Lastensairaanhoitajapäivillä näytöstä käytäntöön

Lastensairaanhoitajapäivät järjestettiin tänä vuonna Tampereella TAYS:ssa. Ohjelma oli rakennettu monipuoliseksi ja esitykset olivat sekä teoreettisia että hyvin käytännönläheisiä. Kaikki esiintyjät olivat rakentaneet esityksensä niin, että käytännön hoitotyön näkökulma tuli esiin ja jokaisesta esityksestä sai poimittua ajatuksia ja sovelluksia omaan työhön. Alla kokoan oman näkemykseni osan puhujien keskeisistä ajatuksista käytännön hoitotyön näkökulmasta. Lastensairaanhoitajapäivien teemoina olivat tänä vuonna perhehoitotyö ja lasten hoitotyön erityiskysymykset.

Professori Eija Paavilainen Tampereen yliopistosta esitti päivien avauspuheenvuoron. Paavilainen korosti lastensairaanhoitajapäivien olevan tärkeä paikka verkostoitua ja jakaa näyttöön perustuvia käytäntöjä lasten hoitotyön tueksi. Paavilainen puhui myös asiantuntijasairaanhoitajien roolista Suomen terveydenhuollossa ja viittasi Helsingissä elokuussa järjestettyyn ICN:n INP/APNN konferenssiin, josta Satu Rauta kirjoitti Terveyttä Tieteestä -blogissa aiemmin tässä kuussa (linkki blogitekstiin). Lisäksi Paavilainen kertoi kehitystyön alla olevasta moniammatillisesta tiedonvälitysjärjestelmästä lapsia koskevien huolien tiedonkulun parantamiseksi eri ammattiryhmien välillä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Järjestelmässä myös lapsi voi itse ilmoittaa huolensa, mikä on hieno lapsilähtöinen edistysaskel.

Dosentti Jari Kylmä ja TtM Sanna Nieminen pitivät päivien ensimmäiset esitykset lapsiperheen ja isien toivosta. Esityksistä tuli ilmi, millaista tutkimusta toivoon liittyen on tehty kansallisesti ja kansainvälisesti, ja mitkä tekijät ovat yhteydessä lapsiperheen ja isien toivoon. Esitykset herättivät miettimään miten voimme käytännön hoitotyössä tukea tekijöitä liittyen toivoon, sillä toivo on voimavara ja mukautumisstrategia ja siten myös yhteydessä parempaan elämänlaatuun, hyvinvointiin ja hoitoon sitoutumiseen. Esiintyjät korostivat hoitotyötä tekevien mahdollisuuksia vaikuttaa perheen toivoon yhteydessä oleviin tekijöihin tukemalla ja kuulemalla perhettä ja kohtaamalla perheen yksilöllisesti sekä tukemalla lapsen toiminnallisuutta, kognitiivisia strategioita ja voimavaroja, kuten itsetuntoa ja minäpystyvyyden tunnetta.

LT lastenneurologi Outi Saarenpää-Heikkilä piti mielenkiintoisen luennon narkolepsiasta. Puheenvuoro avarsi yleisesti käsityksiä narkolepsiasta. Oikea ja luotettava tieto oli todella tarpeen, sillä 2009 vuoden jälkeen narkolepsian esiintyvyys on noussut huomattavasti ja mediassakin Pandemrix-rokotuksista ja narkolepsiasta on ollut monenlaista polemiikkia. Saarenpää-Heikkilän esitys painottui narkolepsian oireiden ja katapleksian ilmenemismuotojen kuvaamiseen, mikä oli juuri sitä mitä hoitotyön näkökulmasta halusikin kuulla. Esityksessä nauratti sattuneesta syystä vitsailu siitä, että narkoleptikon kannattaa valita esimerkiksi akateeminen työ, missä ei ole niin vaarallista vaikka hetkeksi tietokoneen ääreen nukahtaisikin. Vakavasti ottaen vitsailu koski kuitenkin sitä, että hoitotyössä narkolepsiaa sairastavan kanssa on keskusteltava myös ammatinvalintakysymyksistä. Esimerkiksi vuorotyö tai kuljetusammatit eivät välttämättä sovellu narkoleptikolle.

