessa ja vastaa hankkeessa tehtävästä tutkimuksesta. S-posti: anni.pakarinen@supli.fi

Lähde:

Stepping-tutkimuksen tuloksia -ammattilaisten näkemykset (Webropol-kysely, kevät 2018)

Pitkäaikaisen kivun arviointi – Mission impossible?

 

Pitkäaikaista eli kroonista kipua pidettään usein näkymättömänä kansansairautena. Arvioidaan, että Suomessa, kuten muissakin Euroopan maissa, pitkäaikaisesta kivusta kärsii lähes joka viides aikuinen. Arvioiden tekeminen on hankalaa, koska vasta tänä vuonna pitkäaikainen kipu sai oman diagnoosikoodin, jonka hyväksyminen ja käyttöönotto Suomessa ovat vielä kesken. Pitkäaikainen kipu, määritelmän mukaan yli 3­­–6kk kestänyt kipu, liittyy usein erilaisiin pitkäaikaissairauksiin, kuten nivelrikko tai muut tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet. Taustalla voi olla myös hermovaurio. Kun kipu on läsnä potilaan elämässä päivittäin, öistä puhumattakaan, voi sen arviointi olla terveydenhuollon ammattilaiselle haasteellista yhden käynnin yhteydessä. Kivun arvio on kuitenkin yksi keino tehdä tämä näkymättömänä pidetty sairaus näkyväksi.

Kivun arvioinnin lähtökohtana on aina potilaan oma arvio tilanteesta. Pitkäaikaisen kivun systemaattinen arviointi luo perustan kivunhoitoon, joka tulisi tapahtua luottamuksellisessa ja pysyvässä hoitosuhteessa. Kivun systemaattisen arvioinnin avulla on mahdollista seurata kivun taustalla mahdollisesti olevan sairauden kulkua ja se on myös ainoa keino, jolla voidaan luotettavasti seurata kivun hoidon tuloksellisuutta. Kivun monipuolisen arvioinnin avulla voidaan selvittää myös kipumekanismia, jolloin voidaan helpommin löytää oikeita kivunhoitomenetelmiä.

Kivun arviointiin useimmiten käytetyt yksiulotteiset kipumittarit kuten kipujanalla, numeerisella tai verbaalisella asteikolla (joita käsiteltiin edellisessä tekstissäni), antavat pitkäaikaisessakin kivussa alun kivun systemaattiseen arviointiin. Nämä yksiulotteiset kipumittarit perustuvat kuitenkin sen hetkiseen arvioon kivun sensorisesta intensiteetistä, jolloin saatu mittaustulos kuvaa hyvin kapeasti pitkäaikaisesta kivusta kärsivän potilaan kokonaistilannetta. Samaa mittarin skaalaan voikin käyttää kuvaamaan kivun intensiteetin lisäksi kivun epämiellyttävyyttä ja kivun haittaavuutta, jolloin saadaan jo monipuolisempi kuva kivusta.  Yksi helppokäyttöinen, pitkäaikaisen kivun arviointiin validoitu mittari on Brief Pain Inventory (BPI), jossa potilas arvioi kivun intensiteettiä pahimmillaan, lievimmillään ja keskimääräisesti viimeisen vuorokauden aikana sekä parhaillaan tuntuvana. Kivun aiheuttamaa haittaa yleiseen aktiivisuuteen, kävelyyn, työhön, ihmissuhteisiin, mielialaan, uneen ja elämästä nauttimiseen arvioidaan myös NRS 0–10 –asteikolla. Tällä kyselyllä päästään siis helposti kivun vaikutuksiin myös potilaan toimintakykyyn, psyykkiseen tilanteeseen ja elämänlaatuun, joita voidaan selvittää myös laajemmin omilla mittareilla tarvittaessa. Brief Pain Inventory -mittari sisältää myös kipupiirroksen, jonka tarkoitus on kuvata kivun paikallinen esiintyminen.

Pitkäaikaisesta kivusta kärsivät potilaat kuvaavat kipua usein erilaisin termein, esimerkiksi polttava, tylppä tai pistävä, jolloin kivun intensiteetin ja haitan lisäksi on aiheellista dokumentoida myös kivun luonne. Kivun luonnetta voidaan arvioida esimerkiksi systemaattisesti käyttämällä kipusanostoa sisältävällä mittarilla, kuten MCGill-kipukyselyä. Samassa mittarissa arvioidaan myös kivun muutosta ajassa sekä kipua helpottavia ja pahentavia asioita, joiden avulla saadaan lisätietoa kivun mekanismista.

Kokonaiskuvan saamiseksi pitkäaikaisesta kivusta kärsivän potilaan tilanteesta on varattava aikaa potilaan kuuntelmiseen ja käytettävä erilaisia, tilanteeseen ja potilaalle sopivia mittareita. Pitkäaikaisen kivun hoidossa tarvitaan moniammatillista yhteistyötä, jolloin kaikki hoitoon osallistuvat hoitotyön ammattilaiset tuovat oman ammattitaitonsa myös kivun monipuoliseen arviointiin näiden muutamien esiteltyjen mittareiden lisäksi.

Kirjoittajan tiedot:

Riitta Mieronkoski

ft, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: ritemi@utu.fi

Lähteet:

Fillingim, R. B., Loeser, J. D., Baron, R., & Edwards, R. R. (2016). Assessment of Chronic Pain: Domains, Methods, and Mechanisms. The Journal of Pain : Official Journal of the American Pain Society, 17(9 Suppl), T10-20. https://doi.org/10.1016/j.jpain.2015.08.010

Kipu. Käypä hoito. 2017. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Anestesiologiyhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä. http://www.ebm-guidelines.com/dtk/hpt/avaa?p_artikkeli=hoi50103#s8. Viitattu 16.10.2018.

Tan, G., Jensen, M. P., Thornby, J. I., & Shanti, B. F. (2004). Validation of the brief pain inventory for chronic nonmalignant pain. The Journal of Pain, 5(2), 133–137. https://doi.org/10.1016/j.jpain.2003.12.005

WHO 2018. ICD-11 for Mortality and Morbidity Statistics. https://icd.who.int/browse11/l-m/en#/http%3a%2f%2fid.who.int%2ficd%2fentity%2f661232217. Viitattu 16.10.2018