Sivut

tiistai 16. tammikuuta 2018

Etätyöpäivät käyttöön myös hoitotyön lähiesimiehille?


Hoitotyön esimiehen työnkuva on haastava ja työn keskeytyminen arkipäivää.  Työnkuva koostuu päivittäisten rutiinien hoitamisesta ja henkilöstöhallinnollisista tehtävistä. Osa työtehtävistä toistuu säännöllisesti ja ne ovat ennakoitavissa, kuten henkilöstöhallinnolliset tehtävät ja kokoukset. Ennakoimattomia työtehtäviä ovat muun muassa hoitohenkilökunnan äkillisten poissaolojen korvaaminen, tiedon koordinointi ja tuottaminen eri tarkoituksiin lyhyellä varoitusajalla, suunnittelemattomat tapaamiset ja kokoukset. Merkittävä osa keskeytyksistä tapahtuu sähköpostin tai puhelimen välityksellä, mutta myös muiden sähköisten asiointikanavien kautta.

Tiedetään, että työn keskeytykset altistavat ylitöille, mutta myös työskentelylle työajan ulkopuolella. Ylityöt haastavat pidemmällä aikavälillä sekä henkisen että fyysisen kestävyyden. Tilannetta voi hallita suunnittelemalla ajankäyttöään ja keskittämällä samankaltaisia tehtäviä suurempiin kokonaisuuksiin. Keskeytyksiä aiheuttavien työtehtävien tunnistaminen auttaa myös ajanhallinnassa. Hyvästä ennakkosuunnitelmasta huolimatta työpäivä saattaa silti koostua ”silpputöistä” ja keskeytyksistä.

Taatakseen työrauhan, sähköposteihin voi olla vastaamatta, puhelimen hiljentää ja työhuoneen oven lukita. Hoitotyön lähiesimiehen työ on kuitenkin palvelutyötä. Tavoitettavuus ja läsnäolo ovat niitä ominaisuuksia, joita hoitotyöntekijät omalta esimieheltään toivovat ja arvostavat. Samalla tämä tarkoittaa automaattisesti keskeytyksiä työhön.  Olisiko mahdollista, että osa sähköposteistasi voisi odottaa muutaman päivän tai voisitko keskittää muistioiden tai raporttien kirjoittamisen yhteen ennalta määriteltyyn työpäivään? Houkuttelisiko keskeytymätön hetki työvuorosuunnittelulle? Vastaatko sähköposteihin kotoa käsin tai huomaatko kirjoittavasi kokousmuistioita illalla? Kertyykö sinulle ylitöitä? Jos vastasit edes yhteen kysymykseen kyllä, harkitse etätyöpäivän kokeilemista.

Etätyö ei ole arkipäivää terveydenhuollossa, mutta kokemusta muilta aloilta on kertynyt kiitettävästi ja sitä voidaan hyödyntää myös meidän ammatissamme. Ota aihe esille oman esimiehesi kanssa. Etätyöstä sovitaan työnantajan kanssa kirjallisesti. Etätyö on aina suunnitelmallista eli työantajan ja työntekijän välinen sopimus siitä, mitä työtehtäviä etätyöpäivänä suoritetaan. Hyvään käytäntöön kuuluu raportoida etätyöpäivänä suoritetut tehtävät omalle esimiehelle. Etätyötä varten sinun tulee varmistaa oikeudet tarvittavien sovellusten etätyökäyttöön. Lisäksi tarvitset tietokoneen, joko oman tai lainaksi organisaatiolta. Etätyöpäivänä suoritat ennalta määritetyt tehtävät, valitsemassasi paikassa ja sinulle sopivaan aikaan.
 
Hyvin organisoidut etätyöpäivät ovat usein myös erittäin tehokasta työaikaa ja mikä parasta, keskeytysten määrä vähenee huomattavasti! Jos etätöiden avulla työtehtäviesi keskittäminen onnistuu, on olettavaa, että myös ylitöidesi määrä vähenee. Olet helpommin tavoitettavissa ja vastaamassa arjessa työntekijöiden tarpeisiin. Ehkä etätyöpäivät vapauttaisivat aikaa myös hoitotyön kehittämiselle, johon lähiesimiehellä on nykyään valitettavan vähän aikaa käytettävissään.

Hoitotyön lähiesimies, onko sinulla kokemusta etätyöstä? Jätä oma kommenttisi aiheesta!

 

Tuominen Outi, Sh, TtM, Tohtoriopiskelija
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos 
ouantu@utu.fi
The latest Tweets from Outi Tuominen

 

Aiheesta lisää:
Bjerregård J, Kaila A, Vehviläinen-Julkunen K, Miettinen M (2016) Time allocation and temporal focus in nursing management: an integrative review. Journal of Nursing Management 24(8):983–993








6 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi lapselliselle väitöskirjan aiheelle vuonna 2018. Etätyö on ollut läsnä jo muissa työpaikoissa kauan, ja terveydenhuolto raahaa tässäkin siis 30 vuotta jäljessä?

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi (etätyö tosin ei ole väitöskirjani aihe)!

    Etätyö hoitotyön lähiesimiestyössä ei ole arkipäivää, mutta mielestäni sovellettavissa myös meidän ammattiryhmäämme ja työtehtäviin.

    Yst. Outi Tuominen

    VastaaPoista
  3. Asia on juuri kuten Outi kirjoitit. Etäpäivillä saadaan tehokkuutta ja siten myös vaikuttavuutta lähiesimiestyöhön. Olen työskennellyt esimiehenä reilun 10 vuotta. Viimeistä 1/2 vuotta lukuun ottamatta minulla on ollut mahdollisuus etätyöhön. Etäpäivinä valmistuu kokonaisuuksia ja myös kehittämistyö onnistuu. Tällä hetkellä olen 100 % hoitotyön vahvuudessa, joten esimiestyöt hoituvat iltaisin ja viikonloppuisin. Kun itselle ei jää aikaa elpymiseen, alkaa oman työn tuottavuus kärsiä ja sen myötä koko työyhteisön. Ja laatua pitäisi tehdä!

    VastaaPoista
  4. Hoitotyössä venytään liikaa kaikilla tasoilla, etätyö ja sen tekemisen mallit on hyvä pohtia ja toteuttaa mahdollisuuksien mukaan. Jos henkilökunta osaa työnsä, tuskin lähiesimiestä kaivataan paikalla jatkuvasti. Kunhan vastaa puhelimeen jos tulee asiaa.

    Hoitotyössä myös kateus on otettava huomioon. Jos joku pystyy etätyöhön, se on silloin sallittava kaikille?

    VastaaPoista
  5. Tuntuu mahdottomalta... Nykykäytännön mukaan ei edes työsähköpostia voi lukea kotikoneelta.Tunnukset saa vain ylempi johtoporras. Nostan hattua, jos etätyö jossain pisteessä onnistuu :)

    VastaaPoista
  6. Olen pian 40-vuotisen työurani aikana tehnyt n. 5 vuotta työtä, jossa yksi päivä viikosta oli mahdollista tehdä etänä. Ja toden totta sanon tuon kokemuksen "syvällä rintaäänellä", että tuo päivä oli viikon tehokkain työpäivä.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.