Iltapäivällä aiheina olivat lapsen näkemykset kuolemasta (psykologi Arja Tienhaara) ja perheen kokemukset lapsen kriittisen sairastamisen ajalta (TtM Anna-Mari Rautiola). Kuulimme myös vanhemman puheenvuoron (Piritta Lamminen), mikä jäi kaikkein voimakkaimmin mieleen kahden päivän esityksistä. Kaikki kolme iltapäivän esitystä olivat emotionaalisesti raskasta kuultavaa, mutta erittäin arvokasta ja ajatuksia herättävää. Kaiken kiireen keskellä on hyvä pysähtyä, asettua toisen ihmisen rooliin ja pyrkiä ymmärrykseen eri näkökulmista.

Tienhaaran esityksestä jäi mieleen, että lapsi voi kuoleman lähestyessä vetäytyä itseensä, muttei pois toisista, mikä voi johtua pelosta tulla hylätyksi ja erilleen vanhemmista. Lapselle on hyvä kertoa, ettei lasta unohdeta tai hylätä. Kolmannes vanhemmista, jotka eivät olleet kertoneet lapselleen lähestyvästä kuolemasta, katui ettei ollut asiasta kertonut. Hoitotyöntekijöiden on hyvä miettiä myös omia näkemyksiä kuolemasta, jotta voi paremmin kohdata ja auttaa niitä ihmisiä, joita lähellä asia on.

Perjantaina aamupäivällä saimme nauttia Sammon päiväkodin "Menninkäisten" esityksestä. Henkilökohtainen lempparini oli ehdottomasti Tuiki tuiki tähtönen, joka taisi olla myös lasten ja yleisön suosikki. 

Professori Matti Korppi puhui lasten alahengitystieinfektioista ja niiden hoitoon liittyvästä uudesta Käypä hoito -suosituksesta. Esityksessä ei sellaisenaan kerrattu Käypä hoito -suositusten sisältöä vaan opetettiin miten suosituksia tulisi lukea. Esitys avarsi eri näytön asteiden (A,B,C,D) takana olevaa ajattelua ja tutkimusta. Suosituksista jäi mieleen se, että vahvimman näytönasteen (A) turvin yskänlääkkeet ja höyryhengitys ovat tehottomia. Lasten alahengitystieinfektioiden Käypä hoito -suositukset löytyvät kokonaisuudessaan täältä (linkki).

Perjantain muut esitykset koskivat autismilapsen hoitotyön erilliskysymyksiä (asiantuntijasairaanhoitaja Anneli Koskinen), moniresistenttien mikrobien tartunnantorjuntaa (hygieniahoitaja Erja Mattila), josta uusi ohjeistus on saatavilla täältä (linkki), potilashotellin toimintaa (osastonhoitaja Marika Mettälä ja apulaisosastonhoitaja Sanna Kankarisalo-Kaasalainen), potilasturvallisuussuunnitelmaa (sh Sanna Einola) ja hoitotyön kirjaamista ja yhteenvetoa (osastonhoitaja Eeva Kääriä ja sh Minna Kulla). Hoitotyön yhteenvetoon liittyen uusi terveydenhuollon rakenteisen kirjaamisen opas on ladattavissa täältä (linkki).

Oma esitykseni otsikolla "Wii-kuntoutus lapsilla" koski peliteknologian käyttöä terveyden edistämisen tarkoituksissa (TEPE-hanke) ja FUN-tutkimusta, josta lisätietoa on saatavilla muun muassa täältä: FUN-tutkimus. 

Ylihoitaja Tarja Heino-Tolonen lausui lastensairaanhoitajapäivien päätössanat korostaen näyttöön perustuvaa hoitotyötä ja kiitteli päivien osallistujia, järjestäjiä ja esiintyjiä. 

Tämä oli ensimmäinen kokemukseni lastensairaanhoitajapäivistä ja rehellisesti voin sanoa, että opin paljon ja olin todella iloinen mahdollisuudesta saada osallistua ja kertoa väitöskirjatutkimuksestani päivillä. Kiitos siis vielä kertaalleen erityisesti päivien puheenjohtajille ja järjestäjille hyvin järjestetyistä ja opettavaisista lastensairaanhoitajapäivistä! Kannattaa osallistua!

Kirjoittajan tiedot:

Lotta Kauhanen

Ft, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

anloka@utu.fi